Suuriosa koirien omistajista

kannattaisi hankkia

sellainen PEHMOLELUKOIRA jos kerran ei osata hoitaa,kouluttaa ja mutenkaa kantaa vastuuta Lemmikistään.

4

70

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jos tuo

      tuli mieleesi tämän palstan viimeaikaisia tekstejä lukiessa, olet väärässä. Heistä tuskin kukaan edes omistaa koiraa. Oikeat koiranomistajat tainneet poistua takavasemmalle ja jättäneet tämän palstan mielenvikaisten taisteluareenaksi.

    • 13+12

      No minulla ainakin on suuri koira, ei egon jatkeeksi hankittu, vaan siksi että koirassa on riittävästi kokoa mistä "rutistaa syliin". Koira on ihan tavallinen kotikoira, toki tottelevaisuuskäskyjä on opeteltu, joihin kuuluu myös kiinni ja irti. Koirani ei ole muulloin irti kuin omalla tarha-alueellaan sekä sisätiloissa. Joten siitä ei liene kenellekään riesaa. Kaikenlaisia kirjoituksia tosiaankin on näkynyt, aina työlästymiseen asti kokeneita rintaääniä neuvomassa miten koirasi tottelee. Tähänkin täytyy sanoa, kokemuksesta, että ei ole yhtä konstia vaan täytyy osata vaihdella tilanteen mukaan. Olen joutunut joskus korottamaan ääntäni koiralleni, vaikka onhan siitäkin tieto, että mitä enemmän huudat sitä vähemmän koirasi sinua kunnioittaa.
      Mutta kun tarpeeksi olen päivittäin tehnyt erilaisia tottelevaisuusharjoituksia, niin koirani kyllä kutakuinkin kuuntelee minua ja laumansa muita jäseniä, tosin irti en tohdi laskea, nimittäin kun sattuu olemaan niin voimakasviettinen, ettei minun koulutustaidot taida ihan yksistään riittää.
      Ja tässäpä tullaankin siihen, että esim. saksanpaimenkoirien jalostuksessa ei kiinnitettäisi vain yksiin ominaisuuksiin kuten hyvään puruhalukkuuteen huomiota, kun hyvä suojelukäyttäytyminen käsittää mielestäni täydellisen tottelevaisuuden kiinni vain käskystä ja irti käskystä.
      Olen myös jossakin höpöttänyt sitä, että koiranpennut luovutetaan rotuun katsomatta liian pieninä uusille omistajilleen. Saisivat vielä emonsa opissa olla muutaman viikon lisää, että oppivat koiramaailman tavat ensin kunnolla.
      Sanoisinko lopuksi kuitenkin, kiitokset niille keskustelupalstoille osallistuneille, joiden kanssa on ihan järkevästikin pystynyt keskustelemaan.
      Olen monesti kirjoitellut pitkiä ripsuja ja harmittaa kun joku kommentoija tuijottaa vain yhtä lausetta ja takertuu siihen.
      Saapipa nähdä kuinka tämän kommentin jälkeen käy.
      Onnea kaikille koiranomistajille, sillä sitä tarvitaan, sekä kärsivällisyyttä.

    • juupa"

      Aivan niin, aloittaja. Hanki koiraksesi pehmobuudeli.

    • ....................

      Niinpä. Ihan vasta kun mentiin kauppaan niin tiellä juoksenteli pieni koira,vanha ja väsynyt.Sitä oli jo yksi auto ottamassa kiinni.Kun tulimme uudestaan pois kaupasta sama koira oli tiellä taas.Otimme sen autoomme ja veimme omistajalleen. Omistaja oli vain sanonut että koira oli varmaan säikähtänyt ukkosta ja karannut.Omistaja sanoi myös että pitää koiran itse osata kotiin tulla vaikka koira oli monen kilometrin päässä kotoaan.Lisäksi autotiellä kulki paljon autoja joten koira olisi helposti voinut jäädä auton alle.Silloin kun isäni meni sanomaan omistajalle että koira ollaan tuotu heidän pihaan,omistaja ei reagoinut siihen mitenkään.Hän ei tullut ottamaan koiraa sisälle,ei antanut sille ruokaa,ei mennyt pesemään sitä eikä antanut sille vettä.Koira lähti vain uudestaan pellolle.Lisäksi koiralla oli kaihi.Se oli ulkokoira ja rodultaan tiibetinspanieli eli pieni sisäköira.Mutta sei ollutkaan sisäköira vaan ylläripylläri ulkokoira!
      Se osaa kyllä ärsyttää ihan helvet**** että lemmikin omistajat eivät huolehdi lemmikistään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      267
      17307
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5557
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      116
      2605
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      16
      2106
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1782
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1021
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      962
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      914
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      913
    Aihe