Minun Vaasani

Taivas on täällä jotenkin alempana, sen huomasin heti tänne tultuani. Tätä sanotaan Suomen aurinkoisimmaksi kaupungiksi, mutta jotenkin tuntuu siltä, että täällä on aina pilvisen harmaata.

Tunkkaisissa busseissa ihmisten päät hytkyvät ilmeettöminä pipojen alla. Viikolla kaupoissa kärryjä työntelevät ilottoman näköiset pulskat naiset, laihat ja rasvatukkaiset miehet vierillään. Ne latovat hihnalle olutta ja valmisaterioita. Viikonloppuisin ne pakenevat mökeilleen. Sitä ne kai aina odottelevat.

Verkkahousuiset teinit notkuvat ostareilla ja katselevat tiistai-iltapäivällä kapakasta ulos pöllähtäviä juoppoja mielessä vielä oman nuoruuden näennäinen kaikkivoipaisuus. Illan tullen ne pakenevat lähimetsään ja huutelevat siellä nopeassa humalassa pitkälle yöhön.

Vain vanhukset tuntuvat oikeasti viihtyvän täällä. Niiden hymyt ovat aitoja.

Jotenkin on aina kuolettavan hiljaista. Täältä puuttuu ilo ja into. Kateus ja alakuloisuus tuntuvat sen sijaan itsestään selviltä luonteenpiirteiltä, ja ne tarttuvat helposti. Ihmisten kasvot ovat useimmiten surunomaiset, eikä niillä ole tarve päästä mihinkään. Huoltoaseman terassilla istuu aamusta iltaan oudosti tuijottelevia, keltahampaisia ukkoja tupakat ja kahvit käsissään.

Ihan kuin täällä olisi yhdessä sovittu, että elämä ei ole mistään kotoisin, joten voidaan yhtä hyvin vain jouduttaa kuolemaa tupakalla ja viinalla.

Talvi on totta kai pahin. Bussin ikkunasta ei näe kuin heijastuksen omista kasvoistaan ja ulos astuessa leuka painuu väkisin syvälle rintaan. Kinokset kaventavat kävelytiet puoleen ja taivas madaltuu entisestään. Hiljaisuuden lisäksi kaikkialla on silloin myös koko ajan pimeää, lukuunottamatta keskipäivää, jolloin aurinko paistaa hetken heikosti harmaan pilvikerroksen läpi. Ikkunat ovat aamuisin pakkaskiteiden peittämät.

En tiedä mistä se johtuu, voihan olla että vain siitä, että olen tottunut erilaiseen ilmanalaan. Eivät ihmiset suurkaupungeissakaan toisille jatkuvasti hymyile, eivätkä teinit ole muualla sen "parempia", mitä nyt ehkä omaavat monipuolisemmat aktiviteettimahdollisuudet. Vaasassa ne tuntuvat olevan kovin vähissä. Eikä talvi ole kai sen parempi missään muuallakaan, kuin Vaasassa, mutta tänne se jopa jotenkin sopii. Kesä on luonnoton tila, hetkellinen mielenhäiriö vuoden kulussa, jonka jälkeen lehdet nopeasti putoilevatkin, jolloin voidaan taas vaipua talven korvat soimaan saavaan hiljaisuuteen.
19396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Jåå, mitäs tulit tänne !
Tänne on tullut aivan liikaa porukkaa jo maakunnasta, tuijottavat aivan kuten sanot ja olet havinnut.

Lähde takaisin ! Paras ratkaisu !

Äänestä

Olet masentunut, hae ajoissa apua. Ja erehtynyt kaupungista, kuvaus sopii etenkin pohjoisen suomen pikkukaupunkeihin, joissa aurinko ei paista edes kesäisin ja kateuskin aivan omaa kuuluisaa luokkaansa. Itse viihdyn mainiosti ja aurinkoisempaa kaupunkia ei tästä maasta löydy!

Äänestä

Ei siinä varmaan paljoa hymyilytä kun istuu bussissa jotka on 90-luvulla poistettu Ruotsissa käytöstä romutettaviksi mutta myytykin tonnin kappale Vaasaan käyttöön.
No uudet toki maksaisi 200 tonnia/kpl joten rahaa on säästynyt vaikka korkeakulttuurin ja taide- ja museotoimintaan.

Äänestä
  • .

    siis ettekö nyt ymmärrä että ne kenkäostokset oli ainoastaan kaikkien kaupunkilaisten hyväksi :=)

    .

    Äänestä

  • vanhat bussit ovat ostettu Kankaanpään autopurkamolta. Ja ne on vanhoja Tampereen kaupungin linja-autoja, ainakin osittain.

    Äänestä

  • Kyllähän noi kirjoitti:

    vanhat bussit ovat ostettu Kankaanpään autopurkamolta. Ja ne on vanhoja Tampereen kaupungin linja-autoja, ainakin osittain.

    .

    Vaasahan on dösien loppukierrätyspaikka

    .

    Äänestä

Kenkäostoxet ?

Entäs ne muut pöxyt ym. slipooverit ! ?

Äänestä

Mukava paikkahan se Vaasa on.Itse olin juuri pari viikkoa ja viihdyin erittäin hyvin.Kaunis ja rauhallinen kaupunki.Puistoissa oli mukava istuskella, toisin kun täällä Hesassa.

Ps.Noi negatiiviset Vaasa-atribuutit sopii kyllä paremminkin tänne pk-seudulle,jossa olen asustellut koko ikäni.

Äänestä

Meikä muutti tällä viikolla Vaasaan opiskelun perässä. Mainio paikka: hienoja rakennuksia, keskusta on erittäin viihtyisä, nättejä mimmejä, muutaman ihmisen kanssa on jo tullut jaariteltua muutamia lauseita kaupungilla jne.

Äänestä
  • Välkommen vonArlslicht !

    Tämä on mainio paikka,kyllä mutta sitä ei saa pilata !

    Ser att du har en bra inställning till livet och det lönar sig i längden. Du har nu bra möjligheter att lära dej Nordiska språket som talas av ca. 30.000.000 .

    Äänestä

oisko ny kumminkaan ihmiset noin paljon erilaisia muualla, vaikea uskoa.

-toisaalta,, monesti kun täällä sataa vettä tai muuten kylmä tai muuten huonoilma, olen asiaa kommentoinut veljelle mesessä joka asuu Vantaalla, lähes aina siellä on parempi ilma. Tämä nyt tälläsenä sivuhuomautuksena..

ja toinen sivuhuomautus,, sataa vettä parastaaikaa

Äänestä

"Mukava paikkahan se Vaasa on.Itse olin juuri pari viikkoa ja viihdyin erittäin hyvin.Kaunis ja rauhallinen kaupunki.Puistoissa oli mukava istuskella, toisin kun täällä Hesassa."

Varmaan olikin rauhallista kun kaupunki oli täysin autio.
Harva kaupunki tyhjentyy kesällä niin totaalisesti kuin Vaasa.
95% kaupunkilaisista kun on saaristossa.

Äänestä

Ei Vaasassa niin paljon rikkaita ole, että muka 95% olisi saaristossa omissa huviloissaan tai veneissään.
Keskusta voi olla tyhjä, mutta sieltä muutaman kilometrin päässä on ihmisiä tungokseen asti. Viinakauppojakin on esikaupunkialueella.

Äänestä

Laurille !

Alkup.Wasa-laiset ovat pääasiallisesti saaressa viikonloppuisin. Sillä ei ole mitään tekemistä rikkauden kanssa.
Kuka nyt viinakaupoista piittaa....sinnehän ne "saari-rahat" menevät. Ole sitten köyhä ! Näin se menee !

Äänestä

Unohdit mainita Vaasaan tulevan, siperiantuuliin verrattavan, hyytävän sekä vihlovan merituulen. Talvella varsinkin se on h*lvetillistä.

Äänestä

Laita kunnon kalsarit jalkaan.....esim vasempaan jalkaan !

Laitetaanko ne kenkien tilalle vai kuinka....jalkaaaaan ! Voi hyvä Sylvi !

Äänestä

Käykää mutka Raahessa ja sen jälkeen osaatte arvostaa Vaasassa ihan kaikkea. Missään ei tuule niin paljon eikä missään ole niin tympeitä ja tylsiä ihmisiä kuin siellä.

Äänestä

hieno teksti - tunnetta mukana

Äänestä

lapsellista wanna be - tekstiä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimimerkki456456 kirjoitti:

Taivas on täällä jotenkin alempana, sen huomasin heti tänne tultuani. Tätä sanotaan Suomen aurinkoisimmaksi kaupungiksi, mutta jotenkin tuntuu siltä, että täällä on aina pilvisen harmaata.

Tunkkaisissa busseissa ihmisten päät hytkyvät ilmeettöminä pipojen alla. Viikolla kaupoissa kärryjä työntelevät ilottoman näköiset pulskat naiset, laihat ja rasvatukkaiset miehet vierillään. Ne latovat hihnalle olutta ja valmisaterioita. Viikonloppuisin ne pakenevat mökeilleen. Sitä ne kai aina odottelevat.

Verkkahousuiset teinit notkuvat ostareilla ja katselevat tiistai-iltapäivällä kapakasta ulos pöllähtäviä juoppoja mielessä vielä oman nuoruuden näennäinen kaikkivoipaisuus. Illan tullen ne pakenevat lähimetsään ja huutelevat siellä nopeassa humalassa pitkälle yöhön.

Vain vanhukset tuntuvat oikeasti viihtyvän täällä. Niiden hymyt ovat aitoja.

Jotenkin on aina kuolettavan hiljaista. Täältä puuttuu ilo ja into. Kateus ja alakuloisuus tuntuvat sen sijaan itsestään selviltä luonteenpiirteiltä, ja ne tarttuvat helposti. Ihmisten kasvot ovat useimmiten surunomaiset, eikä niillä ole tarve päästä mihinkään. Huoltoaseman terassilla istuu aamusta iltaan oudosti tuijottelevia, keltahampaisia ukkoja tupakat ja kahvit käsissään.

Ihan kuin täällä olisi yhdessä sovittu, että elämä ei ole mistään kotoisin, joten voidaan yhtä hyvin vain jouduttaa kuolemaa tupakalla ja viinalla.

Talvi on totta kai pahin. Bussin ikkunasta ei näe kuin heijastuksen omista kasvoistaan ja ulos astuessa leuka painuu väkisin syvälle rintaan. Kinokset kaventavat kävelytiet puoleen ja taivas madaltuu entisestään. Hiljaisuuden lisäksi kaikkialla on silloin myös koko ajan pimeää, lukuunottamatta keskipäivää, jolloin aurinko paistaa hetken heikosti harmaan pilvikerroksen läpi. Ikkunat ovat aamuisin pakkaskiteiden peittämät.

En tiedä mistä se johtuu, voihan olla että vain siitä, että olen tottunut erilaiseen ilmanalaan. Eivät ihmiset suurkaupungeissakaan toisille jatkuvasti hymyile, eivätkä teinit ole muualla sen "parempia", mitä nyt ehkä omaavat monipuolisemmat aktiviteettimahdollisuudet. Vaasassa ne tuntuvat olevan kovin vähissä. Eikä talvi ole kai sen parempi missään muuallakaan, kuin Vaasassa, mutta tänne se jopa jotenkin sopii. Kesä on luonnoton tila, hetkellinen mielenhäiriö vuoden kulussa, jonka jälkeen lehdet nopeasti putoilevatkin, jolloin voidaan taas vaipua talven korvat soimaan saavaan hiljaisuuteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu