Rakastan, kaipaan Vietnamia

hyvää yötä vn

Kaipaan Vietnamia. Siis kaipaan sitä aivan h-vetisti. Ärsyttää että matkaaminen sinne on niin kallista ja vaatii aikaa. Meidän perhe on suomalais-vietnamilainen. Olen tehnyt muutmia pidempiä reissuja Vietnamiin ja näin suomalaisena ehkä vähän hävettää sanoa, mutta mielestäni vietnamilaiset ihmiset ovat kaikki olosuhteensa huomioonottaen vain yksinkertaisesti kauniimpia ihmisiä kuin suomalaiset. Vaikka maa on köyhä rahallisesti, saasteinen, ylikansoitettu ja sitä johtaa kommunistipuolue, näen silti sen ihmiset ja itseasiassa oudolla kierolla tavalla kyseisen valtionkin kauniimpiana kuin Suomen. Sanokaa että olen maanpetturi, näin se vaan on. Jos minulla olisi edes suht varmat tulot, haluaisin viedä perheeni asumaan ja lapseni kasvamaan Vietnamiin. Mutta koska minulla ja vaimollani on Suomessa hyvät duunit, emme uskalla ottaa sitä riskiä että muuttaisimme osittain tyhjän päälle Vietnamiin. Tämä sekä ärsyttää että vihastuttaa, mutta näin se on ja näillä mennään.

1

238

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -vietcongi-

      Muutaman vuoden Vietnamissa viettäneenä olen samaa mieltä kanssasi.

      Eniten häiritsee paikallisten piittaamattomuus liikenteessä. Tietysti suurin syy on, että ei ole mitään ajo-opetusta (poislukien autokoulu). Tähän kun vielä yhdistyy poliisien välinpitämättömyys niin soppa on valmis. Tarkkana saa ajella ja ihmisiä kuolee kuin kärpäsiä joka päivä liikenteessä.

      Toinen seikka joka pistää silmään on välinpitämättömyys ympäristöstä eli roskat paiskotaan mihin sattuu eikä vahingossakaan roskikseen vaikka sellainen olisi vieressä. Ilmeisesti koulujen opetukseen ei kuulu valistaa lapsia ympäristöasioissa. Vanhemmat eivät sitä tee vaan näyttävät esimerkkiä miten roskat kuuluu paiskoa luontoon. Tosin on harvoja poikkeuksiakin hieman koulutetummassa väessä, jotka ovat myös huolissaan tästä tilanteesta.

      Lähes kaikki Vietnamin rantapaikat ovat täynnä roskaa ja meressä lilluu muovikasseja ja muuta roinaa ettei uimaan paljoa viitsi mennä. Lisäksi jätevedet lasketaan puhdistamattomina suoraan mereen. Ainoa roskaton ranta ja meri on toistaiseksi tullut vastaan Con Dao´n saarella. Se onkin tosin kansallispuistoaluetta, jota valvotaan ehkä hiukan tarkemmin. Myös sen kaupunkitaajama oli harvinaisen siisti Vietnamin mittakaavassa ja paikalliset veivät roskansa kadunvarren jäteastioihin mikä herätti huomiota kun on tottunut totaaliseen piittaamattomuuteen muualla Vietnamissa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      307
      3015
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      61
      2343
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      349
      2033
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      119
      1806
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      126
      1729
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1385
    7. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      66
      1359
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1337
    9. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1263
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      78
      1233
    Aihe