Itse en ymmärrä tätä itkua kansalliseta tuesta meille tuottajille, koska kyse on vain muutamasta sentistä. Samaan aikaan maksamme mukisematta kansanedustajien ja ministereiden taksimatkat ja oopperaillat sekä muut meidän kansantaloudelle ELINTÄRKEÄT menot.
Suomalaisen maidon laatu on huippuluokkaa ja tuotanto- sekä kylmäketju on valvottu ja taattu aina tuottajalta kauppaan asti. Myös eläinten hyvinvointi on Suomessa aivan eri tasoa kuin esimerkiksi Itä- ja Keski-Euroopassa. Muistakaa tämä, kun seuraavan kerran marssitte kauppaan ostamaan maitoa.
Kansallinentuki takaa työn pysymisen
15
68
Vastaukset
- -
-
- -
-
- -
- kirjoitti:
-
-
- Qtamoviljelijä
Muutamasta sentistä? Kenen kannalta, maksajan vai saajan? Se 1,1 miljardia tekee yhtä kohti noin 200 euroa, meidän perhe maksaa siis noin 800 euroa vuodessa maataloustukia. Tekishän tolla rahalla jo muutakin... Kun samalla rahalla silti saisi kaupasta ne tuontisapuskatkin.
Vai saajan? Vaikkapa pohjoisimmassa tukialueessa niin 30 lehmän karjalla kuittaa vuodessa noita tukia lähes 100.000 euroa. Ja mitä järkeä on tuottaa maitoa noin pohjoisessa? Ei mitään, väkirehut pitää raijata järkyttävillä kustannuksilla etelästä ja maito tuoda järkyttävillä kustannuksilla meijeriin Ouluun. Mikä järkim asiassa kuluttajan kannalta? Minä mieluummin kuin maksan tuollaisia järjettömiä kustannuksia niin vien vaikka perheen viikoksi etelään samalla rahalla. Jos valita saisi... Mutta kun verot otetaan pakolla, ei kysellä... - Jo Vain
Megalomaanisten n. 3 mrd€ maataloustukiaisien
vertailu kansanedustajista kertyviin kuluihin
on lähinnä tragikoomisen surkuhupaisaa.
Eduskunnan kulut kaikkinensa tekevät vuodessa
n. 143 milj. €.
Siis summan joka on vain 4,7 % maataloustukiaisista,
mutta summalla sentään saadaan vastikettakin.- 20
Pieniä ovat maataloustuet, verrattuna sossutukiin. Oma maatalous sentää kierrättää rahat kotimaassa, toisin on ulkomailta tuodun ruuan suhteen. Samalla se työllistää monen monta duunaria.
- kumm
No onhan se kuitenkin yli 700 000€ nokkaa päälle, kun kansanedustajia on se 200. Maataloustuet on kuitenkin vain n. 30 000€/tila, ja siinä on useampia ihmisiä sitä jakamassa.
- -
-
- olen akateeminen...
Olen aina ihaillut ihmisiä jotka käyttävät paljon sivistyssanoja, sehän kiistattomasti osoittaa että henkilö on sivistynyt ja omaa paljon tietoja. Esimerkiksi sanat: "megalomaaninen, prinsiippi, kombedenssi, jne".
Esimerkiksi Skyfarm on hieno jo sanana, tuskimpa maalaisten kankea kieli sitä edes pystyy lausumaan ,saati ymmärtämään.
Tälläinen viljely on tulevaisuutta ja jo nyt mahdollista. Jos tuollaisen kerroskasvihuoneen neliöhinta onkin 500€, show what , ei siitä kannata välittää vaikka hehtaarihinnaksi tulisikin 5 miljoonaa, megalomaniasta ei kuitenkaan ole kyse koska itse viljely tulee halvaksi, näin on meille JoVain kiistatomasti todistanut ja jos ei joku olisi sattunut lukemaan hän sen tänne perään sivistyssanojen kera niin maalaiset taas saavat tuta sivistömättömyytensä. - Sky Farming
Kun tuo aina silloin tällöin pompahtelee tänne niin kannattaisi tutustua ajatukseen lähemmin... Jos siis Lontoon murre taipuu... Ei ajatuksena itse asiassa hullumpi, saattaa olla jopa tulevaisuutta. Ei välttämättä meillä mutta monessa muussa paikassa...
