Myrkyt samaan rahaan.

Tuontitomaatit..

"Tuontivihannesten turvallisuutta valvotaan Suomessa seulontakokein, joita tehdään vuosittain noin 1 800. Vuonna 2007 määräysten vastaisia eriä paljastui 64 ja normien ylärajoilla olevia eriä 85. ... Tullilaboratorio ei voi testata jokaista Suomeen saapuvaa hedelmä- ja vihanneserää, vaan valvonnassa keskitytään riskialttiimpina pidettyihin tuotteisiin.
Tämä koskee vain EU:n ulkopuolelta tuotavia tuotteita. Tulli ei tarkasta esimerkikisi Espanjassa, Romanaissa ja Bulgariassa tuotettuja elintarvikkeita, ne kun kuuluvat EU:iin.
Huomionarvoista on vielä, että jäämiä sisältäviä elintarvikkeita saa vapaasti koettaa saada markkinoille. Tällaisesta petoksen yrityksesta ei seuraa kenellekään minkäänlaisia sanktioita. Mikäli kelvoton erä sattumalta paljastuu, sitä voi aina yrittää kaupata toiseen maahan ja jopa moneen kertaan. Kelvottoman erän voi myös sekottaa puhtaampaa erään. Sekottamisestakaan ei seuraa mitään sanktiota."

13

54

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 9900++

      Kunnon sakotus käytäntö Kaupalle mikäli paljastuu myrkylliseksi eräksi. Esim 3% liikevaihdosta sakkoa. lisäksi hävittämis velvoite.

    • Täyttä soopaa

      "Tuontivihannesten turvallisuutta valvotaan Suomessa seulontakokein, joita tehdään vuosittain noin 1 800.

      Tämä koskee vain EU:n ulkopuolelta tuotavia tuotteita. Tulli ei tarkasta esimerkikisi Espanjassa, Romanaissa ja Bulgariassa tuotettuja elintarvikkeita, ne kun kuuluvat EU:iin."

      Tällaisen harhatiedon levittäminen pitäisi olla rangaistavaa. Ylläpidon pitäisi poistaa tällainen avaus välittömästi. Annetaan ihmisille ihan vääriä mielikuvia EUn toiminnasta ja valvonnasta jossa kuitenkin kuluttajien turvallisuus on korkealla.

      http://www.tulli.fi/fi/suomen_tulli/tullilaboratorio/toiminta_2010/tiedostot/elintarviketutkimukset_2010.pdf

      "Näytteitä otettiin 3 354 elintarvike‐erästä. Tutkituista eristä 60 % oli EU:n ulkopuolella tuotettuja elintarvikkeita. Tavaraeristä 14 % osoittautui määräystenvastaisiksi, ja lisäksi huomautukseen johtaneita lieviä virheitä oli 12 %:ssa eristä. Määräystenvastaisten erien osuus EU:n ulkopuolella tuotetuissa elintarvikkeissa (18 %) oli selvästi suurempi kuin EU‐tuotteissa (8 %). Syynä tähän ovat mm. väljemmät elintarviketurvallisuutta koskevat vaatimukset erityisesti kehitysmaissa."

      • Ei tapa heti..

        Suurin ongelma lisäainepitoisuukissa lienee juuri esim Espanjasta ulkomaille- vaikka kauaksi pohjoiseen -lähtevät vihannnekset. Niihin pitää laittaa kovasti säilöntä-aineita mukaan, että eivät pilanntuisi matkalla! Ei suoraan kulutukseen kotimaassa 1-2 pv;n ajalla tarvitse laittaa moisia määriä.
        Pitkän ajan yhteisvaikutuksia ei tiedä kukaan. Erilaiset aktiiviset kanslaisjärjestöt ja tutkijat yrittävät vähän meteliä pitää, huonoin tuloksin!
        Ei nuo ruokamyrkytykset niin hirveän tappavia terveille ole, mutta sattuu niitä myös huonokuntoisille vanhuksille yms. Silloin saattavat viedä hengen. Jos ei epidemiaa ole, niin ei siitä medialle hirveästi huudella. Vanhuuteen kuoli... Sattuu niitä toki Suomessakin, mutta vähemmän.
        Tarkastukset koskee vain EU:n ulkopuolelta tuotavia tuotteita. Tulli ei tarkasta esimerkikisi Espanjassa, Romanaissa ja Bulgariassa tuotettuja elintarvikkeita, ne kun kuuluvat EU:iin.


    • Älä viitsi...

      "Tarkastukset koskee vain EU:n ulkopuolelta tuotavia tuotteita. Tulli ei tarkasta esimerkikisi Espanjassa, Romanaissa ja Bulgariassa tuotettuja elintarvikkeita, ne kun kuuluvat EU:iin. "

      Valehdella selvässä asiassa!!!

      Tuolta
      http://www.tulli.fi/fi/suomen_tulli/tullilaboratorio/toiminta_2010/tiedostot/elintarviketutkimukset_2010.pdf

      näet että vaikkapa 2010 tullin tutkimuksista 40% tehtiin EUn sisältä tuleville tuotteille. On siis täyttä paskaa että
      "Tulli ei tarkasta esimerkikisi Espanjassa, Romanaissa ja Bulgariassa tuotettuja elintarvikkeita, ne kun kuuluvat EU:iin. "

      kun tulli tarkistaa myös EUn sisällä tuotettuja elintarvikkeita.

      • Valehtelet..

        EU kieltää säännömukaiset rajatarkastukset yksiselitteisesti,


      • Tulli...

      • Opettele lukemaan

      • Tullissako???
        Opettele lukemaan kirjoitti:

        "EU kieltää säännömukaiset rajatarkastukset yksiselitteisesti,".

        Eivätkö osaa tullissa lukea??? Kun kerran lähes puolet mitä ovat tarkastaneet ovat EU-tuotteita???

        Vai olisiko kyse siitä että kaikki eriä ei saa tarkistaa mutta pistokokeita saa tehdä. Myös EU-tuotteille, pistokokeillahan EUn ulkopuoleltakin tulevat tarkistetaan.

        Mutta yhtä kaikki, saman kontrollin alla ovat mös EU-tuotteet, ei niitä tänne ilman tarkistuksia tai tarkistusmahdolisuutta todellakaan tuoda. Vaikka EUssa on tärkeässä osassa tavaroiden vapaa liikkuvuus niin aika tärkeä asia on myös kuluttajien turvallisuus.


      • Ei mene perille.
        Tullissako??? kirjoitti:

        Eivätkö osaa tullissa lukea??? Kun kerran lähes puolet mitä ovat tarkastaneet ovat EU-tuotteita???

        Vai olisiko kyse siitä että kaikki eriä ei saa tarkistaa mutta pistokokeita saa tehdä. Myös EU-tuotteille, pistokokeillahan EUn ulkopuoleltakin tulevat tarkistetaan.

        Mutta yhtä kaikki, saman kontrollin alla ovat mös EU-tuotteet, ei niitä tänne ilman tarkistuksia tai tarkistusmahdolisuutta todellakaan tuoda. Vaikka EUssa on tärkeässä osassa tavaroiden vapaa liikkuvuus niin aika tärkeä asia on myös kuluttajien turvallisuus.

        kerran vielä.

        - Rajatarkastukset: RAJATARKASTUKSET POISTETTIIN 1. tammikuuta 1993. Jäsenvaltioiden alueella voidaan tehdä samanlaisia eläinten ja kasvien terveyteen liittyviä tarkastuksia kuin mitä tehdään näissä valtioissa liikkuville kansallisille tuotteille, toisin sanoen ilman tavaran alkuperään tai kuljetusmuotoon kohdistuvaa syrjintää.


      • Harkintaa...
        Ei mene perille. kirjoitti:

        kerran vielä.

        - Rajatarkastukset: RAJATARKASTUKSET POISTETTIIN 1. tammikuuta 1993. Jäsenvaltioiden alueella voidaan tehdä samanlaisia eläinten ja kasvien terveyteen liittyviä tarkastuksia kuin mitä tehdään näissä valtioissa liikkuville kansallisille tuotteille, toisin sanoen ilman tavaran alkuperään tai kuljetusmuotoon kohdistuvaa syrjintää.

        http://www.tulli.fi/fi/yrityksille/tuonti/valvonta/index.jsp

        "Ulkokaupan valvonnassa niiden tullattavien tavaroiden, joista Tulli ottaa näytteet laboratoriotutkimuksiin tai joihin kohdistetaan muita tarkastustoimenpiteitä, pääsy markkinoille pääsääntöisesti keskeytetään tutkimusten ja tarkastusten ajaksi. Määräysten vastaisiksi todettuja tavaraeriä ei luovuteta vapaaseen liikkeeseen.

        Sisäkaupan valvonnassa käyttöönottokieltoa eli vapaan liikkuvuuden rajoituksia laboratoriotutkimusten ajaksi sovelletaan harkinnan mukaan. "

        Rajatarkastuksia ei siis ole poistettu vaan Tullilla on oikeus harkintansa mukaan tarkistaa mikä tahansa erä ja vieläpä estää sen pääsy kauppoihin tarkastuksen ajaksi. Ja niinpä 40% tarkastuksista tehdäänkin EUn sisämarkkinoiden tuotteille.


    • nyt lähetähän

      poijat het paskan ajohon.

    • rrtttj

      43634

    • Vapaastiko???

      "Huomionarvoista on vielä, että jäämiä sisältäviä elintarvikkeita saa vapaasti koettaa saada markkinoille. Tällaisesta petoksen yrityksesta ei seuraa kenellekään minkäänlaisia sanktioita. Mikäli kelvoton erä sattumalta paljastuu, sitä voi aina yrittää kaupata toiseen maahan ja jopa moneen kertaan. Kelvottoman erän voi myös sekottaa puhtaampaa erään. Sekottamisestakaan ei seuraa mitään sanktiota." "

      Ja täyttä puppua... Tullin sivuilta

      http://www.tulli.fi/fi/yrityksille/tuonti/valvonta/index.jsp

      "Mitä tapahtuu määräysten vastaisille tavaroille?

      Tullilaboratorion tutkimuksissa määräysten vastaisiksi todetut tavaraerät voidaan mahdollisesti saattaa määräysten mukaisiksi erilaisin toimenpitein tai joissakin tapauksissa viranomainen voi hyväksyä erälle jonkin muun käyttötarkoituksen.

      Hylätyn tavaran palautus myyjälle (kaupanpurku) tai muu maastavienti voi myös olla mahdollista tapauskohtaisesti määritellyin ehdoin. Määräysten vastainen tavaraerä voidaan hävittää tullivalvonnassa joko tavaranhaltijan omasta pyynnöstä tai viranomaisen määräyksestä.

      Toimenpiteisiin tarvitaan hävittämistä lukuunottamatta Tullilaboratorion viranomaisyksikön kirjallinen suostumus. Hävittämisestä sovitaan valvovan tullitoimipaikan kanssa."

      Eli Tulli voi hävittää erän tuosta vaan, sen sijaan mm takaisin alkuperämaahan palautukseen vaaditaan Tullin kirjallinen suostumus. Kuka virkamies ottaa riskin tehdä virheen ja myrkyttää joku? Voi joutua tilille että "kuka se oli joka päästi tämän erän kiertoon?".

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4419
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3283
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      33
      1058
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      1016
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      11
      1014
    8. 158
      997
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      924
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe