Kysymyksiä Samojedinkoirasta

favole

Elikkäs haaveissa olisi tulevaisuudessa sammari hankkia, kyseisen rodun edustajia olen tavannut näyttelyissä, sekä nuorempana eräällä tuttavallani oli rodun edustaja. Erilaisia koiria (pääasiassa metsästys) on ollut perheessäni aina, tällä hetkellä myöskin oma koira, welsh corgi uros, jonka kanssa kanssa olen harrastellutkin.
Elikkäs haluaisin kuulla mielipiteitä rodusta!
Mitenkä on esim turkinhoidon laita? Takkuuntuuko turkki vai harjataanko vain irtokarvat? Viikoittain vai päivittäin? Miten hyvin kestää kuumaa, auttaisiko kesäisin esim. karvojen ajelu?
Harrastuksista olen kiinnostunut, ihan omaksi iloksi, mahdollisesti myös kisaamisesta, mutta se ei ole itsetarkoitus. Mitenkä sammarilta onnistuu vaikka toko ja agility? Palkkautuuko hyvin ruuasta?
Meillä on pihalla ulkotarha, missä isäni metsästyskoira asuu, sammari asuisi kuitenkin sisällä, pääsisi välillä tarhaankin. Piha on myös melko iso ja sillä vietän paljon aikaa. Pysyykö samojedi hyvin vapaana vai vievätkö vietit? Olen melko liikkuvainen ihminen, koirani kanssa tulee normaalisti käytyä aamulla lyhyempi lenkki, koulun jälkeen pissalenkki, ruoan jälkeen 1-3h lenkki, johon sisältyy usein koirapuistoilua, metsässä vapaana juoksemista, kesäisin uimista.. Illalla lisäksi pienempi lenkki.
Jonkinmoiset rekihommat kiinnostaisi, niihin ei tosin lähivuosina ainakaan mahdollisuutta olisi. Potkuria ja pulkkaa voisi kuitenkin vedättää.
Ja onkos urosten ja narttujen luonteissa isoja eroja? Tai onko taipumusta machoiluun?
Olen siis 16-vuotias tyttö, ehdottomasti koiraihminen ja kiinnostusta riittää.
Vastailkaahan, varsinkin omia kokemuksia olisi hyvä kuulla :)

5

199

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • favole

      Eikö kellään muka kokemusta rodusta?

      • on kokemusta :-)

        Kahdella ystävälläni on sammari.

        Kiltti rotu, joillakin yksilöillä hiukan metsästysviettiä (useimmilla ei ainakaan voimakasta), pysyy yleensä pihassa uskollisesti, temperamentti ja haukkuherkkyys vaihtelevat yksilöittäin, sopii harrastuskoiraksi (joskin miellyttämisenhalu vaihtelee suuresti yksilöittäin), tarvitseekin terveenä rotuna paljon liikuntaa ja aktivointia ja narttu on yleensä urosta helpompi tapaus. Kesäkuumalla sammari tykkää yleensä vain löhöillä jossakin viileässä paikassa, kuten varjossa, karvan ajaminen ei hyödytä mielestäni melkein millään tavalla, eikä lyhyeksi ajettu turkki tarjoa enää niin hyvää suojaa esim. vedeltä. Turkki vaatii säännöllistä ja ahkeraa harjaamista takkujen välttämiseksi ja irtokarvojen poistamiseksi, mutta oman koiran turkin hoitaminen on mukavaa :-)

        Suosittelen !


    • Oma kokemukseni

      Vanhemmillani on kotona kaksi sammaria (molemmat uroksia). Kummatkin ovat erittäin sosiaalisia sekä ihmisiä että muita koiria kohtaan (myös toiset urokset sopivat oikein hyvin leikkikavereiksi). Miellyttämisenhalu riippuu varmasti yksilöstä: Meillä vanhempi koira miettii itse paljolti, milloin kuulee ja milloin ei ole kuulevinaan käskyjä, nuorempi taas tekee pelkästä rapsutuspalkasta melkein mitä vaan - tosin jos mielenkiintoisempaa tekemistä on jossain muualla tarjolla, saa omistaja huudella koiria jonkin aikaa. Ovat kyllä älykkäitä koiria, mutta osaavat käyttää omaa päätänsäkin. Pihassa pidämme koiria vapaina silloin, kun itsekin olemme ulkona. Eivät karkaile, PAITSI jos löytyy jokin kiinnostava haju. Etenkin kylän daamit vetävät toisinaan meidän herroja vähän liikaa puoleensa...

      Meillä koirat ovat ihan seura- ja lenkkeilykavereina, eli tokoilusta tai agilitysta ei ole kokemusta, mutta kumpaankin lajiin löytyy kyllä sammareista sopivia yksilöitä. Meillä ainakin tykkäävät temppuilla ja hyppiä makupalan voimalla. Talvella ja muuten viileämmillä keleillä koirat tykkäävät lenkkeillä pitkiä lenkkejä. Talvisin harrastamme omaksi iloksi koirahiihtoa ja etenkin nuorempi koira on muutenkin innokas vetohommissa, kuten juuri potkurin kanssa. Kesäisin koirat mieluiten makailevat varjossa pensaan alla aamulenkin jälkeen.

      Jotain turkinhoidosta: Riippuu hieman turkin laadusta, mutta sanoisin, että turkki säilyy hyvässä kunnossa jos sen harjaa viikon tai kahden välein kunnolla. Harjaaminen ei vaadi mitään erityistaitoja, mutta koska turkki on paksu, menee harjaamisessa jonkinverran aikaa. Pestä ei tarvitse kovin usein (ainakaan kotikoiraa): meillä koirat pestään pari-kolme kertaa vuodessa, aina silloin, kun turkki alkaa tuntua likaiselta. Tietysti kurakeliaikaan huuhdotaan ravat pois. Pesun jälkeen pitää huolehtia kuivauksesta, niin vältytään iho-ongelmilta. Sammarin turkki toimii eristeenä sekä paukkupakkasilla että helteillä, joten kesäkampausta koirat eivät tarvitse.

      Meillä koirat saavat olla pihalla tai sisällä miten tahtovat. Sinun, ap, järjestelysi kuulostavat mielestäni hyviltä. Oma kokemukseni samojedeista on siis nauravainen, pilke silmäkulmassa touhuava, älykäs, sosiaalinen ja ystävällinen mutta jokseenkin itsenäinen, joten ainakaan meidän koirat eivät toimi aina aivan kuin ajatus;) Lenkkeilykavereina melko väsymättömiä (paitsi kesäkuumalla), mutteivat kuitenkaan adhd-tapauksia, kunhan lenkille ovat päässeet. Lisäksi samojedit ovat monipuolisia, joten riippuen yksilöstä, voi samojedista saada kaverin melkein lajiin kuin lajiin. Rakastettavia ja huumorintajuisia koiria!

    • Oma kokemukseni

      Ja ap, lukaisepa ketju pari pykälää alempaa, siellä näytti olevan juttua sammarien huonoista puolista.

    • favole

      Kiitos vastauksista, nyt vasta huomasin tuon toisen samojedi ketjun, pitääkin käydä sitä lueskelemassa!
      Vastauksien perusteella kysessä on oikein mukava peruskoira, voisipas alkaa käydä tutustumassa siihen ihan kunnolla kasvattajien luona :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      267
      17307
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5557
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      116
      2605
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      16
      2106
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1782
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1021
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      962
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      914
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      913
    Aihe