Niki pissii sisälle monta kertaa päivässä, vaikka pääsee pissalle 3 tunnin välein. Yöt kestää hyvin. Niki pissaa myös aina kun innostuu, kun tulemme kotiin että hän on ollut yksin, jos ei pääse mukaan tai ei saa järsiä vaikka keittiön pöytää heti tekee pissit. Jos niistä toruu kovaäänisesti pissii entistä enemmän. Niki on kovapäinen, mutta toruttaessa selvästi suuttuu. Mikä avuksi? Olisi kiva saada matot joskus lattialle. Menen 4 kk päästä töihin, joten Niki ei pääse enää noin tiheään pissalle.
PS Lääkäri on tutkinut ja ei löytänyt vikaa. Syö papuja ja märkäruokaa. Juo normaalisti. Saa paljon liikuntaa.
Yksivuotias uros pissii vieläkin sisälle?
8
141
Vastaukset
- htrhehgerhgr
Joillakin koirilla fyysisesti mahdoton pidättää pidempään, pikkuleikkaus korjaa asian. Vaihda lääkäriä.
Jos olette kouluttaneet sisäsiisteyden asiallisesti? Ette pelottelemalla ja rankaisuin?
Sillä voi olla myös tulehdus. Päivänselvää, että koiraparka sairas. Voinet kuvitella sen kivun, jos yhtään välität koirastasi. Pyydä vanhemmiltasi rahaa lainaksi ja hoidata eläin, jonka olet ottanut vastiuullesi, se ei valinnut sinua, sinä menit ja otit sen.- Luitkohan
aloitusta lainkaan? YÖT menee hyvin, vahingot tapahtuu PÄIVÄLLÄ!!! Mitähän luulet, olisikohan mahdollista että myös YÖLLÄ tulisi lirut, mikäli asia olisi kuin väität? Ajattele!!!!
- eivoiollatotta!
"Jos niistä toruu kovaäänisesti pissii entistä enemmän."
Mitäpä jos kouluttaisit koiraa, niin ei tarvisi huutaa? Koiraa ei kukaan järkevä ihminen toru huutamalla, kun näkee ja tietää koiransa pelkäävän.
Miksi otit koiran? Lue koirakirjoja, puhu kasvattajalle.
Oletko ihan varma, että olet oikeasti käynyt ell:ssä? - koiria koiria
Tuskin koirassasi mitään fyysistä vikaa on jos yöt pidättelee. Jollain koirilla on tapana päästää noita ilo pisuja, jotka on tosi ikäviä ja parhaiten pääset niistä eroon kun et huomioi koiraa heti kotiin tullessasi.
Jätä koiralle jotain sille erityisen mieluisaa (lelu, puruluu), kun lähdette, mutta pidä se muulloin pois koiran saatavilta.
Ollessasi kotona yritä pidentää noita ulkoilutus välejä. Aika tiuhaan käy, koska on kuitenkin jo yksivuotias (joka pystyy pidättämään)
Noi muut pissailut, kuullostais vähän mielenosoittamiselta. Siihen vielä kunnon murkkuikä, pomottaa sinua selvästi.
Kiellä koiraasi, mutta suuntaa samalla sen huomio muuhun, sen tehdessä pahaa.
Samalla voisit suojata vähän niitä huonekaluja, etikalla, pureskelun estoaineella, valkopippurilla tms.
Toruminen kovalla äänellä saattaa pahentaa, jos kyseessä on herkkäluonteinen koira, mitä saattaa olla koska tekee noita ilo pissoja. - Pen_tu
Tekeekö koira pissejä sisälle siis silloinkin, kun olette kotona? Vai pelkästään ollessaan yksin? Yksin ollessa koirat, joilla on eroahdistusta, saattavat pissiä hädissään sisälle. Tekeekö koira tuhoja tai metelöikö yksinään? Jos tekee näitä, kannattaa harjoitella lisää yksinoloa.
Ulkona käymisen välejä kannattaa tosiaan pidentää. Koira on tottunut, että pääsee ulos noin usein, joten sen pidätyskyky ei välttämättä ole päässyt kehittymään sille tasollem mikä sen pitäisi jo olla.
Älkää huomioiko koiraa tullessanne kotiin ainakaan 15 minuuttiin. Vasta kun koira on kokonaan rauhoittunut (mennyt esim. pedilleen makaamaan), voitte silittää sitä. Kotiinpaluusta (eikä poislähtemisesta) ei kannata tehdä suurta numeroa. Ilopissailut luultavasti vähenevät ja loppuvat, kun koira ei enää vimmaannu tullessanne kotiin. - pisuli...
Joo koira kyllä on muutaman kerran yrittänyt ottaa vallan minulta(nainen) mieheltäni ei koskaan. Mutta viidennen kerran jälkeen uskoi kuka on pomo. Kun olemme poissa kotoa, Niki on kodinhoitohuoneessa portin takana. Pitäisikö se päästää vaikka 15 min päästä vasta meidän luokse kun olisi rauhoittunut? En ole Nikille huutanut tai pikemminkin ääntä korottanut kuin muutamia kertoja. Huomisin nääs itsekkin, että pissii suutuksissaan enemmän. Koirani kanssa olen käynyt koirakoulut ja muut asiat ovatkin erinomaisesti. Oppii todella helposti. Ainut ongelma on juuri tuo pissailu. Edellisellä koiralla oli virtsatietulehduksia usein ja todellakin opin sen tunnistamaan. Täytyy yrittää pidentää noita ulkoiluvälejä, jos auttaisi pidättämiseen. Mielessäni on käynyt myös uroksen merkkailutarve virtsaamalla, voisiko olla kyse siitä?
- koiria koiria
Kyllä toki yksivuotiaalla on selkeätä merkkailua, mutta se liittyy sisätiloissa yleensä juurikin uhmaamiseen.
Koirat harvemmin merkkailee kotonaan.
Varmasti yksivuotias kokeilee rajojaan, mutta on hyvä jos olet johdonmukainen ja osoitat koiralle ettei silmille hyppely onnistu.
Voit päästää koirasi pois sieltä kodinhoitohuoneesta, mutta älä ryntää sinne heti.
Odotat hetken ja kun päästät koiran pois huoneesta, et huomio, etkä hössötä. Ihan tavallisesti portti auki ja koira muiden sekaan.
Jos se on ollut siellä pidempään ja on jo selkeä ulkoiluntarve, niin koira pois huoneesta, hihnaan, ulos mutta et silloinkaan huomioi sitä enempää kun hihnan laiton verran. Saattaa alkuun pissata vielä remmiä laittaessasi, mutta nopeasti menee ohi.
Ja tosiaan pidennä niitä ulkoiluvälejä, kun olet kotona voit seurailla koiran tekemistä, jos yrittää alkaa nostaa koipea, kiellä, odota hetki ja sitten hihnaan ja ulos.
Jos tapanasi on ollut palkita koira esim. makupaloilla kun tekee ulos, niin lopeta se, se on täysin turhaa. - laadi laa
Sillä saattaisi olla pisutulehdus, mutta jos lääkäri ei ole löytänyt mitään, niin sitten sillä vaan on sellainen rakko, että on vaikea vielä pidätellä. Älä välitä noista, jotka ovat että: "koiraparka on sairas ja sillä on kipuja"! Sellaisilla keskustelijoilla on itsellään kipuja (henkisiä).
Itselläni on pentukoira, 7kk, joka päästää vieläkin silloin tällöin pisit ja joskus 'ruskeatkin tavarat', mutta hyvin harvoin ja varsinkin, jos lenkkiaika jostakin syystä muuttuu. Kyllä se siitä :)) Nuori koira on vielä nuori koira, sille täytyy jotakin antaa anteeksikin. Pitkät lenkit on hyviä pissin rajoittajia. Kunnon lenkillä ehtii tehdä monet pisut. 1 vuotias on oikeastaan murrosikäinenkin, siitäkin saattaa tulla pisu, tavallaan protestina. Tsemppiä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27517546Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245645- 1212631
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172135Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361788Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111040- 59970
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45933Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32931