"Suuressa osassa maata työttömyysaste nousi kesäkuussa."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011072614117099_uu.shtml
Jännä miten tästäkin voi vääntää asuntojen hintoja nostattavan uutisen, kunhan on ensiksi vain ottanut oikein kunnolla velkaa homelävää varten.
IL: Työttömyys junnaa paikallaan
5
<50
Vastaukset
- Hysssss
Ei saa puhua.
- Hysssss
Ei saa puhua.
- Aika hiljasta tuli
taas joo:)
- ihan jees luvut
No se olisi tuhnulle siis TODELLA kylmää kyytiä jos kesäkuun työttömyys laskisi toukokuuhun verrattuna, eli edes koulusta valmistuvat eivät hetkellisestikkään nostaisi työttömyyslukuja.
Trendi on kuitenkin selvästi alaspäin ja vuoden takaiseen verrattuna koko massa työttömyys väheni kaikilla alueilla.
"Työllisiä oli vuoden 2011 kesäkuussa 2 581 000, mikä oli 24 000 enemmän kuin vuotta aiemmin."
"Työttömiä oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2011 kesäkuussa 237 000, mikä oli 11 000 vähemmän kuin edellisen vuoden kesäkuussa."
"Työttömyysaste oli kesäkuussa 8,4 prosenttia eli 0,4 prosenttiyksikköä pienempi kuin vuotta aiemmin." - ok-miljardööri
Totta, työpaikat keskittyvät tänne etelään. Peräkammarin pojat jäävät palstalle ruikuttamaan, muut muuttavat työn perästä ja ostavat kalliin talon. Näin se etenee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27717688Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245676- 1232642
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172162Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361795Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111047- 59973
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32941Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45941