Työkyvyttömyyseläke poikki?

Maailmalle haluava

Heips kaikille! mulla on vähän ongelmia tämän asian kanssa mutta mulle annettiin Työkyyvttömyyseläke vuosi sitten, en tiennyt silloin mitä se merkitsi. ihmettelen tosin miksi mulle annettiin sellainen vaikka mulla ei ole masennusta saatikka mitään mielenterverysongelmia ja työt olen tehnyt aina hyvin. Kuulovamma mulla tosin on mutta tuskin sen takia. ja minut passitettiin vieläpä selän takana puhumatta mitään erääseen työvoimalasäätiöön jonka olemassaolosta en tiennyt, ja en yhtään tykkää nykyisestä elämäntilanteesta mutta pakko sietää. mulla oli paljon suunnitelmia viime vuodeksi mutten voinu niitä sitä sitten toteuttaa.

kävin Ammattiopisto Luovissa jossa hankittiin kaikille vähän ihmeellisistä syistä työkyvyttömyyseläke ja sen takia monen elämä on menny hiukan pilalle, olisivat haluneet oikeisiin töihin, toimintakeskukissa ja muutenkin sen kaltaisissa paikoissa katsotaan selvästi ettei tuo ole valmis työelämään. ja emme saa tehdä oikeita töitä, sekä se työvoimalasäätiö missä olen, lapataan sontaa niskaan. tiedän minut on laitettu väärään paikkaan.

olin tohkeissani lähteä opiskelemaan ja aloittamaan puhtaalta pöydältä alkuperäisten suunnitelmien mukaan mutten voinnutkaan mennä kun katkeaa sitten tämä työkyvyttömyyseläke. Olen muiden ohella vankina tämän kanssa, saako työkyyvttömyyseläkkeen katkaisseena opintotukea/Kuntoutusrahaa 25 vuotiaana jos menee opiskelemaan vaikka aikuiskoulutukseen?.

jos jollain on kokemusta tämän asian niin kiitos =)

3

508

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kuhmon kokoomus

      Ei saa hautaan asti joudut sinnittelemään.

    • onhanmeitä

      Yleensä se on lopullinen päätös, ettei sitä oteta sulta pois. Mutta
      jos voimavarat riittävät, niin sen voi jättää lepäämään.

    • itsekin eläkkeellä

      Voithan sinä opiskella, vaikka työkyvyttömyyseläkkeen saatkin, ei se siitä katkea. Olen itse ollut jo kauan työkyv.eläkkeellä ja olen harrastuksen vuoksi itse opiskellut. Kysyin asiaa niin Kelasta kuin kuin myös Varmasta, joka maksaa mulle työeläkettä. Kelassa sanottiin, että kyllä eläkkeellä saa opiskella ja yrittää, tekeehän monet töitäkin vaikka ovat eläkkeellä. Sekin on tietyissä puitteissa sallittua. Varmasta sanottiin, että ei heitä kiinnosta se, mitä eläkeläinen tekee, ainoastaan minkä verran hä saa esim. palkkaa töistään. Se vaikutti ainakin ennen työeläkeeseen.
      Sinä saat kai siis Kelasta eläkettä? Saat opiskella ja voihan siitä uusi elämä alkaa. Ajattele nyt sitäkin, että eläkettä saavana sun opiskeluaikainen toimeentulo on aivan toista kuin pelkän opintotuen varassa. Jatkon katsot sitten myöhemmin. Niin, ja olen kysynyt Kelasta sitäkin, että voiko itse lopettaa eläkkeelläolon. Virkailija sanoi, että ei voi, he sitten harkitsevat asiaa, jos henkilö saa esim. ammatin ja pystyy jatkossa tekemään töitä. Samat säännöt on kai vieläkin. Ja ainahan sen eläkkeen voi jättää lepäämään, ja jatkaa myöhemmin, jos käy ilmi, ettei sittenkään jaksanut käydä työssä. Nythän niillä on kova into saada työkyvyttömyyseläkkeelläkin olevat ihmiset palaamaan työelämään, jos nämä vain haluavat itse ja jos sairaus antaa myöten. Mikä sua estää yrittämästä.?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      444
      6446
    2. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      145
      3755
    3. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      99
      2485
    4. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      25
      1949
    5. Moraaliköyhä S-ryhmä

      S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko
      Tampere
      119
      1314
    6. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1253
    7. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      65
      1097
    8. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      63
      1075
    9. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      76
      990
    10. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      44
      983
    Aihe