Olin eilen uimassa, näin että ukkospilvi on tulossa, ajattelin että kerkiän uida ennen pilven ehtimistä päälle.
Salama iski lähelle ja saman tien jyrähti niin että korvat oli mennä lukkon.
Säikähdin kauheasti, rannalle noustuani sain vielä raekuuron niskaani.
Hunksz tietysti sanoo että kertausta, asia on jo käsitelty toissavuonna kesäkuussa:)
Pelkäätkö ukkosta
22
396
Vastaukset
@auli-auli
Salamoista ei kannattaisi tehdä tuplia, ainakaan tänä kesänä. :)
Mutta ihan hyvä aloitus, kuvaile uima-asuasi. :)
Anna pelkosi jatkua, ensi vuosi voi olla vieläkin kauheampi salama-vuosi.
H.- i_a*'
Ukkoseton kesä meillä...
Kolme kertaa olen kuullut ukkosen äänen kaukaa tänä kesänä... Salamat ovat melskanneet muualla kun moisia välähdyksiäkään ei ole ollut... No nimensä mukainen eli vanhan kansan "kaukainen"... Eilen oli kyllä sellainen ukkonen, että täytyy myöntää pelänneeni.
Iski melko lähelle koivuun, oli melkoinen pamaus.
Olen aina pelännyt ukkosta...- Korppis*
Asun mökillä Nuasjärven rannalla toisella puolen kirkonkylää on Oulujärvi. Ukkoset kiertävät järvet joten pahemmilta moukaroinnilta olen säästynyt. Jos taas ukkonen tulee päälle voi käydä niin, että ukkospilvi jää ikäänkuin mottiin ja pyörii kirkonkylän yllä.
En suorastaan pelkaa ukkosta, mutta tuulenpuuskat ovat joskus tässä niemellä pelottavan rajuja. Pihapiirissäni on vanhoja koivuja joten niiden kestävyyttä pelkään. Onhan näitä kaatunut jo ainakin viisi kappaletta ja aina on selvitty vahingoitta. Pitää koputtaa päätä.
Jos ukkonen alkaa riehua yllä menen ylisille nukkumaan.- odotanturhaan
Eikö pappa tule pitämään edes kädestä?
Yksin ylisillä ukkosella, voi voi.............
- meeriamanda
Pelkään ihan hurjasti, nypit piuhat pois pistorasioista järkenään. Suljen ikkunat ja ovet...vaikka kuinka ymmärtää että pelko ei auta, minkäs teet?
On ollut jokunen ihan päällä oleva, ja se kolina on huikea, muistelen kyllä et viimevuonna ukkosti enemmän. En varsinaisesti pelkää, mutta kunnioitan kyllä. Olihan jo muinaisaikoina Ukko-ylijumala kaikista jumalista pelätyin ja kunnioitetuin. Olen työssäni nähnyt ukkosen tuhoja sen verran, että tiedän kuinka arvaamaton se on. Kun on kysytty toimivia ukkosenjohdattimia, olen sanonut ettei sellaisia olekaan.
Kerran todella myös pelkäsin. Olin merellä kun ukko alkoi riehua aivan yläpuolellani. Matkaa kotisatamaan oli yli 30 km ja lähimpään rantaan myös useita kilometrejä. Muistan lapsuudestani kun isäni ei ukkosta pelännyt, mutta oppi hänkin sen tekemään kun salama löi viikatteeseen niin, että vain varsi jäi käteen. Hänen onnekseen varsi oli puinen ja lähes kuiva.
Täällä meidän koordinaateilla ei tänä kesänä ukkosta ole juurikaan näkynyt, ja aikaisempinakin on yleensä pysynyt turvallisen kaukana. Rajuilmaa jopa toivoisin helteisen jakson jälkeen, että ilma raikastuisi ja itsekin piristyisi. Mutta vahinkoja en toivo kenellekään.- äitemuori*
Viime viikolla oli ukkosta melkeen joka toinen päivä, jos oli yöllä niin siihen en heränny. Mä nukuin sikeesti, sit aamulla naapuri sanos että oliha kauhee ukkone yöllä. Vahinkoja oli sattunu.
Päiväaikaa ei edes jyrinää kuulunu, mut salamat meni ristiin. Launataina tuli vettä kaatamalla, no ainaki maa kastu, sitä enne oli hiostava helle. Mä sitä osaa pelätä, lasit kiinni ettei tule vettä sisään. Toslta mereltä se rytäkkä yleensä nousee.
En nyt tiä menikö alotukseen. Eivät ukkoset ole yleensä kovin häirinneet.
Joskus vuosia sitten näihin aikoihin kesästä olimme perheporukalla telttailemassa järven rannalla kun yöllä nousi ylle todella kova ukkosmyrsky, kai vartin verran keskiyöllä oli täysin valoisaa kun koko ajan salama löi jossakin päin taivasta. Paukkuja tuli lähelle ja koko perhe koiraa myöten kaivautui jonnekin makuupussini alle piiloon. No, ohi meni sekin ja ei kun nukkumaan taas, sisään kun ei ollut päässyt tippaakaan vettä...
Merellä ovat nuo ukkospuuskat vaarallisia. Jos vene on kiinni saaressa ja tuuli nousee, tulee kiire irrottaa köydet ennen kuin tuuli ne irti repii ja paeta kauemmas rannasta ettei tuuli särkisi venettä kiviin.- isoäiti*
Kyllä pelkään jonkin verran, sillä salaman iskusta olen kaatunut ja menettänyt tajuntani lyhyeksi aikaa, kun se iski lähellä olevan puun hajalle ja minä satuin
seisomaan metallisella kynnyksellä vieressä. Korvat lukkoutuivat ja tinnituksen sain, mikä lieveni ajan oloon. Korvalääkärissä olin, mutta onneksi selvisin ilman muita vaurioita.
Merellä olen ollut ukkosmyrskyssä purjeveneen "naisistossa", kun ukkospuuska tarttui purjeisiin ja masto koukkasi mereen ja purje repesi.
Siinä oli toimittava ripeästi ja vasta myöhemmin alkoi polvien tärinä
kun tilanteen vakavuus selvisi.
Pelastusliivit ja valjaat olivat onneksi päällä.
Turhaa pelkoa yritän välttää, mutta tietyt varotoimenpiteet ovat mielessä.
- Arka lyöty, hellä purtu.-
. . - Pirre*
Kovaa ilmaa pelkään, eikä minua saa millään ilveellä ulos ukkosilmalla eikä mihinkään kuistille salamia ihailemaan..yhessä kohti kökötän hiljaa.. :)
- isoäiti*
Voi Pirre, ukkonen saattaa yllättää missä tahansa.
Lentokoneessa olen ollut muutaman kerran, kun kapteeni on ilmoittanut tien
muuttuneen kovin kuoppaiseksi ukkosmyrskyn takia.
Siinä on kyllä pakko kököttää hiljaa ja pitää penkistä kiinni sekä miettiä
onko kaikille annettu anteeksi ja velat tulleet maksetuiksi..
- Nyt ei ryypätä, nyt kuollaan - sanoi entinen akka, kun ukko pyysi ryyppyä kuolinvuoteellaan. - Pirre*
isoäiti* kirjoitti:
Voi Pirre, ukkonen saattaa yllättää missä tahansa.
Lentokoneessa olen ollut muutaman kerran, kun kapteeni on ilmoittanut tien
muuttuneen kovin kuoppaiseksi ukkosmyrskyn takia.
Siinä on kyllä pakko kököttää hiljaa ja pitää penkistä kiinni sekä miettiä
onko kaikille annettu anteeksi ja velat tulleet maksetuiksi..
- Nyt ei ryypätä, nyt kuollaan - sanoi entinen akka, kun ukko pyysi ryyppyä kuolinvuoteellaan.On niin vaikeaa antaa elämänsä jonkun muun hallintaan, eli ukkosen pelko voi olla sitä että se on olevinaan ainoa asia johon itse ei voi vaikuttaa, - ei voi millään keinolla ennakkoon laskea salaman kohdetta, näin olen tämän antanut itseni ymmärtää :)
P.s. toivottavasti miulla oli extralarge vaipat siinä koneessa :/ - Pirre*
Pirre* kirjoitti:
On niin vaikeaa antaa elämänsä jonkun muun hallintaan, eli ukkosen pelko voi olla sitä että se on olevinaan ainoa asia johon itse ei voi vaikuttaa, - ei voi millään keinolla ennakkoon laskea salaman kohdetta, näin olen tämän antanut itseni ymmärtää :)
P.s. toivottavasti miulla oli extralarge vaipat siinä koneessa :/..he siis olisi..
- meeriamanda
Pelkoni ukkoseen jäi pysyväksi kun isäni oli juuri kuollut , olin 12 -13v...isä liiterissä ehttooilta, kova ukkonen jylisi. Meille oli kerääntynyt kyläläisiä, oli kuuma, ikkunat auki ja liedessä tuli jolla kahvetta keiteltiin.
Oliko mummu joka sanoi et tule pois siitä ikkunanluota, ja muutaman mintsan päästä kieppui isohko pallosalama samaisesta akkunasta...rikkoen kattovalaisimen ja kieppui itsensä hellan savuhormista ulos...pudottaen rappinkia het´kunnolla.
Ikäni mä muistan sen! - lejanna
Enpä pelkää, kaipa, koska ei ole ollut mitään pelottavia kokemuksia.
En edes siksi, vaikka isäni meni tyyny korvillaan ukkosella sängyn alle.
Päinvastoin, ukkosta voi ihailla upeana näytelmänä, ja huokaista helpotuksesta, kun kaatosade alkaa, ja jyrinä hälvenee.
Toki aikoinaan maalla mummulassa alkeellinen sähkötaulu venyi ja paukkui ukkosella. Onneksi ei tullut pahempaa hätää.
Mummukin sai pyykinpesuvesiä taivaan lahjana, vähävetisellä paikalla.
. - s-taka
Ukkoskesiä on ollut muistiini silloin tällöin. Joskus 50-luvulla varsinkin, kun olin vielä noin 10-kesäinen ja tietysti pelkäsin. Ihan aiheesta, sillä kerran ukkosmyrskyllä suuri puu kaatui sähkölankojen päälle aivan kotini nurkalla ja olin varma että nyt me kaikki kuollaan... oli aikuisten häslinki sitä luokkaa.
Toisen kerran salama iski puuhun kun olimme noutamassa lehmiä, tuli alas puuta pitkin ja jatkoi tien poikki niin että kivet muljahteli esiin. Varsinainen ihme ettei meille lehmänhakijoille sen paremmin kuin elukoillekaan käynyt kuinkaan, ei ihan satuttu "linjalle" (meni meidän välistä) mutta lähellä oli.
Olin minäkin lapsena joskus uimassa kun näin että salama iski veteen (?) noin puolen kilometrin päässä. Jotenkin luulin olevani turvassa, mutta silti vähän säikähdin ja suunnistin kotirantaan.
Ukkonen on arvaamaton salamoineen. Vaikka tiedän että sitä lähinnä kannattaa ihailla komeana näytöksenä - kun ei täydellisesti voi itseään eikä läheisiään eikä omaisuuttaan kuitenkaan mitenkään suojata - niin en hirveästi nauti komeista salamoista, jyrinästä puhumattakaan. Paitsi aivan pimeällä silloin kun salamat ovat niin kaukana että tekevät tuhoansa ihan jossain muualla, jos tekevät, ja kun jyrinä kuuluu vain vaimeana kuminana tai ei ollenkaan (elosalamat).
Tänä kesänä ukkoset eivät ole meidän mäkeä suuremmin vaivanneet. Vai olisiko pitänyt jättää kirjoittamatta; sitä sanaa et sano minkä päähän et pääse sanoo vanha kansa. Mitä vanhemmaksi tulen sen enemmän pelkään.
Ed. Asunnossa kylppäri oli keskellä huoneistoa, siellä istuin kissan kanssa ja luin jotain. Tunnin kuluttua ajattelin ilmojen menneen ohitse-> Täällä on kolmella seinällä isot ikkunat, eikä kissaakaan enään ole lohtuna.- meeriamanda
Hyvä sinä siinämielessä et uskallat tunnustaa pelkosi! Mun kisu ei ole moksiskaan....mä sitte sitä enempi! Ihan heevettiä leikkiä rohkeaa Roopea oman henkensä kustannuksella, menkää vaikka ojaan maate...ei puun alle.
- Pelkään kyllä
No ihan turhaa tässä röyhistellään, kyllä mulla on hienoinen pelko ukkosta kohtaan ja suuri kunnioitus. Se hajotti kerran meidän pannuhuoneen, ja meni rakennuksen sivustoa pitkin toiseen rakennukseen, jossa olin just ollu ompelemassa, ja pamautti siellä ompelukoneeseen. Siitä lensi puolakotelo lattialle ja se käydä pauhasi kuin viimeistä päivää. Hajottihan se sen ompelukoneenkin.
Kun olin ompelemassa, näin mustan pilven nousevan taivaanrannan takaa ja juoksin pihalle ottamaan pyykkejä pois narulta, ennenkuin kastuvat. Pyykit ehdin ottaa, mut salama tuli kylään. Se oli häjyn tuntuista, kun se etene rakennuksen sivustoa peltikatetta pitkiin, siirtyi sitten laajakaistalinjaan ja hyökkäsi sitä kautta toiseen rakennukseen päästen siellä käsiksi sitten sähköverkkoon ja sitä kautta ompelukoneeseeni.
Aiemmin samanmoisessa tilanteessa, kun huomasin taivanrannalla mustan pilven, juoksiin hakemaan pyykit narulta. Ajattelin, että ehdin hyvin, kun oli vielä täys auringon paiste.
Salama oli laskenut toisin. Vaikka aurinko paistoi, eikä pilviä meidän kohdalla näkynyt, mutta järkyttävä kajaus kävi, ja kun tulin sisälle, kauhea käry, ja kuinkas ollakkaan. Tietokoneen modemin se poltti. Silloin elettiin 1987 vuotta.
Nuoruudessa, kun olin lehmiä hakemassa metsästä, siihen aikaan lehmät laudintivat metsässä. Niin tullessani mäenrinnettä ylös, salama iski sateenvarjooni ja sain tällin siitä. Ikäni muistan sen tällin.
Ja kerran salama hajotti pumppukopin säpäleiksi.
Niin, ja tänä kesänä ensimmäinen yöukkonen iski mua turpiin. Mulla oli BiCAP hengityslaite nokalla, niin siihen se iski, niinkuin joku nyrkillä olis vetänyt hartian takaa. Kyllä irtos äkkiä hengityslaite verkosta samoin hoitosänky myös.
Ja varsinkin, kun katsoo nyt tämän kesän vaurioita, tässä ihan vieressä hirveesti metsätuhoja, lakeena, puut juurineen irti, herää kyllä suurempikin kunnioitus luonnon voimia kohtaan. - EINO KARLSSON
UKKOSELLA IMEN kyrpää
- Anonyymi
Voisin itsekkin imeä kyrpää esinahan alta ukkosella riippuu sinun motiivistasi jos sulla on sellainen hyvä motiivi imeä kyrpää joka minuakin motivoida niin siinä tapauksessa alan imeä kyrpää esinahan alta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400006101004424h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?102458Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy2111862Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja231663- 721050
Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.43993Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?75875Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo57862En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.43832Tuo yksi tampio vielä ilmeisesti kuvittelee
Että joku itkee peräänsä täällä vinkuen jotain utopistista kadonnutta rakkauttaan kaksoisliekit silmissä leiskuen. Pyhä82792