yöelämänkokemus keski-ikäisillä

keski_ik_mies

Olen 44v mies, jolla ei ole mitään tuntumaa ns "yöelämään". En ole koskaan käynyt yökerhoissa ts. paikoissa, joissa on alkoholia ja tanssilattia.

Ensimmäinen ja ainoa kerta oli viime joulukuussa kun menin työpaikan pikkujouluun erääseen yökerhoon. Baareissa olen ollut myös aniharvoin. Sanoin pikkujoulussa joukolle työtovereitani etten koskaan ennen ole ollut yökerhossa. Eivät ensin uskoneet. Olen aika tavallinen 45v keskiverto sinkkumies. En ole mikään epäsosiaalinen tapaus enkä mikään uskonnollinenkaan. Nyt luulen että tämä paljastus antoi joillekin töissä aihetta pitää minua jonkinlaisena friikkinä.

Onko sinkkuna yöelämässä juokseminen jokin normi? Olen alkanut miettiä, että onkohan kaltaisiani kovinkaan montaa, jotka eivät nuorenakaan koskaan käyneet ravintoloissa (muitakin kuin esim. joihinkin uskonlahkoihin kuuluvia). Ehkä tämä on asia, jota ei olisi kannattanut mainostaa. On totta, että minulla on ollut todella vähän ystäviä vuosien saatossa ja nekin joita on ollut ovat aina olleet sellaisia, ettei niiden kanssa käyty ravintoloissa.

Mielenkiinnosta kysynkin, että tunnetteko ketään keski-ikäisiä, joille bilettäminen ja yökerhot ovat syystä tai toisesta jääneet väliin? Minulle tulee jotenkin aina olo että olen todella outo tapaus tässä suhteessa. Aina ne hiljaisimmat hissukatkin jossakin vaiheessa osoittautuvat ainakin jonkin verran yöelämässä karaistuneiksi.

Nyt keski-ikäisenä yksineläjänä ja muutama vuosi sitten eronneena tulee sellainen harmitus, että jäi nuo asiat nuorena tekemättä. Ehkä kaipailen muistoja "ajoilta kun oli nuori ja villi" tai sitten harmitta se, että naisten kanssa kontaktin tekeminen on nyt niin vaikeaa kun nuorena olin niin ulkona bilekuvioista.

9

289

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • great women

      Varmasti on sinulaisia miehiä muitakin..Kerkiät vielä saada kontaktia naisiin kun vaan uskot itseesi..ilmeisesti sinun ei ole tarvinnut harjoitella näitä "iskemiskuvioita" koska olet ollut parisuhteessa pitkään..opettele flirttailemaan,hymyilemään naisille yökerhossa..sielläkin voi käydä niin ettei tarvi olla änkyrähumalassa...rohkeasti vaan juttelemaan jos tuntuu vetoa johonkin naiseen..ethän menetä mitään..jutella voit ihan tavallisia asioita ja ihan muuallakinkuin yökerhoissa..:)

    • neiti/rouva/h....

      Sä mikään keski-ikäinen enää ole vaan jo runsaat puolen vuosikymmnentä sen ylitse.
      Ja jos ei tuohon mennessä ole ketään löytynyt eniin ei löydy jatkossakaan. Lisäksi vaikutat sellaiselta nyhveröltä ettei sunsta ketään kiinnostukaan.

      • pitkä keski-ikä

        No, miksikä sinä nimität keski-iän ohittanutta ikäluokkaa?

        Ennen vanhaan, kun tekohampaat hommattiin kolmekymppisenä, ei käytetty sellaista termiä kuin nuori aikuisuus. Työelämään sijoittuminen ja perheen perustaminen ovat siirtyneet myöhempää ikään pidempien opiskelujen vuoksi. Samoin väestön eliniän odotus ja terveydentila on kohonnut selvästi entiseen verrattuna. Siksi myös keski-ikä sijoittuu nykypäivänä myöhempään ajankohtaan.

        Keski-ikäinen on nuoren aikuisuuden jälkeinen ikäkausi. Tietty asiasta voi olla monelaisia näkemyksiä, mutta monen mielestä esimerkiksi 30 vuotias ja vähän ylikin on vielä nuori aikuinen, ja 35-55 vuotiaat ovat keski-ikäisiä. Se ikäkausi taitaa sijoittua aika lailla keskelle ihmisen elinkaarta, jos ja kun elää about 9kymppiseksi.

        Jossain sisäsiittoisilla alueilla tuotetaan sarjatuotantona heikkolaatuisempaa ihmistäainesta. Sikäläiset sisäelimet ja tuotantokoneet voivat olla jo nelikymppisinä loppuun ajettuja ja 5kymppisenä aletaan odottelemaan noutajaa. Silloin se ihmiselämän keski-ikä sijoittuukin muuta västöä varhaisempaan ajankohtaan.


    • ei viel keski-ikä

      Et ole ainoa. En ole itsekään kolunnut yökerhoja läpi. Ikää 41, en tosin ole sinkku enää.

    • yökerholainen

      Kuulun sarjaan ne, jotka juoksivat nuorempana ravintolat ja yökerhot läpi. Ja voin sanoa, että se oli niin tavanomainen ja loppujen lopuksi yksipuolinen tapa kasvaa aikuiseksi ja josta jäi käteen nolla ystävää, nolla viisautta. Noh, miehen löysin ja yhä olemme yksissä, mutta ei se mielestäni mikään saavutus ihmissuhdemarkkinoilla ole tutustua toiseen jossakin mölyisessä yökerhossa. Etten siis tajua, minkä ihmeen takia juuri sellaisiin paikkoihin olisi suotavaa mennä kun ei kaikista ole sietämään meteliä ja joutavaa suunsoittoa (jos ylipäätään kuulee toista).

      Nolla ystävää minulla on siksi, että joskus kolmenkympin päälle kerta kaikkiaan kyllästyin niihin ihmisiin. He elävät yhä ns. sosiaalisessa verkostossaan juhlien ehkä enemmän isoissa kodeissaan ja kesäasunnoillaan tai matkustaen kimpassa ulkomaille, mutta mikään siinä kanssakäymisessä ei ole muuttanut muotoaan.Mielestäni kyse ei ole ainakaan hyvästä ystävyydestä, sillä siihen ei kuulu kasvaminen saati kehittyminen tai ylipäätään kestää keskinäisiä vaikeuksia. On vain ainaista mölinää ja hekottelua sekä huihai-elämää.

      Se, joka kokee tarvetta tehdä muuta ei ole ainakaan tänä päivänä enää niin riippuvainen yhteen kokoavista ravintoloista tai yökerhoista, vaan sinkkuus tiedostetaan käsitteenä ja sen puitteissa tehdään rohkeammin erilaisia tapahtumia erilaista kaipaaville sinkuille.

      Mielestäni ne, joiden luova ajattelu sosiaalisesta elämästä rajoittuu yökerhoihin pitäisi ihan hetken miettiä voisiko elämään hakea rikkautta muullakin. Tällä en tuomitse olemista yökerhoissa, olihan se minustakin kivaa aikanaan, mutta miten ihanaa olisi ollu osata tehdä muutakin.

    • elämän maku

      Lukeudut todennäköisyydellä vähemmistöön, mutta et ollenkaan huonompaan osaan kanssaeläjiä.
      Olet mahdollisesti opiskellut-harrastanut itseäsi kehittäviä taitoja aikana, jolloin muut kulkivat ravintoloissa ja bilettivät minkä ehtivät.
      Tunnen muutaman miehen että naisen, joille mainitsemasi vehtaamiset ovat jääneet nuorena väliin. He ovatkin erittäin sosiaalisia ja mukaansatempaavia, ei uskoisi ellei tuntisi heitä pintaa syvemmältä.

      Syvällisempiä puhuttaessa, niinkuin itsekin mainitsit, kaipailevat ja kaduttaa eletyt "nunnavuodet", joita ei uudestaan eletä. Lohdutan ja sanon, että vielä ehtivät täysipainoisena elämään mukaan.

      Ajan saatossa tuppaa rima nousemaan, olet ehkä huomannut samaisen faktan.
      Ei muuta kuin pitämään tuntosarvet ja suupielet hymyssä, kesää on vielä jäljellä riittämiin.:)

    • keski_ik_mies

      Lähinnä minulla on tämän yöelämänkokemukseni suhteen seuraavat ongelmat.

      On todella outoa tässä vaiheessa mennä johonkin yökerhoon kun ei ollenkaan tiedä miten siellä ollaan. Tämän huomasin siellä pikkujouluissa. En edes kuullut mitä ihmiset puhuivat, ei miellyttänyt se ihmisten juovuksissa voohottaminen, oli teennäisen juhlimisen olotila. Toisaalta mistä ihmeestä muualtakaan tässä iässä mies saisi kätevästi yhteyksiä potentiaalisiin naisystäviin?

      Usein harmittaa kun katselen nuorempien menoa nykyisin, että mistä itse oikein jäi paitsi kun ei koskaan oppinut ravintoloissa käymään. Yhden naisen kanssa olen elämässäni vain ollut ja joskus on haikea olo että olisi parikymppisenä joitakin vähemmän vakavia kesäheilastelujakin voinut harrastaa niin voisi niitäkin vanhana muistella.

      Noita erilaisia seurustelukokemuksia vailla olevana on nyt outoa, jos vaikka joku kohdalle sattuisi. Jos vastapari on kokenut monenmoista seurustelutapaa, niin voi hyvinkin tuntea minut oudoksi kun minulla ei ole sellaista "suhteen aloittamisen rutiinia". Yksin sekin, etten ei ole yömaailmassa heilunut voi olla joillekin naisille epäilyttävää. Ja toisaalta itsellä on jotenkin hassu olo kun toivoisi sitten naisenkin olevan samantyyppinen yöelämää vähemmän nähnyt ja tällaisen kohdalle sattuminen on aika epätodennäköistä. Netissäkin naiset aina kovasti kehuvat profiileissaan aikaisempia "juoksujaan" baareissa ym.

      • miä vaan

        Jospa hankkisit lyömättömän tanssitaidon ja alkaisit käydä tanssiravintoloissa. Tanssiessa ei ole pakko jutella, jos tuntuu, ettei juttu luista. Pikku hiljaa alkaisit varmaan tuntea oloasi varmemmaksi. Tanssitaitoisista miehistä on huutava pula. Yleensä miehet ovat jo lähes kaatuilukunnossa, ennen kuin uskaltautuvat naista hakemaan tanssiin.
        Asiat, jotka itseäni eniten miehissä ärsyttävät, ovat itsensä kehuminen ja itsensä vähättely. Puhu mielummin vaikka ravintolan sisustustyylistä =)


    • välke ja paukut

      >Onko sinkkuna yöelämässä juokseminen jokin normi?

      On. Jos et noudata, pidetään kummajaisena. Ei siinä sen kummempaa. Et sä tolla spiikillä täällä ketään pokaa...camoon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      269
      17423
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5602
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      118
      2622
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2122
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1786
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1028
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      966
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      924
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      920
    Aihe