Esivaihdevuosiin apua ja tukea kaivataan.

violet70

Osaiskos kukaan auttaa ja antaa vinkkejä, kun epäilen että olis kyse esivaihdevuosista tai jonkinlaisesta hormonitoiminnan muutosvaiheesta.
Olen himpun yli 40v. ja nyt viime vuosina PMS-tyyppiset oireet tulevat jo heti vuodon loputtua tai niiden viimeisinä päivinä. Saman tyyppisiä oireita taas puolessa välissä kiertoa (ovulaation aikana). Oireista pahimmat ovat mielialan muutokset, ahdistus ja alakulo. Kuukaudessa ei siis jää montaakaan oireetonta päivää.
Lisäksi kellontarkka kiertoni on aj. lyhentynyt ja toisinaan taas pidentynyt. Vuoto on lapsen syntymän jälkeen ollut runsasta ja hyytymät ovat lisääntyneet. Runsaita vuotopäiviä on vain muutama ja lopun aikaa tiputtelee. Olen nyt käyttänyt kuukautiskuppia, joka on aivan loistava. Sen avulla selviän paremmin. Finnejä tulee myös kuin murrosikäisellä.
Muutenkin tuntuu että olen äksympi ja aj. iskee epätoivo, että tätäkö tämä tulee olemaan lopun ikää. Itku on herkemmässä.
Nuorempana e-pillerit sopivat ja toimivat moitteettomasti. Raskauden jälkeen kokeilin Jasmin merkkisiä pillereitä ja ne aiheuttivat turvotusta, päänsärkyä ja ahdistusta. Hormonikierukkaa käytin 2½v. ja kärsin aknesta, hiivasta, selkävaivoista alussa ja tuntui kuin se olisi vaikuttanut mielialaankin.
Nyt kuitenkin tuntuu että jotain hormoneja tarvitsisin tasaamaan oireita. Gynekologi määräsi estrogeeni geeliä vain osan aikaa kuukaudesta käytettäväksi. Tätä saisin käyttää niin kauan kun kuukautiset tulevat ilman keltarauhasta. Lisäksi sain reseptin ehkäisyrenkaasta, jota voin kokeilla jos ei pelkästä estrogeeni geelistä ole apua.
Sen verran olen keskustelupalstoja lukenut, että tiedän oireiden kuuluvan ikään ja hormonitoiminnan muutoksiin. Mutta olisi mukava vaihtaa ajatuksia saman kokeneiden kanssa ja samassa tilanteessa olevien kanssa.

23

3610

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Katriina1962

      Hei!
      Ihan samoja oireita alkoi minullakin tulla päälle nelikymppisenä.
      Mielialat heittelee, turvottaa, masentaa, ahdistaa, paino nousee, kuukautiset heittelevät, vuoto muuttunut, pissavaivoja, lihas- ja nivelsärkyjä ja pahimpana unettomuutta sekä hirvittävät pms-oireet n. viikkoa ennen kuukautisia. Sain apua Estrogel-geelistä. Sitä voi laittaa myös esivaihtarioireisiin, kokeile mittatikulla senttiä eli 20 mg. Se auttoi minulla jo kuukaudessa kaikkiin oireisiin. Nyt tarvitsen 40 mg. Ei sitä tarvitse käyttää vain ajoittain, vaan koko ajan. Näin pieni annos on lisäksi täysin turvallista, tai geeli ylipäätään on turvallinen tapa hoitaa vv-oireita. Kokeilemalla saa itseään parhaiten auttavan annoksen. Voit aloittaa 20 mg:lla ja jos ei se ole kuukaudessa auttanut, lisää 30 mg:aan jne.

      • violet70

        Kiitos Katriina vastauksesta :)
        Oliko sinulla hoidon alussa jonkinlaisia sivuvaikutuksia? Olen nyt muutamana iltana laittanut geeliä pumppupullosta n.½painallusta eli 0.25mg eli 25mikrog. ja olo on jotenkin levoton ja aj. tuntuu kuin oireet vahvistuisivat. Tiedän että vaikutus tulee viikkojen käytön jälkeen Ja voisko olla niin että alussa ennen kuin elimistö tottuu eril. oireita voi tulla.
        Mulla oireet on täsmälleen samankaltaisia kuin sinun. Aj. tuntuu että en itsekään tunne itseäni ja että hulluus iskee kun oireilen näin.
        Oliko sinulla kierukka vai joku muu keltarauhas valmiste?


    • Katriina1962

      Hei taas.
      Entä jos aloittaisit vielä vähän pienemmällä annoksella? Estrogelin tavallisimmat sivuvaikutukset, jos annos on liian iso, ovat pahoinvointi, rintojen kipeytyminen ja päänsärky. Geeli mittatikulla olisi helpompi, voi itse säädellä jopa 5 mg:n tarkkuudella, pumppupullosta ei saa niin tarkkaa. Täysi vaikutus tosiaan tulee 4-6 viikon kuluttua ja jos ei ole tullut, niin annos onkin ollut liian pieni! Kun kohtu on tallella, minun täytyy syödä joka toinen kuukausi keltarauhashormonia 10 päivää. Otan illalla Lugesteronia 200 mg, joka on luonnollinen keltarauhashormoni, vastaa siis täysin elimistön omaa hormonia. Ei tule mitään sivuvaikutuksia ja nukuttaakin hyvin.
      Estrogelia yritin vuosi sitten vähentää ihan minimiin, mutta tuli niin armoton ahdistus ja unettomuus, että en koskaan enää aio kokeilla. Nukun nyt hyvin tuolla 40 mg:lla. Aluksi riitti 20, mutta parin vuoden päästä enää ei. Niin ne omat hormonit vähenee, onneksi avuksi tulee geeli! Äitini on käyttänyt hormonikorvaushoitoa 27 vuotta eikä aio luopua. On tosi pirteä ja nuorekas. Se on tässä mukavaa, kun bonuksena tulee vielä hehkeä iho ja tuuheat hiukset, kunhan on pitempään käyttänyt, ei rupsahda niin helposti!!

      • violet70

        Moikka taas,
        koitan pinnistellä oireiden kanssa ja ottaa pientä annosta. Nyt juuri tähän hätään en mistään saa mittatikullista valmistetta mutta koitan pärjätä.
        Mun täytyy vielä tilanteen tulle keskustella siitä keltarauhas asiasta gynekologin kanssa. Mullahan ei nyt ole mitään menossa. Pelottaa sen kanssa sen masentava vaikutus.
        Mulla kans äidillä alko vaihdevuodet varhain ja on nyt jo n.20v. käyttänyt hormoneja, eikä helpolla niistä luovu.
        Toi hius asia on kanssa mietityttäny, vaikka tuuheatukkainen olenkin. Hiuksia lähtee aivan älyttömästi joka pesun jälkeen.
        Onko sulla vuotoa siis vaan joka toinen kuukausi?
        Toivotaan että apua on luvassa, toi ahdistus on nimittäin vaivoista ilkein.


      • violet70

        Moikka,
        tänä aamuna heräsin sitte päänsärkyyn :( just sellast tyypillistä hormonaalista särkyä. Eilen illalla otin niin pienen pisaran kun vaan pumpusta saa, kieltämättä vähän huono annostella pumpusta.
        No, lääkitsin itseni työkuntoon. Mulla sillon joitakin vuosia sitten pillereistä tuli just päänsärkyä. Onks se vaan niin että oireita voi tulla alussa kunnes elimistö tottuu korkeampaan pitosuuteen.
        Oisko ketään kellä alotus ois tunonut mukanaan jotain sivuvaikutuksia??


      • violet70

        Heippa,
        olisin vielä kysynyt sinulta että kuinka pian sait avun ahdistukseen?
        Mulla se päänsärky saattoi olla myös ukkosesta johtuvaa. Sinä päivänä nimittäin saatiin kunnon ukkoset :)
        Olen jatkanut sillä mini annoksella ja kohta tulee vasta viikko täyteen, että kunnon vaikutusta saa vielä odotella. Odottelen toiveikkaana että olo tulisi seesteisemmäksi.


    • 46vNainen

      Mulle ei sopinut ollenkaan estrogeenigeelin käyttö, ei edes pieninä annoksina. Tuli hirveitä päänsärkyjä, muutenkin vielä taipumusta migreeniin. En halua enää mitään hormonijuttuja kokeillakaan.

      • violet70

        Harmi että sinulla 46vNainen on noin huonoja kokemuksia heti ensimmäisestä kokeilusta. Voisin vaikka lyödä vetoa että sinullekin löytyy sopiva valmiste olojasi helpottamaan. Ja ymmärrän toki että kokeilut vie aikaa ja energiaa, mutta jos sitten lopulta löytyy sopiva vaihtoehto niin saa helpotusta. Tsemppiä sinulle.


    • voihan rähmä

      Olen täyttänyt 42, ja mulla on kuvaamiasi oireita, eli ahdistuneisuutta, mielialan vaihteluita masennuksesta ylipirteyteen, unettomuutta, kevytunisuutta ja hikoilua isolla H:lla sekä ärtyneisyyttä. Olen myös jotenkin kadottanut naisellisuuteni viime päivinä. Oireet alkoivat viime kuun puolessa välissä pms oireiden aikaan, aloin hikoilla ennen kuukautisia todella paljon ja saatoin saada ihan kauheita ahdistukohtauksia. Aloin miettiä esivaihtareita mutta mietin että olenko liian nuori. Äidiltäni ja mummoltani tosin menkat ovat loppuneet jo 46-vuotiaana. Lohdullista kuulla että jollain samanikäisellä on samanlaisia oireita.

      • violet70

        Moikka ja kiva :) kuulla etten ole asian kanssa yksin, vaikka onkin harmillista että myös sinä kärsit samanlaisista oireista :(
        Mulla kans oireet tulevat heti kohta vuodon jälkeen n. puolivälissä kiertoa. Ahdistus pahimpana, nyt on lisäksi tullut sydämentykyttelyä ja samassa paniikinomaisia tuntemuksia, ei kiva. Minulta on kilpirauhaskokeita seurattu, kun ovat myös olleet lähellä viitearvoja, mutta "normaalilla" puolella. Nyt olen kokeillut sitä estrogeeni geeliä ja tuntuu kuin oireet olisi voimistuneet ja pää olisi jotenkin raskaan ja oudon oloinen. Kaipaisinko kuitenkin jotain yhdistelmää?? Voiskos tämä olla sitä estrogeenidominanssia??
        Mulla on kans äidillä oireilu alkanu jo nelikymppisenä ja ed. yli 60v. kärsii aj. oireista ja hakee oikeaa hormonihoitoa.
        Tuosta naisellisuudesta vielä, se kai kuuluu myös asiaan. Mulla iho on muuttunut ja hiuksia lähtee. Itseluottamus, se vähä mitä on ollut on vähentynyt minimiin ja kaikkien valintojen tekeminen on aikaa vievää ja hankalaa.
        Noita hormonikokeita ottavat aika nihkeesti, koska etenkin tässä iässä ne vaihtelevat, pysyen normaaleina ja se juuri saattaa aiheuttaa oireita.
        On tosi kiva vaihtaa ajatuksia samojen pulmien kanssa painivien kanssa, vaikka tällä palstalla. Tsemppiä kaikille.


      • ed.
        violet70 kirjoitti:

        Moikka ja kiva :) kuulla etten ole asian kanssa yksin, vaikka onkin harmillista että myös sinä kärsit samanlaisista oireista :(
        Mulla kans oireet tulevat heti kohta vuodon jälkeen n. puolivälissä kiertoa. Ahdistus pahimpana, nyt on lisäksi tullut sydämentykyttelyä ja samassa paniikinomaisia tuntemuksia, ei kiva. Minulta on kilpirauhaskokeita seurattu, kun ovat myös olleet lähellä viitearvoja, mutta "normaalilla" puolella. Nyt olen kokeillut sitä estrogeeni geeliä ja tuntuu kuin oireet olisi voimistuneet ja pää olisi jotenkin raskaan ja oudon oloinen. Kaipaisinko kuitenkin jotain yhdistelmää?? Voiskos tämä olla sitä estrogeenidominanssia??
        Mulla on kans äidillä oireilu alkanu jo nelikymppisenä ja ed. yli 60v. kärsii aj. oireista ja hakee oikeaa hormonihoitoa.
        Tuosta naisellisuudesta vielä, se kai kuuluu myös asiaan. Mulla iho on muuttunut ja hiuksia lähtee. Itseluottamus, se vähä mitä on ollut on vähentynyt minimiin ja kaikkien valintojen tekeminen on aikaa vievää ja hankalaa.
        Noita hormonikokeita ottavat aika nihkeesti, koska etenkin tässä iässä ne vaihtelevat, pysyen normaaleina ja se juuri saattaa aiheuttaa oireita.
        On tosi kiva vaihtaa ajatuksia samojen pulmien kanssa painivien kanssa, vaikka tällä palstalla. Tsemppiä kaikille.

        Tsemppiä sinnekkin aika jännä, multakin lähtee hiuksia. Ja iho on muuttunut paksummaksi ja alkanut uudestaan rasvoittua. Musta on kurjaa kun noita hormoonikokeita saa ruinata kun kuitenkin hormooneilla on naisten vointiin niin suuri merkitys. Lohdullista tietää että muillakin on tälläistä vaikka toisaalta kurjaa että muutkin näistä kärsivät. Olen miettinyt että jos menisin ihan gynekologille otattamaan nuo kokeet heillä kuitenkin on enemmän tietoa mitä valmiste voisi olla hyvä. Täälläpäin sen joutuu ikävä kyllä tekemään yksityisesti.


      • violet70
        ed. kirjoitti:

        Tsemppiä sinnekkin aika jännä, multakin lähtee hiuksia. Ja iho on muuttunut paksummaksi ja alkanut uudestaan rasvoittua. Musta on kurjaa kun noita hormoonikokeita saa ruinata kun kuitenkin hormooneilla on naisten vointiin niin suuri merkitys. Lohdullista tietää että muillakin on tälläistä vaikka toisaalta kurjaa että muutkin näistä kärsivät. Olen miettinyt että jos menisin ihan gynekologille otattamaan nuo kokeet heillä kuitenkin on enemmän tietoa mitä valmiste voisi olla hyvä. Täälläpäin sen joutuu ikävä kyllä tekemään yksityisesti.

        Moikka taas,
        onko sulla minkäänlaista hormonaalista ehkäisyä käytössä? Mulla ei oo ollu pitkään aikaan. Yksi lapsi on nyt jo 7v. ja sekin alulle saatu hoidoilla muutamien vuosien yrittämisen jälkeen.
        Mulla kans mielessä ollu gynekologille meno. Tosin oon viime vuosina käynykin melko tiuhaan kun oli sen kierukan kanssa vaivoja.
        Mulla nyt just on iho melko näppyläinen ja kovasti kipeitäkin noi finnit. Jotenkin tuntuu että liittyis siihen että ei ovulaatio tapahdu enää kun harvoin. Uskaltaiskohan sitä kokeilla sitä ehkäisyrengasta, jossa on molempia hormoneja??


    • kirsi kilppari

      Kannattaa seurata myös kilpirauhastaan sillä sekin mokoma aiheuttaa vaihdevuosiin viittaavaa oirelua. Mittauttakaa gynellä ensin hormonitasonne jotta varmistuu onko vaihdevuodet tosiaan alkamassa, sitten kilpparikokeisiin.

      Itselläni kilppari verikoe ei ole koskaan näyttäneet kuin raja-arvoja, neulakoekin on tehty koska kilpirauhanen on näkyvän isoksi kasvanut ja koskettaa molempia äänihuulia josta syystä sitä leikata poiskaan koska minusta tulisi mykkä. Kymmenisen vuotta on mennyt näiden vaihtari/kilppari oireiden kanssa ja nyt vasta osoitti gynen tekemä testi että vaihtarit ovat alkaneet (olen 51v). Olin siis kuitenkin oireillut sitä ennen sitä kilpparia ja oireet hämäävästi samankaltaisia!

      • violet70

        Moikka Kirsi,
        mulla tosiaan kans mietityttäny toi kilpirauhas asia, mut niin kuin aiemmin kirjottelin ni arvot on viitearvoissa.
        Voihan olla että sullakin oireilu on ollu sitä esivaihdevuosien hormonimuutosta, joka tietääkseni ei vielä näy verikokeissa niin että vaihdevuodet olis alkanu. Ootko lääkinny oireitasi mitenkään tän 10v. aikana? Ja jos oot jostain avun saanu ni mistä? Minä oon kokeillu vitamiineja ja hivenaineita, liikunnan lisäämistä, terveellistä ruokavaliota, jotka ei varmaan haitaks oo vaik ei oireilekkaan.
        On aina kiva saada vinkkejä vähän vanhemmilta saman kokeneilta, koska ittellä iskee aika ajoin, useinkin, epätoivo tän asian ja näiden oireiden kanssa.
        Kiitos Kirsi :)


    • Hyvä tietää

      Eli sulla todettiin noi kilpirauhasvaivat ultraäänestä ei verikokeista. Pitääkin pyytää joskus toi ultraääni, vaikka siihen voi olla vaikeaa varmaan päästä. On sulla varmaan ollut kestämistä noiden kymmenen vuoden aikana, huh.

    • Joppe1975/36

      Hei kohtalotoverit!!!

      Minulla ikää 36 v. Sterilisaatio tehtiin 3 v. sitten ja siitä vuosi eteenpäin, niin poistettiin kohtu. Jatkuvat vuoto ongelmat toistuvat polyypit jäivät, mutta ei ole helppoa nyttenkään. Juuri näitä henkisiä ja fyysisä oireita riittää.
      Kävin talvella gynegologilla, kun alapään limakalvot tuntuivat jatkuvasti "oudoilta". Lääkäri sanoi että limakalvot näyttää todella ohuilta ja kuivilta ja ihmetteli että eikö minulle kerrottu kohdun poiston yhteydessä että luulatavasti tulen pikaisesti taervitsemaan estrogeeni valmisteita. No, eipä kerrottu. Tämä gynegologi sanoi että jo pelkkä sterilisaati laiskistuttaa munasarjojen toimintaa 50 prosentilla ja siihen päälle vielä kohdun poisto, niin ei kuulemma mikään ihme että kärsin estrogeeni vajauksesta. Sainkin sitten geeliä paikallisesti laitettavia puikkoja. Geeliä en uskaltanut heti aloittaa, vaan kokeilin vagifemia. Jo ensimmäisenä yönä järkyttävät alavatsakivut, jotka jatkuivat koko päivän. Pari iltaa kokeilin tätä puikkoa, mutta vatsakivut kävivät sietämättömiksi. Hain sitten apteekista ovestin puikkoja, niistä ei sentää tullut vatsakipua, mutta niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, niin ne aiheuttivat outoa sekavuutta päähän. Tätä gynegologo ihmetteli kun olin häneen puhelinyhteydessä, ja sanoi että puikoista erittyy pieniä määriä verenkiertoon ja olen ilmeisesti "yliherkkä" estrogeenin vaikutuksille. Päätin kokeilla vielä tätä geeliä, mitä hierotaan kankkuun. No, siitä myös lievää sekavuutta ja kamalaa väsymystä...Ja jätin kokeilun vain pariin päivään. tosin näinä kahtena päivänä vaikkakin oli sekavuutta päässä ja outoa sydämmen tykystä ja paniikin tunnetta. Mutta mieliala oli oudon "hyvä".
      Päätin sitten että mulle i kai estrogeeni sovi.

      No, nyt puoli vuotta mennyt tästä kokeilusta ja elämä on yhtä helvettiä. Alapään limakalvoilla koko ajan lievä poltteen tunne... tosin yhdyntä on sujunut toisaiseksi ihan ok. Tiheää virtsaamisen tarvetta ja poltteen tunnetta pissaamisen jälkeen. Ei kuitenkaan ole virtsiittiä, tutkittu on sekin. Myös hiivasieni tulehduksia.
      Ja kaikista kurjinta...Mieliala on synkkä. On rajuja mielialan vaihteluita, ärtyisyyttä, apaattisuutta ja jatkuvaa väsymystä. Pinna on kireällä aamusta iltaan. en näe värejä, enkä elämän iloja ja ihanuutta. Pelkkää pakkopullaa aamusta iltaan. Lapset ei tuota iloa, eikä työ. Menen ja teen kuin robootti. Kuukautiskierrosta en tiedä(kun vuotoa ei enää ole), muuta kuin että rinnat ovat vähän väliä todella kipeät. Naama on kuin murkulla, pientä mustapäätä ja näppyä...Joita saa olla puristelemassa tämän tästä.
      En tunne enää itseäni ja käyttäytymistäni.

      Olenkin miettinyt että vieläkö uskaltaisin kokeilla sitä geeliä, josko se sekavuus ja paniikkituntemukset sydämmen tykytykset menisivät ajan kanssa ohitse?! Mutta töissä olis vaikea käydä, melkein tarvisin sairaslomaa ensimmäisen viikon ajaksi.

      Työterveydessä muuten ottivat jokunen kuukausi sitten kaikki mahdolliset verikokeet ja kaikki ok, mutta lääkäri sanoi että hormooniarvoja pitää seurata, on kuulemma minun ikäisekseni siinä rajoilla arvot, että menopaussi kolkuttelee ovelle.

      • violet70

        Moikka Joppe,
        kiva että kirjoittelit :)
        Sen verran olen aiheesta lueskellut, että sinulle tehdyt toimenpiteet etenkin kohdun poisto aikaistavat vaihdevuosioireilua. Harmi :(
        Pitkään jo itsekin mietin että pitäisikö pyrkiä kohdunpoisto-operaatioon, jotta vaivat helpottaisivat, mutta taitaa olla niin että sillä pääsee ainoastaan vuotovaivasta.
        Tuo sekava olo josta mainitsit tuli minulle myös kokeiltuani Estrena geeliä pumppupullosta, hyvin pienellä annoksella. Silmissä oli outo tunne, kuin ne olisi olleet herkemmät valolle ja tosiaan ajoittain paniikinomaista tunnetta myös.
        Sinun tilanteessa estrogeeni sopiessaan voisi tuoda avun vaivoihin. Sitähän on myös pillerinä ja laastarinakin, onko sillä sitten merkitystä vaikuttava aine kai kaikissa on sama.
        Sinun ei tarvitse huolehtia keltarauhashormonista :) Kokeile ihmeessä geeliä uudelleen.
        Kuulosti tutulta tuo robottimainen toiminta. Minäkin kaipaisin lisää iloisuutta ja että tulisi tunne että nauttisi tekemisestä. Kaikki kuitenkin elämässäni on hyvin, pienet arkiset parisuhdeväännöt kuitenkin kuuluvat elämään.
        Toi naaman kukkiminen on mullekin uutta, ei edes murrosiässä ollut tämmöistä. mustapäitä vierivieressä, vaikka huolehdin puhtaudesta ja kostutuksesta.
        Kirjoittele tuntemuksista jos aloittelet geeliä uudelleen.


    • kokeileva..

      Hei
      Minullakin on tuon geelin kanssa ongelmia, kunnes keksin ratkaisun; otin ennen koko annoksen kerralla geeliä ja sain päänsäryn, nyt annostelen geeliä kaksi kertaa päivässä, jolloin ei päänsärkyä tule, mutta vaihtarioireet helpottuivat.
      Eli jos käytätte 1 cm geeliä päivässä, niin ottakaa 2x1/2 cm, näin sain oman päänsärkyni kuriin.
      Ei ole ongelmia limakalvojen kanssa eikä nukkumisen kanssa..

      • violet70

        Moikka kokeileva ja muut kanssasisaret,
        kokeilevalle kysymys että minkä ikäinen olet ja millaisia oireita sinulla oli uniongelmien lisäksi?
        Minä olen ylihuomenna menossa gynen luokse keskustelemaan asiasta ja toivon että jonkinlaisia oireita helpottavia ohjeita saan. Viimeiset kuukautiset tulivat suht ajallaan ja runsasta vuotoa kesti vain 2pv. sen jälkeen ne melkein loppuivatkin. Olo runsaiden vuotopäivien aikana oli tosi väsynyt ja sitä ahdistavaa oloakin oli. Tuntuu että aamut on aina ankeita, etenkin kun aamuyön uni on ollut katkonaista. Iho kukkii nykyään koko ajan :(
        Tuntuu että vaikka elämässä kaikki on ihan hyvin, ilo ja värit siitä on kadonneet. Niitä toivon pikaisesti takaisin. Tsemppiä kaikille ja hyvää uuden viikon alkua :)


    • Est Rena

      Hei kaikki,pistänpä minäkin korteni kekoon. Olen 52-vuotias ja tuntuu että nyt se elämä vasta on alkanutkin. Olen ikäni kärsinyt tosi tosi runsaista kuukautisista,tampooni vaihdettava 2 tunnin välein,pidettävä kahta sidettä ja pönttö niin punainen,kuin punajuurilientä olisi sinne kaatanut,vuodot kestivät aina 7-10 ja ei muuten tiputellut kuin 2 päivää.
      Minulla on ollut hirveät paniikkioireet,sydän hakkaa niin julmetusti,kädet vapisevat ja olen kylmä hiestä,ei pysty paperipussiin hengittään,kun ei pysy kädessä,siihen sain avun lääkkeistä,ei pelota enää nukkuminen ;)
      Tänä vuonna sitten nuo kuukautiset jatkuivat ja jatkuivat,noin 3 viikkoa kerralla ja viikon tauko ja ei kun uudelleen,menin lääkäriin,anemia,paha.
      Sitten päätin kokeilla kierukkaa ja estrena geeliä ja voi jeesus mikä helpotus ;)
      Tiputtelua tietysti epäsäännöllisesti ,mutta ei haittaa,sillä tiedän sen kuuluvan asiaan,siihen löytyy muuten soft tampooni,jota voi pitää yhdynnän aikana ja homma on siistiä. Geeliä laitan iltaisin 2 painallusta ja paikat,iho,hiukset pysyneet loistavassa kunnossa,mieliala kevyt,helppo olla,olen muutenkin alkanut itsekkäämmäksi joissakin asioissa,nyt tunnen olevani fiiliksissä ;).

      Aluksi minäkin ajattelin että eikö hitto vie kierukka ja geeli lopettaneetkaan näitä vuotoja,mutta sitten kysyin lääkäriltäni asiasta ja vastaus oli,saattaa mennä vuosikin kun tasaantuu,kaikki kuuluu kuvioihin. Hyvää syksyä kaikille :D

    • Estrenainen

      Minulle on myös Estrena geeli sopinut. Ei se tosiaan heti ala vaikuttaa, vaan nuo omituiset olotilat saattoi olla juurikin niitä vaihtareihin kuuluvia oireita. Itsellä varmaan vasta n kuukauden kuluttua äkkiä tajusin, että hei, mähän olen taas ihan normaali.
      Itse myös annostelen geelin aamuin illoin. Yksi painallus kulloinkin. On riittänyt tähän asti.
      kohtuni poistettiin vajaa puolitoista vuotta sitten. siinä oli adenomyosia, joka aiheutti jatkuvaa jomottavaa kipua yötä päivää.
      Nyt on taas elämä elämisen arvoista.

      • Geelinainen

        Geelinainen myös

        Minulla myös Estrogel geeli ja kesti kuukauden ennenkuin tajusin että annostelumäärä on haettava itse, ei sitä lääkäri tiedä vaikka antaakin ohjeen.
        Aluksi sain hirveän päänsäryn ja silloin tiesin että liikaa laitoin, siirryin myös kahteen laittokertaan päivässä aamulla 1 cm ja illalla 1 cm mittatikulla laitettuna.
        Nyt nukun jo hyvin ja olen paljon energisempi enkä kiukustu joka asiasta.
        Mutta ensin tuntui että ei tästä tule mitään kun ei yhtään auta, siihen tarvitaan vaan ainakin se kuukausi aikaa ja minäkin käytin Zumenon tabletteja jo 8 vuotta ennenkuin siirryin geeliin veritulppavaaran pelossa. Kohtu minulta on poistettu vuotojen takia jo aiemmin ja kaikki konstit on vuosien varrella kokeiltu.


    • Äksyilijä akka

      ihana lukea teidän kokemuksia :-) Loistava ketju!!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      85
      6314
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3793
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3150
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      369
      1706
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1398
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1330
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      46
      959
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      946
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      880
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      859
    Aihe