Syrjintää??

Aloitin palveluksen tänäkesänä isossa varuskunnassa. 11.7.11. Aluksi meni ihan hyvin. Tupakaverit oli mukavia ja kaikki meni muutenkin mallikkaasti. Jouduin kuitenkin aika pian tarkkailun alaiseksi, koska minuun kiinnitettiin huomiota, koska viihdyin suihkussa pidempään kuin muuta ja hakeuduin usein virtsalle muutaman hyvännäköisen kundin kanssa, että pääsi vähän vilkuilemaan. Alussa kukaan ei uskaltanut kysyä mitään. "vitun homo" ja naurua päälle tuli monen suusta.
Kun ihan tosiissaan iskin silmäni muutamaan saman saapumiserän alokkaaseen ja kerroin heidän olevan hyvännäköisiä. Kerroin myös pitäneni joidenkin nuoren kantaan kuuluvan ulkonäöstä. Ihailin heidän miehekkyyttään ja lihaksikkuuttaan.
No välillä alkoi jöpöttää kun sain sellaisessa uroslaumassa olla. Sitten jouduin ihan päällikkönjuttusille, joka kyseli pelleilenkö vai mistä on kyse?
Kerroin olevani avoimesti homoseksuaali ja samalla ylpeä siitä, että homokin voi käydä armeijan. Taustaani hieman tutkittiin ja tutkimuksissa selveni että elän rekisteröidyssäparisuhteessa. Tosin puolisoni ymmärtää nämä armeijan touhut. Sehän on vähän sama kun heteromies katsoisi pornoa ja vaimo on siitä tietoinen.
Minulle kuitenkin määrättiin vapautus terveydellisiin syihin vedoten. Jopa lääkärin todistuksella. Ikäänkuin homous olisi jokin sairaus. Tämähän on syrjintää.
Homona ei ole helppoa tänäpäivänäkään olla armaeijassa. Syrjintää esiintyy. Varsinkin jos sattuu kehumaan kavereiden ulkonäköä ja muotoon ja jonoon mennessä käsi vähän osuuukin kaverin pepulle tai reisille.
Toivottavasti Pekka haavistosta saadaan Presidentti vaikka ei ole inttiä käynytkään. Hän olisi ensimäinen homoseksuaalinen ylipäällikkö. (Mannerheimin salattuaelämää emmem ainakaan virallisesti tunne. Mutta eiköhän tuo animaatio Uralin perhon olen hyvin lähellä totuutta.
12354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

"Syrjintää esiintyy. Varsinkin jos sattuu kehumaan kavereiden ulkonäköä ja muotoon ja jonoon mennessä käsi vähän osuuukin kaverin pepulle tai reisille."

:---------DD:D:D:DDD Ei helvetti kun hajosin.
Tän on pakko olla provo. Etkö pysty hillitsemään ittees?!! Ja kun sinulla on jo poikaystävä niin huhhuh!

Äänestä

no varmasti on laitettu maitojunalla kotiin, jos käsi käy "vahingossa" toisten pakaroilla ja reisillä.....vaikka tämä "varttunut herrahenkilö" ei taatusti ole ollut alokasmallia 11.7.11....olenko aivan väärässä, että palvelus olisi alkanut kesäkuussa

Äänestä
  • heinä

    Äänestä

Oikein viihdyttävä kirjoitus. :)

Äänestä

oo onnellinen että sait vapautuksen ja pääsit pois sielt :P
kuka täysjärkinen muka haluaa käydä intin?

Äänestä

Voi vittu mikä tyyppi. Miksi ylipäänsä menit inttiin. Iskemään poikiako???. Minusta on vitun typerää kun meikäläiset ahdistavat uimahalleissa ja myös intissä muita ihmisiä. EI TOISEEN SAA KOSKEA. En ikinä ole yrittänyt iskeä sellaista tyyppiä, josta ei ole täysin varman, että se on minusta kiinnostunut. Kunnoitan jokaista ihmistä sen verran, että annan sen itse päättää kenen kanssa se haluaa jonkin asteista kontaktia. Silmät sen heti kertoo, onko toinen kiinnostunut vai ei. Antakaa heteroiden olla rauhassa, niin homovihakin lievenee.

Äänestä

Ehkä sut heitettin sieltä pois ku ahdistelit muita? :D Tää on kyl provo ::D

Äänestä

Tän palstan juttujen taso alkaa laskea Koodin foorumien tasolle.

