On pidetty valtion johtotasoltakin riskiä pienenä että maahamme kohdistuisi terroritoimia vai onko puhe sittenkin ollut "silmänlumetta" kansan rauhoittamiseksi.
-----------------------------------------------
Lainaus IL:
Poliisijohtaja Ylelle: Äärioikeisto tarkkailuun Suomessakin
Sunnuntai 24.7.2011 klo 19.30
Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan Suomessakin pitää varautua äärioikeiston terroriuhkaan.
Paatero sanoi Ylen uutisille sunnuntaina, että ääriliikkeiden suosio on aaltoilevaa, joten jossakin vauhtia saanut liike saattaa kasvattaa suosiotaan muuallakin.
Paatero muistutti, että vaikka Suomessa ei tällä hetkellä ole konkreettista uhkaa, sinisilmäinen ei saa olla. Hän arvioi, että äärioikeistolaisen terrorismin uhka on suurempi muissa Pohjoismaissa kuin Suomessa.
Paatero kertoi Ylelle, että Euroopan poliisiviraston Europolin johto oli yhteydessä Suomen poliisiin lauantaina. Virasto aikoo kutsua Euroopan poliisijohtajat koolle Norjassa tehtyjen iskujen vuoksi.
STT
Paatero puhui asiaa
2
<50
Vastaukset
- mustakravatti
Supon sisulle näyttää käyvän puhe noista mustapaitaisista sinikravattisista vasikoista joita on ollut poliisihallinossa.????
Nythän poliisin asimiehenä toimii vihreän gurun Pentti Linkola puolue ja Linkolahan on esittänyt wikipedian mukaan kaikenlaista terroria maapallon väestön suhteen. Ministeri Ville Niinistö ei ole irtisanoutunut nissään vaiheessa noista vihreän gurun teeseistä!
Siinäpä tarkkalutehtävä Supolle: mustapaidat sinikravattiset ja vihreä puolue ministeri Niinistön johdolla!- 3
Eipä tuo Ville Niinistö ole irtisanoutunut muistakaan vihreän terrorismin teoista, kettutarhaiskuista, autojen poltoista, turkisliikkeiskuista.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti28117958Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245730- 1332662
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172197Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3371805Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111063- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto33961Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45958