Minua alkaa ärsyttää taas kerran, että palstaa lukiessani tänne on eksynyt jokunen heppu, joka on sitä mieltä, että täällä kirjoittelee vain epä-kelvot vanhemmat, joilta on syystäkin lapset otettu huostaan.
Eikö tule mieleen, että kun tänne näinkin paljon kirjoitellaan, niin on syynä oikea hätä?
Minä en ole käyttänyt huumeita tai alkoholia, eikä suomessa ole lakia, jonka avulla sairauden vuoksi lapset saisi / voisi ottaa huostaan. Apua pitäisi antaa.
Olen tässä jo pitkään katsonut, että on se kumma kun juoppoja hyysätään, mutta minä saan yrittää tulla toimeen miten kuten. Omaa syytäni kun tilanteeni ei ole, niinkuin noiden alkoholistien.
On tässä viety lapsia juopoiltakin, ja hyvä niin. Mutta kun syytellään kaikkia, niin menee jo överiksi.
Että pitäneekö sanoa, että tasan ei käy onnen lahjat?
Taasko pitää syyttää vanhempia?
17
68
Vastaukset
- puukkohipat
Tunnen erään aktiivipalstalaisen, jolta on lapset otettu huostaan. Hän valehtelee täällä niin paljon kuin vaan kehtaa, totuus on se, että lasten huostaanotto oli aiheellinen ja tapahtui liian myöhään. Lapsille jäi pysyviä psyykkisiä vaurioita vanhempiensa tuottamana. Perheen vanhemmat ovat yrittäneet tappaa toisensa ja myös lapsensa, vanhemmat ovat esimerkiksi olleet kirveshippasilla niin että lapset katsoivat vierestä. Yksi perheen lapsista uhkaili koulussa muita oppilaita puukolla ja väkivallalla, niin kuin häntäkin uhattiin kotona.
Ei kaikki ole niin kuin täällä väitetään. Aiheellisia huostaanottotapauksia löytyy myös tältä palstalta.- tuuminkia*
Juuri näin. Mistä kukaan tällä palstalla voi todella tietää toisten tilanteen, ellei tunne sitä henkilökohtaisesti. TOTTA KAI lasten huostaanotto on todella suuri asia jokaisessa perheessä, ja sitä prosessia voi käydä läpi monin eri tavoin mm. kirjoittelemalla tälle palstalle. Varmasti lastensuojelussa voitaisiin toimia monessa kohden toisin ja koskaan ei asiat tule niin valmiiksi että parannettavaa ei olisi. Totuus on kuitenkin se että perhe (vanhemmat) jossa on päihdeongelma, tunnustaa sairautensa paljon useammin kuin perhe jossa on kyvyttömyyttä nähdä lasten tarpeet. Lasten kaltoinkohtelua tapahtuu todella paljon ns. "hyvissä" perheissä myös. Lapsia voi esim. pahoinpidellä tai jättää kokonaan ilman huolenpitoa vaikka kaikki onkin ulkoisesti aivan ok.
Tällä palstalla kirjoitetaan usein perheen tukemisesta ja avun antamisesta.
Mitä se apu sitten lieneekään, koska se ei saa olla sosiaalityöntekijä, perhetyöntekijä, mielenterveyshoitaja, psykiatrian puolen työntekijä tms. Ei myöskään päivähoito, koulu, harrastustoiminnan ohjaaja saa esittää huoltaan lapsesta.
Siis alkoholismi ja /tai huumeet eivät tosiaankaan läheskään aina ole syy siihen että lapset tulisi ottaa huostaan.
TOKI Kaikki muut toimet perheen auttamiseksi ja voimaannuttamiseksi tulee tehdä ennen kun niin radikaaleihin toimiin ryhdytään, että lapsi joutuu lähtemään omasta kodistaan.
Pakolla ei voi auttaa päihteidenkäyttäjää ja pakolla ei voi auttaa ketään sellaista joka ei näe omassa toiminnassaan vanhempana mitään arvoitavaa tai mitään avun tarvetta omille lapsilleen. Siinä on kenot aika vähissä. - Rohkeasti vaan
Päihde-väkivaltaperheistä ei oteta lapsia huostaan siinä määrin kuin tarvetta olisi. Jokaisella on lähipiirissään lapsia jotka tarvitsisivat apua ajoissa.
Kertomasi tapaus oletettavasti omasi antamiesi tarkkojen tietojen johdosta. On hyvä tunnistaa väkivalta perheessään, siitähän se lähtee paranemisprosessi liikkeelle, asioiden tilan tunnistamisesta. Toivottavasti lapsenne saavat kaiken yhteiskunnallisen avun ja tuen ja Te vanhemmat tukea selviytyä tekosistanne. Olette kuitenkin lapsillenne rakkaat vanhemmat.
Roisia on Teidän perhe-elämänne kieltämättä ollut, täällä ei ole noin ronskeja äitejä tai isejä ollut kirjoittamassa kuin nimimerkki ranttalikka on kertonut lapsuudestaan samanoloista tarinaa kuin sinä perheestäsi. Ei kylläkään noin kamalaa. Hän on katkera siitä ettei häntä otettu aikaisemmin huostaan. Jaksamista Sinulle.
- Viisaten juomaa?
Voisiko syy olla siinä, että raittiit eivät työllistä?
Pikaisesti laskettuna päihdeklinikoita oli n 70 eri paikkakunnilla.
Kun mukaan otetaan sosiaalityö, poliisit, mielenterveyshoitajat, sairaanhoitajat, psykologit, psykiatrit, kuntoutuspalvelut, vankilat, vankienhoitajat niin aikamoinen porukka työllistyä ja saada elantonsa päihdeongelmaisten "auttamisesta"
.
Tässä eri paikkakuntien yksiköt.
http://www.a-klinikka.fi/yhteystiedot/suomen-kaikki-a-klinikkatoimet-paikkakunnittain
----- Monta näkemystä
Tuli selväksi oikein kahteen kertaan että on jonkun mielestä paljon hoitopauikkoja. Lisää kuitenkin saisi olla ja paljon! Panostus toki pitäisi kohditaa varhaisee tunnistamiseen. Vähän liian usein päihdeongelmaiset nähdään vain niinä loppusuoralla olevina laitapuolen kulkijoina, jotka pistävät silmään katukuvassa.He ovat kuitenkin pienen pieni vähemmistö päihdeongelmaisista.
Yli riskirajojen juo huomattava osa suomalaisista.
Kuolleisuustilaistot ovat aika karua kerrottavaa kun sekä naisten että miesten suurin kuolleisuus syy on taas alkoholiperäiset sairaudet.
Että kyllä päihdehoitoa todella tarvitaan!!! Onhan perusterveydenhuoltoakin joka paikkakunnalla.
- Päihdehoitoa.
Jospa päihteiden käyttäjät työllistävät paljon ja tarjoavat työtä sossuille, poliiseille, sairaanhoitajille, psykolgeille, psykiatreille, työtä ja toimeentulon.
Joka kaupungissa ja kunnassa löytyy kriisipisteitä jne.
Laskin pikaiseti 70 yksikköä olisi Suomessa.
Tässä toimipisteen kunnittain.
http://www.a-klinikka.fi/yhteystiedot/suomen-kaikki-a-klinikkatoimet-paikkakunnittain
----- Fas laset?
Faktaahan ovat päihdeäitien fetaalialkoholisyndrooman aiheuttamat epämuodostumat Fas lapsilla.
Yle dokumentti 15.7.2010.
Tosi tarina Tuhkimo.
Hoitokoti Tuhkimo on päihdeongelmaisten naisten kuntoutuskeskus Enon kunnassa. Tuhkimon kaikki asiakkat ovat naisia.
Lue kässäri ja keskustelu aiheesta.
http://tv1.yle.fi/juttuarkisto/dokumentit/tosi-tarina-tuhkimohttp://tv1.yle.fi/juttuarkisto/dokumentit/tosi-tarina-tuhkimo
---- - Tosi tarina.
Fas laset? kirjoitti:
Faktaahan ovat päihdeäitien fetaalialkoholisyndrooman aiheuttamat epämuodostumat Fas lapsilla.
Yle dokumentti 15.7.2010.
Tosi tarina Tuhkimo.
Hoitokoti Tuhkimo on päihdeongelmaisten naisten kuntoutuskeskus Enon kunnassa. Tuhkimon kaikki asiakkat ovat naisia.
Lue kässäri ja keskustelu aiheesta.
http://tv1.yle.fi/juttuarkisto/dokumentit/tosi-tarina-tuhkimohttp://tv1.yle.fi/juttuarkisto/dokumentit/tosi-tarina-tuhkimo
----Joku virhe oli linkissä.
Toivotaan, että tämä toimii.
http://tv1.yle.fi/juttuarkisto/dokumentit/tosi-tarina-tuhkimo
---
- Tuhkimot.
Linkki ei auennut. Yritetään uudestaan
http://tv1.yle.fi/juttuarkisto/dokumentit/tosi-tarina-tuhkimo
--- - puukkohippailijalle
Aika outoa, että muka tunnet jonkun palstalaisen - siis yhden - ja samaan hengenvetoon puhut monikossa "aiheellisista huostaanotoista, joita löytyy tältä palstalta".
Itse tunnen useita palstalaisia live-elämästä ja heidän tänne tuomansa kirjoitukset ovat juuri niin totuuden mukaisia kuin tapaukset ovat todellisessakin elämässä olleet.- tuumingille
"Totuus on kuitenkin se että perhe (vanhemmat) jossa on päihdeongelma, tunnustaa sairautensa paljon useammin kuin perhe jossa on kyvyttömyyttä nähdä lasten tarpeet. Lasten kaltoinkohtelua tapahtuu todella paljon ns. "hyvissä" perheissä myös. Lapsia voi esim. pahoinpidellä tai jättää kokonaan ilman huolenpitoa vaikka kaikki onkin ulkoisesti aivan ok."
Vastauksia:
Tällä palstalla ei ole ikinä väitetty, että lapsen rikollinen kohtelu, esim. pahoinpitely ei olisi LAILLINEN SYY huostaanottoon!
En usko sitäkään, että kukaan täällä kirjoittaja tarkoittaisi perhettä hyväksi, jos lapset ovat jääneet kokonaan ilman huolenpitoa! Voi herranen aika sentään! Sehän on mitä laillisin syy huostaanotolle! Jos lapset jäävät täysin ilman huolenpitoa, niin kyllä kai silloin huostaanoton tarpeen näkee ja ymmärtää jo koko lapsen lähiympäristö.
Sitten taas tilanne, jossa vanhemmat ovat kyvyttömiä näkemään lapsen tarpeita, siihen on monesti täällä puututtu ja ehdotettu esim. perhekuntoutuskeskuksia, joissa vanhemmille voidaan yksinkertaisesti opettaa niiden ymmärtämistä. Samasta aiheesta kirjoitti aikanaan mm. Aila Puustinen-Korhonen useita kertoja toimiessaan vantaalaisen perhekuntoutuskeskuksen johtajana. Hänen ehdoton työssä hankittu mielipiteensä oli, että esim. 8-12 viikon kuntouttava jakso koko perheelle on paljon inhimillisempi ja yhteiskunnalle halvempi vaihtoehto kuin huostaanotto ikinä.
Olen ehdottomasti samaa mieltä Puustinen-Korhosen kanssa, että on varmaan ollut ilo kotiuttaa tuollaisen jakson jälkeen perhe turvallisin mielin, vaikka he tulivatkin keskukseen muutamaa viikkoa aiemmin huostaanottouhka yläpuolellaan.
