Minua hirvittää valmiiksi tulojen pienuus hoitovapaalla. Myöskään alle vuoden ikäisen lapsen vieminen päiväkotiin ei houkuta. Onko kukaan kokeillut tätä seuraavaa kaavaa: sekä työssäkäynti että kotihoito?
Vanhempainvapaan jälkeen olen tuuminut käyväni ehkä 2 päivää viikossa töissä, jotten ihan putoa kelkasta duunissa ja en tuntisi eläväni ukkoni siivellä. Välillä isukki saisi joustaa omasta työstään ja vuoroja tekisin tietenkin iltaisin ja viikonloppuisin vain. Palkka putoaisi 60%, mutta saisin sitten kotihoidontuen ja kuntalisän paikkaamaan palkan pienuutta. Vero % olisi myös n. puolet nykyisestä. Laskin, että tekemällä 2-päiväistä työviikkoa menettäisin Kelan rahojen takia vain 28% nettotuloistani. Eli teen 60% vähemmän duunia, mutta saan vain 30% vähemmän rahaa.
Onko jollakulla kokemusta tällaisesta järjestelystä, onko toiminut ja miten kotihoito on onnistunut työssäkäynnin kanssa? Isälle töiden jälkeinen lapsenhoito on varmasti koettelemus, mutta niinhän se on minullekin rankkaa mennä töihin illaksi sen jälkeen kun olen ensin lasta hoitanut päivän. Olenko liian optimistinen ja johtaako tällainen nettorahavirran maksimointi esim. perhesuhteiden kiristymiseen?
Kuulisin mielelläni jotakuta tätä järjestelyä kokeillutta..
Kotihoito vs. päiväkoti
3
120
Vastaukset
- kotiurautunut oa-äit
Seuraavanlaisia järjestelyjä on meillä tehty. Esikoisen vauvavuoden olin kotona, sitten isä jäi kotiin kun minä menin töihin täyspäiväisesti. Aloin pian odottaa nuorempaa painosta, ja kun jäin äitiyslomalle meni mies töihin osa-aikaisesti ja minäkin tein äitiysloman aikaan muutaman tunnin piipahduksia töihin pari kertaa viikossa. Isä hoiti lapsia sillä aikaa. Vanhempi oli neljän ja nuorempi kaksi kun menivät päiväkotiin sellaisella systeemillä, että kolme päivää viikossa ja lyhyempää päivää. Itse olin osa-aikatöissä sen kolme päivää ja loput lasten kanssa kotona.
Onhan siinä sumplimista, mutta kyllä se siitä suttaantuu! Muistakaa pitää aikuisetkin toisistanne huoli ja varmistakaa että lepoaikaakin jää molemmille. - Jokota
Hei ja kiitos vastauksestasi!
Onpas jännittävää, että tähän mennessä kommenttini on saanut 3 lukijaa painamaan peukku alas -nappulaa. Kommentoimaan eivät kuitenkaan kyenneet, kas kun heidän lastenhoitometodinsa on varmasti se kiistämättä paras.
Ja asiahan on niin, että lasta vasta yritetään ja hairahduin tälle palstalle kyselemään kokemuksia asiasta, joka on minulle ja miehelleni ajankohtainen ehkä parin vuoden päästä. Olen suunnitelmallinen ihminen ja suunnittelen asioita pitkälle valmiiksi vain huomatakseni että suunnitelmat muuttuvat aina matkan varrella..
Kiitos kuitenkin vastauksesta ja toivottavasti muitakin tällaisen "välimallin" perheitä löytyy jakamaan kokemuksiaan! - ----
En kyllä yhtään ymmärrä, mistä syystä nuo peukut on alas laitettu.
Jos tarkoitat, että olisit kahtena päivänä viikossa töissä, eli esimerkiksi yhden illan ja yhden päivän viikonloppuna, niin sen ei pitäisi kiristää välejä perheessä. Toki teidän perheestänne en tiedä ja jos esimerkiksi mies on sitä mieltä, että naisen kuuluu hoitaa lapset, niin voihan siitä ongelmiakin tulla. Jos taas työ on sellaista, että joutuisit olemaan siellä muutaman tunnin joka päivä, niin silloin menee perheen kannalta rankemmaksi, kun pitäisi sitä yhteistäkin aikaa löytyä sekä tietysti vähän omaakin.
Minä en ole edes kysynyt mieheltäni, onko lastenhoito töiden jälkeen rankkaa. Oletan, että ei sen rankempaa kuin minullekaan ja miksi ihmeessä sen pitäisi olla miehelle helpompaa? Omia ovat lapsensa, joten lähtökohtaisesti yhtä hyvin pitäisi pärjätä kuin minäkin pärjään ja samasta tilanteesta on harjoittelemaan lähdetty, eli ei minulla ollut vauvan syntyessä sen enempää kokemusta kuin miehelläkään. Meillä on nyt jo useampi lapsi ja jokaisen kohdalla on mies ollut osan vanhempainlomaa kotona ja hoitovapaa-aikaa on jaettu töiden teon suhteen.
Huvittava piirre muuten sinänsä, että kun isä on kotona lapsen kanssa äidin ollessa töissä, niin hänelle tuntuvat kaikki tutut ja sukulaiset ja äidin kaverit ja naapurit ja kaikki tarjoavan lastenhoitoapua, kun on se niin rankkaa. Kun minä olen niiden samojen lasten kanssa kotona, niin ei kukaan koskaan tarjoa apuaan mihinkään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517199Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235536- 1152595
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar162087Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361778Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111013- 59961
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45909Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32904