Kuinkas teiän kukkamaanne voi tällä kuumuudella ja kuivuudella, ku ainakin mun kukkani kuolee jo ennen kuin on puhjenneet kukkaankaan vaikka niitä kuinka kastelisin ja hoitaisin? Ei auta ees hyvät puheet eikä lannotteet. Ne on vaan päättäny kuolla kupsahtaa alle aika yksikön samoin kun kaikki vihanneksetkin. Ainoo laji mikä kasvaa ja kukoistaa on porkkana. Tilli ja persilja on nuukahtanut samoin kun muutama yrtti, joka vielä pari viikkoa sitten rehotti vihreänä ja vehreenä.
Ja mites on koirien laita?
Kuljetatteks te niitä ollenkaan ulkona vai pääseekö ne vaan takapihalle pissalle sillon tällön ku helteet hipoo 30 astetta ja ilma on tyyni ku saunassa?
Vanhastaan tiedän että jotkut ihmiset eivät huolehdi eläinten hyvinvoinnista muuta kuin kirjottamalla omia valheitaan nettipalstoille mutta kuka niistä sitten huolehtii? Hyvä mies tai vaimo vai ei kukaan. Muita ihmisiä kunnellessani tuntuu oudolta että koiria ei voi viedä lenkille jos lämpötila kesällä ylittää 20 astetta ja talvella saan verran miinusta. Mutta tapansa kullakin, näinhän se on nähtävä.
Ihan vaan pari perus kysymystä:
9
81
Vastaukset
- 21
Kiitos kysymästä. Hyvin voivat. kukat. Oikea kastelu ja tuholaisten torjunta takaa hyvän lopputuloksen. Puutarha liikkeet opastavat lisää.
Koirat voivat hyvin. Lenkkeilemme aamulla aikaisin ja illalla myöhään. Muuten vain pissi reissuilla.
Ei kukaan koirastaan välittävä kiusaa koiraa helteillä pitkillä lenkeillä. - kuolleet ovat
Orvokit ei ainakaan kestä, vaikka kuin kastelisi. Ne meni reilussa kuukaudessa.
Lobelia tuntuu olevan kovempaa kamaa.
Uutta en laita, koska lähden kohta kuukaudeksi ulkomaille ja kuka niitä sitten enää hoitelisi?- 7+5
Mulla ainoa joka kukkii ja lisää nuppuja on äitienpäiväruusu ja tietysti samettiruusut.
Niitähän ei kuoleen saa vaikka yrittäiskin.
- !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Onpa tullu puskispuutarhureita yhtäkkiä yllättäen tälle palstalle.?????Luulis niiden puutarhasivui kattelevan.....
- 9+11
Et tainnu huomata, et se oli vain toinen kahdesta kysymyksestä, mutta OKEY. Jos sekin on liikaa niin miks sitten vastasit yhtään mitään ja jätit silti sen tärkeimmän kokonaan ilman: koirien ulosviemisen?
- 20+20
9+11 kirjoitti:
Et tainnu huomata, et se oli vain toinen kahdesta kysymyksestä, mutta OKEY. Jos sekin on liikaa niin miks sitten vastasit yhtään mitään ja jätit silti sen tärkeimmän kokonaan ilman: koirien ulosviemisen?
Hatam. missä nikkisi on?
- 8+20
20+20 kirjoitti:
Hatam. missä nikkisi on?
En oo ihan varma mut koitappa klikata nimimerkki hatam, niin ehkäpä sieltä saat vastauksen=)))
- Heloisa
Huononlaisesti voivat kukkaset. Orvokit näänty ja kotkansiivet rusehtuvat väkisin. Kasvimaa on huonossa kuosissa ihan muuten vaan, porkkanat sinnittelee vesiheinän seassa. Päätin, että on viimenen kesä, kun mulla on kasvimaa ristinä.
Ihmiset hölläävät helteellä, jos ei ole pakko rehkiä. Miksi ei koirakin saisi ottaa hieman rennommin. Minua säälittää kuumuudessa lenkkeilevät koirat, samoin kovalla pakkasella. Nyt on yölläkin rasittavaa, lämpö ja kosteus yhdessä väsyttää, joten antaisin koiran lepäillä. En kyllä ole asiantuntija näissä jutuissa. Ihan hyvin voi.Kun on valittu oikeat kasvit ja tarpeen vaatiessa ahkerasti kastelee ;)Lannoitteita meillä ei laiteta kun keväällä,joskus sekin unohtuu ja kompparia jonain vuonna laitan syksyllä,jos on jäänyt yli.
Ja ei käy koirat lenkillä näillä helteillä.Jos on illalla viilentynyt (nyt on ollut miltei yhtä tukalaa,vaikka jonkun verran on asteet tippuneet),niin silloin saatetaan tehdä lenkki.
Muutoin viettävät aikaansa pihalla.Tosin oikein kuumalla sisällä meillä on viileämpää,joten saavat olla sisällä,jos haluavat pikemminkin.
Yli 20 lämmintä kyllä lenkkeillään,mutta ei näillä helteillä enää.Talvella myös parissa kympissä,tosin lyhyellä lenkillä ja vanhukset jätetään väliin.
Näin meidän tavat,kukissa ja koirissa :D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1741192
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?46631Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55559Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä304558Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t228543- 51529
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45502