Viime vuosien suurin ongelma on se, että oikeaa tukea ja apua ei ole, ei suinkaan se, että annettu tuki ei KELPAISI vanhemmille. Onkin taholtasi hyvin ajattelematonta sekoittaa eri asteinen lasten kaltoinkohtelu ja lakisääteisten tukien tai terveys- ja koulupalvelujen puute, koska niillä ei ole mitään tekemistä keskenään. Em:n syiden perusteela tehdyt huostaanotot ovat rikoksia niin lapsia kuin vanhempiakin kohtaan. Ne ovat rikoksia tämän maan lainsäädäntöä rikkovana toimenpiteenä ja ne ovat sitä myös eettisesti ja inhimillisesti kun ajatellaan kansainvälisiä ihmisoikeus- ja lastenoikeuksien sopimuksia.
- tuumingin päässä
tuumingin päässä näyttää olevan iloisena sekamelskana eri asteinen kaltoinkohtelu alkaen rikoksista ja päätyen kyvyttömyyteen ymmärtää lapsen tarpeita, jos ymmärsin oikein sekavan oloisen ajatuksen juoksun. Kaiken johtotähtenä näyttää kuitenkin olevan vanhempien haluttomuus myöntää omia virheitään :D Voi pyhä yksinkertaisuus sentään!
Perhehoitoliitto on vuosien mittaan tehnyt niin paljon pahaa perheille väärällä ja valheellisella propagandallaan, ja sitten näitä yksityisiä mollausyrirttäjiä löytyy aina silloin tällöin - vai lieneekö kyse yksityisestä sittenkään... On vain enemmän kuin typerän ajattelematonta tuoda tuota soopaa tällekin palstalle, vaikka on syytä epäillä, ettei se niin ajattelematonta ollutkaan, vaan harkitun tarkoitushakuista loukkaamishalukkuutta.
Perhehoitoliiton pj:n viimeinen älynmöläys oli ehdottaa vanhemmille tulkkipalveluja selittämään huostaanoton merkitystä. Mitenkähän tuollainen tuuminki-tulkki selittäisi nekin huostaanotot kun sosiaalityöntekijätkin sanovat, että kodissa ei ole huostaanottoperusteita. Taitaisi tulkin selitykset loppua lyhyeen, vaikka mielikuvituksella ei tietenkään ole rajoja noilla selittäjillä.
Vai että kirvestappeluja oikein, eivätkä muka vanhemmat tajua huostaanottoperusteita, huoh... Etkö parempaa keksinyt? Surkea kyhäelmä, ei voi muuta sanoa. - pyhä perhe
Iloinen sekamelska näyttää tulaven siitäkin että sekoitetaan kaksi kirjoittaajaa yhteen.
Kirkastakaa nyt vaikka tämän palstan valvojan kautaa se, mikä mielestänne on tämän palstan tarkoitus ja kuka mielestänne tänne SAA ja KUKA EI SAA kirjoittaa.
Voimakkaasti tulee tällä palstalla usein esille se että kyseenalaistamista ja eri mieltä olemista ei hyväksytä.
Sitä kenenkään on turha väittää että tällä palstalla kirjoittaisivat vain ihmiset joiden kokemuspiiriin kuuluu VAIN ja ainoastaan ns. LAITTOMAT huostaanotot.
Sitä sentään tälläkään palstalla ei kyetä valvomaan.
Nyt siis EN ole väittämässä että niitä tarpeettomia, laittomia tai väärin perustein tehtyjä huostaanottoja ei ollenkaan olisi ja etteikö jotkut aivan asiallisesti täälä niistä kirjoita ja tuo esille epäkohtia ja parannusehdotuksia.
MUTTA
Todella paljon on aivan asiatonta ja alhaista eri tahojen parjaamista, asioiden ymmärtämättömyyttä ja silkkaa yksinkertaisuutta näissä kirjoituksissa.
Ei nyt TODELLA tarvi olla ruudinkeksijä jos näitä kirjoitelmia selaa että tosi monenlaista kengänkuluttajaa on täälläkin ja aivan tasan varmaan porukkaan kuuluu myös niitä joiden lapset on LAILLISIN perustein otettu huostaan.
Itse olen ja edustan sitä, nyt jo aikuseksi tullutta ryhmää lastensuojelun piirissä olleista ent. lastensuojelulapsista, joita EI ole otettu huostaan vaikka kaikki lailliset perusteet siihen olisi ollut. Vanhemmat oli tosi hyviä puhumaan ja selittämään kaikki ns "hyvinpäin" ja heidän sanaansa kyllä uskottiin. - On OLTAVA :D
"Ei nyt TODELLA tarvi olla ruudinkeksijä jos näitä kirjoitelmia selaa että tosi monenlaista kengänkuluttajaa on täälläkin ja aivan tasan varmaan porukkaan kuuluu myös niitä joiden lapset on LAILLISIN perustein otettu huostaan."
Kyllä on oltava melkoinen ruudinkeksijä, jos tuntemattomien ihmisten kirjoitusten perusteella kykenee näkemään, kenen lapsi on huostaanotettu tai ei, kuka on asiakkaana ja kuka ei, JA KAIKEN LISÄKSI VIELÄ perusteet, ovatko ne laillisia vai laittomia.
Ajatelkaa, miten paljon tantoilla menee yhteiskunnan rahoja vuosittain hukkaan, kun ravaavat pitkin maita ja mantuja tarkistamassa ls-ilmoituksia, kun sen sijaan voisivat tilata asiakaskandidaatilta kirjallisen esityksen itsestään!!! Tuollaiset pikku typykät voisivat mennä oikein neuvomaan sossuja miten kirjoituksen perusteella arviointi tapahtuu :D :D :D
Ja mitenkäs sen kuuluisan tanttojen korkean ammattitaidon ja vielä korkeamman tarkan arviointikyvyn oikein taas kävikään, kun kuka tahansa voi koska tahansa SELITTÄMÄLLÄ puhua tantat tainnoksiin... Ja tantta uskoo asiakkaan joka sanan, kiittää ja kumartaa ja poistuu takavasemmalle hiljaa ihmisten elämästä. HAH HAHHAH!- Mistä eri mieltä?
Mistähän tuumingin kanssa nyt oikein oltiin eri mieltä, mikä niin kauheasti loukkasi? Jos et kestä sitä, että sinun kanssasi ollaan eri mieltä asioista, niin paras pitäytyä mielipiteidensä esittämisestä kokonaan.
Mutta jos jo lähtöasenteesi on se, että vanhemmat selittävät ja valehtelevat kuten mielestäsi omat vanhempasi ovat tehneet, niin kannattaako tuollaisen traumatötterön edes yrittää tällaiselle palstalle. Mieti sitä tai esitä selkeästi asiat, joihin toisten mielipidettä odotat.
- Kesämielellä*^'
Diiba daaba.
Onpas tällä palstalla kummallista keskustelua.
Aika julmia puolin ja toisin.
Katsokaa kaikki peiliin!
Iloista kesää jokaiselle lastenne, perheidenne ja rakkaidenne saurassa.
Pidetään kaikista huolta. - Kiitos samoin!
Ei peiliin katsomisella palstalle silloin tällöin eksyvät ilkeilijät ja yleistäjät häivy.
Joten keskustelun tasossa ei siinä mielessä ole mitään kummallista.
Ja lapsista pidetään yhtä kiitettävää huolta kuin aina tähänkin asti.
Hyvää kesämieltä vain kaikille!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27717688Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245676- 1232642
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172162Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361795Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111047- 59973
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32941Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45941