Minulla on ollut asenne, että kaikesta selviän varmasti - vaikka hammasta purren. Nyt kuitenkin tuntuu, että seinä on tullut vastaan.
Olen noin kahden vuoden ikäisen suloisen pojan yksinhuoltajaäiti. Olen ollut itsekseni jo raskausajoista lähtien (välimatkan takia), mutta virallisesti lopetin seurustelusuhteen poikani isään noin vuosi sitten. Ero ja sitä edeltävä aika parisuhteen kannalta on ollut tuskaisaa taivalta. En halua sitä sen tarkemmin eritellä - voin vain sanoa, että syyt eroon olivat hyvin painavat.
Olen itse saanut varttua molempien vanhempien silmien alla, joten tiedän, kuinka tärkeää isän tai isähahmon läsnäolo lapsen elämässä on. Kaikin puolin haluaisin ja toivoisin, että pojallanikin olisi hyvä läheinen suhde isäänsä. Tämän isän yhteydenpito on ollut kuitenkin hyvin omavaltaista. Hän haluaa ja olettaa, että olen tavoitettavissa milloin vain, mutta hän itse on antanut vähäpätöisemmän puhelinnumeronsa käyttööni ja on tavoitettavissa vain satunnaisesti. Viime aikoina yhteydenotot ovat radikaalisti vähentyneet. Lisäksi tapaamisemme ovat aika raskaita. Osaamme olla näennäisesti yhteisymmärryksessä, mutta koen joutuvani joustamaan koko ajan. Voisinhan pysyä kannassani tai tavoissani, mutta silloin minut leimataan helposti hankalaksi ja riidanhaluiseksi ihmiseksi. Välttelen erimielisyyksiä ja riitoja. Sakkana pohjalla on omat hitaasti kuolevat tunteet poikani isää kohtaan, joita tämä isä ajoittain käyttää mielestäni hyväksi.
Loppujen lopuksi otan tämän tilanteen aika raskaasti. Mietin itsekseni sitä ihan liikaa. Minua väsyttää tällainen yhteydenpito häneen. Minua väsyttää hänen asenteensa ja välinpitämättömiltä tuntuvat ratkaisut. Minua väsyttää hänen ajattelemattomuutensa. Ne kuulostavat pieniltä asioilta, mutta ne vie energiaani ihan tuhottomasti.
Voisinkohan mitenkään lakata yhteydenpitoa minun ja poikani isän välillä? Voisikohan joku muu -ammattilainen- hoitaa tapaamiset ja kuulumiset puolestani? Vai miten pääsen yli tästä? Vai näinkö sen on tarkoituskin mennä?
Olen noin kahden vuoden ikäisen suloisen pojan yksinhuoltajaäiti. Olen ollut itsekseni jo raskausajoista lähtien (välimatkan takia), mutta virallisesti lopetin seurustelusuhteen poikani isään noin vuosi sitten. Ero ja sitä edeltävä aika parisuhteen kannalta on ollut tuskaisaa taivalta. En halua sitä sen tarkemmin eritellä - voin vain sanoa, että syyt eroon olivat hyvin painavat.
Olen itse saanut varttua molempien vanhempien silmien alla, joten tiedän, kuinka tärkeää isän tai isähahmon läsnäolo lapsen elämässä on. Kaikin puolin haluaisin ja toivoisin, että pojallanikin olisi hyvä läheinen suhde isäänsä. Tämän isän yhteydenpito on ollut kuitenkin hyvin omavaltaista. Hän haluaa ja olettaa, että olen tavoitettavissa milloin vain, mutta hän itse on antanut vähäpätöisemmän puhelinnumeronsa käyttööni ja on tavoitettavissa vain satunnaisesti. Viime aikoina yhteydenotot ovat radikaalisti vähentyneet. Lisäksi tapaamisemme ovat aika raskaita. Osaamme olla näennäisesti yhteisymmärryksessä, mutta koen joutuvani joustamaan koko ajan. Voisinhan pysyä kannassani tai tavoissani, mutta silloin minut leimataan helposti hankalaksi ja riidanhaluiseksi ihmiseksi. Välttelen erimielisyyksiä ja riitoja. Sakkana pohjalla on omat hitaasti kuolevat tunteet poikani isää kohtaan, joita tämä isä ajoittain käyttää mielestäni hyväksi.
Loppujen lopuksi otan tämän tilanteen aika raskaasti. Mietin itsekseni sitä ihan liikaa. Minua väsyttää tällainen yhteydenpito häneen. Minua väsyttää hänen asenteensa ja välinpitämättömiltä tuntuvat ratkaisut. Minua väsyttää hänen ajattelemattomuutensa. Ne kuulostavat pieniltä asioilta, mutta ne vie energiaani ihan tuhottomasti.
Voisinkohan mitenkään lakata yhteydenpitoa minun ja poikani isän välillä? Voisikohan joku muu -ammattilainen- hoitaa tapaamiset ja kuulumiset puolestani? Vai miten pääsen yli tästä? Vai näinkö sen on tarkoituskin mennä?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tee selkeä sopimus tapaamisista isän kanssa (ja hanki sille vahvistus lastenvalvojalta) tai hanki käräjäoikeudessa päätös asiasta, jos se ei sopimalla onnistu. Noudata sen jälkeen sopimusta hyvin tarkasti omalta osaltasi.
Lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa. Sinä et voi kuitenkaan vaikuttaa siihen, kuinka toinen vanhempi haluaa tämän toteutuvan. Voit kuitenkin tehdä oman osuutesi säntillisesti.
