Virtsatietulehdus hoidettu mutta oireet jatkuu?

Yli kahden viikon jälkeen, yhä jatkuvan pissahädän tunteen kourissa siis mennään. Alan olla jo epätoivoinen ja toivoisin kommentteja mitä minun kannattaisi seuraavaksi tehdä. Ensiksi taustoja:

Pari viikkoa sitten aamulla pissalla käydessäni ja pöntöltä noustuani tunsin kuinka minua pissatti taas, ihan kuin rakkoon olisi vielä jäänyt jotain. No kävin pöntöllä toisen kerran mutta tuli vain pari tippaa. Tällä kertaa myös vihlaisi hieman. Päätin lähteä päivystykseen näytille sillä arvelin saaneeni (minulla ei ole ennen ollut virtsistä) virtsatietulehduksen. No, testit osoittautuivat negatiivisiksi ja minun käskettiin tulla uudestaan jos runsas juominen ei auttaisi.

Selvisin sunnuntai-iltaan asti kunnes aloin pissata verta, kivut olivat kamalat ja pissahätä oli jotain aivan kamalaa. Pika-Crp ei ollut koholla, mutta virtsan pikaviljelyssä löytyi koli-bakteeri ja sain viiden päivän antibioottikuurin.

Antibioottikuuri loppui viikko sitten, kipu virtsatessa hävisi mutta jatkuva pissahädän tunne ei. Kävin kuurin loppumisen jälkeen kontrollissa ja tällä kertaa virtsanäyte oli taas puhdas. Valitin ettei pissahädän tunne ole mennyt ohi ja käskivät siellä vain juoda runsaasti että kyllä se siitä.

Tuli tietenkin mieleen että jos se on sittenkin jokin sukupuolitauti ja testeissä on nyt käyty pari päivää sitten. Tulokset tulevat viikon päästä eli sinne asti saa vielä kärsiä. Mutta mitä sitten jos nekin ovat negatiiviset? Kai sitä pitää lähteä lääkäriin selvittämään tilannetta.

Voiko olla mahdollista että sairastaisin yhä virtsatietulehdusta mutta niin lievänä ettei näy pikatesteissä? Anyone?
0530
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


-------- kirjoitti:

Yli kahden viikon jälkeen, yhä jatkuvan pissahädän tunteen kourissa siis mennään. Alan olla jo epätoivoinen ja toivoisin kommentteja mitä minun kannattaisi seuraavaksi tehdä. Ensiksi taustoja:

Pari viikkoa sitten aamulla pissalla käydessäni ja pöntöltä noustuani tunsin kuinka minua pissatti taas, ihan kuin rakkoon olisi vielä jäänyt jotain. No kävin pöntöllä toisen kerran mutta tuli vain pari tippaa. Tällä kertaa myös vihlaisi hieman. Päätin lähteä päivystykseen näytille sillä arvelin saaneeni (minulla ei ole ennen ollut virtsistä) virtsatietulehduksen. No, testit osoittautuivat negatiivisiksi ja minun käskettiin tulla uudestaan jos runsas juominen ei auttaisi.

Selvisin sunnuntai-iltaan asti kunnes aloin pissata verta, kivut olivat kamalat ja pissahätä oli jotain aivan kamalaa. Pika-Crp ei ollut koholla, mutta virtsan pikaviljelyssä löytyi koli-bakteeri ja sain viiden päivän antibioottikuurin.

Antibioottikuuri loppui viikko sitten, kipu virtsatessa hävisi mutta jatkuva pissahädän tunne ei. Kävin kuurin loppumisen jälkeen kontrollissa ja tällä kertaa virtsanäyte oli taas puhdas. Valitin ettei pissahädän tunne ole mennyt ohi ja käskivät siellä vain juoda runsaasti että kyllä se siitä.

Tuli tietenkin mieleen että jos se on sittenkin jokin sukupuolitauti ja testeissä on nyt käyty pari päivää sitten. Tulokset tulevat viikon päästä eli sinne asti saa vielä kärsiä. Mutta mitä sitten jos nekin ovat negatiiviset? Kai sitä pitää lähteä lääkäriin selvittämään tilannetta.

Voiko olla mahdollista että sairastaisin yhä virtsatietulehdusta mutta niin lievänä ettei näy pikatesteissä? Anyone?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu