Siis kun kaikki melkee tällä palsalla puhuu siitä enkä tiiä mitä se tarkottaa. Voitteko te kertoa?
Mitä tarkottaa gootti?
Minä vain
6879
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mitä on olla gootti? Siihen ei ole yhtä ja oikeaa vastausta. Gootit ovat synkempää porukkaa. Yleensä ja lähes poikkeuksetta mustat hiukset ja pukeutuvat mustaan, verenpunaiseen tai tummanlilaan. Samettihameet ja korsetit yleisiä naisilla. Ankh-ristinkin saattaa nähdä gootin kaulalla. Onhan olemassa ns. goottimusaakin. Ajatusmaailma on hyvin tärkeä osa goottilaisuutta.
On olemassa myös ns. cybergootteja. He pukeutuvat räikeisiin väreihin kuten vaikka neon-väreihin. Heidän hiuksetkin ovat yleensä ties kuinka räikeitä.
Mutta nyt joku muu saa valaista lisää, sillä en mene mitään muuta mitä tiedän goottilaisuudesta sanomaan kovinkaan varmaksi.
Ajatusmaailma, millainen, kerro minullekin?
Ts. Punkista 80-luvun alussa/70-luvun lopulla syntynyt alakulttuuri. Musiikkina punkin "synkenpänä" muotona.
Gootti,goottirock, darkwave, post-punk, jne.
Tietynlainen pukeutuminen ja tietynlainen musiikki, joista jälkimmäinen se tärkeämpi osa alakulttuuria. Yhteistä aatetta/ajatusmaailmaa ei todellakaan ole.
Asuivat nykyisen Ukrainan alueella 200-375 jkr.
Hunnien hyökkäys Attilan johdolla idästä ajoi itä ja länsigootit liikkeelle länteen vuonna 375.jkr
Länsigootit valtasivat Espanjan ja itägootit Italian
Gootit sulautuivat myöhemmin muihin kansoihin ja gootinkieli kuoli pois
okei eli gootit. kun gooteista puhutaan ihmisenä, tarkottaa se siis synkän näköstä miestä tai naista, mustia hiuksia, mustia/verenpunasia/tumman violetteja vaatteita (esim pitkiä leveitä mekkoja, korsetteja..) jotka on tehty sametista, nahkasta, PVC:stä, pitsistä..Meikkiä on naamassa paljon, lähespä poikkeuksetta mustaa, punasta ja violettia. Kalpea iho. Gootiuteen ns. 'kuuluu' synkän musiikin kuuntelu (esim. bauhaus, sisters of mercy etc etc..) mutta EI MISSÄÄN NIMESSÄ the 69 eyes (en siis tarkota etteikö sitä sais gootit kuunnella, mutta se ei tee susta goottia että kuuntelen sikstinainaissia) Gootit on eri asia kun satanistit, satanistit on enemmänkin kapinallisia verenjuojakirkonpolttajia, gootit elää enemmän ns. 'romanttisesti' öö. kuulostipas hullulta. Goottien ajatusmaailma on lähinnä synkähköö, mutta ei pidä aatella että gootit ajattelee masokistisesti jne jne.) no joo siinä oli jonkun verran tietoo gooteista ja esim googlesta laitat hakusanaks 'goottilaisuus' ni p itäs löytyä enemmän tietoo.
Taitaa olla nyt mennyt satanismi ja saatananpalvonta sekaisin...Satanisitit EIVÄT uhraa lapsia, polta kirkkoja, tapa ihmisiä, pelottele mummoja, varasta tavaroita taikka kaada hautakiviä. Ainakaan järkevät satanistit eivät tee näitä asioita. Saatananpalvojat taasen voivat hyvinkin tehdä näitä asioita.
sellainen örvelö joka kuseskelee toisten piha-
maille..jumaliste tämä on viimeinen kerta kun tuo
naapurin gootti-pekka kusi tuohon..
*ottaa haulikon esille*