Älkää koskaan varatko matkoja apollon kautta. Opas ei tiennyt kohteestamme mitään, saati hotellista. Olimme määrittelemättömällä matkalla Rodoksella ja jouduimme 30 km keskusta johonkin maantien varrelle pieneen majataloon, jossa oli ainoastaan kauppa sekä yksi ravintola lähellä. asiakaspalvelu oli erittäin huonoa ja matkatoimiston toiminta epäoikeudenmukaista.
EI KANNATA VARATA MATKAA APOLLOLTA
51
12201
Vastaukset
- Elokuussa matkaan :)
Ei kannattaisi ottaa sitä määrittelemätöntä majoitusta, koska silloinhan voi joutua majoittumaan ihan mihin vaan.
Minä olen lähdössä Apollomatkojen matkalle, mutta olen tietenkin varannut hotellin mihin haluan majoittua, enkä myöskään tarvitse oppaiden palveluita, olen aina liikkunut kohteessa omatoimisesti. - Katso peiliin!!!
No juu käsittämätöntä on B-)
Asiakas ostaa halvimman mahdollisen matkan; määrittelemättömän majoituksen, jonka Apollomatkat kuvaa seuraavanlaiseksi:
Määrittelemätön matka: Majoitus voi sijaita missä vain, myös ilmoitetun matkakohteen ulkopuolella. Hotelli ei välttämättä kuulu Apollomatkojen tavalliseen hotellivalikoimaan. Määrittelemättömällä matkalla matkustava asiakas saatetaan matkan aikana siirtää toiseen majoituspaikkaan. Toisinaan majoitusta voi joutua vaihtamaan useammin kuin kerran. Huoneessa ei välttämättä ole mukavuuksia. Hintaan ei sisälly aterioita.
Eli asiakas saatetaan majoittaa hotelliin, joka ei ole Apollon matkakohteessa (miksi ihmeessä oppaiden pitäisi siis tuntea tämä paikka?) eikä hotelli välttämättä kuulu Apollomatkojen hotellivalikoimaan (joten on ihan ymmärrettävää, ettei opas tiedä hotellista/majoituspaikasta mitään. Hän ei välttämättä ole kuullutkaan siitä mitään koskaan aiemmin). Kannattaisiko lukea ostamansa matkan kuvaus ennen kuin alkaa valittamaan. Tehän saitte juuri sitä mitä ostitte!!! Ja hyvä tuuri kävi, jos saitte kuitenkin koko loman olla samassa majoituksessa. Seuraavalla kerralla suosittelen varaamaan määritellyn majoituksen, niin pääsette sinne mihin haluattekin. Ja varmasti oppaatkin tietävät kohteesta/hotellista haluamanne asiat!- tuttu juttu
Nytkö on Apollo matkojen vuoro saada osansa parjauskampanjasta? Joko Alma Tours on loppuunkäsitelty? Mikä vuorossa seuraavana?
- ei ikinä enää Apollo
Hallo!Katso peiliin!Tiedätko että määrittelemätön hotellikin 3hengeltäa (2aikuista ja 1 lapsi)ei paljon hinnalta poikea normalihintaisesta hotelista;joten turvat tukkoon!Elintarvikekauppa on myös laakisäänteinen asia-turha yritetä selvitellä mitä matkaopas eo tiedä-ne tietävät kaikki varsin hyvin;mutta vain oman taskunsa,!A
- mkpln
ei ikinä enää Apollo kirjoitti:
Hallo!Katso peiliin!Tiedätko että määrittelemätön hotellikin 3hengeltäa (2aikuista ja 1 lapsi)ei paljon hinnalta poikea normalihintaisesta hotelista;joten turvat tukkoon!Elintarvikekauppa on myös laakisäänteinen asia-turha yritetä selvitellä mitä matkaopas eo tiedä-ne tietävät kaikki varsin hyvin;mutta vain oman taskunsa,!A
Herra jestas, taidat olla joku virolainen tai venäläinen kun et suomea osaa. Määrittelemätön majoitus = määrittelemätön, ei opas tiedä missä se sijaitsee eikä tarvitse tietää! Ei mitään kauppaa tarvi olla, eihän se sisälly matkapakettiin, johon sisältyy vain majoitus. Hyvä ettei Apollo koksaan, ei myöskään muita... olet häirikkö!!!!
- Reissulassse2
Apollo on yksi parhaista hintalaatusuhde matkatoimistoista.
Ei sovi vaan ensi kertaa matkustaville.
Ja kannattaako ottaa se halvin vaihtoehto...Jos ei tiedä mitä se sisältää
tai ei sisällä.. - tessera
Itse olemme kerran ottaneet åkkilähdön niin sanotun jokerimatkan joten emme lähtiessämme tienneet mihin majoitumme sitä odotimme jännityksellä asumuksemme sijaitsi Afandun kylässä se oli 2kerroksinen talo jossa asui paikallisia ja meitä suomalaisia sulassa sovussa saimme asua koko 2viikon matkan samassa paikassa se reissu oli todella mielenkiintoinen ja mukava.Meidän asenteemme olikin seikkailu tuntemattomaan siellä tapasimme aivan mahtavia ihmisiä ja mennessämme erääseen ruokapaikkaan ja miettiessämme mitä söisimme paikan isäntä kysyi meiltä suomeksi mistä päin suomea olemme ja kertoi olleensa aikanaan suomessa töissä en enää muista missä mutta kuitenkin palvelu oli todella hyvää hän kertoi meidän olevan ensimmäiset suomalaiset jotka asuivat kylässä.Sanoisin että meidän asenteemme ratkaisi matkan mukavuuden Tähän lisäisin syyn tähän äkkilähtöön muita matkoja ei enää ollut saatavilla "eli olimme hitaita hämäläisiä".Seoli yksi parhaita ja antoisampia matkojamme.Tämä oli minun äkkilähtö kokemukseni eli asennetta peliin niin matka onnistuu.Siinä asumuksessa oli suihku ja keittolevyt ja jonkinlainen keittiö varustus mutta ei haitannut.
- tessera
90säys tohon edelliseen tuossa talossa oli 12 asuntoa 2:ssa kerroksessa kaikki yksiöitä meitä suomalaisia oli 6;ssa asunnossa..,niin ja huoneissa oli myös jääkaappi siivous oli kerran joten siivosimme itse tarvikkeet löytyivåt ulkopuolelta kaapista.Tämä matka oli joskus 90luvun lopulla vuotta en muista tarkemmin enään en ole niin seikkailun haluinen joten nyt otan aina määritellyn majoituksen.Hyvää kesän jatkoa ja antoisia matkoja kaikille .Oma matkani on vielä edessä lähtö on 17pv .
- keihäsmatkat
Keihäsmatkat oli sentään jotain ainutlaatuisen suomalaista.....Joskus kauan sitten..
Saatan olla väärässäkin mutta homma menee jotenkin näin. Matkatoimistot varaavat hotelleista tietyn määrän huoneita. Joskus (aika usein varmaan) jonkun tietyn hotellin kiintiötä ei saada täyteen. Näihin tyhjäksi jääneisiin huoneisiin majoitetaan niitä, jotka ovat ostaneet matkan määrittelemättömällä majoituksella.
Jos matkatoimistolla on useampi lento viikossa samaan matkakohteeseen, saattaa tietyssä hotellissa olla huone vapaana vain muutaman päivän. Tällöin määrittelemättömällä matkalla oleva joutuu vaihtamaan hotellia kesken loman.
Joskus taas matkatoimisto saa myytyä kaikki varaamansa hotellipaikat. Tällöin saattaa hotelli olla joku muu kuin matkatoimiston nettisivuillaan tai esitteissään mainostama tai jopa pidemmän matkan (esimerkiksi tuo 30 km) päässä varsinaisesta matkakohteesta.
Näin kuluttajille on tarjolla edullisia matkoja ja matkatoimisto saa nostettua varausastetta. Ihan hyvä homma kunhan vain kuluttajalle kerrotaan tarpeeksi selvästi mitä on ostanut ja millä ehdoilla.
Joskus saattaa käydä hyväkin tuuri ja hotelli on tasokas. :)- vähnä selvitystä
Nykyään on käytäntö sellainen että jos ei matkanjärjestäjän varaama kiintiö majapaikkaan tule täyteen, ylimäääräiset huonemäärät luovutetaan pois. Silloin omistaja voi myydä ne muille eli satunnaisille matkailijoille. Eli loistohotelleissa et parilla sadalla eukalla huonetta saa, se on urbaania legendaa ja turha toive.
Tänä kesänä eräässä AM:n hotellissa oli vapaina olleissa huoneissa, muutamassa, kreikkalaisia viikonlopunviettäjiä. Muuten paikka oli kokonaan AM:n, jossain vaiheessa ilmoitettiin että hotelli on täysi eli silloin oli huoneet luovutettu pois. Kylä on sopivan matkan päässä mm. Ateenasta eli mantereella.
- djsdskjdksjdk
Jep, näin se homma toimii eli 90 %;sti asut siinä esitteen hotelissa, joka on sivussa, korkealla kukkulan päällä tms. Itse olen ollut vanhan Fritidresorin ja Tjären määrittelemättömillä vamaan ainakin 20 kertaa ja kerran on majoitettu kokonaan esitteen (myös muiden skandien) ulkopuolelle.
- matkustaja Nr. 144
Jokohan homma on selvä myös alkuperäisen viestin lähettäjälle?
Turha jauhaa paskaa
Hatkailija- enpä usko
Ei aplle selviä koskaan mikään.
- eivoiollatotta***
Mä ainakin varaan uudestaankin Apollolta, nyt talvimatkan. Ammattitaitoisia ja ystävällisiä, aktiivisia oppaita. Lennon myöhästymisen vuoksi reklamaatioini käsiteltiin viikossa ja rahatkin tulivat samantien. Itsehän ostit määrittelemättömän = omatoiminen pitkälti. Täytyy lukee ensin säännöt ja ohjeet ja sitten vasta varata, eikä vain juosta hinnan perässä. No onneksi siellä oli kauppa ja ravintola, ja varmaan rantakin... muutahan lomalla ei tarvitakaan. Millä perusteella voit sanoa matkatoimiston toimintaa epäoikeudenmukaiseksi...? kohdeltiinko sua huonommin kuin viereistä asiakasta...
- tyytyväisenä lomalla
Olimme Apollomatkojen järjestämällä reissulla Santorinilla kesä-heinäkuun taitteessa kaksi viikkoa.
Oppaan kautta saimme retki- ja patikointivinkkejä sekä vuokrasimme auton. Kaikki sujui hienosti, ja etukäteen selvitetyt seikat mm. hotellin ilmastointia koskien pitivät paikkansa.
Suosittelen Apollomatkoja lämpimästi! - Kiitos Apollo
Meillä taas ei ole kuin hyvää sanottavaa Apollomatkoista. Rodoksen hotelli S. Nikolis oli mahtava ja opaspalvelut pelasi paremmin kuin muilla. Oppaan sai paikalle hotelliin silloinkun häntä siellä tarvitsi. Oppaat olivat ammattitaitoisia nuoria ihmisiä. Ainoa matkatoimisto jota emme enään käytä on lomamatkat, koska kokemuksemme sen oppaiden tasosta ja asiakaspalvelusta täällä suomessa olivat aivan ala-arvoisia. Mutta jokaisella on varmasti jotain huonoja kokemusia jostain matkanjärjestäjästä.
Joka tapauksessa minä ja matkaseuralaiseni voimme lämpimästi suositella Apolloa.- Anti-Apollo
Sä et ole kokenut todellista Apollo-hirvitystä.
- pettynyt 3
Anti-Apollo kirjoitti:
Sä et ole kokenut todellista Apollo-hirvitystä.
Olen todella pettynyt Apollomatkojen toimintaa.
- Jokerimatkat kokenut
Määrittelemättömissä majoituksissa eli jokerimatkoissa on aina riskejä heinä-elokuussa. Muulloin saattaa saada hyvätasoisen majoituksen todella edullisesti matkatoimiston käyttämistä hotelleista. Kreikka on ollut aina hyvä joikerimatkakohde ja itse suhtaudun asiaan niin, että jos majoitus ei miellytä nostan kytkintä ja etsin vaikka yksityisen majoituksen mukavasta paikasta. Tosin aina majapaikat ylittäneet odotukseni. Ja Kreikan kokemusta onkin yli kahdeltakymmeneltä reissulta ainakin. Tosin kaikkein mieluiten otan pelkät lennot ja katselen majoituksen joko netistä tai ihan paikan päältä.
- pillerit unohtuneet
Olipas taas typerä,epäasiallinen ja täysin älytön purkaus. Tietysti isoilla kirjaimilla,täytyyhän ylläpidon täti erottua rahvaasta.
Teeppä joskus joku pikku matka todellisuuteen ja kirjoita siitä.
Miten tuosta hotellista tuli Apollon ansiosta läävä. Toiko heidän herttainen opastyttö torakoita pikku rasiassa ja poltti kaikki marketit läheltäsi ? - lyyli vaan
No jos ottaa määrittelemättömän majoituksen ihan keneltä vaan, joutuu varautumaan mihin tahansa, mitään ei taata, mutta hintahan on halpa silloin.
Tottakait jokainen jolla on vaatimuskia, ottaa määritellyn majoituksen.E i siis syytä Apolloa mollata, vika on asiakkaassa. - Hyvää kesää kuitenki
Katselin tätä ketjua niin täytyy sanoa että ylläpito on ahertanut voimakkaasti.
Koska kyseinen henkilö haluaa näkyvyyttä niin jo otsakkeista huomaa päälinmäiset tökeryydet. Esimerkkejä tällee. Paljon samoja merkkejä riviin.
passssssssssssssssskkkkkkkkkkaaaaa. Tai alleviivattuna Yksi_Törppö
Myös huuto ja kysymysmerkit on herkässä. ?????????????? !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Vakiokamaa on myös,pian menossa. Matka varattu. Mietin vain.- yks vaan
Onko ylläpito = moninainen?????
- hölmöjä haastat
yks vaan kirjoitti:
Onko ylläpito = moninainen?????
Ei
- vastaus....
yks vaan kirjoitti:
Onko ylläpito = moninainen?????
moninainen = yksi häirikkö joka riivaa kaikkia palstoja. Sairas ihminen.
- huom!
Tuossa on sairas moninainen.
- Lähtö lähestyy :)
Mistähän sinä noita (passssssssssssssssskkkkkkkkkkaaaaa,Tai alleviivattuna Yksi_Törppö,?????????????? !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!, pian menossa. Matka varattu) "vakiokamoja" tästä ketjusta löydät. Minä en muualta niitä löydä, kuin pelkästään sinun tekstistäsi.
Aika hupaisa olet :)
Asiasta toiseen, minä muuten olen pian menossa, sillä kone nousee kohti Rodosta huomenaamulla :D - pian tulossa hähähää
Havainto koskee varmaan näitä sivustoja,ei pelkästään tätä ketjua.
Samaa ilmenee sekä myös isojen kirjainten käyttöä.
En toivota hyvää matkaa, koska "pian menossa" näkyy viikottain milloin missäkin.- so sori
Ei sovi unohtaa myöskään hänen useasti käyttämää aloitusta, Sorry vaan.
- Lähtö lähestyy :)
Hyvää kesää kuitenki kirjoitti:
Katselin tätä ketjua niin täytyy sanoa että ylläpito on ahertanut voimakkaasti.
Kyllähän tuo tarkoitti juuri tästä ketjua.
On se ihmeellistä kun minua näkyy viikottain milloin missäkin :D Lähdössä kun en todellakaan ole viikottain. Sunnuntaiaamuna nyt kuitenkin lähden Rodokselle ja matkanjärjestäjä on Apollo. Lennon nro OF473 lähtöaika on klo 6:15 (jos lähtö on ajallaan).
