Palstalla on tällä hetkellä keskustelua nimimerkki " - ra:n " toistuvista ripuleista.Lienee vakavaa hänelle itselleen ,mutta,tuota noin.
Kiinnostaako ketään keskustelu syöpäpotilaan arjesta.
Paksun suolen syöpä leikattu,avanne pussi asennettu ja hitonmoinen kamppailu sen kanssa,vuotaa ja ilmavaivoissa kupruilee,miten tämän kanssa pärjää???
Nyt tuntuu,ettei ole merkitystä sillä että paranenko syövästä vai en,pääasia että pärjäisin tämän avanteen kanssa...onko kenelläkään kokemusta näistä ehkä alku vaikeuksista?
Kiinnostaako ketään keskustelu syöpäpotilaan arjesta.
Paksun suolen syöpä leikattu,avanne pussi asennettu ja hitonmoinen kamppailu sen kanssa,vuotaa ja ilmavaivoissa kupruilee,miten tämän kanssa pärjää???
Nyt tuntuu,ettei ole merkitystä sillä että paranenko syövästä vai en,pääasia että pärjäisin tämän avanteen kanssa...onko kenelläkään kokemusta näistä ehkä alku vaikeuksista?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minulla ei ole avanteesta mitään kokemusta,miehelläni sellainen oli aikanaan,muutaman kuukauden.Ongelmia oli ainakin alkuun,mutta hänellä se oli vain 3.kuukauden ajan ja sitten poistettiin.
Tästä on jo toistakymmentö vuotta ja hön on parantunut syövästään.
Mutta hänelle jäi jokin ihmeen vaiva,ehkä ehnkinen.Nykyään hän valittaa ja ihan joka päivä,milloin on kauhea kipu rinnassa,kuolema tulee.
Toisena päivänä kauhea kipu vatsassa,kuolema tulee.
Sitten on vaiva keuhkoissa,kuolema tulee,ei mitään voi.
Ja taas seuraavana päivänä,kauhea kipu kyljessä,tämä on vakavaa,kuolema tulee..
Ja minä puolisona jaksan,otan osaa kipuihin,hoivaan ,hellin sairasta.
Mutta välillä vuosien mittaan on tullut tympääntyminen,epäilys,onko tosiaan että hänellä on jotain niin vakavaa joka päivä,eri paikoissa.
Viime viikolla hänellä oli jotain pahempaa keuhkoissa,valiiti.Muistutin että vastahan sinulta otettiin se keuhko röntgen ja mitään ei ollut,kuinka nyt sitten olisi.Siihen hän että sydän on nyt huono,sattuu niin hirveesti sydämmen kohdalle, oi-voi -voi.
Ja että sinä muija et ole yhtään empaattinen,et ymmärrä hänen vaivojaan.
Minä siihen että olen itsekkin jo lähellä seitsemääkymmentä,kaikkea vaivaa ja kremppaa on,mutta en jaksa ja halua koko ajan valittaa, minulla on lapsuudessa alkanut diapetes ja sairastin sydän infraktin kaksi vuotta sitten,parenin infraktista lähes ennalleni.
Hän siinä suuttuu ja sanoo että haluatko minun jo kuolevan,ai-jai kun sydämmestä ottaa ja kylki on kipeä ja mahaan sattuu,kuolemaksi nämä vaivat on..
Mitä tällaiseen sanotte,olenko epäitsekäs muija" saa..na " vai pitääkö jaksaa kuunnella joka päivä vaihtuvia vaivoja ja lohduttaa.
Miten tämän saa poikki,että elämä palautuisi ennalleen,ettei hän enää turhaa valiitaisi,tätä kun on jatkunut jo monta vuotta ,täytyykö vain jaksaa olla empaattinen,ottaa osaa,tänään se vaiva ja huomenna taas uusi entistäkin pahempi..
Voisiko miehesi olla masentunut? Pitäisikö teidön yhdessä mennä käymään esim tk-lääkärin luona, jotta asia selviäisi. Jos eläömäniloa löytyisi teille molemmille kun miehesi saisi avun?
miehesihän on kuin -ra ikään tällä palstalla,ei päivääkään ilman jotain tautia.Toiset ovat vain tommosia,kuluttavat kaiken aikansa valittamiseen ja itsensä tukimiseen ja etsien uusia vikoja.Huomion hakua.Menkää tk-lääkärin luokse juttelemaan.