Aina kun ammutaan ihmisiä joku politiikko kerää itrtopisteitä vaatimalla aselakiin tiukennuksia.
Tälläkertaa Tuomioja ehti ensiksi keräämään irtopisteitä, itse vaatisin lannoitten kieltämistä pommiuhan pienentämiseksi..
Pakko suojautua pommeilta
4
<50
Vastaukset
- !
Aseet pois siviileiltä!
- kheikki
Monissa maissa lannotteiden osto ja myynti on luvanvaraista toimintaa.
- Hämmästynyt!
Ruotsi aikoi pudottaa ydinpommeja Suomeen
En ole tiennytkään ennen kuin olen lukenut noita viime aikoina ilmestyneitä kirjoja, joissa tämäkin asia on kerrottu.
Ja nythän siitä sitten oli Hesarissakin 17.7. juttua,
miten kauhea onkaan meidän tilanteemme ollut.
Lainaan siitä osan:
""Viime aikoina on ilmestynyt useita kiinnostavia kirjoja, jotka kertovat Ruotsin sotasuunnitelmista Suomen suunnalla kylmän sodan aikana.
Lyhyesti sanoen Suomi oli Ruotsin puskuri itää vastaan ja Ruotsi Norjan puskuri itää vastaan.
Kaikkia hirvitti, mutta onnen kaupalla selvittiin.
Nämä kolme kirjaa kertovat siitäkin, miten lähellä oli ydinaseiden käyttö Pohjolassa.
Presidentti Tarja Halonen on sanonut meidän olevan sellaisessa asemassa, ettemme voi, toisin kuin Ruotsi, jättää puolustustamme naapureiden huoleksi. "" - Milloin ..
ja mistä tuo tieto on "varastettu" ?
"Ruotsi aikoi pudottaa ydinpommeja Suomeen"
Olisiko Nato hörhöjen pelottelua taas ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26917423Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245602- 1182622
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172122Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361786Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111028- 59966
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32924Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45920