Muinainen Maailma
Kolme unelmaa
Tarunomainen Aleksandrian kirjasto oli antiikin ajan mahtavimpia kirjakokoelmia. Sen suuriin saleihin oli tallennettu tietoa enemmän, kuin kukaan koskaan pystyisi käsittämään. Kirjasto oli suuri aarre oppineille ja tiedemiehille, ja he varjelivat sitä tarkoin. Mutta eräänä päivänä kirjasto paloi. Vain osa sen suunnattoman suuresta tiedosta säilyi, mutta suurin osa jäi ikuisiksi ajoiksi pimeyteen. Kukaan ei voinut enää kertoa, mitä tämä valtava kirjasto oli pitänyt sisällään, ellei ollut itse tutustunut siihen.
Ihminen on kuin Aleksandrian kirjasto. Eläessään hänen muistiinsa kerääntyy miljoonia asioita. Ne ovat muistoja tapahtumista, mielikuvia, ajatuksia ja tunteita. Ihmisen kerran kuollessa kaikki tämä häviää. Kukaan ei pysty enää kertomaan hänen ajatuksiaan, tekojaan tai muistojaan, ellei olet tuntenut tätä ihmistä todella hyvin.
Muistot, ajatukset ja tunteet elävät ihmisten keskuudessa voimakkaina tuntemuksina. Ilman niitä ihminen on peräsimetön vene, joka menee sinne, minne virta sen vie. Nämä asiat elävät ja sitovat ihmisiä toisiinsa. Ei ole sellaista ihmistä, jonka muistoihin ei mahdu toisia ihmisiä. Tuntemukset kietoutuvat toisiinsa verkon lailla ja muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden, jossa jokaisella on oma paikkansa, ja jonka jokainen kokee henkilökohtaisesti, oman luonteensa ja ajatustapansa mukaisesti. Se on oma maailmansa, jossa kohtaavat haaveet ja pelot, menneisyyden tapahtumat ja tulevaisuuden näkymät. Se on Muinainen Maailma.
Hän istuu rikkauksien päällä, syö parhainta ruokaa ja teettää suuria töitä silmäniskullaan. Hän on kansansa hallitsija, suuri ja mahtava. Vielä kerran koittaa se päivä, jolloin minä saan olla tuo hän. Silloin teen sormea koukistamalla tärkeitä ratkaisuja. Kun sanon puolikkaan sanan, ihmiset tottelevat. He kumartavat edessäni, sillä minä olen heidän herransa. Mutta sitä varten täytyy tehdä kovaa ja raakaa työtä. Minun on oltava ovela, säälimätön ja ennen kaikkea kärsivällinen. Se päivä ei tule pian. Siihen menee vuosia, kenties koko elämäni. Mutta en aio luovuttaa. Se olisi vastoin tapojani.
Isäni on viisas johtaja. Hänen kansansa elää sovussa luonnon ja ihmisten kanssa. He eivät ole vihastuttaneet jumalia. He ovat onnellisia ja tyytyväisiä. Minä haluan tulla isäni kaltaiseksi. Haluan olla kansani oikeudenmukainen ja rakastettava päällikkö. Haluan kansani kaikkien jäsenten olevan tasavertaisia keskenään: niin, ettei kukaan ole toista rikkaampi, ja että kaikki on yhteistä, yhden suuren perheen omaa. Mutta en voi olla päällikkönä niin kauan kuin isäni on elossa. Vasta hänen kuoltuaan minä perin hänen virkansa. Se on laki. Toivon, että se päivä tulee mahdollisimman myöhään, vaikka haluaisinkin jo päästä ohjaamaan kansaani oikealle tielle.
Maailma on suuri ja mittaamaton. Se pitää sisällään uskomattomia salaisuuksia, joita kukaan ei ole ratkaissut. Maailma on täynnä ihmeitä; eläimet, kasvit, ihmiset, kansat ja kulttuurit. Maailmassa on paikkoja, joita kukaan ei ole nähnyt. Tahdon löytää sellaisen paikan. Tahdon matkata kauas, löytää uuden kulttuurin, alistaa sen valtaani ja hallita sitä. Haluan olla kuningas, sellainen kuningas, jonka nimi on kaikkien huulilla, ja jonka kaikki muistavat ikuisesti suurena ja mahtavana hallitsijana.
Nämä sanat tulivat sellaisten ihmisten mielistä, joiden ajatuksia ohjasivat valta, rakkaus ja maine. He ovat suuria miehiä. Heidän teoistaan ja ajatuksistaan puhutaan vielä kauan sen jälkeenkin, kun he itse makaavat maan sylissä. Heidän vaikutuksestaan Muinaisen Maailman etelän kansat olivat sellaisia kuin ne on totuttu näkemään. Vaikka jokainen heistä halusi johtaa suurta kansaa, heidän ajatustapansa olivat sangen erilaiset.
Tässä siis ensimmäisen kirjani ensimmäistä lukua edeltävä kirjoitus.
Kertokaas, herättääkö tämä minkäänlaisia mielikuvia tai kiinnostusta tarinaani kohtaan? Kiitos jo etukäteen valaisevista vastauksistanne.
16v. kirjailijanalun tekstiä. Arvostelkaa, olkaatte niin hyvät
18
180
Vastaukset
- Ceelatal
Erityisesti haluaisin kommentteja nimimerkeiltä "scarabeus", "C. Line" ja "Rampoo", jotka tuntuvat tietävän asioista enemmän kuin toiset, anteeksi nyt vain :D
- Väinämö Vaahtera
Domo eli japaniksi Tervehdys! Halusit "muita enemmän asioista tietävien", eli mainitsemiesi herrojen/neitien/rouvien palautetta, mutta sanon nyt ensimmäisenä omani kuitenkin.
Eli minua henkilökohtaisesti tämä kappale kiinnosti, sillä olet selvästi pohtinut maailmaa ja sen kätkemiä asioita jopa enemmän kuin moni ikäisesi. Mutta tämän kappaleen ongelma on se, että se on jopa suorastaan liiankin filosofista kaunokirjalliseen teokseen, ja jos se vieläpä on käsikirjoituksessasi eräänlaisena prologina, ennen kuin pisaraakaan varsinaisesta tarinasta on tipahtanut lukijan huulille, käy varmasti useimmiten niin, että lukija jättääkin teoksen, ehkä jopa tämän prologin lukematta. Siksi kehotan Sinua omaksumaan mm. oman mestarini, suuren venäläisen kirjailijan ja yhden maailman suurimmaksi sellaiseksi kutsutun Lev Tolstoin käsityksen siitä, että kirjallisuuden taiteen huippu lienee se, että tarinassa hypätään/viedään todellisiin tapahtumiin jo heti alkuunsa. Ja ehkä toinen juttu tässä pitäisi mainita: tuo ihan alkuvaiheessa esitetty maininta Aleksandrian kirjastosta tuntuu jokseenkin melko irralliselta, sillä sen merkitys tekstille tulee esille vasta myöhemmässä vaiheessa - mutta siihen kohtaan päästäessä se on jo jäänyt killumaan melko tyhjäkäyntisenä ja tyhjänä kuin pieni kaarnanpalanen.
Muuten tästä pätkästäsi on hankala mennä sanomaan, sillä kunnollinen analyysi edellyttäisi varmasti koko käsikirjoituksen lukemista, mutta jotenkin tämä sai mieleeni jonkin fantasianomaisen maailman, jossa jokin heimo tai kansa elää melko luonnonmukaisesti missä lieneekään. Nyt tietysti vertaus Aleksandrian kirjastoon tuo mieleen, olisiko kyseessä eräänlainen Waltarin "Sinuhe egyptiläinen" tai muu vastaava muinaiseen Egyptiin ja sen faaraoihin perehtyvä teos.
Mutta siteeraan seuraavaa kohtaa:
"Minä haluan tulla isäni kaltaiseksi. Haluan olla kansani oikeudenmukainen ja rakastettava päällikkö. Haluan kansani kaikkien jäsenten olevan tasavertaisia keskenään: niin, ettei kukaan ole toista rikkaampi, ja että kaikki on yhteistä, yhden suuren perheen omaa."
Tällainen mielihalu on jokseenkin melko kulunut ja jossain määrin jopa arvattava, mutta jos se on esitetty oikein, voisi joku hyvin käydessä ajatella, että tällainen ajattelumalli on juuri vain silkkaa realismia, sillä tällainen utopiahan on tyypillistä tietyn ikäisille (en yhtään häpeä sitä, että tällainen ajattelu kuuluu edelleen mm. minulle - 21-vuotiaalle).
Jokseenkin edellämainitut seikat pätevät myös seuraavaan sitaattiini:
"Mutta sitä varten täytyy tehdä kovaa ja raakaa työtä. Minun on oltava ovela, säälimätön ja ennen kaikkea kärsivällinen. Se päivä ei tule pian. Siihen menee vuosia, kenties koko elämäni. Mutta en aio luovuttaa. Se olisi vastoin tapojani."
Tässä on myös melko paljon mahtipontisuutta, joka on sekin melko tyypillistä ja tietyissä tapauksissa melko odotettavaa.
Kaikkiaan siis kehottaisin Sinua (1.) aloittamaan käsikirjoituksesi menemällä suoraan johonkin tapahtumaan, sillä tällä pelisäännöllä monet lukijatkin useimmiten etenevät. Minua tämä aloitus ei haitannut, mutta en voi sanella kaikille lukijoille omia mielipiteitäni. (2.) Muista oikea järjestys asioiden kuljettamisessa, eli älä tee viittauksia, jotka mahdollisesti jäävät killumaan tyhjinä edes hetkeksi. Kaikella täytyy olla jokin tehtävä, jossa nämä ovat virassaan kaiken aikaa. (3.) Karsi ja korvaa mahtipontisuutta ja kuluneita ja kliseisiä lausahduksia.
______
Toivottavasti en suututtanut, masentanut tai loukannut Sinua, mutta halusin vain kertoa oman mielipiteeni, siinä toivossa, että siitä olisi Sinulle mahdollisesti jotain hyötyä. Onnea mahdollisiin korjauksiin ja niin poispäin. - pieni täsmennys
Väinämö Vaahtera kirjoitti:
Domo eli japaniksi Tervehdys! Halusit "muita enemmän asioista tietävien", eli mainitsemiesi herrojen/neitien/rouvien palautetta, mutta sanon nyt ensimmäisenä omani kuitenkin.
Eli minua henkilökohtaisesti tämä kappale kiinnosti, sillä olet selvästi pohtinut maailmaa ja sen kätkemiä asioita jopa enemmän kuin moni ikäisesi. Mutta tämän kappaleen ongelma on se, että se on jopa suorastaan liiankin filosofista kaunokirjalliseen teokseen, ja jos se vieläpä on käsikirjoituksessasi eräänlaisena prologina, ennen kuin pisaraakaan varsinaisesta tarinasta on tipahtanut lukijan huulille, käy varmasti useimmiten niin, että lukija jättääkin teoksen, ehkä jopa tämän prologin lukematta. Siksi kehotan Sinua omaksumaan mm. oman mestarini, suuren venäläisen kirjailijan ja yhden maailman suurimmaksi sellaiseksi kutsutun Lev Tolstoin käsityksen siitä, että kirjallisuuden taiteen huippu lienee se, että tarinassa hypätään/viedään todellisiin tapahtumiin jo heti alkuunsa. Ja ehkä toinen juttu tässä pitäisi mainita: tuo ihan alkuvaiheessa esitetty maininta Aleksandrian kirjastosta tuntuu jokseenkin melko irralliselta, sillä sen merkitys tekstille tulee esille vasta myöhemmässä vaiheessa - mutta siihen kohtaan päästäessä se on jo jäänyt killumaan melko tyhjäkäyntisenä ja tyhjänä kuin pieni kaarnanpalanen.
Muuten tästä pätkästäsi on hankala mennä sanomaan, sillä kunnollinen analyysi edellyttäisi varmasti koko käsikirjoituksen lukemista, mutta jotenkin tämä sai mieleeni jonkin fantasianomaisen maailman, jossa jokin heimo tai kansa elää melko luonnonmukaisesti missä lieneekään. Nyt tietysti vertaus Aleksandrian kirjastoon tuo mieleen, olisiko kyseessä eräänlainen Waltarin "Sinuhe egyptiläinen" tai muu vastaava muinaiseen Egyptiin ja sen faaraoihin perehtyvä teos.
Mutta siteeraan seuraavaa kohtaa:
"Minä haluan tulla isäni kaltaiseksi. Haluan olla kansani oikeudenmukainen ja rakastettava päällikkö. Haluan kansani kaikkien jäsenten olevan tasavertaisia keskenään: niin, ettei kukaan ole toista rikkaampi, ja että kaikki on yhteistä, yhden suuren perheen omaa."
Tällainen mielihalu on jokseenkin melko kulunut ja jossain määrin jopa arvattava, mutta jos se on esitetty oikein, voisi joku hyvin käydessä ajatella, että tällainen ajattelumalli on juuri vain silkkaa realismia, sillä tällainen utopiahan on tyypillistä tietyn ikäisille (en yhtään häpeä sitä, että tällainen ajattelu kuuluu edelleen mm. minulle - 21-vuotiaalle).
Jokseenkin edellämainitut seikat pätevät myös seuraavaan sitaattiini:
"Mutta sitä varten täytyy tehdä kovaa ja raakaa työtä. Minun on oltava ovela, säälimätön ja ennen kaikkea kärsivällinen. Se päivä ei tule pian. Siihen menee vuosia, kenties koko elämäni. Mutta en aio luovuttaa. Se olisi vastoin tapojani."
Tässä on myös melko paljon mahtipontisuutta, joka on sekin melko tyypillistä ja tietyissä tapauksissa melko odotettavaa.
Kaikkiaan siis kehottaisin Sinua (1.) aloittamaan käsikirjoituksesi menemällä suoraan johonkin tapahtumaan, sillä tällä pelisäännöllä monet lukijatkin useimmiten etenevät. Minua tämä aloitus ei haitannut, mutta en voi sanella kaikille lukijoille omia mielipiteitäni. (2.) Muista oikea järjestys asioiden kuljettamisessa, eli älä tee viittauksia, jotka mahdollisesti jäävät killumaan tyhjinä edes hetkeksi. Kaikella täytyy olla jokin tehtävä, jossa nämä ovat virassaan kaiken aikaa. (3.) Karsi ja korvaa mahtipontisuutta ja kuluneita ja kliseisiä lausahduksia.
______
Toivottavasti en suututtanut, masentanut tai loukannut Sinua, mutta halusin vain kertoa oman mielipiteeni, siinä toivossa, että siitä olisi Sinulle mahdollisesti jotain hyötyä. Onnea mahdollisiin korjauksiin ja niin poispäin.Domo ei ole japaniksi tervehdys, vaan lyhyt (epävirallinen) muoto sanasta kiitos. Käytännössä siis "kiitti!".
- Väinämö Vaahtera
pieni täsmennys kirjoitti:
Domo ei ole japaniksi tervehdys, vaan lyhyt (epävirallinen) muoto sanasta kiitos. Käytännössä siis "kiitti!".
Tietojeni mukaan ks. sana voi tarkoittaa molempia, sekä kiitosta että tervehdystä. (Siksi eräässä yhteydessä sitä onkin käytetty eräänlaisena sanaleikkinä.)
- pieni täsmennys
Väinämö Vaahtera kirjoitti:
Tietojeni mukaan ks. sana voi tarkoittaa molempia, sekä kiitosta että tervehdystä. (Siksi eräässä yhteydessä sitä onkin käytetty eräänlaisena sanaleikkinä.)
Domoa voi käyttää tervehdyksenä vain kaupassa/liikkeessä, jossa kauppias tervehtii sillä tavoin (vakituista) asiakastaan tämän sisään tullessa. Silloinkin se juontaa juurensa kiitoksesta; kauppias tervehtii asiakasta kiittämällä tätä asioinnista kyseisessä liikkeessä. Se on vähän niinkuin "tervetuloa takaisin ja kiitos siitä, että käyt aina meillä". Tapa on kuitenkin harvinainen ja yleensä asiakas toivotetaan tervetulleeksi aivan muilla sanoilla. Muissa yhteyksissä domon käyttö tevehdyksenä on outoa. NHK:n Domo-hahmoon liittyvässä sanaleikissä se domo tarkoittaa enemmänkin "no niin" tai "tuota..." tms.
- Väinämö Vaahtera
pieni täsmennys kirjoitti:
Domoa voi käyttää tervehdyksenä vain kaupassa/liikkeessä, jossa kauppias tervehtii sillä tavoin (vakituista) asiakastaan tämän sisään tullessa. Silloinkin se juontaa juurensa kiitoksesta; kauppias tervehtii asiakasta kiittämällä tätä asioinnista kyseisessä liikkeessä. Se on vähän niinkuin "tervetuloa takaisin ja kiitos siitä, että käyt aina meillä". Tapa on kuitenkin harvinainen ja yleensä asiakas toivotetaan tervetulleeksi aivan muilla sanoilla. Muissa yhteyksissä domon käyttö tevehdyksenä on outoa. NHK:n Domo-hahmoon liittyvässä sanaleikissä se domo tarkoittaa enemmänkin "no niin" tai "tuota..." tms.
Aha, no, nyt tiedän tuonkin. Kiitos täsmennyksestä.
- Hmmm...
Muy bien, varsinkin jos olet vasta 16v.
Olet ilmeisesti lukenut Sinuhen muutamaan kertaan:) - muska
Olen samaa mieltä Väinämö Vaahteran kanssa, että kannattaa aloittaa jostain tapahtumasta. Pohdinta on melko tylsää luettavaa yleensäkin, varsinkin jos ei ole kovin omaperäistä.
- Se mikä on
kenellekin tylsää, riippuu täysin henkilöstä.
- pööpöö
Jatka samaa rataa, todella laadukasta tekstiä 16-vuotiaalle!!!
- Ceelatal
Kiitos Väinämö Vaahtera, laadukasta arvostelua. :D Kiitos myös muille. joo, on se varmaan vähän pohtiva heti noin alkuun. Ehkä muutan sitä, ehkä en. Kirjoitan ensin tarinan loppuun (nyt 124 sivua). Olisiko jollain kiinnostusta lukea niitä "valittuja paloja" tekstistäni? Voisin heittää tänne kappaleita. (Parhaat tietysti ;) ) :D
- Eräs kirjoittaja
Jos olet 16-vuotias -- vau mitä tekstiä, olkoon sinun omia ajatuksia tai osaksi romaaneista kopioituja, ihan sama. Suoranainen plagiointikin jää nuorelta yleensä melko tasottomaksi, vaan ei tämä. En muista tarkalleen Sinuhea, mutta se tästä tulee mieleen.
Molemmat osiot ovat eheää ja ajatusrikasta kerrontaa, jotka etenevät johdonmukaisesti ja tempaavat mukaansa. Nykytrendi on mennä suoraan asiaan, aloittaa keskeltä ja kertoa tarinaa näyttämällä tekemisten ja dialogin avulla. Yleensä tätä neuvoa kannattaa noudattaa. (Nykyään ihmiset käyttävät mediaa silmäilemällä eikä lukemalla niin kuin aikaisemmin. Vaikka romaaneja luetaan rivi kerrallaan, ovat silmäily ja nopeasti vaihtuvat kiinnostuksen kohteet tulleet tavaksi. Tämä kannattaa ottaa huomioon.)
Kerronnastasi on kuitenkin typistetty pois kaikki epäoleellinen, joten teksti toimii jos se on kiinnostavaa, ja sehän on. En suosittele, että teet tätä pidempiä kerronnallisia osuuksia. Yritä sukeltaa nopeasti tapahtumiin ja anna kerronnan toimia johdantoina tapahtumille ja henkilöille, jotka pidät tarinan keskiössä. Jos kykenet kirjoittamaan tällaista kerrontaa, pidä tyyli. Kerronta toimii ja sitä on miellyttävä lukea.
Kappaleiden jako on vahvuutesi. Jokainen kappale alkaa asiat kiteyttävällä, ytimekkäällä lauseella niin kuin (asiateksteissä) pitääkin. Dialogissa ja tapahtumissa kiteytystä ei voi eikä edes kannata tehdä. Kun kappale loppuu, siirryt huomaamattomasti seuraavaan asiaan.
Sananen tarinoista ja pohdinnoista. Olet nuori kirjoittaja, joten et ole ehtinyt kokea niin paljon kuin mahdollinen lukijasi, joka voi käydä hyvin vaativaksi tällaisen alun jälkeen. Lukijan innostus voi lopahtaa jos et saa pidettyä tasoa yllä. Kirjoituksesi alku on vahvaa ja pelkäänkin, että tarinan edetessä törmäät näkymättömään esteeseen, joka on rajallinen elämän kokemuksesi (jota ei tässä tekstissä näy). Tiedän omasta kokemuksesta, että sellainen raja saattaa tulla vastaan, mikä ilmenee tiedostamattomana plagiointina. Huomaamattaan saattaa tulla lainanneeksi esikuvan repliikkejä, tapahtumia ja henkilöitä. Näitä ujutuksia ei välttämättä tiedosta kirjoittaessa, vaan vasta kun on lukenut luvun tai kaksi, samankaltaisuus saattaa hypätä kiusallisesti esiin. Puhun siis laajoista kokonaisuuksista juonessa, henkilöissä, tapahtumissa ja kirjoitustyylissä, mitkä alkavat muistuttaa esikuvaansa, kunnes samankaltaisuus käy lukijalle ilmeiseksi ja jossakin vaiheessa ärsyttävän ilmeiseksi. "Tämähän on kopio kirjasta X, The Most Famous Novel in the Genre!" Lukija turhautuu ja lopettaa lukemisen. Vinkkinä jatkoa varten: muista tarkistaa, ettei tekstisi muistuta suurpiirteittäin yhtään tuntemaasi esikuvaa. Suurpiirteinen plagiointi voi tuntua alussa vähäiseltä ongelmalta, mutta piirteet tahtovat kasautua, ja lukija huomaa. Saatat myöhemmin harmitella samankaltaisuutta, ja mitä parempaa tekstisi on, sitä enemmän se harmittaa. Jälkeenpäin tekstiä on äärimmäisen vaikea muuttaa kun lähes koko teksti täytyy repiä hajalle, jotta tarinasta saa originellin. Jos tämä on ongelmasi, mieti ongelmakohtia ja yritä keksiä omaperäisiä ratkaisuja, jotka poikkeavat esikuvista, joiden varaan tekstisi perustat. Lue laaja-alaisesti vaihtelevia tekstejä ja tyylejä, jotka eroavat siitä mitä kirjoitat. Uudet ideat syntyvät uuden löytämisestä, eivät niinkään vanhan kertaamisesta.
(osa 1/2) - Eräs kirjoittaja
Muutamia epäkohtia:
Olet kuvannut minäkertojan ajatusmaailmaa hyvin, vaikka et ole näennäisesti kertonut hänestä mitään. Viimeisen kappaleen sitoisin kokonaisuuteen, sillä se kertoo asioista ilman minäkertojan näkökulmaa. Aivan kuin lopusta puuttuisi lause: "Minä haluan olla yksi heistä."
Muinaisuuden tunne. Romaanin ensimmäinen kappale on luetuin kappale, joten se on syytä kirjoittaa huolellisesti. Tämä ei ole virhe, mutta "Mutta eräänä päivänä kirjasto paloi." nousee esiin ja rikkoo harmonian. Syynä on se, että lukija luulee kappaleen käsittelevän tarkemmin tuota erästä päivää, vaikka se on vain maininta. Kirjasto paloi, mikä aiheutti tiedon häviämisen. "Eräänä päivänä" viittaa siihen, että teksti kenties syventyy asiaan tarkemmin, jolloin lukija kuvittelee tuon päivän mielessään. Ensimmäinen osio haluaa pysyä etäisen ajattomina vailla yhteyttä tiettyihin hetkiin, joten syventyminen rikkoo muinaisuuden tunteen. Voisit tuoda ajattomuutta esiin vaikkapa näin: "Mutta kirjaston suuressa palossa vain osa sen suunnattomasta tiedosta säilyi..." Eräänä-sanan vaihtaminen yhtenä-sanaan lisää myös lauseen ajattomuutta. ('Eräänä' viittaa asiaan, josta kirjoittaja tietää jotakin, mutta jota hän ei tarkenna. 'Yhtenä' viittaa asiaan, joka on epämääräisempi.)
Minäkertojan isä on arvoltaan johtaja, mutta käytät myös sanaa 'päällikkö'. Johtajaa pidetään korkea-arvoisempana kuin päällikköä, joka on yleensä johtajan alainen. Olipa kyseessä toiston vältteleminen tai lievä lipsahdus, pitäytyisin selkeyden vuoksi yhdessä arvossa: hän on joko päällikkö tai johtaja, ei molempia. 'Hallitsijalla' ja 'kuninkaalla' ei ilmene vastaavaa ongelmaa, sillä 'kuningas' on tarkennus 'hallitsijasta'. (Kuningas on aina hallitsija, mutta hallitsija ei ole välttämättä kuningas.) Tarkka lukija voi miettiä isän arvoa suhteessa kuninkaan arvoon. Koska muinaiset miesjohtajat olivat kuninkaita ja koska minäkertojaa kertoo halustaan olla kuningas, herää kysymys onko isä kuningas. Jos hän ei ole kuningas, niin mikä hänen asemansa on?
Toisen osan alussa vilisevät hän, minä, he, se ja passiivimuoto. Selkeyden vuoksi kappaleessa kannattaa käyttää mahdollisimman vähän eri persoonapronomineja. Suosisin myös aktiivilauseita, jotka ovat enemmän näyttämistä kuin passiivista kertomista.
Tässä on muutama huomio mietittäväksi. Osaat kirjoittaa ikäiseksesi erittäin hyvin. Onnea ja menestystä jatkoon!
(osa 2/2) - Eräs kirjoittaja
Lisäisin vielä edelliseen, että 'johtaja' ja 'päällikkö' kuulostavat turhan moderneilta arvoasemilta, jotka syövät hieman tunnelmaa. Ne ovat myös yleisnimityksiä samaan tapaan kuin esimerkiksi 'hallitsija'. Kuningas on selkeästi paras vaihtoehto annetuista, mutta muinaiset Egyptin hallitsijat olivat faaraoita. Voisit lainata kirjastosta muinaisesta Egyptistä kertovan kirjan tai googlettaa lisää tietoa. Tarkka taustoihin paneutuminen on osa kirjoittamistyötä myös fiktiivisiä tarinoita kirjoittaessa, jos kirjoittamisen haluaa tehdä huolella. Ja miksi ei haluaisi?
(osa 3/2) - Ceelatal
Kiitos, kun jaksoit paneutua tekstiini näin huolella :D yritän ottaa neuvosi vakavasti huomioon tekstiä käsitellessäni ja luodessani. Tuosta viimeisestä (osa 3/2) sen verran, että olen innokas historiantutkija ja lainannut/ostanut historiaa käsitteleviä kirjoja jos jonkinlaisia, eli eiköhän tästä vielä jotain tule. Ja vielä; tuo päällikkö-sana on tuossa sen vuoksi, että se tarkottaa heimon "hallitsijaa" ,jolloin päällikkö tuntuu sopivammalta. Lukija ei sitä varmaan itse huomaa, joten ehkäpä se pitäisi lisätä tekstiin :D
- Ceelatal
Kun itse luin vielä tekstini läpi, niin huomasin erään vakavan epäkohdan. Noi ajatukset "Hän istuu rikkauksien päällä...", "Isäni on viisas johtaja..." ja "Maailma on suuri ja mittaamaton..." on kolmen eri henkilön ajatuksia, tarinan kolmen päähenkilön mietteitä. Ku luin ni huomasin et sitä on vaikee tajuta, joten tota pitäs muokata... Teenpä näin; muokkaan tekstin ja laitan sen uudestaan tähän :D
- Eräs kirjoittaja
Ceelatal kirjoitti:
Kun itse luin vielä tekstini läpi, niin huomasin erään vakavan epäkohdan. Noi ajatukset "Hän istuu rikkauksien päällä...", "Isäni on viisas johtaja..." ja "Maailma on suuri ja mittaamaton..." on kolmen eri henkilön ajatuksia, tarinan kolmen päähenkilön mietteitä. Ku luin ni huomasin et sitä on vaikee tajuta, joten tota pitäs muokata... Teenpä näin; muokkaan tekstin ja laitan sen uudestaan tähän :D
Onko tarinassa siis kolme minäkertojaa? Vai tarkoititko, että minäkertoja pohtii ajatuksia kolmelta eri henkilöltä, jotka tulevat olemaan tarinan päähenkilöt?
Jos kyseessä on kolme eri minäkertojaa, niin kerronta toimii paljon, paljon heikommin kuin jos kyseessä olisi yhden minäkertojan pohdintaa isästä, suurista miehistä ja hänen omasta tulevaisuudestaan. Sinulla tulee olemaan todellinen ongelma erottaa nuo kolme henkilöä toisistaan. Itse asiassa kerronta tuskin tulee toimimaan. Monta minäkertojaa on kuin kuuntelisi ihmistä, jolla on monta persoonaa; koskaan ei voi tietää kuka on äänessä.
Tarinaan aloittaessa joudut tekemään ensimmäisen ratkaisun, joka on kertojan valinta. Kertoja on yleensä joku näistä: minäkertoja, (sinäkertoja) tai hänkertoja, jotka pysyvät jatkuvasti yhden henkilön pään sisällä; tai jonkinasteinen kaikkitietävä kertoja, joka voi harppoa useiden näkökulmahenkilöiden välillä. Kerrontatapa on syytä pitää samanlaisena koko tarinan ajan tai kerronnasta tulee sekavaa. Se että valitsit minäkertojan, tarkoittaa, että sinun pitäisi kertoa asioita yhden henkilön näkökulmasta. Tällöin tarina rakentuu ja rajoittuu minäkertojan aistien, tietämyksen ja ajatusten varaan. Minäkertojana et voi hyppiä toisten henkilöiden päiden sisään, vaan toiset henkilöt kuvaillaan minäkertojan havaintomaailman mukaan. Jos taas valitset korkeamman asteen kertojan, voit kertoa asioista yleisemmin ja voit hyppiä henkilöiden välillä. Silloin sinun ei kannata käyttää minämuotoa tai sekasotku on taattua. Kaikkitietävän kertojan yhteydessä käytetään yleensä näkökulmahenkilöstä puhuttaessa erisnimeä tai hän-muotoa. Voit tietysti käyttää minäkertojan rinnalla ajoittaista kaikkitietävää kertojaa pohjustamaan lukijalle taustoja, paikkoja ja tapahtumia, kuten vaikkapa lukujen aluksi.
Jokainen hyppy näkökulmahenkilöiden välillä sekoittaa lukijan keskittymistä ja häiritsee eläytymistä. Seuraavat seikat kannattaa siksi sisäistää huolella.
Kappaleet kannattaa pyhittää vain yhden näkökulmahenkilön käyttöön heidän pohtivien ajatustensa osalta. Jos haluat hypätä näkökulmahenkilöiden välillä lukujen sisällä, auta lukijaa ymmärtämään, ja käytä tyhjiä rivejä ja "*****"-merkintää osoittamaan näkökulmahenkilön vaihtumista. Näin lukija pysyy selvillä kenen pään sisällä hän on milloinkin, ja lukija voi keskittyä pähkäilyn sijasta eläytymiseen. Paras tapa on hypätä näkökulmahenkilöstä toiseen vain lukujen vaihteessa. Kun olet tietyn näkökulmahenkilön pään sisällä, käytä vain hänen omia havaintoja, ajatusmaailmaa ja mielipiteitä, äläkä sotke mukaan muiden henkilöiden ajatuksia tai asioita, joista näkökulmahenkilö ei ole tietoinen. Jos näkökulmahenkilö ei tiedä jotakin, hän arvelee, arpoo tai tekee oletuksia omien havaintojensa, tietojensa, persoonansa ja ennakkokäsitystensä pohjalta. Ammattikirjailija pystyy yhtenäisessä kerrontatyylissä ja osaa käyttää nokkelasti näkökulmahenkilöitä ja heidän näkökulmarajoitteitaan, kun taas harrastelijakirjoittaja sotkee kerrontatyylejä ja viisveisaa rajoitteista. (Vinkki. Vihjaa jo alussa jos tarinassa esiintyy useampi kuin yksi näkökulmahenkilö. Vihjaus tapahtuu näkökulmahenkilön vaihdoksella tarinan alkupuolella, vaikkapa heti ensimmäisen ja toisen luvun vaihteessa. Näin lukijalle jää heti mielikuva, että näkökulmahenkilöitä tullaan vaihtamaan.)
Kiinnitä myös huomiota kerronnan aikamuotoihin. Olet nyt valinnut kerronnan aikamuodoksi preesensiin, joten käytä sitä myös tästä eteenpäin. Itse olisin valinnut aikamuodoksi imperfektin, sillä miellän sen tällaiseen tarinaan sopivimmaksi etenkin jos kertojana on jonkinasteinen kaikkitietävä kertoja. Minäkertoja sopii kuitenkin hyvin preesens-muotoiseen kerrontaan, ja yhdistelmä tekee kerronnasta päähenkilökeskeisen, subjektiivisen, hieman epävarman ja spontaanin. Hyvin monet aloittavat ensimmäiset kertomuksensa juuri preesensillä. Dialogi on tietysti poikkeus aikamuotojen osalta, sillä repliikeissä voi käyttää mitä aikamuotoja näkee parhaaksi käyttää. Ihmiset keskustelevat yleensä nykyhetkestä tai tulevasta, mikä tarkoittaa suomeksi preesensiä. Menneestä puhuttaessa käytetään lähes aina imperfektiä, tai perfektiä. Näin lisähuomiona sanoisin, että pluskvamperfektiä ei kannattaa käyttää juuri koskaan. Se soveltuu imperfektimuotoisessa kerronnassa tapahtuvien takautumien erottamiseen nykyhetkestä. Silloinkin pluskvamperfektistä on syytä päästä äkkiä ja vaivihkaa eroon.
- Ceelatal
Ymmärsit väärin :d kertoja on kaikkitietävä, se oliski aikamoinen sotku jos ois kolme henkilöä ja minäkertoja ;) tarkotin tolla edellisellä viestillä, että tässä alussa ikään kuin kerrotaan noiden henkilöiden tavoitteita, joiden pohjalta tarina alkaa. Eli ei syytä hätään. ja tekstissä aion käyttää imperfektiä, joka on mielestäni "se ainoa oikea" oiskos se sit niin kauheeta, jos tässä alussa on preesens ja jatkossa imperfekti?? sanoit, että dialogi on yleensä preesensissä. kai se pätee myös ihmisten ajatuksiin? jos ajattelet jotain, teet sen varmasti näin "haluan olla viisas..." kuin "halusin olla..." tietenkin, jos ajattelu ei ole jotain takauma-hommelia, jossa henkillö kertaa menneitä ajatuksiaan esim. päiväkirjaa kirjoittaessaan tms. ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517199Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235536- 1152595
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar162087Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361778Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111013- 59961
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45909Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32904