Onko kellään tällaista ongelmaa? Gynekologilla on jo todettu, että olen hyvin pienirakenteinen. Yhdyntä on onnistunut aikaisempien poikaystävien kanssa jotenkuten. Aina on ollut ongelmia kivun kanssa, aikaisemmin ne ovat olleet kuitenkin vielä siedettäviä. Nykyisellä poikaystävällä tuntuu olevan niin hervottoman suuri penis, ettei yhdynnästä tule mitään muuta kuin verta, haavoja, rikkoutuneita paikkoja ja kirvelyä moneksi päiväksi. Mitä neuvoksi? Pystyykö aukkoa suurentamaan omin neuvoin esim dildolla? Kuulostaa meinaan mahdottomalta sillä tavoin saada aukkoa suuremmaksi miltein kaksinkertaiseksi. Leikkaukset taitavat tulla kalliiksi..
Pieni emättimen aukko
ö
1
374
Vastaukset
- neuvoja anonyymi
Kyllä voit saada dildon avulla suurennettua paikkojasi..ja ihan vaikka varoen sormin venyttämällä..kannattaa ostaa apteekista Pausanol-voidetta limakalvoille tai Bepathenia..ja käytättehän liukuvoidetta..erotiikkakaupoista saa hyviä liukuvoiteita joista liukuvuus säilyy eikä katoa ensimmäisten minuuttien aikana. Jos nämä ei auta..mene uudelleen gynekologille..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874168Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770