NAPIS ON PC:STÄ!

Rupesi jo kyllästyttämään tuo iänikuinen otsikko joten tässäpä vähän vaihtelua tälle palstalle.
12587
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Älä nyt tuomitse, jos sieltä vaikka oikeaa pesää saisi.

Äänestä

Eikö oo poijat soanu pillua? Minäpä sain. Napiksella löytyi mukava köllykkä.

Äänestä

Tanssikurssille mentiin eilen. Samaan aikaan sisäänkäynnin vieressä oli vaikka mitä koneita kaivamassa. Kolme äijää irvaili ja poltti tupakkaa. Häätivät ihmisten autoja pois. Sanoivat nikkelimalmia etsivänsä? Sitä vain, että oliko yleisötilaisuuden aikana pakko tulla siihen työskentelemää?

Äänestä

Opitteko tanssin kuviot jo ekakurssilla? Oppiiko ne helposti, jos ei ennestään osaa?

Äänestä

Napiksella on mukava tanssia suoro pystyssä, kyllä ne Sotkamon naiset on tyytyväisiä sitte illan loputtua , pyytämällä pyytävät päästä mukaan jatkoille.

Äänestä

Ei oo paljo järkee Jormuan ja Napiksen tanssien pitäjillä. Yhtä aikaa paukutetaan Vihreijen niittyjen kanssa huippuohjelmalla. Ihan hullujako työ ootte? Torstaina Jormuassa ei ollut kuin parisattaa, perjantaina Napiksella jotain viisi tai kuusisattaa henkee. Kannattiko?

Äänestä
  • Jormuan ja Napiksen sitten kannattaa perua ensi kesältä kaikki heinäkuun tanssit, sillä eihän sitä tiedä milloin Vihreät Niityt 2012 on!
    Ovat kuulema varanneet ohjelman jo maaliskuussa 2011.
    Eikä sitten valiteta kun ei tapahdu heinäkuussa muuta kuin yhdet
    Vihreät Niityt.
    Kävin perjantai-iltana kattomassa Niittyjen kuulua ohjelmistoa.
    Yleisön oli kourallinen!!!!

    Äänestä

just niin sotkamolaista keskustelua.

Äänestä

Mikä teitä "ystävät"vaivaa kun te vaihdatta kumppania niin että ole tuntevinaan entisiä tuttuja? Katsoin erästä tuttua joka oli uuden"eipä siltä näyttänyt oli tehty vanhoihin varsiin" kumppanin kanssa tansseissa niin oltiin kuin suolapatsaat ei mitään merkkiä että entisiä tuttuja tunnettais, vai eikö niitä saa olla entisestä elämästä? Outoa touhua! Muuten oli hyvät tanssit.

Äänestä

Saman oon huomannu monista tuttavista, ollaan kuin ei olisi ikinä nähtykään, uusi elämä, uudet ystävät?!!!!!!.

Äänestä

Niin en käynyt kertaakaan napiksella, mutta nyt menen josko löytyis mukava mussukka mies. Tosin en tiedä saanko tai pääsenkö tanssimaan.En varmana usko kaikkea mitä nuo ukot täällä kirjoittaa naisista, että kaikki lähtevät mukaan. Minä en varmasti mukaasi ole pyrkimässä. Kajaanilaisena tunnen hyvin Sotkamon tyttöjä, mutta ei ne tuhmia ole. Itse olen eronnut ja tällä hetkellä vapaa uuteen suhteeseen kivan miehen kanssa jos vain sellainen löytyy. Taitaa noi kirjoittajat puhua liikoja kun eivät tosiasiassa saa ketään.

Äänestä

Saarelakin kuulemma saanut pillua

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oili_ kirjoitti:

Rupesi jo kyllästyttämään tuo iänikuinen otsikko joten tässäpä vähän vaihtelua tälle palstalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu