15 vuotias ja änkytän

Juttelin äskettäin erään tuttavani kanssa, jonka yläasteikäinen poika on parhaillaan leirillä, jossa on muita samasta ongelmasta kärsiviä samanikäisiä nuoria. Mukavan leireilyn ohella siellä käsitellään änkytystä sekä keinoja miten sitä voi vähentää ja siitä jopa päästä ja miten sen kanssa voi oppia elämään. Ehkäpä voit puhua näin koulujen alkaessa kouluterveydenhoitajallesi ja pyytää häntä selvittämään sitä, mikä taho teidän kunnassa/kaupungissa voisi auttaa, sillä apua siihen voi siis todellakin saada.

Jonkin verran änkytystä esiintyy suvuittain, joten pientä periytymistä on, mutta ei se mitenkään suoraviivaista ole. Eli joissakin suvuissa sitä voi esiintyä enemmän ja toisissa vähemmän, mutta sukuviaksi sitä ei oikein voi sanoa.

Kivat fiksut tytöt eivät välitä änkytyksestä. Kokonaisuus on se, mikä ratkaisee. Joten ihan varmasti jossain kohtaa elämääsi se oma tyttö vielä ilmestyy :)

siitä voi parantua

Et pahastune, jos pohdin änkytystä avoimesti. Muuten,- kaikki ihmiset änkyttelevät, mutta jokaisella ihmisellä on oma tasonsa missä vaiheessa ihminen reagoi änkyttäen. Änkytys on tavallaan samanlainen reagoimistapa kuin itku tai nauru ja jos tutkit ihmisiä,- niin jokaisella ihmisellä on oma herkkyys milloin reagointi aktivoituu. itku, nauru, änkytys ja tähän vaikuttaa juuri geneettisyys. Toiset kyynelehtivät hyvinkin helposti ja toinen ihminen samassa tilanteessa ei lainkaan.
Sama on naurun laita. Toinen reagoi naurulla pieniinkin asioihin/tekijöihin ja toista ei naurata asia ollenkaan jne..... Samoin näihin reagoimistasoihin vaikuttaa ihmisen elämän tilanne ja kehitystaso.

Sama pätee änkytykseen ja kun pohdimme änkyttäjää, niin hänelle tämä piirre on yliherkkä. Yleispiirre änkytyksessä on, miten änkytys on heijastuma sisäisestä epävarmuudesta ja siihen liittyen ylinopeasta asiasta toiseen siirtymisestä. Juuri tuohon saumaan liittyy geneettisyys.

Itse ymmärrän parhaimmaksi terapiaksi,- ei pelkän puheen hidastamista,- vaan koko "persoonallista" asioiden hidastamista. Siis pyrkiä kiireettömyyteen ja mielikuvien hitaaseen käsittelyyn. Monasti kun änkyttäjä puhuu sujuvasti/on sujuva kausi, niin tässä/kin kaudessa kun tulee nopea tilanne toimia/sanoa jotain, niin änkytys aktivoituu. Tavallaan änkyttäjän tulisi koko persoonaltaan muuttua "laiskemmaksi" reagoimisen suhteen ja näin välttäisi ylireagoimista.

Juuri tuohon liittyy, miten moni on änkytyksestään kasvanut pois eli elämä ja persoonallisuus on rauhoittunut iän myötä ja tilalle tullut itseluottamus ja rauhallisuus.

Niin, suurin ongelmallisuus on juuri tuo geneettisyys eli ihmisen todella tulee kasvaa "normaali" ihmisen suuntaiseksi ja tämä reagoiminen/käyttäytyminen siten tulee luontaiseksi. Kuten kaikki ihmiset tiedostavatkin, niin ihmisen on vaikea puhua,- jos se ei ole luontaista. Hitaasti/nopeasti puhuminenkin onnistuu kaikilta ihmisiltä, mutta sitä puhumistapaa ei voi ylläpitää pitkäkestoisesti.Sama pätee änkytykseen eli tavallaan on opeteltava uusi ,- geneettisyydestä/än poikkeava puhumistilanteen omaksuminen.

Helppo sanoa,- mutta erittäin vaikea toteuttaa geneettisyydestä johtuen.