Ja siksi toiseksi, nimimerkkini ei ollut "pian menosssa" vaan Lähtö lähestyy :)
En kaipaakkaan sinun ventovieraan ihmisen hyvän matkan toivotuksiasi, kaikki sukulaiset, ystävät ja naapurit ovat minulle Hyvää matkaa jo toivottaneetkin. Nyt odottelen vielä nelisen tuntia, niin sen jälkeen suuntaamme kohti Helsinki-Vantaa lentokenttää.
Käykö sinulle kateeksi, kun teet vain virtuaalimatkoja täällä netissä häh, hääääääää..... - palstantäytettä kait
Lähtö lähestyy :) kirjoitti:
Hyvää kesää kuitenki kirjoitti:
Katselin tätä ketjua niin täytyy sanoa että ylläpito on ahertanut voimakkaasti.
Kyllähän tuo tarkoitti juuri tästä ketjua.
On se ihmeellistä kun minua näkyy viikottain milloin missäkin :D Lähdössä kun en todellakaan ole viikottain. Sunnuntaiaamuna nyt kuitenkin lähden Rodokselle ja matkanjärjestäjä on Apollo. Lennon nro OF473 lähtöaika on klo 6:15 (jos lähtö on ajallaan).
Ja siksi toiseksi, nimimerkkini ei ollut "pian menosssa" vaan Lähtö lähestyy :)
En kaipaakkaan sinun ventovieraan ihmisen hyvän matkan toivotuksiasi, kaikki sukulaiset, ystävät ja naapurit ovat minulle Hyvää matkaa jo toivottaneetkin. Nyt odottelen vielä nelisen tuntia, niin sen jälkeen suuntaamme kohti Helsinki-Vantaa lentokenttää.
Käykö sinulle kateeksi, kun teet vain virtuaalimatkoja täällä netissä häh, hääääääää.....Ett taida olla ihan kunnossa. Kyllähän tuon monimerkkiihmisen tunnistaa pienenmästäkin.
- Vallu 2
Aloittaja vaan antoi palautetta matkasjärjestäjästä ja tällä kertaa Apollosta ja miten huonosti häntä ilmeisesti siellä kohdeltiin ja pettynyt oli majapaikkaa.
Eikös se loppuen lopuksi ole sama miten ne pilkut ja pisteet tekstiin laitaa kunhan kuulluksi ja ymmärretyksi.
Itse olin Rodoksella heinäkuussa ja paikkaa olisn tyytyväinen mutta en hotelliin ja siitä asiallisesti matkanjärjestäjää huomautettiin ja matkan aikana hotellia ja hyvin asialliste hotelli asiaamme suhtautui.
Hotelli oli Europa ja nuoret ruotsalais tytöt osasi monen vieraan matkan pilata hotellissa.
Yöt ravattiin pitkin hotellin käytäviä ja hakattiin ovia ja huudeltiin parvekkeelta kadulle ja tavaa lensi läheiselle baarikadulle.
Ensi kerran valitsen laadukkaamman hotellin ja en pihistä hotellin ja matkan hinnassa.
Nyt varmaan saan palautetta että miksi pihistit hinnassa ja muuta mukavaa palautetta,mutta mitäs tuolla väliä,ensi kesänä Rodos kutsuu ja talvi menee matkaa odotellessa.- tiedän...
kun majoittuu sinne helevtinnimelle, sehän on bilekeskus, joten mökää riittää.
- ilsecaarina
Ainoastaan mitä pelkään jokerimatkassa on se että joutuu johonkin takapajulaan ja bussit kulkee kerran päivässä. Kerran olen ollut jokeri matkalla ja pääsin just sinne minne halusin.
- ouluradio
En lähtisi "määrittelemätön hotelli" minkään matkatoimiston lomalle. Äkkilähdöllä tiettyyn hotelliinkin varaudun saamaan huonoimman. Sitä saa mitä maksaa.
- matkamies...
Todella hölmöä ottaa määrittelemätön majoitus eli oma vika jos ei ole tyytyväinen. Apollossa ei ole mitään vikaa.
- Kukin tavallaan
Otsikoksi sopisi tosiaan paremmin: "Hölmön ei kannata ostaa matkaa"....
- Apollokin osaa
Ensimmäinen Apollomatka edessä enkä pelkää yhtään etteikö homma pelittäisi. Jos ei pelitä, niin se on sitten voi voi. Mutta mitäpä tuota etukäteen murehtimaan. Luotan näihin matkanjärjestäjiin. Kukaan ei ole täydellinen ja ohareita tulee. Mutta jos mikä hyvänsä matkanjärjestäjä olisi aivan onneton, niin eihän se enää täällä toimisi. Mutta niin vain Apollokin porskuttaa, joten ei se aivan mätä voi matkanjärjestäjänä olla. Luottavaisin mielin reissuun lähdemme. =)
Itse en varaisi matkaa määrittelemättömällä majoituksella. Haluan itse päättää, missä olen. Jos varaa määrittelemättömän majoituksen, niin ei siinä hirveästi auta vikistä, jos paikka ja olosuhteet ei sitten miellytäkään. Kun pistää vähän rahaa likoon, niin tietää ainakin suurin piirtein mitä saa.- näin se vaan on
Kun ja jos ottaa määrittelemättömän majoituksen joka on halpa, ei siltä kovin kummoista voi odottaa. Lukekaa ne matkaehdot ennenkuin alatte osteleen ja sitten haukkumaan.
Apollo on pitkään toiminut yritys, siinä ei ole vikaa. Vikaa on rahattomissa junteissa eli suomalaisissa jotka aina kitisee turhasta. Sitä saa mitä tilaa! - hyvä apollo
näin se vaan on kirjoitti:
Kun ja jos ottaa määrittelemättömän majoituksen joka on halpa, ei siltä kovin kummoista voi odottaa. Lukekaa ne matkaehdot ennenkuin alatte osteleen ja sitten haukkumaan.
Apollo on pitkään toiminut yritys, siinä ei ole vikaa. Vikaa on rahattomissa junteissa eli suomalaisissa jotka aina kitisee turhasta. Sitä saa mitä tilaa!itsehän siinä tyhmä on kun ottaa määrittelemättömän majoituksen halpaan hintaan. paljoa ei voi odottaa. joku taitaa luulla että pääsee oikein isoon kartanoon asumaan pilkkahinnalla mutta erehtyy pahasti. hinta ja laatu kulkee käsi kädessä ja sehän on ihan oikein.
- Maybe again...
Apollomatkojen matkalta juuri palattu. Lentokoneessa yhdelle henkilölle varattu erityisruoka oli vaihtunut kahteen erityisruokaan. Missä vaiheessa? Ei tietoa. Mutta se oli varattu vain yhdelle henkilölle.
Lomakohteessa oppaalla oli tieto, että meitä oli yksi vähemmän ja yksi huone vähemmän varattuna kuin mitä todellisuudessa oli. Onneksi hotellilla oli oikea tieto ja kaikille löytyi omat huoneet.
Lentokenttäkuljetus takaisin kentälle oli siinä mielessä outo, että emme edes tienneet olemme menossa kentälle vai minne... Kysyvä ei tieltä eksy. Mutta kuljettaja ei tuntunut osaavan englantia paria sanaa enempää. No, onneksi matka päätyi kentälle ja kielitaidoton kuskimme oli todella verraton kuski. Jotain positiivista. =)
En suosittele Apollomatkoja ekan ulkomaan matkan järjestäjäksi. Ja vaikka olisit kokeneempi, mutta menet täysiin uuteen paikkaan, niin en ihan ekana suosittele siinäkään tapauksessa. Mutta itse henkilökohtaisesti voin lähteä uudelleenkin Apollomatkojen matkalle. Ei tämä nyt niin hirveä kokemus ollut. =) - Etelän lämpöön
silloin kun matkan tilaa määrittelemättömällä majoituksella pitää olla valmis minkälaiseen majoitukseen ja sijaintiin tahansa. Itse en sen takia tilaa määrittelemätöntä koska jo minun tuurilla se olisi p.......ä Ja apollon matkoilla olen ollut kaksi kertaa eikä valittamista. Ens kuussa kolmas reissu heidän kautta:)
- Äkkilähtö-hai
Uusia kokemuksia kenelläkään?
- Määrittelemätön
Hellurei!
Harvoin jaksan mitään keskustelupalstoille kirjoittaa, mutta nyt ajattelin jakaa kokemukseni!
Olimme siis Apollomatkojen määrittelemättömällä matkalla Rodoksella. Eilen tultiin kotio, ja voin sanoa että loma oli onnistunut! Olimme kaksi parikymppistä naista kahdestaan reissussa, ilman sen suurempi odotuksia hotellin tai minkään muun suhteen. Matkan tarkoituksena nauttia lämmöstä, hyvästä ruoasta ja etelän meiningistä.
Saavuttiin perille yöllä, kentällä opas kertoi hotellin nimen, ja sen että se ei ole Apollon listalla mukana..Koska "kohde" oli myös määrittelemätön, saatiin samalla tietää että ollaan menossa Falirakiin. Odoteltiin jännityksellä tulevaa.... Bussi ajoi Falirakin keskustan läpi, jonne meidän hotellista oli n. 300m. Sijainti osoittautui myöhemmin ihan loistavaksi! Hotelli oli nuorison suosiossa, melko pieni huone, siisti kylppäri, mukava allasalue: kouluarvosana 7. Lähellä, n. 50m oli pieni supermarket ja paikallinen taverna. Ilmastoinnin sai käyttöön viikoksi 42€lla. Faliraki beachille hotellilta oli matkaa ehkä noin puoli kilometriä, tie meni melkein suoraan rannalle. Keskustasta löytyi hyviä ruokapaikkoja. Kokonaisuudessaan matkamme oli onnistunut, ja ensi kertaa "määrittelemätöntä" kokeilleena suosittelen sitä niille, joilla ei ole turhan suuria vaatimuksia hotellin tai sen sijainnin suhteen! :) Tämän jälkeen kyllä itse uskallan kokeilla uudestaan! - Hyvä Apollo
Heips,
Apolloa olen käyttänyt itse ja lapset perheineen myös. Koskaan ei ole tullut mitään ongelmia. Apollo on luotettava ja hyvä matkanjärjestäjä.
Määrittelemätön majoitus on aina riski, Joskus onnistaa, joskus ei. Moleemat olen itsekin kokenut. Ei ole matkanjärjestäjän vika jos itse ottaa riskin ja lähtee määrittelemättömään hotelliin. Valinta on ihan oma.
Määrittelemättömät ovat aina riskikauppa kaikkilla matkanjärjestäjillä!!!- RodosFani
Voi voi Sirkka86, kyllä minulla on ihan toisenlainen käsitys Apollomatkoista.
Kyllä Apollomatkat on hoitanut hommansa todella hyvin meidän matkoillamme ( useita matkaoja ).
Turha narista, jos on tilannut määrittelemätöntä. Sitä saa, mitä tilaa!
- Jeppppp
Niin eihän tuosta aloituksesta ole kuin 3 vuotta, kannattaa vielä tinkiä asiasta jos tuntee olevansa erimieltäja oikeassa,,,,,,,,
- Rapa-Ripa1
Apollomatkojen 3-tähden huoneistohotellissa ( Las Dunas) Playa Del Inglesissä ei ole ilmaista televisiota. Jos olisin varannut sen viideksi päiväksi Bookin. Comin kautta, niin se olisi kuulunut hintaan. Huoneiston hinta kaiketi kilpailutettu äärimmilleen. Apollon ylimielisyys halpamatkoilijoihin selvästi havaittavissa.
- raaseporilaiset
Apollon kanssa matkustettu Kroatiaan, Pargaan ja Santorinille. Ei mitään huonoa sanottavaa. Kaikki on sujunut aina hyvin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.52452- 1161617
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361356Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051044- 571041
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46919- 60882