Näin molemmat voivat suunnitella ja elää elämänsä, isällä on mahdollisuus osallistua lapsen elämään halutessaan, mutta sinulla ei ole vastuuta asian toteutumisesta tai toteutumatta jäämisestä.
Älä siis missään tapauksessa suunnittele tekeväsi mitään, joka vaikeuttaa lapsen ja isän suhdetta. Se tulee vastaan myöhemmin ja joudut siitä vastuuseen. Sinulla on vanhemman vastuu joka tapauksessa eli joudut joitakin lapsen asioita hoitamaan (siis isän suuntaankin), kunnes hän on itse kykeneväinen.
Olet yksinhuoltaja, viestintää ei tarvita paljoa, lähinnä tapaamisiin liittyen esimerkiksi lapsen sairastuessa. Sen voit hoitaa vaikka tekstiviestein siihen vähempiarvoiseen puhelinnumeroon.
Ministeri Rehula.
Hoivaisä ensisijaisen tärkeä lapsen kasvun kannalta.
Aiheesta lisää.
http://www.stm.fi/tiedotteet/tiedote/view/1542756
---
Isän merkitys lapselle.
Psykiatri Martti Paloheimo kirjoitti kirjassa Kotivammaisuuden synty, suomalaisen lapsuuden haavat, osiossa isät
ISÄT sivu 147.
Isän olemassaolo, vaikka lyhyenkin ajalta jääneet muistot, sekä pahat, että hyvät, ovat tärkeitä.
Hyvillä muistikuvilla on suuri merkitys vuosikymmeniä myöhemmin, silloin kun tämä poika pitelee omia lapsiaan.
Hänen kehonsa muistaa nuo kosketukset. Pienikin hyväily, tukan pörröttäminen ohimennessä ja jopa pelkkä polvella istuminen saattaa palata myöhemmin mieleen kultaisena muistona.
On hämmästyttävää nähdä miten vähän tämäntapaisia kosketuksia tarvitaan pojalle ravinnoksi.
Normaalioloissa kun isä on kotona ja perhe koossa, kohtaavat isä ja pikkupoika toisensa kymmeniä, ehkä satoja kertoja päivässä aamusta lähtien.
Poika näkee, miten isä tervehtii vieraita, miten hän käyttäytyy, kaupungilla, junassa, bussissa, miten hän tervehtii vieraita, miten hän kohtelee ja puhuttelee kaupan myyjää, jne.
Kaiken aikaa siirtyy -lempisanani on "valuu" - jotain isän persoonallisuudesta poikaan silloinkin, kun tämä ei erityisesti opeta poikaansa, eikä edes muista, että poika on siinä lähellään ja hänen käyttäytymistään tarkkailemassa".
Onko pojilla tulevaisuudessa mahdollisuutta saada riittävästi miehen, puolison, isän mallia? -
Tulevaisuus ei kaiketikaan näytä kovin lupaavalta.
Onko mies-isä katovava luonnonvara lasten elämästä. -Mistä "valuu" tulevaisuuden isä- mies- perhemalli lapsille?
Tulevaisuuden visiot eivät näytä kovin lupaavalta.
Arno Kotro ja Hannu T. Sepponen julkaisivat kirjan "Mies vailla tasa-arvoa", joka ilmestyi alkusyksystä.
Kirjassa on yhteensä 26 miesnäkökulmaa käsitellen miehiä ja isyyttä, sekä heidän arvostuksen vähenemistä ja vähättelyä lapsen elämässä
---
Tämä on totta. Olen samaa mieltä isän tärkeydestä sekä pojan että tyttären elämässä. Ei auta, että tätä toitotetaan vain äideille. Sama sanoma täytyy toistaa isille. Esimerkiksi poikani isä ei mielestäni tajua, että olisi ensiarvoisen tärkeää viettää yhdessäolon hetkiä lapsen kanssa pienestä pitäen ja säännöllisesti - eikä esimerkiksi odottaa kunnes poika on kouluikäinen ja "tajuaa jotakin". Olen myös lohduttanut itseäni ajattelemalla, ettei isähahmon tarvitse välttämättä olla biologinen isä, jos siihen ei ole mahdollisuuksia. Läheisellä isoisällä tai enolla voi olla yhtä suuri merkitys lapselle.
Taidan yrittää sietää tilannetta. Hassua vain, että yksinhuoltajaäidin täytyy tehdä kaikkensa tukeakseen pojan isää, kun taas äidin voinnista ei tarvitse huolehtia. En minä sitä, että tarvitsisi paapoa, mutta silti.
Kiitos vastauksista.
Isät on yleensä nähty vain siittäjänä ja sponsorina tähän saakka, mutta tilanne on muuttumasssa.
Hyvänä esimerkkinä oli erään naishenkilön muitaakseni vuonna 2003 tekemä kyselyohje neuvoloille, jossa nauvolatyöntekijöitä pyydettiin "kuulustelemaan" , eli kyselemään äideilta. Onko sun ukkos hakannut suoa raskausaikana, tai synnytyksen jälkeen.
Tälläinen "asennevamma" sosiaalityöntekijällä kuuluu kategoriaan miesvihaajat.
Sosiaali- ja terveysministeriö selvityksiä 2008.
Isät ja isyyden tukeminen äitiys- ja lasten-neuvoloissa.
Neuvolatyössä on kiinnitetty huomiota vanhemmuuden tukemiseen jo pitkää, mutta isien osuus on jäänyt vähemmälle huomiolla.
Aiheesta lisää
http://www.stm.fi/julkaisut/nayta/_julkaisu/1062035
---