No minä ainakin änkytän,ja ääneen lukeminen jännittää.! Ei mun kaverit ees välil huomaa kun änkytän. ;DD

Itselläni on uusi joukkuekaveri, jonka olen nyt siis tuntenut muutaman kuukauden. Hän on parikymppinen, ja änkyttää. Ei pahasti, mutta kuitenkin niin, että sen huomaa. (Voi tosin olla, että vuoden päästä en enää muista koko asiaa.. Esim. r-vikaistenkin puheeseen tottuu tosi nopeasti.). Tämä tyttö on kuitenkin siis todella ihana, sosiaalinen, ja puhuu paljon. Hänellä on paljon kavereita ja poikaystävä, jonka kansssa hän asuu yhdessä.

En tiedä, miten paljon hän kärsii / on kärsinyt änkyttämisestä, mutta asenne ratkaisee! Ihmiset tottuvat änkytykseen, ja jos ei itse tee siitä ongelmaa, ei kukaan muukaan tee!

Olen myös 15 ja änkytän olen siis tyttö. Mä änkytän oikeestaan melkein aina puhuessani ja kieltämättä myös mietityttää että voiko joku poika pitää musta vaikka puhunkin miten puhun. Oon käynyt puheterapiassa ja olen änkyttänyt siis melkein koko elämäni ajan (eli noin 6 vuotiaasta) itselleni puheterapia auttaa aina hetkeksi, mutta koko ongelmaa se ei poista. Ja voin sanoa että elämä olisi niiiin paljon helpompaa ilman tätä.

Mä änkytän kun jännittää, eli jos joutuu aloittamaan puhumisen tilanteessa, kun on ns. altavastaajana, tai kun tai joutuu esittäytymään jossain, sanomaan nimensä ja kertomaan jotain ittestään. Oman vuoron odottelu on aika paha. Sen rivin seuraaminen jolloin oma vuoro tulee. Edessä olevaa esittäytymistä mä änkytän jo mielessäni kauan. Se jos mikä on helvetin tuskallista.
Nimessäni on konsonantteja, joihin jään heti kiinni. Niistä kun joten kuten selviää, alkaa vokaalien tankkaaminen. Tuskaa ja häpeää joka v....n kerta. Aina myös jännitän entistä enemmän ja änkytän.

On toki hetkiä, jolloin en oikeastaan änkytä yhtään. Nykyisin niitä näyttäis olevan harvemmassa. Jostain syystä ne sanat vaan päättää jumittua. En mä sille mitään mahda, vaikka kuinka yritän!
Paha mieli on ja koko ajan tuntuu epäonnistuvansa. Miksi just mun pitää änkyttää?
Aivan käsittämättömiä lukkoja viime aikoina on kyllä tullut. Oon huomannut, että änkytän nyt niissäkin paikoissa, joissa ennen puhuin jopa ihan sujuvasti. En aio niihin paikkoihin enää mennä. Pelkään, että joudun vaan naurunalaiseksi.

Alakoulussa änkytin jonkun verran, mutta sitten se vaiva hävis. Vuosikaudet meni oikeastaan ihan hyvin, kunnes nyt taas taas muuttu. Änkytys palasi ja taas on yhtä tuskaa sanojen kanssa. Se vielä menis, että silloin tällöin takkuilis, mutta kun yhtä änkytystä näyttäis edessä olevan.
Pelkään sitä, etten pääse tästä ikinä irti.
En haluaisis koko loppuelämältäni tätä.

Ootteko kukaan änkytysyhdistyksen juttuja katselleet? Siellä on tosi paljon hyviä juttuja, saa vertaistukea ja kavereita... Teininä voi olla tosi hankalaa kun teinin aivioissa ne omat erot jotenkin korostuu ihan älyttömän negatiivisina juttuina. Varsinkin sitten kun tuntuu siltä, ettei kukaan muka voi pitää susta änkytyksen takia. Kyllähän noita tyttö- ja poikaystäviä on riittänyt siitä riippumatta, kun vaan itse on lakannut murehtimasta asiasta ja ollut oma itsensä. Aikuisena on tosin muutenkin helpompaa, voi vaan sanoa uusissa tapaamisissa heti alkuun, että älkää sitten välittäkö, kun änkytän ja hidastelen, eikä tule pilkkaa. Yleensä heitänkin jotain läppää, että mulla on hyvänä ominaisuutena se, että ehdin ajatella ennen kuin puhun.