Olen opinnot Jyväskylän yliopistossa nyt syksyllä alottava tyttö :)
Kaksion puolikas olisi tarjolla Laajavuorentieltä. Osaako kukaan sanoa millaista aluetta? Koen, ettei minua kyllä meno haittaisi kunhan se ei aivan riistäytyisi käsistä :D
Sen sain selville että harrastusmahdollisuuksia kuten lenkkipolkuja ja vastaavia : )
Haluaisin ympärilleni kuitenkin omanikäisiä uusia ihmisiä (vaikka vähän useampiakin) ja siksi olen myös miettinyt vaihtoehdokseni Kortepohjan ylioppilaskylää. Luin jonkin verran netistä huonoa palautetta itse alueesta (ankeaa, asunnot kylmiä yms.) mutta jollakin tasolla se voisi silti opiskelijamäärältään minua houkutella :)
Yhden kansanopistovuoden (sisäoppilaitos) eläneenä koen, ettei minulla ole niinkään hankaluuksia asua solussa ja tulen toimeen monenlaistenkin ihmisten kanssa.
Tietääkö kukaan onko Kortepohjan ylioppilaskylään kuinka hankala päästä asumaan? Käsittääkseni Laajavuortentieltäkään ei tosin olisi sinne matka eikä mikään, eli ehkä siellä voisi sitten kuitenkin käydä katsomassa sitä menoa ja meininkiä ja tutustua uusiin ihmisiin vaikkei itse Kortepohjassa majailisikaan? :)
Mielipiteitä ja kokemuksia ja kaikkea mahdollista tietoa molemmista paikoista ottaisin enemmän kuin mielelläni vastaan! :)
Itsellä tiedot Jyväskylästä aika hataralla pohjalla...
Laajavuori vai Kortepohja?
10
1095
Vastaukset
- Tiesitkö, että
Laajavuori=Kortepohjaa
- Terv Kortepohjasta
En tiennyt todellakaan Laajanvuori kuuluu kortepohjaan
2 eri asuinaluetta Laajanvuori paljon laajempi kauempana keskustasta.Kortepohja ihan ok ainakin aikuisten asuintaloissa, opiskelija asunnoista en tiedä kohtuumatka keskustaan pyörällä.
- entinen kortepohjala
Opintosi kestävät todennäköisesti ainakin sen viisi vuotta, joten en suosittele Kortepohjaa. Itselleni ainakin riitti puoli vuotta sillä alueella. Väliaikaisena asuntona se kyllä kelpaa, mutta pidemmän ajan tarpeessa kannattaa ehkä ottaa Laajavuoren asunto. Kunhan nyt otat jonkun asunnon vastaan ettet joudu tilapäsmajoitukseen/hätämajoitukseen Kortepohjan yleisiin tiloihin...
- Terv Kortepohjasta
Mikä Kortepohjassa haittasi asuit opiskelia asunnoissa ylioppilaskylä ?
- Jatko-opiskelija
Kortepohja on hyvä alue asua! Viihtyisä. Keskustaan pääsee helposti. Myös hiihto- ja lenkkeilypolut lähellä!
- Össö
Ei käy ilmi onko kohteesi Laajavuoressa oleva KOASin asuntola vai jokin yksityinen. Jos se on KOASin asuntola, niin se on juuri Laajavuoren mutkamäen vieressä. Jos olet intohimoinen mutkamäkisti, niin silloin se paikka on aivan oikea. Jos taas kärsit mutkamäen jatkuvasta musiikista ja muusta metelistä, niin paikkaa on syytä välttää.
Asukkaat Laajavuoressa ovat enmmäkseen kai ammattiopiston ja ammattikorkeakoulun opiskelijoita. Jos annat enemmän painoa akateemisella miesseuralle, niin Kortepohjan yliopppilaskylässä sitä on paljon. Nykyisessä työllisyystilanteessa saattaa olla edullisempaa valita rakennusmestari tai sairaanhoitaja kuin työtön humanisti. Insinööriopiskelijoita on kuitenkin syytä välttää, koska heillä on pulaa työpaikoista. - Parempaa väkeä
Suosittelen ostamaan oman asunnon Lutakosta jos ajattelin valmistuakin joskus, ihan turha maksella vuokria jossain slummiutuvissa lähiöissä.
- Terv Kortepohjasta
Pankki vastaa hyvin tylysti yleensä opiskelijalle yms menee lainaa kysymään.
- Lutakon opiskelija
Varmaan kannattaa vaihtaa se tonnikalan ja makaroonin sotkema kauhtunut kollegeasu johonkin muuhun kun menee pankkiin asioimaan?
- Terv Kortepohjasta
Farkuissa itse kirjoitin lainapaperit ei lainaa vaatteiden perusteella myönnetä, sinulta oma asunto jäänee haaveeksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27717834Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245701- 1242651
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172178Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361800Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111051- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32950Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45948