Tietysti rajoitteet täytyy ymmärtää ja muut mutta esimerkiksi kasvihuoneiden korvaajana tai itse asiassa suurimittaisena kasvihuoneena ihan OK. Sen sijasta että tulee lentotomaatit Espanjasta niin onkin oma kasvihuone joka käyttää hukkalämpöä, viemärin lämpöä / energiaa / ravinteita. Ei ollenkaan mikään naurun asia. Todella ekologinen ja tehokas. Jatkossa jos ei ole öljyä rahteihin niin saattaa hyvinkin korvata nykyisen kaltaisen mallin jossa maitoa rahdataan Utsjoelta Helsinkiin.
Tietysti että laajamittaiseen viljanviljelyyn niin ei, on halvempaa tuottaa Australiassa laajoilla pinta-aloilla 1.500 kilon hehtaarisadoilla kuin tuollaisissa. Tänään. Mutta mikä on tulevaisuus. Lajikkeiden satopotentiaalia on aina 12-15 tonniin asti, tarkoin säädellyt olosuhteet ja kaksi satoa vuodessa niin ei välttämättä tulevaisuudessa suinkaan pois suljettu.
http://nymag.com/news/features/30020/
http://www.popsci.com/cliff-kuang/article/2008-09/farming-sky
http://en.wikipedia.org/wiki/Vertical_farming
http://weburbanist.com/2008/03/30/5-urban-design-proposals-for-3d-city-farms-sustainable-ecological-and-agricultural-skyscrapers/
http://www.verticalfarm.com/
http://www.treehugger.com/sustainable-product-design/sky-farm-proposed-for-downtown-toronto.html
Se vaan jos oma käsityskyky ei riitä hahmottamaan kokonaisuuksia ja tulevaisuutta niin voihan se olla vaikeaa. Kun Jules Verne kirjoitteli sukellusvenejuttunsa ja muuta tai avaruusseikkailut niin eihän kukaan niihin uskonut että se voisi olla todellisuutta. Kun mennään 50-80 vuotta niin en yhtään hämmästyisi vaikka konseptia olisi toteutettu jo monessakin suurkaupungissa. Varsinkin jos öljy loppuu. - Qtamoviljelijä
"Kansallinen tuki takaa työn pysymisen Suomessa..."
No kun ei... Ei valitettavasti takaa... Kerron esimerkin. Kotieläintuethan ovat lähes kaikki kansallista tukea ja niitä perustellaan nimenomaan korkeammilla tuotantokustannuksilla ja raaka-aineilla. Mutta silti rehuvalkuaisesta 80% on tuontitavaraa. Kun on saatava maailmanmarkkinahinnalla. Jos noista korkeammista kotieläintukieuroista maltettaisiin sen verran luovuttaa ketjun ekalle lenkille eli kasvinviljelijälle että maksettaisiin kotimaisesta valkuaisesta tuotantokustannuksia vastaava hinta niin tuo valkuainen saataisiin kotimaasta. Mutta kun ei...- No voi yheren kerran
Valkuaisrehuhan on vain yksi osa väkirehua ja kotimaisia valkuaisrehuvaihtoehtoja on tarjolla ja niiden käyttö lisääntymässä. Itsekin olen jo vuosia suosinut kotimaista rypsiä valkuaislähteenä. Mutta tässä ei nyt ole kyse tästä vaan siitä, että esimerkiksi kotimainen
rehuteollisuus antaa työtä monelle suomalaiselle duunarille. Aloituksessa viitataan maatalouden työllistävään vaikutukseen ja siitä tosiasiasta on turha edes kiistellä. Tukirahoilla ostetaan suomalaista työtä ja näin autetaan työpaikkojen säilyminen Suomessa.
- -
-
- -
-
- -
-
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517118Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235517- 1152592
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152076Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361775Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111007- 59959
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45899Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32897