Lihaskasvain, meidän tarina

Halusin kertoa teille meidän tarinamme, jos siitä mahtaisi jollekkin olla hyötyä tai apua. 12-vuotias pieni terrierini rupesi hieman ontumaan toista takajalkaansa lokakuun -10 lopulla. Ajattelimme, että koira on liukastunut ja reväyttänyt sen, jotenka seurailimme sitä viikon verran. Ontuminen ei ollut pahaa, vain ajoittaista.

Ontuminen kuitenkin pahentui ja veimme koiramme eläinlääkäriin marraskuun ekoina päivinä, diagnoosi: revähtänyt lihas. Parin viikon tulehduskipulääke kuuri ja jos ei sen jälkeen ole parempi, niin uusi käynti. Kipulääkkeet auttoivat heti ja koira rupesi käyttämään jalkaa normaalisti. Pari viikkoa meni ja lääkkeet loppu jolloin ontuminen alkoi jälleen, pahempana. Veimme koiran samantien lääkäriin ja se tunnusteli ja liikutteli ja totesi, että jatketaan vielä kipulääkkeellä, joskus revähdykset voivat olla hankalia ja paraneminen kestää useita viikkoja, jopa kuukausia. Koira antoi tunnustella jalkaa, ei aristanut mistään. Jatkoimme hoitoa ohjeen mukaan, mutta enään annostus ei riittänyt, vaan kivut ja ontuminen lisääntyivät lääkityksestä huolimatta. Koira rupesi menemään kuin jänis, ja sai ajoittain "kipukohtauksia" (läähätteli, oli levoton, haki turvaa). Vaihdoimme lääkäriä joka rongtenkuvasi jalan, diagnoosi; nivelrikko. Loppu elämän tarpeen vaativa kipulääkitys ja suun kautta otettavaa "nivelten voitelu ainetta".

Mutta koira kipulääkityksestä huolimatta sai yhä useammin kipukohtauksia, jotenka kasvattajan kanssa yhdessä päätettiin vaihtaa kaupunkia ja eläinlääkäriä. Veimme koiran kolmannelle eläinlääkärille, joka katseli edellisen lääkärin ottamia rongtenkuvia ja 5 minuttia tutki koiraa ja sanoi, nyt taisi löytyä syy, kasvain. Mahdllinen kasvain oli koiran lonkkalihaksessa. Koira nukutettiin ja kasvaimesta otettiin koepala.

Pari viikkoa epätietoisuutta, jonka jälkeen saimme musertavan uutisen; pahanlaatuinen verisuoniperäinen lihaskasvain. Kasvain painoi ilmeisesti iskias hermoa, joka aiheutti kivun, hermosärkyyn eivät mitkään kipulääkkeet auta. Ainoa keino on leikata kasvain painamasta hermoa. Kotipaikkakunnallani koepalan jälkeisten tikkienpoiston yhteydessä kysyimme lääkäriltä voisiko se lähteä yrittämään leikkausta, vastaus oli tyly, ei lähde, parempi nukuttaa koira pois.

Meidän onneksemme koepalan leikannut lääkäri suostui yrittämään leikkausta, mutta sanoi että ei voi luvata mitään. Elinikä ennuste noin 6-12 kuukautta. Sovimme, että kun hän avaa koiran jalan, ja jos tilanne näyttää siltä, lopetetaan leikkaus ja päästetään koira pois. Menin hakemaan koiraa, lääkäri totesi tilanteen olevan paha. Kasvaimesta lähti verisuonia lantiota kohti, joita kaikkia hän ei saanut pois. Kysyin, että miksi koira sitten herätettiin, vastaus oli; "annetaan sille vielä mahdollisuus", (koira oli muuten erittäin hyvä kuntoinen ja virkeä, elämän nautiskelija).

Ja olen ikionnellinen, että annettiin mahdollisuus. Kipulääkkeet jäivät leikkauspöydälle, koira kuntoutui päivässä ja leikkaushaava parani hyvin. Sain viettää rakkaan ystäväni kanssa mielettöman upeat 3 kivutonta kuukautta, jonka jälkeen kasvain uusiuti ja kasvoi täyteen kokoonsa viikossa. Oli aika päästää rakkain kaikista pois. Koirani sai nukahtaa omassa kodissaan, oman lampaantaljan päällä ikiuneen rakkaitten ihmisten ympäröimänä.

Olen jossitellut ja miettinyt, jos heti marraskuussa lääkäri olisi tehnyt oikean diagnoosin ja saatu leikattua kasvain, olisiko koirani vielä täällä. Ilmeisesti olisi. Puolitoista pitkää kuukautta koira odotteli oikeaa diagnoosia ja kasvain pääsi kasvamaan rauhassa. Tämä on miedän tarinamme, itse opin tämän kautta, että koskaan ei pidä täysin sinisilmäisesti luottaa ensimmäisen eläinlääkärin diagnoosiin. Itse tunnemme koiramme parhaiten, ja tiedämme, jos kaikki ei ole hyvin.

Lepää rauhassa pieni enkelikoirani, olit elämäni, olit kaikkeni. Onneksi on paljon kauniita muistoja, jotka antavat voimaa jatkaa.