Äänestä

Olen kyllä umpihomo. mulle ei koskaan ole teettänyt vaikeuksia tuollaiset miehiset porukat. sen sijaan naisten seurassa koen oloni huonoksi. Se armeija juttu meni penkin alle kun minua ei ymmärretty. Ei tosin että olisin ollut naisellinen hintti vaan ihan miehekäs mies...
Armeija ei hyväksy homoja niin se vaan on....

Äänestä

Itse tunnen sellaisia kavereita joilla mennyt homona intissä ihan hyvin. Ovat pysytelleet kaapissa. Yllenneetkin. Joku oli jopa hetkenaikaa siellä hommissa. Tosin kukaan ei tiennyt hänen suuntatutumisestaan.

Äänestä

Itse en ole käynyt armeijaa joten en osaa sanoa siihen mitään että onko yleisesti armeijassa syrjintää homoja kohtaan. Mutta tuossa sinun tapauksessasi ei ainakaan ole mistään syrjinnästä kyse, vaan seksuaalisesta häirinnästä. Tällaiset pakaroiden kopeloinnit sun muut ovat juuri sitä ja senhän nyt kieltää lakikin, tapahtui se sitten samaa tai vastakkaista sukupuolta kohtaan. Ja kerran sinulla on jo poikaystäväkin, niin eihän tämä ole oikeen sitäkään kohtaan.

Äänestä

Kakaralla näemmä tylsää ja pakko tulla tänne pilailemaan. Siis ei yksikään tervejärkinen nuori tai vanha homo käyttäydy noin, sillä kukaan ei halua tulla nolatuksi vastaavalla tavalla.

Jätä kuule se telkkarista opittu homo kuvaus pois kun keskustelet homoista niin säästyt vähemmällä nöyryytyksellä seuraavan kerran

Äänestä

Kommentoi aloitusta


gaylla vaikeaa... kirjoitti:

Aloitin palveluksen tänäkesänä isossa varuskunnassa. 11.7.11. Aluksi meni ihan hyvin. Tupakaverit oli mukavia ja kaikki meni muutenkin mallikkaasti. Jouduin kuitenkin aika pian tarkkailun alaiseksi, koska minuun kiinnitettiin huomiota, koska viihdyin suihkussa pidempään kuin muuta ja hakeuduin usein virtsalle muutaman hyvännäköisen kundin kanssa, että pääsi vähän vilkuilemaan. Alussa kukaan ei uskaltanut kysyä mitään. "vitun homo" ja naurua päälle tuli monen suusta.
Kun ihan tosiissaan iskin silmäni muutamaan saman saapumiserän alokkaaseen ja kerroin heidän olevan hyvännäköisiä. Kerroin myös pitäneni joidenkin nuoren kantaan kuuluvan ulkonäöstä. Ihailin heidän miehekkyyttään ja lihaksikkuuttaan.
No välillä alkoi jöpöttää kun sain sellaisessa uroslaumassa olla. Sitten jouduin ihan päällikkönjuttusille, joka kyseli pelleilenkö vai mistä on kyse?
Kerroin olevani avoimesti homoseksuaali ja samalla ylpeä siitä, että homokin voi käydä armeijan. Taustaani hieman tutkittiin ja tutkimuksissa selveni että elän rekisteröidyssäparisuhteessa. Tosin puolisoni ymmärtää nämä armeijan touhut. Sehän on vähän sama kun heteromies katsoisi pornoa ja vaimo on siitä tietoinen.
Minulle kuitenkin määrättiin vapautus terveydellisiin syihin vedoten. Jopa lääkärin todistuksella. Ikäänkuin homous olisi jokin sairaus. Tämähän on syrjintää.
Homona ei ole helppoa tänäpäivänäkään olla armaeijassa. Syrjintää esiintyy. Varsinkin jos sattuu kehumaan kavereiden ulkonäköä ja muotoon ja jonoon mennessä käsi vähän osuuukin kaverin pepulle tai reisille.
Toivottavasti Pekka haavistosta saadaan Presidentti vaikka ei ole inttiä käynytkään. Hän olisi ensimäinen homoseksuaalinen ylipäällikkö. (Mannerheimin salattuaelämää emmem ainakaan virallisesti tunne. Mutta eiköhän tuo animaatio Uralin perhon olen hyvin lähellä totuutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu