Ruotsi 149/22

Hei
Onko kukaan suorittanut valtion kielitutkinnon ruotsin kielen valtionhallinnon 149/22 lakiin perustuvaa kielikoetta kielitutkintolautakunnan jäsenille? Tiedustelisin minkä tasoinen keskustelu- ja kirjoitusosio oli vaatimuksiltaan? Saitteko sillä korvatuksi yliopiston ruotsin kielen peruskurssin?
Olen nimittäin menossa suorittamaan ko. osiota, jos vaan rohkeus riittää, ja haluaisin vähän tietoa ennakolta, mitä on odotettavissa. Onkohan kukaan reputtanut ko. koetta?
Ps. Olen yliopiston ns. aikuisopiskelija, mutta en mitenkään jaksaisi käydä enää kurssia perinteisesti, koska olen myös osin työelämässä.
Kiitos vastauksista.
2263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mutta mielestäni tuosta ruotsinkielen osaamisvaatimuksesta tulisi luopua valtionviroissa. Eihän siinä ole mitään järkeä!

Äänestä
  • niin selviydyt siitä. Ei saa vviitata otsikkoon suoraan muta siis kuitenkin ei tule ongeelmia. Mene vain rohkeasti. Se on todella simppeli juttu. Olen itse suorittanut sen noin vuosi sitten ja en ole lukenut ruotsia tai muuten käyttänyt yli 20 vuoteen lukion jälkeen ja niin vaan mentiin läpi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kielikokeeton kirjoitti:

Hei
Onko kukaan suorittanut valtion kielitutkinnon ruotsin kielen valtionhallinnon 149/22 lakiin perustuvaa kielikoetta kielitutkintolautakunnan jäsenille? Tiedustelisin minkä tasoinen keskustelu- ja kirjoitusosio oli vaatimuksiltaan? Saitteko sillä korvatuksi yliopiston ruotsin kielen peruskurssin?
Olen nimittäin menossa suorittamaan ko. osiota, jos vaan rohkeus riittää, ja haluaisin vähän tietoa ennakolta, mitä on odotettavissa. Onkohan kukaan reputtanut ko. koetta?
Ps. Olen yliopiston ns. aikuisopiskelija, mutta en mitenkään jaksaisi käydä enää kurssia perinteisesti, koska olen myös osin työelämässä.
Kiitos vastauksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu