Kissa ei syö

Mikäs helvetti tota mun kissaani nyt vaivaa? Ekaks pyysi ruokaa aamulla ja söi vähän. Sitten jäi ruuat syömättä ja valitus alko. Kissa siis valittaa ruokakupin edessä ja pyytää ruokaa vaikka on lempiruokaa saatavilla nenän edessä. Ruokakupin pesin ennen ruuan antamista ja ruokakaan ei ollut kuivunut joten mistään tollasesta ei voi johtua. Alkaa käymään hermoille kun on muutenkin rahat vähissä ja käytin viimiset rahani kissan lempiruokaan, itselle ei jääny rahaa ku makaronipussiin. Humionkipeydestä tuskin on kyse koska sitä se on multa saanu ihan tarpeeksi.

Kissa menee aina välillä toiseen huoneeseen maukumaan. Jos huomautan metelistä ni ei reagoi mitenkään. Sitten kun nousen ja menen sanomaan sille siitä ni se lopettaa. Myöhemmin sama toistuu taas. Ennen pelkkä vihainen huomautus on riittänyt, nyt se tuntuu juoksuttavan mua tahallaan. Mikä ihme tohon on mennyt? Huono päivä?

Yritin leikittääkin sitä puolisen tuntia mutta silti se vaan jatkaa tota. Olisin iloinen jos joku voisi vähän valaista mistä on kyse koska tässä alkaa olla hermot aika kireellä. Tuntuu ettei toi itekään tiedä mitä se haluaa joten se sitten tyytyy turhanpäiväiseen valittamiseen.
3532
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kissa jos mikä osaa teetättää. Sinä et anna nyt muuta ruokaa kuin sitä, jota olet kuppiin laittanut. Kissathan tunnetusti kyllästyvät myös lempiruokaansa muutaman päivän jälkeen. Katteja on paljon vaikeampi ruokkia kuin koiria. Saat olla varma, että kissa syö, kun kunnolla tulee nälkä. Tosin sitä maukumista on rasittavaa kuunnella.

Katit ovat viisaita ja jos välillä vähänkin antaa siimaa, niin siitä passautus alkaa. Minun kollipoika ei muka osaa illalla itse tulla sisälle, vaan minun pitää herra kantaa terassilta sisälle. Makoilee vaan ja naukuu, huh. Kun kerran menin tämän tekemään, niin nyt saan tehdä sen joka ilta.

Jätä kissasi huomiotta, älä missään tapauksessa hyppää joka naukumisen takia. Muuten käy niin, että olet katille täysipäiväinen palvelija. Ja se on loputon suo. Kissat ovat viisaita ja hyvämuistisia eläimiä, mutta niille pitää olla tiukat rajat. Tosin on tosi vaikeaa vuodesta toiseen olla yhtä jämpti, välillä tulee lepsuiltua ja se kostautuu.

Kyllä tilanne rauhoittuu, mutta lopeta palveleminen. Kunhan jaksat muutaman päivän naukumista kuunnella, niin olet voiton puolella.

Äänestä

Juo kamomillateetä jos hermot on noin kireellä vain siksi että kissa ei syönytkään ruokaansa vaan naukui!

Jäljelle jääneen ruuan voit laittaa jääkaappiin niin se ei pilaannu ja rahasi mene hukkaan! Makaroni on ihan kelpo ruokaa itsellesi, ja sillä tonnikalalla sitä meistä useampikin on joutunut välillä elämään joten älä valita.

Jos kissasi valittaa, niin vie se eläinlääkäriin. Samalla voit pistäytyä terveyskeskuksessa keskustelemassa huonoista hermoistasi ja ehkä saamaan avun!

T. nimim. "kilpparikissan kanssa viikkokausia valvonut" ( = se muuten kiljuu 24/7 eikä vain yhden päivän!)

Äänestä

Meillä kissa on oppinut viisaaksi, se nimittäin maukuu vaan kun on joutunut hätään, esim. jäänyt jumiin kaappin ym. Se ei ole vielä kertaakaan maukunut koska tahtoo jotain, vain silloin kun se on joutunut pulaan ja tarvitsee apua. Mutta ehkei se vain ole vielä "tajunnut" sitä, onhan se vasta viisikuinen riehuja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


3+11 kirjoitti:

Mikäs helvetti tota mun kissaani nyt vaivaa? Ekaks pyysi ruokaa aamulla ja söi vähän. Sitten jäi ruuat syömättä ja valitus alko. Kissa siis valittaa ruokakupin edessä ja pyytää ruokaa vaikka on lempiruokaa saatavilla nenän edessä. Ruokakupin pesin ennen ruuan antamista ja ruokakaan ei ollut kuivunut joten mistään tollasesta ei voi johtua. Alkaa käymään hermoille kun on muutenkin rahat vähissä ja käytin viimiset rahani kissan lempiruokaan, itselle ei jääny rahaa ku makaronipussiin. Humionkipeydestä tuskin on kyse koska sitä se on multa saanu ihan tarpeeksi.

Kissa menee aina välillä toiseen huoneeseen maukumaan. Jos huomautan metelistä ni ei reagoi mitenkään. Sitten kun nousen ja menen sanomaan sille siitä ni se lopettaa. Myöhemmin sama toistuu taas. Ennen pelkkä vihainen huomautus on riittänyt, nyt se tuntuu juoksuttavan mua tahallaan. Mikä ihme tohon on mennyt? Huono päivä?

Yritin leikittääkin sitä puolisen tuntia mutta silti se vaan jatkaa tota. Olisin iloinen jos joku voisi vähän valaista mistä on kyse koska tässä alkaa olla hermot aika kireellä. Tuntuu ettei toi itekään tiedä mitä se haluaa joten se sitten tyytyy turhanpäiväiseen valittamiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu