Lapset?

Aihe tuli toisessa ketjussa esille, ja ajettelin että siitä voisi erikseen keskustella.

Kiinnostaisi kuulla muilta transsukupuolisilta, että miten on lasten laita? Haluatko lapsia, tai oletko saanut, esim. ennen transitiota, adoptoinut tai myöhemmin ulkomailla käyttänyt talletettua tavaraa sijaisäidillä? Kärsitkö masennuksesta lapsettomuuden vuoksi, vai eivätkö lapset kiinnosta yhtään?

Minä haluaisin olla perheenäiti, mutta en usko että tulen koskaan käyttämään noita yllä mainittuja vaihtoehtoja, vaikka talletus tuli tehtyä ennen HRT:n aloittamista. Ainoastaan rakkaus miehen kanssa ja raskaus hänen siemenellään tuntuisi oikealta keinolta, muut tavat pistäisivät tunteet oikosulkuun, ja tuntisin jääväni paitsi asiasta, joka on tunteellisesti hyvin olennainen minulle.

Muistan unelmoineeni raskaudesta jo varhain, kun leikin pienenä tyttöjen kanssa ja laitoimme tyynyt paitojen alle. Se on aina tuntunut tärkeältä asialta minulle, biologinen äitiys. Masennus pysyy jotenkin kurissa sillä, että pidän toivon yllä lääketieteen suhteen, ja kun vuosia on mittarissa vasta parikymmentä, en tiedä vielä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
42185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Lapset on tullut hankittua silloin kun luulin ettei tilalleni voi tehdä mitään. Vaikka en olekaan pystynyt synnyttämään lapsiani, ovat he silti yhtä rakkaita. Miehen roolin esittäminen teki sen ettei voinut toteuttaa hoivaviettiä siinä laajuudessa kuin olisin halunnut. Nykypäivänä se on helpompaa eikä lastaan hoitavaa isää katsota enää kuin halpaamakkaraa. Kun näkee vaikkapa telkkarista lapsen syntymän, tuntee itsensä jotenkin osattomaksi kun itse ei ole siihen pystynyt.

Äänestä

Kiva kun otit asian esille, minäkin olen odottanut, että tästä asiasta tulisi keskustelua.

Olen itse ollut todella masentunut ja surrut lapsettomuuttani. En pystynyt ajattelemaankaan minkäänlaisia järjestelyjä tai tallennuksia ennen kuin aloitin hormonit. En voinut tehdä mitään asialle, koska en voinut ajatellakaan olevani jonkun lapsen biologinen isä. En edelleenkään voi, vaikka masennus on välillä melkein murtanut minut.

Samalla olen lapsesta asti halunnut omia lapsia. Muistan, että jo melko pienenä lapsena tiesin haluavani kolme lasta. Kun leikimme kotia, olin aina äiti. Nuorena aikuisena en pitänyt lapsista, mutta arvelen että estrogeenihoito laukaisi uudelleen haluni saada lapsia. Asia tuli tietysti esille myös sen takia, että ystäväni ja sisarukseni saivat lapsia.

Nytkin itken tätä asiaa, vaikka olen surrut lapsettomuuttani todella paljon.

Minä olen luopunut ajatuksista saada lapsia tai perhettä, ja se on tavallaan helpottanutkin suruani. Ongelmana on tietysti se, että olen kai enemmän perhe-tyyppiä kuin mitään muuta. Mutta tähän asiaan en ole koskaan keksinyt minkäänlaista ratkaisua. Se täytyy vain yrittää hyväksyä osana tällaista elämää.

Äänestä
  • ihanaa lasta eikä haittaa tippaakaan vaikka en olekaan heitä synnyttänyt. He ovat joka tapauksessa minun lapsiani ja elämä ilman lapsia olisi todella kamalaa.

    Eilenkin olin lähes koko päivän poikani kanssa liikkeellä. Minua ei vähääkään haittaa se, että välillä olen isän roolissa. Eilenkin asennettiin poikani kevariin kaatumarautoja eikä minua haitannut vaikka olikin työkalut kädessä. Tärkeintä on se, että puuhailen ihanan poikani kanssa.

    Teette vapaaehtoisesti itsenne lapsettomiksi ja sitten ruikutatte täällä.

    Äänestä

  • Minulla on kaksi kirjoitti:

    ihanaa lasta eikä haittaa tippaakaan vaikka en olekaan heitä synnyttänyt. He ovat joka tapauksessa minun lapsiani ja elämä ilman lapsia olisi todella kamalaa.

    Ruikutamme? Vapaaehtoisesti? Anteeksi mitä? Ei ole kyse vapaaehtoisuudesta.

    Kovin montaa meistä _EI_ kiinnosta evätä prosessia kymmentä, kahtakymmentä vuotta, kasvaa mieheksi, elää miehenä, ja kaiken kukkuraksi tulla isäksi - toisen naisen kanssa.

    Oletko miettinyt sitä, että ehkä jotkut meistä haluavat elää nuoruutemmekin naisina ja kokea intiimiyttä koetun sukupuolen osilla? Entä oletko ottanut huomioon, että jotkut meistä - varmaan suurin osa - ovat koetussa sukupuolessamme heteroita? Että haluamme elää nuoruutemme tyttöinä, naida miehen ja tulla äideiksi?

    Kuulostaako tämä harvinaiselta unelmalta?

    Ovatko homomiehet ja lesbonaisetkin "vapaaehtoisesti" lapsettomia? Olet sitä mieltä että he turhaan ruikuttavat kun voisivat pyöräyttää mukulan tekemällä pikkuisen heterosyrjähypyn?

    Äänestä

  • Minulla on kaksi kirjoitti:

    ihanaa lasta eikä haittaa tippaakaan vaikka en olekaan heitä synnyttänyt. He ovat joka tapauksessa minun lapsiani ja elämä ilman lapsia olisi todella kamalaa.

    Eilenkin olin lähes koko päivän poikani kanssa liikkeellä. Minua ei vähääkään haittaa se, että välillä olen isän roolissa. Eilenkin asennettiin poikani kevariin kaatumarautoja eikä minua haitannut vaikka olikin työkalut kädessä. Tärkeintä on se, että puuhailen ihanan poikani kanssa.

    Teette vapaaehtoisesti itsenne lapsettomiksi ja sitten ruikutatte täällä.

    Minun ei tarvitse vaihtaa isän rooliin siinä vaiheessa kun olen lasteni kanssa. Työkalut pysyy kädessä ja osaan tehdäkin niillä aika paljon naisenakin. Joskus toiset naiset hieman ihmettelee taitojani, mutta en ole selitellyt miksi. Voin vetää haalarit päälle ja tarvittaessa Kontiot jalkaani ilman että naiseuteni siinä katoaisi. Toissapäivänä juteltiin niitänäitä miniän kanssa kyläillessä aivan kuten hyvissä väleissä olevat miniä ja anoppi voivat puhua. Kuitenkaan en ole vaatinut lapsiani puhuttelemaan minua äidiksi, he ovat itse etsineet sopivan puhuttelutavan.

    "Teette vapaaehtoisesti itsenne lapsettomiksi ja sitten ruikutatte täällä. "

    Tuo tuntui tosi kylmältä ja ilkeältä. Luulisi toisen ts:n ymmärtävän edes jollain tasolla, mutta ei. Tuo kuulosti ihan tunnevammaisen ihmisen kommentilta.

    Onnea sinulle lapsistasi, olen onnellinen puolestasi. Mutta älä tule tänne vääntämään veistä haavassa, se on julmaa.

    Ihan kiva jutska että tykkäsit aikuisena Uroksena mennä alttarille Naisen kanssa, pyöritellä penistäsi tämän pimpsassa ja siittää jälkikasvua Isänä. Totta tosiaan, oikea Naiseuden riitti. Miksi ihmeessä kaikki ei halua elää näin, kun siitä saa lapsia? Sehän on melkein sama homma kuin olisit morsian ja äiti ja synnyttäisit itse, eikös???

    Äänestä

  • knfnbjbnjsb kirjoitti:

    isä vaikka mikä olisi. Isyys ei lopu minnekään vaikka sukupuoli vaihtuukin.

    Äänestä

  • Minä olen lapsilleni kirjoitti:

    Olenhan minäkin juridisesti lasteni isä, se ei muutu miksikään. Mutta en minä eikä lapsenikaan kutsu minua enää isäksi.

    Äänestä

  • Minä olen lapsilleni kirjoitti:

    isä vaikka mikä olisi. Isyys ei lopu minnekään vaikka sukupuoli vaihtuukin.

    Lapsesi pitävät sinua yhä miehenä. ;)

    Äänestä

  • Purple rain kirjoitti:

    "Teette vapaaehtoisesti itsenne lapsettomiksi ja sitten ruikutatte täällä. "

    Tuo tuntui tosi kylmältä ja ilkeältä. Luulisi toisen ts:n ymmärtävän edes jollain tasolla, mutta ei. Tuo kuulosti ihan tunnevammaisen ihmisen kommentilta.

    Onnea sinulle lapsistasi, olen onnellinen puolestasi. Mutta älä tule tänne vääntämään veistä haavassa, se on julmaa.

    mitalla. Olen saanut kuulla riittävästi vittuilua siitä, kun minulla on lapsia. Lapseton ts ei ole normaali oikea nainen.

    Äänestä

  • Vastaan samalla kirjoitti:

    Minullekin on melko usein vittuiltu etten ole aito transnainen koska olen suostunut menemään sänkyyn naisen kanssa tehdäkseni lapset. En ole kysellyt että olisinko aidompi jos lapset olisi tehty inseminaatiolla.

    Äänestä

  • Samaa mieltä! kirjoitti:

    Minullekin on melko usein vittuiltu etten ole aito transnainen koska olen suostunut menemään sänkyyn naisen kanssa tehdäkseni lapset. En ole kysellyt että olisinko aidompi jos lapset olisi tehty inseminaatiolla.

    mennä naisen kanssa säynkyyn, mutta ei transnaiset?

    Äänestä

  • 19+6 kirjoitti:

    Ihan kiva jutska että tykkäsit aikuisena Uroksena mennä alttarille Naisen kanssa, pyöritellä penistäsi tämän pimpsassa ja siittää jälkikasvua Isänä. Totta tosiaan, oikea Naiseuden riitti. Miksi ihmeessä kaikki ei halua elää näin, kun siitä saa lapsia? Sehän on melkein sama homma kuin olisit morsian ja äiti ja synnyttäisit itse, eikös???

    on ihanat lapset, mutta onko sinulla? Elät surkeaa yksinäistä elämääsi.

    Äänestä

  • Minulla sentään on kirjoitti:

    on ihanat lapset, mutta onko sinulla? Elät surkeaa yksinäistä elämääsi.

    Hyi helvetti, oletko sä joku pedofiilikin vielä kaiken muun lisäksi!

    Äänestä

  • Ryijy-Reija kirjoitti:

    Hyi helvetti, oletko sä joku pedofiilikin vielä kaiken muun lisäksi!

    Etkö pysty pysymään asialinjalla?

    Äänestä

  • Vastaan samalla kirjoitti:

    mitalla. Olen saanut kuulla riittävästi vittuilua siitä, kun minulla on lapsia. Lapseton ts ei ole normaali oikea nainen.

    Onko TS ylipäätään "normaali nainen"? Oli sitten lapsia tai ei.

    Äänestä

Minä olen aina ajatellut, ettei ole mitään järkeä hankkia lasta tähän maailmaan. Itse asiassa, on hyvä, että olen niin vanha, niin pääsen itse ajoissa pois. Sen lisäksi, minä varmasti kohtelisin lasta huonosti, sitä on minun suvussani. Jos hermot on piukalla, niin ne saattaa katketa. Lapsen ininä on kauhein ääni, minkä minä tiedän.

Äänestä

ajatella, että ei ole järkeä hankkia lapsia, kun niitä ei saa.

Äänestä
  • Saattaa olla, en vaivaa päätäni sillä asialla.

    Äänestä

  • Onneksi sinulla oli mahdollisuus saada lapsia, toisin kuin muilla transnaisilla....

    Äänestä

  • Ei voi puhua enää muutamasta kun puhutaan cis-naisten lapsettomuudesta uran vuoksi. Enemmistö opiskelee ja hankkii uraa liian kauan. Sitten kun vauvakuume käy kovaksi, huomataan että juna meni jo eikä enää saada omia lapsia. Vielä viimetipassa yritetään keinohedelmöitystä muutama vuosi kunnes luovutetaan ja siirrytään adoptiojonoon. On myös aika paljon cis-naisia jotka ovat täysin tyytyväisiä harkittuun lapsettomuuteen. He eivät edes halua lapsia, syystä tai toisesta, eikä heitä voi sanoa onnettomiksi. Toiset cis-naiset olettavat lapsettoman naisen olevan aina onnettoman kun luulevat että kaikki naiset ovat automaatisesti äitityyppejä. Valitettavasti löytyy myös sellaisia jotka eivät ole lainkaan äitityyppejä mutta kun mies haluaa ehdottomasti pökätä lapsen maailmaan jatkamaan sukuaan niin sitten tehdään lapsi(a) ja lapset kärsii.

    Kyllähän osa transsukupuolisista (sekä naisia että miehiä) hankkii lapsia, jopa vielä hoitoprosessin aikana ennen kuin lain määräämä steriliteetti tulee voimaan. Kyllä se lapsi on aina oma vaikka hankkimistapa onkin todelliseen sukupuoleen nähden "väärä". Jotkut transnaisia syrjivät cis-naiset nälvivät siitä ettei transnainen pysty synnyttämään lastaan aivan kuin se olisi ainoa todellinen peruste naiseudelle.

    Äänestä

  • Sinä olet täydellinen kusipää ja trolli, lähde nyt suksimaan tältä palstalta.

    1. Ei ole mitään "oikeaa"
    2. Ei ole mitään "normaalia"

    Esimerkiksi oman äitini "äidinvaistot" olivat täysin olemattomat. Hän ei halunnut toista lasta minun jälkeen ja koki olevansa kykenemätön äidin rooliin. Lisäksi hän on kertonut tehneensä abortin ollessani 10v ja sen tuntuvan "suurelta helpotukselta". Se tuntui tosi paskalta, ei ole sisaruksia ja vanhemmat eronneet. Miksi hän ei ollut "OIKEA NORMAALINAINEN" niinkuin ilmeisesti kaikki muut sinun mielestä???

    USEIMMAT lapsettomat HETERO-transnaiset surevat lapsettomuuttaan. He eivät PYSTY perustamaan perhettä, elleivät halua olla MIEHIÄ ja ISIÄ toisten NAISTEN kanssa, ja sillä taas ei ole mitään tekemistä ÄITIYDEN kanssa. Kysypä vaan näiltä lapsettomilta "OIKEILTA NORMAALINAISILTA", että haluaisivatko he miehen ruumiin ja miehen sukuelimet, jotta voisivat lisääntyä naisen kanssa ja tulla isäksi. Tuskin kukaan haluaa, kuten ei transsukupuolinen nainenkaan.

    Äänestä

  • ...vai unohditko, että transnaisilta puuttuu kohtu?

    Äänestä

  • Onko muuten yleistä, että "OIKEAT NORMAALINAISET" kirjoittavat transihmisten nettipalstalle, haukkuvat "huonompia" naisihmisiä ja pönkittävät omaa egoaan? Eikö "OIKEA NORMAALINAINEN" olekaan solidaarinen muiden naisten kanssa? Vaikutat kirjoitustesi perusteella enemmän hierarkiselta mieheltä, kuin miltään äidiltä.

    Äänestä

  • asdfghqwerty kirjoitti:

    Onko muuten yleistä, että "OIKEAT NORMAALINAISET" kirjoittavat transihmisten nettipalstalle, haukkuvat "huonompia" naisihmisiä ja pönkittävät omaa egoaan? Eikö "OIKEA NORMAALINAINEN" olekaan solidaarinen muiden naisten kanssa? Vaikutat kirjoitustesi perusteella enemmän hierarkiselta mieheltä, kuin miltään äidiltä.

    "Eikö "OIKEA NORMAALINAINEN" olekaan solidaarinen muiden naisten kanssa?"

    Ei tässä tapauksessa ja tällaisia naisia todellakin löytyy. Olen kuitenkin niin optimistinen että oletan näitä olevan pieni vähemmistö.

    Äänestä

  • Sinua voisi kutsua myös itsekkääksi siaksi, kun hankit lapsia ekokatastrofiin. Lapsesi tulevat kiroamaan sinua vielä!
    Onneksi olen syntynyt varhaisena vuonna niin pääsen itse hautaan ennen kuin alamäki kiihtyy ilmalennoksi.

    "Minulla on lapsia kuten OIKEILLA NORMAALIi naisilla on. "

    Niiden naisten, niin kuin sinunkin, korvienväli on täynnä paskaa tai sitten niillä on valmiina suunnitelma siitä, kuinka heidän lapsensa selviävät tulevasta ekokatastrofista. Minä en lähtisi vastaamaan mistään projektista, joka loppuu tämän vuosisadan loppupuolella, kun en edes tiedä, miten tämä vuosikymmen loppuu.

    "Transnaiset sanovat olevansa oikeita naisia"

    Entä sitten? Tuusniemeläiset sanovat olevansa "oekeita immeisiä". Muualla ei tarvitse ilmeisesti sanoa mitään.

    "miksi he eivät perusta perhettä ja hanki lapsia? Niinhän OIKEAT NORMAALINAISET tekevät. "

    Niissä maissa, jossa oikeat normaalinaiset hankkivat lapsia ne saavat myös tuberkuloosin, malarian ja koleran. Täällä taas lastentekohaave on takametsien hihhuliperheissä. Perheen isä muuten käy aina välillä vetämässä niitä lapsia. Se on ihan normaalia, siellä.

    "Tietysti on muutamia naisia jotka eivät jostain syystä saa lapsia, mutta he ovat siitä syystä hyvin onnettomia."

    Vapauden rajoittaminen tekee onnettomaksi, ei lapsettomuus.

    "Miksi siis transnaiset haluavat elää ilman lapsia?"

    Mainitsinko jo ekokatastrofin?
    Toinen syy: minä en halua, että minun lapseni menee kouluun.
    Kolmas syy: minä en erityisesti tykkää lapsista.
    Neljäs syy: minun suvussani lapsia on kasvatettu väkivallalla ja katkaisen väkivallan kierteen konkreettisesti olemalla hankkimatta lapsia. Sitä paitsi kostoni tälle paskalle suvulle on, että sukuhaara sammuu minuun. Minun persoonassani on julmuutta, mitä en halua esitellä kenellekään. Jos teini jää kiinni kannabiksesta, teini lentää ulos ja hankkii oman asuntonsa.
    Viides syy: Lasten isovanhemmat eivät osallistuisi kasvatukseen.
    Kuudes syy: Kapitalisti saa jäädä ilman pizzamainosten jakajia. Kaikki äidit haluavat lapsistaan tohtoreita tai jotain tosi hienoa. Minä tiedän, että minun lapseni jakaisi pizzamainoksia. Jos elämä on sitä, että saa verissäpäin tapella siitä, että saa 200 euroa per kuussa antavan pizzamainostenjakoduunin, niin sitten on parempi olla syntymättä.
    Seitsemäs syy: Ei enää lisää suomalaisia.

    Kaikkein parasta on olla syntymättä.

    Äänestä

  • asdfghqwerty kirjoitti:

    Onko muuten yleistä, että "OIKEAT NORMAALINAISET" kirjoittavat transihmisten nettipalstalle, haukkuvat "huonompia" naisihmisiä ja pönkittävät omaa egoaan? Eikö "OIKEA NORMAALINAINEN" olekaan solidaarinen muiden naisten kanssa? Vaikutat kirjoitustesi perusteella enemmän hierarkiselta mieheltä, kuin miltään äidiltä.

    "Onko muuten yleistä, että "OIKEAT NORMAALINAISET" kirjoittavat ..."

    En tiedä onko se yleistä, mutta tämä on keskustelupalsta, silloin tänne saa ja ehkä jopa pitääkin kirjoittaa myös tavallisten naisten (ja miesten) mielipiteitä.

    Vai onko tämä palsta jossa transut taputtelevat toisiaan olalle ja uskottelevat toisilleen olevansa samanlaisia kun kaikki muutkin?

    Äänestä

  • Kysyn määkin kirjoitti:

    nainen on ts nainen joka elää onnellistaa elämää lastensa kanssa.

    Äänestä

  • Kolmois-S kirjoitti:

    Sinua voisi kutsua myös itsekkääksi siaksi, kun hankit lapsia ekokatastrofiin. Lapsesi tulevat kiroamaan sinua vielä!
    Onneksi olen syntynyt varhaisena vuonna niin pääsen itse hautaan ennen kuin alamäki kiihtyy ilmalennoksi.

    "Minulla on lapsia kuten OIKEILLA NORMAALIi naisilla on. "

    Niiden naisten, niin kuin sinunkin, korvienväli on täynnä paskaa tai sitten niillä on valmiina suunnitelma siitä, kuinka heidän lapsensa selviävät tulevasta ekokatastrofista. Minä en lähtisi vastaamaan mistään projektista, joka loppuu tämän vuosisadan loppupuolella, kun en edes tiedä, miten tämä vuosikymmen loppuu.

    "Transnaiset sanovat olevansa oikeita naisia"

    Entä sitten? Tuusniemeläiset sanovat olevansa "oekeita immeisiä". Muualla ei tarvitse ilmeisesti sanoa mitään.

    "miksi he eivät perusta perhettä ja hanki lapsia? Niinhän OIKEAT NORMAALINAISET tekevät. "

    Niissä maissa, jossa oikeat normaalinaiset hankkivat lapsia ne saavat myös tuberkuloosin, malarian ja koleran. Täällä taas lastentekohaave on takametsien hihhuliperheissä. Perheen isä muuten käy aina välillä vetämässä niitä lapsia. Se on ihan normaalia, siellä.

    "Tietysti on muutamia naisia jotka eivät jostain syystä saa lapsia, mutta he ovat siitä syystä hyvin onnettomia."

    Vapauden rajoittaminen tekee onnettomaksi, ei lapsettomuus.

    "Miksi siis transnaiset haluavat elää ilman lapsia?"

    Mainitsinko jo ekokatastrofin?
    Toinen syy: minä en halua, että minun lapseni menee kouluun.
    Kolmas syy: minä en erityisesti tykkää lapsista.
    Neljäs syy: minun suvussani lapsia on kasvatettu väkivallalla ja katkaisen väkivallan kierteen konkreettisesti olemalla hankkimatta lapsia. Sitä paitsi kostoni tälle paskalle suvulle on, että sukuhaara sammuu minuun. Minun persoonassani on julmuutta, mitä en halua esitellä kenellekään. Jos teini jää kiinni kannabiksesta, teini lentää ulos ja hankkii oman asuntonsa.
    Viides syy: Lasten isovanhemmat eivät osallistuisi kasvatukseen.
    Kuudes syy: Kapitalisti saa jäädä ilman pizzamainosten jakajia. Kaikki äidit haluavat lapsistaan tohtoreita tai jotain tosi hienoa. Minä tiedän, että minun lapseni jakaisi pizzamainoksia. Jos elämä on sitä, että saa verissäpäin tapella siitä, että saa 200 euroa per kuussa antavan pizzamainostenjakoduunin, niin sitten on parempi olla syntymättä.
    Seitsemäs syy: Ei enää lisää suomalaisia.

    Kaikkein parasta on olla syntymättä.

    Katkeroitunutta tilitystä...

    Äänestä

  • Kysyn määkin kirjoitti:

    "Onko muuten yleistä, että "OIKEAT NORMAALINAISET" kirjoittavat ..."

    En tiedä onko se yleistä, mutta tämä on keskustelupalsta, silloin tänne saa ja ehkä jopa pitääkin kirjoittaa myös tavallisten naisten (ja miesten) mielipiteitä.

    Vai onko tämä palsta jossa transut taputtelevat toisiaan olalle ja uskottelevat toisilleen olevansa samanlaisia kun kaikki muutkin?

    Taneli vaan transuttelee. Onko kivaa?

    Mitä sinä siitä tiedät, kuinka samanlainen minä olen muiden naisten kanssa? Jo pelkästään "transu" sanan käyttö paljastaa, että olet transfobinen kusipää. Sinulle "transu" on kuin juutalainen, eikä voi ikinä olla "tavallinen". Mielipiteesi on arvoton, epärealistinen ja anaalista.

    Äänestä

  • Kolmois-S kirjoitti:

    Sinua voisi kutsua myös itsekkääksi siaksi, kun hankit lapsia ekokatastrofiin. Lapsesi tulevat kiroamaan sinua vielä!
    Onneksi olen syntynyt varhaisena vuonna niin pääsen itse hautaan ennen kuin alamäki kiihtyy ilmalennoksi.

    "Minulla on lapsia kuten OIKEILLA NORMAALIi naisilla on. "

    Niiden naisten, niin kuin sinunkin, korvienväli on täynnä paskaa tai sitten niillä on valmiina suunnitelma siitä, kuinka heidän lapsensa selviävät tulevasta ekokatastrofista. Minä en lähtisi vastaamaan mistään projektista, joka loppuu tämän vuosisadan loppupuolella, kun en edes tiedä, miten tämä vuosikymmen loppuu.

    "Transnaiset sanovat olevansa oikeita naisia"

    Entä sitten? Tuusniemeläiset sanovat olevansa "oekeita immeisiä". Muualla ei tarvitse ilmeisesti sanoa mitään.

    "miksi he eivät perusta perhettä ja hanki lapsia? Niinhän OIKEAT NORMAALINAISET tekevät. "

    Niissä maissa, jossa oikeat normaalinaiset hankkivat lapsia ne saavat myös tuberkuloosin, malarian ja koleran. Täällä taas lastentekohaave on takametsien hihhuliperheissä. Perheen isä muuten käy aina välillä vetämässä niitä lapsia. Se on ihan normaalia, siellä.

    "Tietysti on muutamia naisia jotka eivät jostain syystä saa lapsia, mutta he ovat siitä syystä hyvin onnettomia."

    Vapauden rajoittaminen tekee onnettomaksi, ei lapsettomuus.

    "Miksi siis transnaiset haluavat elää ilman lapsia?"

    Mainitsinko jo ekokatastrofin?
    Toinen syy: minä en halua, että minun lapseni menee kouluun.
    Kolmas syy: minä en erityisesti tykkää lapsista.
    Neljäs syy: minun suvussani lapsia on kasvatettu väkivallalla ja katkaisen väkivallan kierteen konkreettisesti olemalla hankkimatta lapsia. Sitä paitsi kostoni tälle paskalle suvulle on, että sukuhaara sammuu minuun. Minun persoonassani on julmuutta, mitä en halua esitellä kenellekään. Jos teini jää kiinni kannabiksesta, teini lentää ulos ja hankkii oman asuntonsa.
    Viides syy: Lasten isovanhemmat eivät osallistuisi kasvatukseen.
    Kuudes syy: Kapitalisti saa jäädä ilman pizzamainosten jakajia. Kaikki äidit haluavat lapsistaan tohtoreita tai jotain tosi hienoa. Minä tiedän, että minun lapseni jakaisi pizzamainoksia. Jos elämä on sitä, että saa verissäpäin tapella siitä, että saa 200 euroa per kuussa antavan pizzamainostenjakoduunin, niin sitten on parempi olla syntymättä.
    Seitsemäs syy: Ei enää lisää suomalaisia.

    Kaikkein parasta on olla syntymättä.

    Miten sinä kolmois s voit olla noin katkeroitunut?

    Äänestä

  • asdfghqwerty kirjoitti:

    Sinä olet täydellinen kusipää ja trolli, lähde nyt suksimaan tältä palstalta.

    1. Ei ole mitään "oikeaa"
    2. Ei ole mitään "normaalia"

    Esimerkiksi oman äitini "äidinvaistot" olivat täysin olemattomat. Hän ei halunnut toista lasta minun jälkeen ja koki olevansa kykenemätön äidin rooliin. Lisäksi hän on kertonut tehneensä abortin ollessani 10v ja sen tuntuvan "suurelta helpotukselta". Se tuntui tosi paskalta, ei ole sisaruksia ja vanhemmat eronneet. Miksi hän ei ollut "OIKEA NORMAALINAINEN" niinkuin ilmeisesti kaikki muut sinun mielestä???

    USEIMMAT lapsettomat HETERO-transnaiset surevat lapsettomuuttaan. He eivät PYSTY perustamaan perhettä, elleivät halua olla MIEHIÄ ja ISIÄ toisten NAISTEN kanssa, ja sillä taas ei ole mitään tekemistä ÄITIYDEN kanssa. Kysypä vaan näiltä lapsettomilta "OIKEILTA NORMAALINAISILTA", että haluaisivatko he miehen ruumiin ja miehen sukuelimet, jotta voisivat lisääntyä naisen kanssa ja tulla isäksi. Tuskin kukaan haluaa, kuten ei transsukupuolinen nainenkaan.

    "Esimerkiksi oman äitini "äidinvaistot" olivat täysin olemattomat. Hän ei halunnut toista lasta minun jälkeen ja koki olevansa kykenemätön äidin rooliin. Lisäksi hän on kertonut tehneensä abortin ollessani 10v ja sen tuntuvan "suurelta helpotukselta". Se tuntui tosi paskalta..."

    Ongelmallisista perhesuhteista täällä on kertonut muutama muukin TS.

    Äänestä

  • Taneli määkii kirjoitti:

    Taneli vaan transuttelee. Onko kivaa?

    Transut vaan tanelittelee.

    Onko kivaa?

    Äänestä

Eläkeläinen ei todellakaan ole mikään normaali nainen, en tiedä onko hän edes nainen, mutta hänen provoihinsa ei kannata lähteä mukaan. Hän hakee reaktiota, ei sitä kannata antaa. Ei kannata vastata mitään.

Äänestä
  • OK, jätän vastaamatta tästä lähtien. Sorrun kai provoihin liian helposti.

    Äänestä

  • Nämä eläkeläissyytöksesi on alkanut kiinnostamaan joten kuka tämä paljon puhuttu eläkeläinen mahtaa olla. En ainakaan itse ole päässyt kärryille kun väität "eläkeläisen" kirjoittamaksi hyvin erilaisia tekstejä. Kukahan tässä provoilee todellisuudessa.

    Äänestä

  • obijhnbvhdb kirjoitti:

    Nämä eläkeläissyytöksesi on alkanut kiinnostamaan joten kuka tämä paljon puhuttu eläkeläinen mahtaa olla. En ainakaan itse ole päässyt kärryille kun väität "eläkeläisen" kirjoittamaksi hyvin erilaisia tekstejä. Kukahan tässä provoilee todellisuudessa.

    No, sinä, obijhnbvhdb. Tunnistan sinut nytkin tyylistä, mutta eiköhän sekin sinut paljasta, että pidät minun "eläkeläisepäilyäni" pahimpana provona tässä ketjussa, toisin kuin tuota transnaisia halventavaa, itsensä muiden transnaisten yläpuolelle kohottavaa äärimmäistä provoa.

    Sorruin taas itekin vastaamaan.....

    Äänestä

  • Cis suinakkoon kirjoitti:

    Sittenpä osuit taas harhaan.

    Ne provosyytökset tulivat siitä että et osaa kirjoittaa muuta kuin vittuilua. Provoile rauhassa jos se niin kovin kiinnostaa.

    Äänestä

  • Cis suinakkoon kirjoitti:

    No, sinä, obijhnbvhdb. Tunnistan sinut nytkin tyylistä, mutta eiköhän sekin sinut paljasta, että pidät minun "eläkeläisepäilyäni" pahimpana provona tässä ketjussa, toisin kuin tuota transnaisia halventavaa, itsensä muiden transnaisten yläpuolelle kohottavaa äärimmäistä provoa.

    Sorruin taas itekin vastaamaan.....

    nostanut itsensä toisten transnaisten yläpuolelle? En ole missään kohtaa sellaista havainnut.

    Äänestä

  • Kuka täällä on kirjoitti:

    nostanut itsensä toisten transnaisten yläpuolelle? En ole missään kohtaa sellaista havainnut.

    Moderaattori poisti sen viestin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

asdfghqwerty kirjoitti:

Aihe tuli toisessa ketjussa esille, ja ajettelin että siitä voisi erikseen keskustella.

Kiinnostaisi kuulla muilta transsukupuolisilta, että miten on lasten laita? Haluatko lapsia, tai oletko saanut, esim. ennen transitiota, adoptoinut tai myöhemmin ulkomailla käyttänyt talletettua tavaraa sijaisäidillä? Kärsitkö masennuksesta lapsettomuuden vuoksi, vai eivätkö lapset kiinnosta yhtään?

Minä haluaisin olla perheenäiti, mutta en usko että tulen koskaan käyttämään noita yllä mainittuja vaihtoehtoja, vaikka talletus tuli tehtyä ennen HRT:n aloittamista. Ainoastaan rakkaus miehen kanssa ja raskaus hänen siemenellään tuntuisi oikealta keinolta, muut tavat pistäisivät tunteet oikosulkuun, ja tuntisin jääväni paitsi asiasta, joka on tunteellisesti hyvin olennainen minulle.

Muistan unelmoineeni raskaudesta jo varhain, kun leikin pienenä tyttöjen kanssa ja laitoimme tyynyt paitojen alle. Se on aina tuntunut tärkeältä asialta minulle, biologinen äitiys. Masennus pysyy jotenkin kurissa sillä, että pidän toivon yllä lääketieteen suhteen, ja kun vuosia on mittarissa vasta parikymmentä, en tiedä vielä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu