Intialaisen ja suomalaisen kulttuurin erot?

kylla kouluja olen kaynyt... mutta haluan kuulla kokemuksia ihmilta jotka intialaisen kanssa suhteessa on tai ollut,kun kasvatus on niin erilainen suomalaiseen normiin verrattuna..itse olen kihloissa intialaisen kanssa ja siksipa vahan neuvoja olenkin vailla....
aika monet uskovat astrologiaan ja taikauskoon etta se ei sinallansa minua ihmetyta henk.koht...mutta kiitos neuvoistasi :))

gonna be pride!!! kirjoitti:

kylla kouluja olen kaynyt... mutta haluan kuulla kokemuksia ihmilta jotka intialaisen kanssa suhteessa on tai ollut,kun kasvatus on niin erilainen suomalaiseen normiin verrattuna..itse olen kihloissa intialaisen kanssa ja siksipa vahan neuvoja olenkin vailla....
aika monet uskovat astrologiaan ja taikauskoon etta se ei sinallansa minua ihmetyta henk.koht...mutta kiitos neuvoistasi :))

Lue lisää

on todella vaikea vastata, sillä ei ole olemassa mitään 'yleisintialaista' käyttäytymismallia. Ajattele nyt itsekin sitä uskontojen ja tapakulttuureiden kirjoa, joka siihen maahan mahtuu.

Sen enempää tietämättä kihlattusi taustoista, on siis aivan mahdotonta sanoa juuta tai jaata hänen tai hänen perheensä tavoista.

Itse olen naimisissa intialaisen muslimimiehen kanssa, ollaan oltu kohta 10 vuotta. Ehkä näkyvin ero on käsitetteessä 'lähisuku'. Jos meillä lähisukuna pidetään suoraan alenevassa polvessa sukulaisia ja sisaruksia, niin siellä lähisuku on huomattavasti laajempi käsite. Myös yhteisöllisuus on huomattavasti korostuneempaa kuin meillä, samoin vanhempien kunnioitus. Varsinaisesti muslimikulttuuriin liittyviin 'ongelmiin' en ole törmännyt, sillä olen itsekin muslimi - olin siis jo silloin kun tapasin tulevan aviomieheni.

Kysele asioista kihlatultasi, tai vieläkin parempi jos hänellä on sisar tai naispuolinen sukulainen, joka voi opastaa sinua. Se, että haluaa oppia kunnioittamaan toisen kulttuuria ei ole häpeä, vaan on merkki hyvästä käytöksestä sekä halusta rakentaa siltoja uuden perheesi ja sukusi kanssa.

Kysymyksiisi kirjoitti:

on todella vaikea vastata, sillä ei ole olemassa mitään 'yleisintialaista' käyttäytymismallia. Ajattele nyt itsekin sitä uskontojen ja tapakulttuureiden kirjoa, joka siihen maahan mahtuu.

Sen enempää tietämättä kihlattusi taustoista, on siis aivan mahdotonta sanoa juuta tai jaata hänen tai hänen perheensä tavoista.

Itse olen naimisissa intialaisen muslimimiehen kanssa, ollaan oltu kohta 10 vuotta. Ehkä näkyvin ero on käsitetteessä 'lähisuku'. Jos meillä lähisukuna pidetään suoraan alenevassa polvessa sukulaisia ja sisaruksia, niin siellä lähisuku on huomattavasti laajempi käsite. Myös yhteisöllisuus on huomattavasti korostuneempaa kuin meillä, samoin vanhempien kunnioitus. Varsinaisesti muslimikulttuuriin liittyviin 'ongelmiin' en ole törmännyt, sillä olen itsekin muslimi - olin siis jo silloin kun tapasin tulevan aviomieheni.

Kysele asioista kihlatultasi, tai vieläkin parempi jos hänellä on sisar tai naispuolinen sukulainen, joka voi opastaa sinua. Se, että haluaa oppia kunnioittamaan toisen kulttuuria ei ole häpeä, vaan on merkki hyvästä käytöksestä sekä halusta rakentaa siltoja uuden perheesi ja sukusi kanssa.

Lue lisää

Kiitoksia tasta oli kanssa omalta osaltaan apua....
no siiis han hindu ja itse kun olen kristitty niin siinakin tulee omat kommervenkkinsa...
kysyisin mielellaan mieheni naispuolisilta sukulaisilta vinkkeja ja apuja,mutta en tieda kuinka aloittaa keskustelu,kun miehen siskot on minua vanhempia,kun siella kuitenkin kunnioitus vanhempia henkiloita kohtaan on suuri,ja vahan janskattaa puhua,etten vain sano mitaan holmoa huomaamattani..

Gonna be pride!!! kirjoitti:

Kiitoksia tasta oli kanssa omalta osaltaan apua....
no siiis han hindu ja itse kun olen kristitty niin siinakin tulee omat kommervenkkinsa...
kysyisin mielellaan mieheni naispuolisilta sukulaisilta vinkkeja ja apuja,mutta en tieda kuinka aloittaa keskustelu,kun miehen siskot on minua vanhempia,kun siella kuitenkin kunnioitus vanhempia henkiloita kohtaan on suuri,ja vahan janskattaa puhua,etten vain sano mitaan holmoa huomaamattani..

Lue lisää

Hindukulttuurista löytyy tietoa roppakaupalla, joten siinä mielessä ei pitäisi olla mitenkään hankalaa. Ja edelleenkin kehoitan kääntymään sisarten puoleen. Tulet huomaamaan, että naispuoliset sukulaiset suorastaan 'tappelevat' siitä kuka saa olla mentorisi! Tuo tehtävä koetaan suorastaan kunniana, joten rohkeasti vain pyytämään apua.

Muistan ikuisesti kun matkustin Intiaan omiin häihini, ja Wienin kentällä tutustuin vanhempaan hindupariskuntaan. Meillä oli useita tunteja aikaa jutella, ja tämä pariskunta otti asiakseen kertoa minulle kaiken minkä tietävät intialaisista muslimihäistä. Heidän huolenpitonsa oli suorastaan liikuttavaa! Mies on eläkkeellä oleva tuomari, ja hän lupautui olemaan käytössämme aina jos tarvitsemme apua lakiasioissa, esim. haluamme ostaa kiinteistön Intiasta ja haluamme laittaa sen molempien nimiin. Tämä nyt vaan pienenä esimerkkinä kuinka brahmiini-kastiin kuuluva hindupariskunta suhtautui minuun, heidän järjestelmänsä mukaan todennäköisesti kastittomaan.

Ja jos jännittää, että sanot jotain hölmöä, niin puhu vähemmän ja kuuntele enemmän! Se on usein aika hyvä ohjenuora liikuttaessa 'vierailla vesillä'.

Kysymyksiisi kirjoitti:

Hindukulttuurista löytyy tietoa roppakaupalla, joten siinä mielessä ei pitäisi olla mitenkään hankalaa. Ja edelleenkin kehoitan kääntymään sisarten puoleen. Tulet huomaamaan, että naispuoliset sukulaiset suorastaan 'tappelevat' siitä kuka saa olla mentorisi! Tuo tehtävä koetaan suorastaan kunniana, joten rohkeasti vain pyytämään apua.

Muistan ikuisesti kun matkustin Intiaan omiin häihini, ja Wienin kentällä tutustuin vanhempaan hindupariskuntaan. Meillä oli useita tunteja aikaa jutella, ja tämä pariskunta otti asiakseen kertoa minulle kaiken minkä tietävät intialaisista muslimihäistä. Heidän huolenpitonsa oli suorastaan liikuttavaa! Mies on eläkkeellä oleva tuomari, ja hän lupautui olemaan käytössämme aina jos tarvitsemme apua lakiasioissa, esim. haluamme ostaa kiinteistön Intiasta ja haluamme laittaa sen molempien nimiin. Tämä nyt vaan pienenä esimerkkinä kuinka brahmiini-kastiin kuuluva hindupariskunta suhtautui minuun, heidän järjestelmänsä mukaan todennäköisesti kastittomaan.

Ja jos jännittää, että sanot jotain hölmöä, niin puhu vähemmän ja kuuntele enemmän! Se on usein aika hyvä ohjenuora liikuttaessa 'vierailla vesillä'.

Lue lisää

haluan lampimaat valit perheen naishenkiloihin,kunhan vain tietaisin miten aloittaa...kun olen hyvin ujo,ja nama perheen jasenet haluavat tietaa kaikesta kaiken,ja eivat ole mitenkaan kamalan hyvia englannin kielessa... :S...
nama sisarukset yrittavat joka paiva laittamaan mutt puhumaan,mutta kun minua jannittaa,niin menen ihan lukkoon,ja kun ne kohtelevat minua kuin omaa siskoansa,niin hammentaa minua viela entista enemman. :)...
joo kieltamatta tarinasi on aika mielenkiintoinen,ja sinulla on mukavia muistoja,kiitos etta jaat niita kanssani : )...

Gonna be pride!!! kirjoitti:

haluan lampimaat valit perheen naishenkiloihin,kunhan vain tietaisin miten aloittaa...kun olen hyvin ujo,ja nama perheen jasenet haluavat tietaa kaikesta kaiken,ja eivat ole mitenkaan kamalan hyvia englannin kielessa... :S...
nama sisarukset yrittavat joka paiva laittamaan mutt puhumaan,mutta kun minua jannittaa,niin menen ihan lukkoon,ja kun ne kohtelevat minua kuin omaa siskoansa,niin hammentaa minua viela entista enemman. :)...
joo kieltamatta tarinasi on aika mielenkiintoinen,ja sinulla on mukavia muistoja,kiitos etta jaat niita kanssani : )...

Lue lisää

Ihan ensimmäiseksi, ei heidänkään äidinkieli ole englanti! Meillä suomalaisilla vaan on niin julmetun korkea kynnys puhua vierasta kieltä, jollemme tiedä osaavamme sitä lähes täydellisesti. Mutta voin vakuutta, että yrittämistäsi arvostetaan!

Eikö olekin häkellyttävää, kun vieraat ihmiset ottavat sinut niin avoimesti ja lämpimästi vastaan. Minuakin appiukko otti molemmista käsistä kiinni, ja sanoi, että muista aina että olet oleva samalla tavalla tyttäreni kuin toinenkin tyttäreni (siis mieheni sisar). Ja siltä on totta tosiaankin aina tuntunutkin, rakkautta on riittänyt niin anopilta kuin apeltakin. Miehen nuoremmat naispuoliset serkut eivät tiedä mitä tekisivät hyväkseni - joskus suorastaan hävettää! Mies vaan nauraa ja sanoo, että anna niiden hössätä, olet naimisissa suvun vanhimman poikalapsen kanssa ja se kuuluu nuorempien naissukulaisten tehtäviin.

Joskus on ihan oikeasti rasittavaa olla 'suosittu'. Jossain sukuhäissä luulin, että minut revitään kappaleiksi tai vähintään pussataan puhki. Naisten uteliaisuudella ei ollut mitään rajaa! Kun menin vaikkapa vessaan, niin oven takana oli lauma 'väijyjiä' odottamassa saadakseen esitellä minut taas uusille ja uusille sukulaisille. Olin silloin vielä nuorikko, ja välillä tuntui, että saan hermoromahduksen, kun mieskään ei voinut tulla pelastamaan - erilliset naisten ja miesten häät ja mies oli juhlimassa miesten puolella.

Kysymyksiisi kirjoitti:

Ihan ensimmäiseksi, ei heidänkään äidinkieli ole englanti! Meillä suomalaisilla vaan on niin julmetun korkea kynnys puhua vierasta kieltä, jollemme tiedä osaavamme sitä lähes täydellisesti. Mutta voin vakuutta, että yrittämistäsi arvostetaan!

Eikö olekin häkellyttävää, kun vieraat ihmiset ottavat sinut niin avoimesti ja lämpimästi vastaan. Minuakin appiukko otti molemmista käsistä kiinni, ja sanoi, että muista aina että olet oleva samalla tavalla tyttäreni kuin toinenkin tyttäreni (siis mieheni sisar). Ja siltä on totta tosiaankin aina tuntunutkin, rakkautta on riittänyt niin anopilta kuin apeltakin. Miehen nuoremmat naispuoliset serkut eivät tiedä mitä tekisivät hyväkseni - joskus suorastaan hävettää! Mies vaan nauraa ja sanoo, että anna niiden hössätä, olet naimisissa suvun vanhimman poikalapsen kanssa ja se kuuluu nuorempien naissukulaisten tehtäviin.

Joskus on ihan oikeasti rasittavaa olla 'suosittu'. Jossain sukuhäissä luulin, että minut revitään kappaleiksi tai vähintään pussataan puhki. Naisten uteliaisuudella ei ollut mitään rajaa! Kun menin vaikkapa vessaan, niin oven takana oli lauma 'väijyjiä' odottamassa saadakseen esitellä minut taas uusille ja uusille sukulaisille. Olin silloin vielä nuorikko, ja välillä tuntui, että saan hermoromahduksen, kun mieskään ei voinut tulla pelastamaan - erilliset naisten ja miesten häät ja mies oli juhlimassa miesten puolella.

Lue lisää

joo kylla taytyy myontaa,etta se on todella hakellyttavaa miten vieraat ihmiset kohtelee niiin hyvin kuin olisi tuntenut ihmet jo useita vuosia...... :)
hihhh joo olenkin kuullut jotain tuohon vastaavaa(mieheni onnistunut pelottelemaan etta sitten kun mennaan intiaan ja vietetaan haita niiin kaikki sukulaiset tulee paikalle halusimme tai emme,ja jopa naapurin rouvat tulevat ihastelemaan ja kyselemaan kaiken maailman asioita).. :D....
varsinkin kun kuulemma olen eurooppalainen,niin jotenkin viela enemman kaikkia kiinnostaa tuntea tama uusi sukulainen :D...heh
oohhhh jannittiko sinua naha miehesi perhe ekaa kertaa,ja varmaan omat haa juhlasi varmasti jannittivat kun sukulaisia niin monta joita ett ollut nahnyt ja varmaan haat itsessaankin olivat lievasti erillaiset kuin meilla pohjolassa :) ?

gonna be pride!!! kirjoitti:

joo kylla taytyy myontaa,etta se on todella hakellyttavaa miten vieraat ihmiset kohtelee niiin hyvin kuin olisi tuntenut ihmet jo useita vuosia...... :)
hihhh joo olenkin kuullut jotain tuohon vastaavaa(mieheni onnistunut pelottelemaan etta sitten kun mennaan intiaan ja vietetaan haita niiin kaikki sukulaiset tulee paikalle halusimme tai emme,ja jopa naapurin rouvat tulevat ihastelemaan ja kyselemaan kaiken maailman asioita).. :D....
varsinkin kun kuulemma olen eurooppalainen,niin jotenkin viela enemman kaikkia kiinnostaa tuntea tama uusi sukulainen :D...heh
oohhhh jannittiko sinua naha miehesi perhe ekaa kertaa,ja varmaan omat haa juhlasi varmasti jannittivat kun sukulaisia niin monta joita ett ollut nahnyt ja varmaan haat itsessaankin olivat lievasti erillaiset kuin meilla pohjolassa :) ?

Lue lisää

Jännitti ihan tolkuttomasti, vaikka olimme itse asiassa menneet naimisiin jo 4 kk aikaisemmin, ja tiesin, että meillä oli vanhempien suostumus ja tuki takanamme. Menimme naimisiin talvella Etelä-Intiassa, missä mies oli siihen aikaan töissä ja sitten varsinainen hääjuhla vietettiin seuraavana kesänä hänen kotikaupungissaan.

Suvun naiset preppasivat parhaansa mukaan kaikkiin perinteisiin seremonioihin, mutta mikään preppaus ei pystynyt valmentamaan siihen ihmismäärään joka häihin osallistui. Ja meidän häät olivat heidän mittapuunsa mukaan pienet, sillä olimme jo 'vanha' aviopari! Uusia sukulaisia pulpahteli vielä vuosia häiden jälkeenkin, ja jokaiselle piti uudestaan kertoa Meidän Ihmeellinen Tarina. Saimme myös selittää moneen kertaan miksi menimme 'salaa' naimisiin 'vieraalla maalla', vaikka emme me liittoamme keneltäkään salailleet ja vieras maakin on suhteellinen käsite!


Häävieraita on tosiaan ihan keskiverto häissäkin paljon enemmän kuin mihin meillä on totuttu. Ja perinteiset muslimihäät kestävät monta päivää! Me juhlimme vain 5 pvää, normaalin 7 pvän sijaan. Häälahjat ovat myös vähän toisenlaisia kuin meillä täällä Pohjoisessa. Kenellekään ei tulisi mieleenkään tuoda hääparille kattiloita tai muita taloustavaroita. Yleisin lahja on kultakoru(t) morsiammelle ja/tai yhteinen rahalahja pariskunnalle.

Pakko tunnustaa, että häissämme kävi niin paljon väkeä, että jälkeen päin nolotti kun en edes tunnistanut kaikkia tavatessani heidät joskus myöhemmin uudestaan!

Kysymyksiisi kirjoitti:

Jännitti ihan tolkuttomasti, vaikka olimme itse asiassa menneet naimisiin jo 4 kk aikaisemmin, ja tiesin, että meillä oli vanhempien suostumus ja tuki takanamme. Menimme naimisiin talvella Etelä-Intiassa, missä mies oli siihen aikaan töissä ja sitten varsinainen hääjuhla vietettiin seuraavana kesänä hänen kotikaupungissaan.

Suvun naiset preppasivat parhaansa mukaan kaikkiin perinteisiin seremonioihin, mutta mikään preppaus ei pystynyt valmentamaan siihen ihmismäärään joka häihin osallistui. Ja meidän häät olivat heidän mittapuunsa mukaan pienet, sillä olimme jo 'vanha' aviopari! Uusia sukulaisia pulpahteli vielä vuosia häiden jälkeenkin, ja jokaiselle piti uudestaan kertoa Meidän Ihmeellinen Tarina. Saimme myös selittää moneen kertaan miksi menimme 'salaa' naimisiin 'vieraalla maalla', vaikka emme me liittoamme keneltäkään salailleet ja vieras maakin on suhteellinen käsite!


Häävieraita on tosiaan ihan keskiverto häissäkin paljon enemmän kuin mihin meillä on totuttu. Ja perinteiset muslimihäät kestävät monta päivää! Me juhlimme vain 5 pvää, normaalin 7 pvän sijaan. Häälahjat ovat myös vähän toisenlaisia kuin meillä täällä Pohjoisessa. Kenellekään ei tulisi mieleenkään tuoda hääparille kattiloita tai muita taloustavaroita. Yleisin lahja on kultakoru(t) morsiammelle ja/tai yhteinen rahalahja pariskunnalle.

Pakko tunnustaa, että häissämme kävi niin paljon väkeä, että jälkeen päin nolotti kun en edes tunnistanut kaikkia tavatessani heidät joskus myöhemmin uudestaan!

Lue lisää

etela-intiassa meinaatko keralaa vai tamilnadua :)... ?
mitenka muuten itse tutustuit mieheesi,ja mitenka vanhempasi suhtautuivat valiintaasi menna naimisiin intialaisen kanssa :) ?
wauuu mutta tuo lahja puolihan on kiva,koruja ja rahaa ei voi ikina olla liikaa ;)....
no eiii kukaan voi muistaa jokaista ihmista joka haissa oli,kun kuitenkin vasta tutustuit heihin :).....

Gonna be pride!!! kirjoitti:

etela-intiassa meinaatko keralaa vai tamilnadua :)... ?
mitenka muuten itse tutustuit mieheesi,ja mitenka vanhempasi suhtautuivat valiintaasi menna naimisiin intialaisen kanssa :) ?
wauuu mutta tuo lahja puolihan on kiva,koruja ja rahaa ei voi ikina olla liikaa ;)....
no eiii kukaan voi muistaa jokaista ihmista joka haissa oli,kun kuitenkin vasta tutustuit heihin :).....

Lue lisää

Meidät vihittiin Keralassa, Kochissa.

Me tutustuttiin Delhissä, jossa kumpikin oli enempi vähempi sattuman oikusta. Molemmat oikeastaan odoteltiin matkojemme jatkumista sieltä eteenpäin. Mies oli lähdössä Kochiin ja mä Pariisiin. Kummankaan lennot eivät vaan oikein ottaneet järjestyäkseen, joten 'jouduimme' kuluttamaan aikaamme yhdessä. Ihan ystävyyspohjalta aloitettiin, kunnes sitten ajanoloon huomattiin, että hei tässähän taitaa olla ainakset enempäänkin.

Eihän se tietysti vanhemille ollut aivan läpihuuto juttu, että tytär aikoo avioitua intialaisen miehen kanssa. Mutta toisaalta saattoivat arvata, että siippa saattaa hyvinkin löytyä jostain maailmalta. Siihen maailman aikaan olin suurimman osan vuodesta poissa Suomesta, ja olin ns nassahtanut Intiaan. Kuljin reppuineni pitkin Intian niemimaata etelästä pohjoiseen, ja aina välillä asetuin aloilleni jonnekin vähän pitemmäksi aikaa. Ei vanhemmat mitenkään olleet vastaan liittoamme, mutta olivat kieltämättä huolissaan siitä, että menettävät tyttären kokonaan maailmalle.

Hah-hah! Onhan ne korut tietty ihan kivoja, vaan kun ne ovat sellaisia, ettei niitä voi oikein käyttää missään. Isoja ja painavia! Vaikka tykkään intialaisesta muotokielestä, niin korut saisivat mielestäni olla pikkasen hillitympiä!

Kysymyksiisi kirjoitti:

Meidät vihittiin Keralassa, Kochissa.

Me tutustuttiin Delhissä, jossa kumpikin oli enempi vähempi sattuman oikusta. Molemmat oikeastaan odoteltiin matkojemme jatkumista sieltä eteenpäin. Mies oli lähdössä Kochiin ja mä Pariisiin. Kummankaan lennot eivät vaan oikein ottaneet järjestyäkseen, joten 'jouduimme' kuluttamaan aikaamme yhdessä. Ihan ystävyyspohjalta aloitettiin, kunnes sitten ajanoloon huomattiin, että hei tässähän taitaa olla ainakset enempäänkin.

Eihän se tietysti vanhemille ollut aivan läpihuuto juttu, että tytär aikoo avioitua intialaisen miehen kanssa. Mutta toisaalta saattoivat arvata, että siippa saattaa hyvinkin löytyä jostain maailmalta. Siihen maailman aikaan olin suurimman osan vuodesta poissa Suomesta, ja olin ns nassahtanut Intiaan. Kuljin reppuineni pitkin Intian niemimaata etelästä pohjoiseen, ja aina välillä asetuin aloilleni jonnekin vähän pitemmäksi aikaa. Ei vanhemmat mitenkään olleet vastaan liittoamme, mutta olivat kieltämättä huolissaan siitä, että menettävät tyttären kokonaan maailmalle.

Hah-hah! Onhan ne korut tietty ihan kivoja, vaan kun ne ovat sellaisia, ettei niitä voi oikein käyttää missään. Isoja ja painavia! Vaikka tykkään intialaisesta muotokielestä, niin korut saisivat mielestäni olla pikkasen hillitympiä!

Lue lisää

hahahahh :D eiko oikein nappaa niin suurien korujen pitaminen :)....
oliko vanhempasi ihan ok kun kerroit heille etta: nyt sitt kavi nain teille tulee vavykin taalta :) .......
wauu taytyy sanoa etta upea rakkaus tarina kieltamatta :)....

gonna be pride!!! kirjoitti:

hahahahh :D eiko oikein nappaa niin suurien korujen pitaminen :)....
oliko vanhempasi ihan ok kun kerroit heille etta: nyt sitt kavi nain teille tulee vavykin taalta :) .......
wauu taytyy sanoa etta upea rakkaus tarina kieltamatta :)....

Lue lisää

No joo, mun tyyli on omanlaiseni. Kultakorut ovat ihan jees, mutta kivistä kelpaavat vain smaragdit, topaasit ja rubiinit. Ja jotta en muistuttaisi liikennevaloja, olen käyttökoruihini valinnut smaragdit ja topaasit. Rubiinit pääsevät killumaan kaulalleni vain juhlissa, ja silloinkin intialaisittain vaatimattomiin raameihin upotettuina. Anoppi yrittää aina rohkaista minua käyttämään koruja 'reippaammin', eikä jaksa tajuta mun köyhäilytyyliä! Toinen juttu mitä hän ei jaksa ymmärtää on se, että tykkään matkustaa junalla Intiassa!

Kyllä varmaan jännitti vanhempianikin kun sitten kerroimme, että olemme tulossa Suomeen. Sen verran boheemiksi tietävät tyttärensä, että saattoivat odottaa ihan mitä vaan! Olinhan esitellyt reissukuvia mm pienistä maalaiskylistä, joissa olin asutellut. Lienee ollut postiivinen yllätys, kun lentokentälle tupsahti ihan esittelykelpoinen, englantilaisen yksityiskoulun kasvatti, joka oli suorittanut jatko-opintonsa IT-alalla. Vielä kun puoliso paljastui 'tavalliseksi' ihmiseksi, niin vanhemmat oli valloitettu! Isä sai mukavan kalakaverin ja äiti huippu-kohteliaan vävypojan. Ainoa murhe on, että vanhempamme eivät ole koskaan tavanneet toisiaan. Minun vanhempieni terveydentila ei salli Intian matkaa, ja miehen vanhemmille ei ole koskaan myönnetty viisumia - ja nykyään appi ei kyllä enää pystyisikään matkustamaan tänne asti.

Kysymyksiisi kirjoitti:

No joo, mun tyyli on omanlaiseni. Kultakorut ovat ihan jees, mutta kivistä kelpaavat vain smaragdit, topaasit ja rubiinit. Ja jotta en muistuttaisi liikennevaloja, olen käyttökoruihini valinnut smaragdit ja topaasit. Rubiinit pääsevät killumaan kaulalleni vain juhlissa, ja silloinkin intialaisittain vaatimattomiin raameihin upotettuina. Anoppi yrittää aina rohkaista minua käyttämään koruja 'reippaammin', eikä jaksa tajuta mun köyhäilytyyliä! Toinen juttu mitä hän ei jaksa ymmärtää on se, että tykkään matkustaa junalla Intiassa!

Kyllä varmaan jännitti vanhempianikin kun sitten kerroimme, että olemme tulossa Suomeen. Sen verran boheemiksi tietävät tyttärensä, että saattoivat odottaa ihan mitä vaan! Olinhan esitellyt reissukuvia mm pienistä maalaiskylistä, joissa olin asutellut. Lienee ollut postiivinen yllätys, kun lentokentälle tupsahti ihan esittelykelpoinen, englantilaisen yksityiskoulun kasvatti, joka oli suorittanut jatko-opintonsa IT-alalla. Vielä kun puoliso paljastui 'tavalliseksi' ihmiseksi, niin vanhemmat oli valloitettu! Isä sai mukavan kalakaverin ja äiti huippu-kohteliaan vävypojan. Ainoa murhe on, että vanhempamme eivät ole koskaan tavanneet toisiaan. Minun vanhempieni terveydentila ei salli Intian matkaa, ja miehen vanhemmille ei ole koskaan myönnetty viisumia - ja nykyään appi ei kyllä enää pystyisikään matkustamaan tänne asti.

Lue lisää

toi on kaukana koyhailytyylista nain suomalaisittain ajateltuna :DD...
hihh varmasti oli mukava yllatys vanhemmille etta tytar tuonut valio pojan reissultansa :)..
niiin varmasti haluaisivat kovasti nahda toisensa,onhan se kuitenkin normi etta vanhemmat tapaavat toisensa...mutta aina kaikki ei mene niinkuin on ajateltu..
olet muuten varmasti opetellut kyseisen osavaltion kielen mista miehesi on kotoisin,onko mitaan vinkkia miten pystyisi opiskelemaan sita itse?
kun kuitenkin haluaisin keskustella joskus tulevan mieheni vanhempien kanssa,kun he eivat taas englantia puhu,niiin mielellanihan mina opettelisin...
olen elokuvista ja musiikista opetellut jotain,mutta suurinta vaikeutta tuottaa se etta eri tavalla puhutaa vanhemmille henkiloille ja nuoremmille henkiloille ja sitten viela onko kyseessa nainen vaiko mies.....

gonna be pride!!! kirjoitti:

toi on kaukana koyhailytyylista nain suomalaisittain ajateltuna :DD...
hihh varmasti oli mukava yllatys vanhemmille etta tytar tuonut valio pojan reissultansa :)..
niiin varmasti haluaisivat kovasti nahda toisensa,onhan se kuitenkin normi etta vanhemmat tapaavat toisensa...mutta aina kaikki ei mene niinkuin on ajateltu..
olet muuten varmasti opetellut kyseisen osavaltion kielen mista miehesi on kotoisin,onko mitaan vinkkia miten pystyisi opiskelemaan sita itse?
kun kuitenkin haluaisin keskustella joskus tulevan mieheni vanhempien kanssa,kun he eivat taas englantia puhu,niiin mielellanihan mina opettelisin...
olen elokuvista ja musiikista opetellut jotain,mutta suurinta vaikeutta tuottaa se etta eri tavalla puhutaa vanhemmille henkiloille ja nuoremmille henkiloille ja sitten viela onko kyseessa nainen vaiko mies.....

Lue lisää

Edelleenkään ei kannata jummitua siihen, että tekee virheitä puhuessaan itselleen vierasta kieltä. Et voi tajuta, kuinka suurena kohteliasuuden eleenä pidetään jo sitä, että edes yrität! Aloitat pienillä arkipäivän fraaseilla, ja siitä kielitaitosi kohentuu hiljalleen aivan huomaamattamasi. Ja pienenä vinkkinä, lasten kanssa on helpompi harjoitella. Lapset eivät niin piittaa pienistä virheistä. Kannattaa myös hakeutua arkipäivän tilanteisiin 'omin päin', ja joutua selviytymään niissä hindillä.

Miehen kotiosavaltiossa on kolme (ja puoli) virallista kieltä. Kashmiri, joka on kuoleva kieli, kiitos Intian. Se on kielletty kieli opettavaksi kouluissa, vasta ihan viime viikolla siellä sallittiin kashmirin kielisen sanomalehden julkaisu. Muut kielet ovat urdu ja hindi. Hindi nyt ei ole ranking-listan kärkisijoilla, sillä sitä pidetään miehittäjän kielenä. Ja se puolikas on tietysti englanti. Kashmirinkielistä keskustelua pystyn seuraamaan, sillä kieli on sekoitus monesta eri kielestä ja siinä on viittauksia mm. arabiaan, jota olen joskus opiskellut. Urdua olen myös opiskellut ihan vain siksi, että pystyn paremmin kommunikoimaan anopin kanssa. Anoppi puhuu kyllä jonkin verran englantia, mutta on tosi iloinen kun yritän puhua urdua. Vanha isoäiti taas sanoo, että hän opettelee englantia, sillä kashmiri on yhtä hyödytön kieli kuin suomikin maailmanmittakaavassa.

En osaa neuvoa sinua hindin opiskelun suhteen Suomessa. Intiassa järjestetään kursseja ulkomaalaisille, mutta siitä tiedosta ei nyt juuri taida olla kamalasti hyötyä sinulle.

Kysymyksiisi kirjoitti:

Edelleenkään ei kannata jummitua siihen, että tekee virheitä puhuessaan itselleen vierasta kieltä. Et voi tajuta, kuinka suurena kohteliasuuden eleenä pidetään jo sitä, että edes yrität! Aloitat pienillä arkipäivän fraaseilla, ja siitä kielitaitosi kohentuu hiljalleen aivan huomaamattamasi. Ja pienenä vinkkinä, lasten kanssa on helpompi harjoitella. Lapset eivät niin piittaa pienistä virheistä. Kannattaa myös hakeutua arkipäivän tilanteisiin 'omin päin', ja joutua selviytymään niissä hindillä.

Miehen kotiosavaltiossa on kolme (ja puoli) virallista kieltä. Kashmiri, joka on kuoleva kieli, kiitos Intian. Se on kielletty kieli opettavaksi kouluissa, vasta ihan viime viikolla siellä sallittiin kashmirin kielisen sanomalehden julkaisu. Muut kielet ovat urdu ja hindi. Hindi nyt ei ole ranking-listan kärkisijoilla, sillä sitä pidetään miehittäjän kielenä. Ja se puolikas on tietysti englanti. Kashmirinkielistä keskustelua pystyn seuraamaan, sillä kieli on sekoitus monesta eri kielestä ja siinä on viittauksia mm. arabiaan, jota olen joskus opiskellut. Urdua olen myös opiskellut ihan vain siksi, että pystyn paremmin kommunikoimaan anopin kanssa. Anoppi puhuu kyllä jonkin verran englantia, mutta on tosi iloinen kun yritän puhua urdua. Vanha isoäiti taas sanoo, että hän opettelee englantia, sillä kashmiri on yhtä hyödytön kieli kuin suomikin maailmanmittakaavassa.

En osaa neuvoa sinua hindin opiskelun suhteen Suomessa. Intiassa järjestetään kursseja ulkomaalaisille, mutta siitä tiedosta ei nyt juuri taida olla kamalasti hyötyä sinulle.

Lue lisää

Tasta oli todella paljon hyotya kiitos!
taidanpa rupea ihan toteuttamaan naita neuvojasi,
hitsi olispa tullut aikaisemmin kysastya taalla suomi24:sessa tai mietittya itse,mutta kun en keksinyt sitten millaan,tai no vaikeehan on keksia,kun ei tieda mista aloittaakaan :)...
olen joo huomannut etta lapset ok jos tulee virheita,mutta vanhemmat ihmiset ei oikein pida jos virheita tulee,mutta ovat ihmeissaan etta edes osaan puhua jtn pienia lauseita....
tiiatko onko olemassa mtn webbi saittia mista olisi helppo opiskella intiasta ja siella elevasta suomalaisista esimerkiksi ?
olen kylla yrittanyt etsia vaikka kuinka,mutta oikein ei mtn sopivaa ole tullut vastaan...
itsessani on vahan perfektioinistin vikaa sen suhteen,etta en oikein halua mokata tulevan uuden perheen edessa...
mutta varmasti monia muitakin nama samat asiat mietittyvat,niiin hyvahan se on kysella..ja kysyvahan aina loytaa tien ;)

gonna be pride!!! kirjoitti:

Tasta oli todella paljon hyotya kiitos!
taidanpa rupea ihan toteuttamaan naita neuvojasi,
hitsi olispa tullut aikaisemmin kysastya taalla suomi24:sessa tai mietittya itse,mutta kun en keksinyt sitten millaan,tai no vaikeehan on keksia,kun ei tieda mista aloittaakaan :)...
olen joo huomannut etta lapset ok jos tulee virheita,mutta vanhemmat ihmiset ei oikein pida jos virheita tulee,mutta ovat ihmeissaan etta edes osaan puhua jtn pienia lauseita....
tiiatko onko olemassa mtn webbi saittia mista olisi helppo opiskella intiasta ja siella elevasta suomalaisista esimerkiksi ?
olen kylla yrittanyt etsia vaikka kuinka,mutta oikein ei mtn sopivaa ole tullut vastaan...
itsessani on vahan perfektioinistin vikaa sen suhteen,etta en oikein halua mokata tulevan uuden perheen edessa...
mutta varmasti monia muitakin nama samat asiat mietittyvat,niiin hyvahan se on kysella..ja kysyvahan aina loytaa tien ;)

Lue lisää

Itse en ole koskaan hakenut netistä mitään saittia, josta voisi 'opetella intialaisuutta', enkä tiedä onko kenelläkään siellä pysyvästi asuvalla esim. omaa blogia. Joskus olen törmännyt parinkin Intiassa suomalaisen miehensä työn takia asuneen naisen blogiin. Nämä ovat olleet lähinnä muutaman vuoden työkomennuksia, eikä vaimoilla ole ollut samanlaista yhteiskuntaan integroitumisen tarvetta kuin sellaisella, joka aikoo elää elämänsä/osan elämäänsä, tai jakaa elämänsä puolisonsa intialaisen perheen kanssa. Näitä blogeja lukiessa jäi hiukan sellainen kuva kuin naiset olisivat sapattivapaalla, ja kirjoittelisivat leppoisista lomapäivistä.

En myöskään osaa sanoa, löytyykö Suomesta hindin opiskelijoiden omatoimiryhmää - urdua opiskelevilla nimittäin on sellainen. Voisit tietysti kysellä Intian suurlähetystöstä, josko heillä olisi tietoa opiskelumahdollisuuksista. Sitten on erilaisia Intia-aiheisia yhdistyksiä, vaikka Suomi-Intia seura, jonka tarkoituksena on mm. lisätä intialaisen kulttuurin tuntemusta Suomessa.


Itse en ole osallistunut sen enempää urdun itseopiskelijoiden ryhmään kuin Suomi-Intia ry:n toimintaankaan, vaan olen reissanut ympäri Intiaa aistit avoimina, kysellyt ja kuunnellut sikäläisten eri uskontokuntiin kuuluvien naisten ja miesten, niin nuorten kuin vanhojenkin tarinoita. Tietysti jossain maalaiskylässä kommunikointi etenkin naisten kanssa on usein hankalaa, sillä esim. omanikäisistäni kovin harva osaa englantia. Mutta ei se kielimuurikaan ole este, jos on tarpeeksi tahtoa voi kaikista esteistä huolimatta tulla ymmärretyksi puolin ja toisin. Maharashtrassa, Aurangabadin kaupungissa, tutustuin viehättävään nuoreen perheeseen. Nainen oli buddhalainen ja mies muslimi ja heillä oli pieni n. vuoden vanha Hima-tytär. He olivat aikaisemmin asuneet läheisessä kylässä n. 30 km päässä. Kyläläiset eivät olleet hyväksyneet heidän avioliittoaan, ja niinpä heidän oli pakko muuttaa lähikaupunkiin. Koti oli pieni, mutta siisti. Niin pieni, että siinä oli vain yksi huone, joka toimi heidän olkkarinaan, keittiönään ja makuuhuoneenaan. Varsinaisia pesutiloja ei ollut, mutta huoneessa oli lavuaari. Mies puhui muutaman sanan englantia, ja erinäisten vaiheiden jälkeen päädyin heidän keittiön lattialleen opettelemaan chapati-leipien leipomista. Kielipuoliongelmasta huolimatta vietimme yhdessä hauskan leipomisillan ennen kuin matkani taas jatkui.

Kysymyksiisi kirjoitti:

Itse en ole koskaan hakenut netistä mitään saittia, josta voisi 'opetella intialaisuutta', enkä tiedä onko kenelläkään siellä pysyvästi asuvalla esim. omaa blogia. Joskus olen törmännyt parinkin Intiassa suomalaisen miehensä työn takia asuneen naisen blogiin. Nämä ovat olleet lähinnä muutaman vuoden työkomennuksia, eikä vaimoilla ole ollut samanlaista yhteiskuntaan integroitumisen tarvetta kuin sellaisella, joka aikoo elää elämänsä/osan elämäänsä, tai jakaa elämänsä puolisonsa intialaisen perheen kanssa. Näitä blogeja lukiessa jäi hiukan sellainen kuva kuin naiset olisivat sapattivapaalla, ja kirjoittelisivat leppoisista lomapäivistä.

En myöskään osaa sanoa, löytyykö Suomesta hindin opiskelijoiden omatoimiryhmää - urdua opiskelevilla nimittäin on sellainen. Voisit tietysti kysellä Intian suurlähetystöstä, josko heillä olisi tietoa opiskelumahdollisuuksista. Sitten on erilaisia Intia-aiheisia yhdistyksiä, vaikka Suomi-Intia seura, jonka tarkoituksena on mm. lisätä intialaisen kulttuurin tuntemusta Suomessa.


Itse en ole osallistunut sen enempää urdun itseopiskelijoiden ryhmään kuin Suomi-Intia ry:n toimintaankaan, vaan olen reissanut ympäri Intiaa aistit avoimina, kysellyt ja kuunnellut sikäläisten eri uskontokuntiin kuuluvien naisten ja miesten, niin nuorten kuin vanhojenkin tarinoita. Tietysti jossain maalaiskylässä kommunikointi etenkin naisten kanssa on usein hankalaa, sillä esim. omanikäisistäni kovin harva osaa englantia. Mutta ei se kielimuurikaan ole este, jos on tarpeeksi tahtoa voi kaikista esteistä huolimatta tulla ymmärretyksi puolin ja toisin. Maharashtrassa, Aurangabadin kaupungissa, tutustuin viehättävään nuoreen perheeseen. Nainen oli buddhalainen ja mies muslimi ja heillä oli pieni n. vuoden vanha Hima-tytär. He olivat aikaisemmin asuneet läheisessä kylässä n. 30 km päässä. Kyläläiset eivät olleet hyväksyneet heidän avioliittoaan, ja niinpä heidän oli pakko muuttaa lähikaupunkiin. Koti oli pieni, mutta siisti. Niin pieni, että siinä oli vain yksi huone, joka toimi heidän olkkarinaan, keittiönään ja makuuhuoneenaan. Varsinaisia pesutiloja ei ollut, mutta huoneessa oli lavuaari. Mies puhui muutaman sanan englantia, ja erinäisten vaiheiden jälkeen päädyin heidän keittiön lattialleen opettelemaan chapati-leipien leipomista. Kielipuoliongelmasta huolimatta vietimme yhdessä hauskan leipomisillan ennen kuin matkani taas jatkui.

Lue lisää

Totta voisin kysella ihan suurlahetystosta....
itsekkin olen netissa tormannyt juurikin tuollaiseen saitteihin,
mitka kertovat vain lomailusta..
mutta kun itse olen kiinnostunut perhe yhteisoista,arkipaivan asioista,
niin kyseiset saitit eivat ole minua varten..
sinulla kylla on erittain mukavia muistoja,mita varmasti on mukava vaalia...
naita juttuja kun loytaisi netista jonkun blogista,missa oikeita kokemuksia,
eika vain lomailua..
niin olisi helppo oppia myoskin omasta mielestani :)

Ei tosiaankaan ole mies tai hänen perheensä muuttanut tyyliäni :). Oma tyylini on tosin aina ollut enemmän peittävä kuin paljastava, joten silläkin saattaa olla osuutta asiaan. Peittävällä tarkoitan ihan normaalia vaatetusta, en mitään burkhaa - en edes pään peittävää huivia.

Itse asiassa minä olin se, joka sai miehen sisaren ensimmäistä kertaa elämässään pukeutumaan farkkuihin! Ei siksi, että perhe olisi kieltänyt häntä aikaisemminkaan vetämästä farkkuja jalkaansa, vaan siksi että häntä epäilytti kuinka ympäristö suhtautuisi siihen. Hän on ammatiltaan opettaja, ja epäii, että lasten vanhemmat saattaisivat reagoida negatiivisesti farkkuja käyttävään opeen. Sanottakoon, että pelko osoittautui turhaksi, mutta konservatiivisessa yhteisössä otetaan toisten mielipiteet huomioon joskus liiankin tarkkaan.

Kysymyksiisi kirjoitti:

Ei tosiaankaan ole mies tai hänen perheensä muuttanut tyyliäni :). Oma tyylini on tosin aina ollut enemmän peittävä kuin paljastava, joten silläkin saattaa olla osuutta asiaan. Peittävällä tarkoitan ihan normaalia vaatetusta, en mitään burkhaa - en edes pään peittävää huivia.

Itse asiassa minä olin se, joka sai miehen sisaren ensimmäistä kertaa elämässään pukeutumaan farkkuihin! Ei siksi, että perhe olisi kieltänyt häntä aikaisemminkaan vetämästä farkkuja jalkaansa, vaan siksi että häntä epäilytti kuinka ympäristö suhtautuisi siihen. Hän on ammatiltaan opettaja, ja epäii, että lasten vanhemmat saattaisivat reagoida negatiivisesti farkkuja käyttävään opeen. Sanottakoon, että pelko osoittautui turhaksi, mutta konservatiivisessa yhteisössä otetaan toisten mielipiteet huomioon joskus liiankin tarkkaan.

Lue lisää

kiitoksia todella paljon,on todella mukava kuulla kokemuksia joltain jolla on jo enemman kokemusta asiasta.... :) aivan ymparisto saattaa tietysti suhtautua erillailla erityylisiin ihmisiin ja nakemyksiin ymmarran sen hyvin...
itsekkin kanssa kaytan aika peittavaa vaatetusta,mutta jotenkin silti tuntuu etta pukeutuisin tavalla.... miehenihan haluaisi kovasti nahda milta naytan saree paalla mutta eihan minulla sellaista ole enka kylla osaisi sellaistakaan paalleni pistaa :)) hih....
saanko kysya? onko sinun miehellasi kanssa hyvin lampimat perhe suhteet? meinaan siis sita,etta kun suomalainen perhe yhteisohan on vahan sellainen,etta asiat pidetaan omassa tietoudessa eika koko suvun kuultavaksi..
kun itsellani vahan vaikeata tottua siihen,etta miehen koko suku on nimenomaan niin lammin etta kaikki asiat tulee julki,ja sita puidaan sitten koko perheen voimin :))...

gonna be pride!!! kirjoitti:

kiitoksia todella paljon,on todella mukava kuulla kokemuksia joltain jolla on jo enemman kokemusta asiasta.... :) aivan ymparisto saattaa tietysti suhtautua erillailla erityylisiin ihmisiin ja nakemyksiin ymmarran sen hyvin...
itsekkin kanssa kaytan aika peittavaa vaatetusta,mutta jotenkin silti tuntuu etta pukeutuisin tavalla.... miehenihan haluaisi kovasti nahda milta naytan saree paalla mutta eihan minulla sellaista ole enka kylla osaisi sellaistakaan paalleni pistaa :)) hih....
saanko kysya? onko sinun miehellasi kanssa hyvin lampimat perhe suhteet? meinaan siis sita,etta kun suomalainen perhe yhteisohan on vahan sellainen,etta asiat pidetaan omassa tietoudessa eika koko suvun kuultavaksi..
kun itsellani vahan vaikeata tottua siihen,etta miehen koko suku on nimenomaan niin lammin etta kaikki asiat tulee julki,ja sita puidaan sitten koko perheen voimin :))...

Lue lisää

Parasta vaan ruveta harjoittelemaan sariin pukeutumista! Vaan ei huolta, perheen naisväki auttaa sinua enemmän kuin mielellään.)

Tuo yhdessä asioiden puiminen kuuluu osaltaan juuri siihen intialaiseen yhteisöllisyyteen. Yksinään ihminen ei ole mitään! Omalla kohdallani se ei tuntunut mitenkään oudolta, sillä olen tottunut siihen jo lapsuudenkodissani. Ollessani pikkuinen, asuin isäni sukulaisten hoivissa, sillä äitini joutui vakavaan onnettomuuten ja oli sen takia sairaalassa toista vuotta. Tuon ajan kasvuympäristöni oli neljän sukupolven muodostama yhteistalous. Vietin siellä myöhemminkin kaikki koulujen loma-ajat ja viikonloppuisin kokoonnuimme aina kaikki siellä yhteen. Joten yhteisölisyyttä tuli opittua kantapään kautta.

Miehellä on hyvin läheiset ja lämpimät välit perheensä kanssa. Käymme heidän luonaan kerran tai kaksi vuodessa, ja ainakin jommalla kummalla kerralla viivymme 6-8 viikkoa. Silloin jaetaan niin ilot kuin surutkin, suunnitellaan yhdessä vaikkapa vuoden aikana tehtävät talon kunnostustyöt ja lasketaan niiden budjetit. Pieniä muutostöitä on pakko teettää vanhempien ikääntyessä ja haluamme olla osaltamme helpottamassa heidän elämäänsä.

Ymmärrän kyllä yksityisyyden kaipuusi! Puhu siitäkin asiasta kihlatullesi, niin hän voi selittää asian perheelleen. Kun kaksi kulttuuria yhdistyy, ei suinkaan ole tarkoitus, että sinun pitäisi luopua omastasi - molempien kuuluu tulla vastaan omalta osaltaan!

Kysymyksiisi kirjoitti:

Parasta vaan ruveta harjoittelemaan sariin pukeutumista! Vaan ei huolta, perheen naisväki auttaa sinua enemmän kuin mielellään.)

Tuo yhdessä asioiden puiminen kuuluu osaltaan juuri siihen intialaiseen yhteisöllisyyteen. Yksinään ihminen ei ole mitään! Omalla kohdallani se ei tuntunut mitenkään oudolta, sillä olen tottunut siihen jo lapsuudenkodissani. Ollessani pikkuinen, asuin isäni sukulaisten hoivissa, sillä äitini joutui vakavaan onnettomuuten ja oli sen takia sairaalassa toista vuotta. Tuon ajan kasvuympäristöni oli neljän sukupolven muodostama yhteistalous. Vietin siellä myöhemminkin kaikki koulujen loma-ajat ja viikonloppuisin kokoonnuimme aina kaikki siellä yhteen. Joten yhteisölisyyttä tuli opittua kantapään kautta.

Miehellä on hyvin läheiset ja lämpimät välit perheensä kanssa. Käymme heidän luonaan kerran tai kaksi vuodessa, ja ainakin jommalla kummalla kerralla viivymme 6-8 viikkoa. Silloin jaetaan niin ilot kuin surutkin, suunnitellaan yhdessä vaikkapa vuoden aikana tehtävät talon kunnostustyöt ja lasketaan niiden budjetit. Pieniä muutostöitä on pakko teettää vanhempien ikääntyessä ja haluamme olla osaltamme helpottamassa heidän elämäänsä.

Ymmärrän kyllä yksityisyyden kaipuusi! Puhu siitäkin asiasta kihlatullesi, niin hän voi selittää asian perheelleen. Kun kaksi kulttuuria yhdistyy, ei suinkaan ole tarkoitus, että sinun pitäisi luopua omastasi - molempien kuuluu tulla vastaan omalta osaltaan!

Lue lisää

totta eikohan se sareen paalla pitaminen ala luonnistua ihan itsestaan automattisesti ajan kanssa :)...
sinulla todellakin on kokemusta tuosta yhteilollisyydesta,toisaalta olisin itsekkin lapsena halunnut tuota oppia,niin nyt en olisi niin suu ammollaan :)...
mitenkans onko miehellasi veljia yms...kun omalla miehellani ei ole veljia,nin miehellani automaattisesti iso vastuu siskoistansa ja heidan lapsistaan..
enoilla kun sattuu olemaan aika suuri osa perheessa,ja kun olisin sitten vahan niin kuin ''ainoa tati'',niin se tuo minullekkin suuren vastuun siskojen lasten takia... niiin se vastuu on kanssa aika outoa minulle nain suomalaisena....
onko tallaisia kokemuksia ?
kun yritan teha kaikkeni etta ymmartaisin vahan paremmin tuota kulttuuria...
niin hyva etta joku minua viisaampi on neuvomassa,joten kiitos tastakin :)....
itse olen otettu tasta kunniasta etta minut otetty niin lampimasti vastaan perheeseen johon kohta kuulun,kulttuuri,maa ja uskonto eroista riippumatta.. :)

gonna be pride!!! kirjoitti:

totta eikohan se sareen paalla pitaminen ala luonnistua ihan itsestaan automattisesti ajan kanssa :)...
sinulla todellakin on kokemusta tuosta yhteilollisyydesta,toisaalta olisin itsekkin lapsena halunnut tuota oppia,niin nyt en olisi niin suu ammollaan :)...
mitenkans onko miehellasi veljia yms...kun omalla miehellani ei ole veljia,nin miehellani automaattisesti iso vastuu siskoistansa ja heidan lapsistaan..
enoilla kun sattuu olemaan aika suuri osa perheessa,ja kun olisin sitten vahan niin kuin ''ainoa tati'',niin se tuo minullekkin suuren vastuun siskojen lasten takia... niiin se vastuu on kanssa aika outoa minulle nain suomalaisena....
onko tallaisia kokemuksia ?
kun yritan teha kaikkeni etta ymmartaisin vahan paremmin tuota kulttuuria...
niin hyva etta joku minua viisaampi on neuvomassa,joten kiitos tastakin :)....
itse olen otettu tasta kunniasta etta minut otetty niin lampimasti vastaan perheeseen johon kohta kuulun,kulttuuri,maa ja uskonto eroista riippumatta.. :)

Lue lisää

Miehelläni on kaksi veljeä ja yksi jo naimisissa oleva sisko. Siskon häiden kustannukset olivat aikoinaan paljolti veljien vastuulla, mutta nyt kun hän on naimisissa ja kahden pienen pojan äiti, niin hän on miehensä ja tämän perheen vastuulla. Sikäläisiin tapoihin tosin kuuluu, että lapsen syntymän jälkeen nainen palaa vanhempiensa kotiin (aika vaihtelee, mutta vähintään 40 pväksi) ja silloin vahemmat ja veljet/siskot huolehtivat hänestä ja lapsista.

Perhesiteet säilyvät kiinteinä senkin jälkeen kun muslimiperheen tytär avioituu, mutta naimisiinmenon jälkeen hänen ja hänen lastensa katsotaan olevan osa miehensä perhettä. Niin kuin kälyni sanoi minulle lähtiessään häistään suoraan miehensä kotiin, että tähän asti hän oli tämän puun oksa, nyt hänet viedään juuriltaan ja hänen on juurruttava uuteen perheeseensä. Samalla minun asemani perheessä muuttui, vahimman pojan vaimona minun tehtäväni on huolehtia parhaalla mahdolisella tavalla appivanhemmistani. Eikä se ole mikään raskas taakka tai velvollisuus, vaan se on kunnia-asia, jonka teen mielelläni.

Kysymyksiisi kirjoitti:

Miehelläni on kaksi veljeä ja yksi jo naimisissa oleva sisko. Siskon häiden kustannukset olivat aikoinaan paljolti veljien vastuulla, mutta nyt kun hän on naimisissa ja kahden pienen pojan äiti, niin hän on miehensä ja tämän perheen vastuulla. Sikäläisiin tapoihin tosin kuuluu, että lapsen syntymän jälkeen nainen palaa vanhempiensa kotiin (aika vaihtelee, mutta vähintään 40 pväksi) ja silloin vahemmat ja veljet/siskot huolehtivat hänestä ja lapsista.

Perhesiteet säilyvät kiinteinä senkin jälkeen kun muslimiperheen tytär avioituu, mutta naimisiinmenon jälkeen hänen ja hänen lastensa katsotaan olevan osa miehensä perhettä. Niin kuin kälyni sanoi minulle lähtiessään häistään suoraan miehensä kotiin, että tähän asti hän oli tämän puun oksa, nyt hänet viedään juuriltaan ja hänen on juurruttava uuteen perheeseensä. Samalla minun asemani perheessä muuttui, vahimman pojan vaimona minun tehtäväni on huolehtia parhaalla mahdolisella tavalla appivanhemmistani. Eikä se ole mikään raskas taakka tai velvollisuus, vaan se on kunnia-asia, jonka teen mielelläni.

Lue lisää

onko tuo uusi asemasi ollut sinulle jotenkin vieras,vai tuntuiko heti omalta ? :)
kun minulle tulee olemaan ihan sama asema,siksi kysaisin tatakin :)...
kiva etta jaksat kertoa kokemuksiasi,niin on helpompi sisaistaa asioita :)...
taytyy myontaa sinulla on upea tarina jaettavana,sinuna ihan kirjoittasin muistosi ylos kirjan muotona,ja jattaisin perinnoksi lapsilleni,on toi sen verran kiehtova :)...
hurmiossa itsekkin tarinoitasi lueskelen :).....

gonna be pride!!! kirjoitti:

onko tuo uusi asemasi ollut sinulle jotenkin vieras,vai tuntuiko heti omalta ? :)
kun minulle tulee olemaan ihan sama asema,siksi kysaisin tatakin :)...
kiva etta jaksat kertoa kokemuksiasi,niin on helpompi sisaistaa asioita :)...
taytyy myontaa sinulla on upea tarina jaettavana,sinuna ihan kirjoittasin muistosi ylos kirjan muotona,ja jattaisin perinnoksi lapsilleni,on toi sen verran kiehtova :)...
hurmiossa itsekkin tarinoitasi lueskelen :).....

Lue lisää

En ollut oikeastaan koskaan edes ajatellut sitä etukäteen, mutta kun kälyni siirsi tämän tehtävän minulle, se tuntui lähinnä upealta. Viimeistään silloin tunsin olevani perheen täysivaltainen jäsen.

Itse en ajattele tätä 'upeana tarinana', vaan se on meidän arkipäiväistä elämää. Me vaan eletään sitä tasapainoillen kahden maanosan välilä, sillä kummassakin maassa on rakkaita ihmisiä, ennen kaikkia ikääntyvät vanhempamme.

Kysymyksiisi kirjoitti:

En ollut oikeastaan koskaan edes ajatellut sitä etukäteen, mutta kun kälyni siirsi tämän tehtävän minulle, se tuntui lähinnä upealta. Viimeistään silloin tunsin olevani perheen täysivaltainen jäsen.

Itse en ajattele tätä 'upeana tarinana', vaan se on meidän arkipäiväistä elämää. Me vaan eletään sitä tasapainoillen kahden maanosan välilä, sillä kummassakin maassa on rakkaita ihmisiä, ennen kaikkia ikääntyvät vanhempamme.

Lue lisää

varmasti olit otettu tuosta niin kutsutusta ''tehtavasta'' :)....
muuten voiko intiassa pitaa saria paalla,kun mitenka paikallisrt ajattelee jos laittaa heidan kulttuuri puvun paalle :) ?...
en todellakaan haluaisi mokata ensi toikseni : D

gonna be pride!!! kirjoitti:

varmasti olit otettu tuosta niin kutsutusta ''tehtavasta'' :)....
muuten voiko intiassa pitaa saria paalla,kun mitenka paikallisrt ajattelee jos laittaa heidan kulttuuri puvun paalle :) ?...
en todellakaan haluaisi mokata ensi toikseni : D

Lue lisää

Totta kai voit pitää saria ylläsi, kunhan puet sen oikein! Ja siihen tosiaan kannattaa pyytää apua paikallisilta, sillä väärin puettu sari ei ole kunniaksi kenellekään

Tiesitkö, että täällä Lännessä käytetty kietaisuhame on sarin alushame, ja intialaisia enemmän kuin huvittaa, kun länsimaalaiset kävelevät kadulla alusvaatteisillaan...

Kysymyksiisi kirjoitti:

Totta kai voit pitää saria ylläsi, kunhan puet sen oikein! Ja siihen tosiaan kannattaa pyytää apua paikallisilta, sillä väärin puettu sari ei ole kunniaksi kenellekään

Tiesitkö, että täällä Lännessä käytetty kietaisuhame on sarin alushame, ja intialaisia enemmän kuin huvittaa, kun länsimaalaiset kävelevät kadulla alusvaatteisillaan...

Lue lisää

varmasti tarviin apua sen pukemiseen,sita kangastahan on lukuisia metreja :D..
ja varmasti nayttaisi holmolle,jos itse laittaisin sen ekan kerran ilman apuja :D..
tuota en tiennytkaan etta se on alushame siihen :D hahaha....
ma voin vain kuvitella etta intialaiset naureskelee aikas paljon kun ekan kerran huomaavat,etta lukuisat ihmiset kayttavat sita ihan hameena:D...hehehe

koskaan kuullut sanontaa: Hullu ei edes huomaa, ja viisas ei virka mitään!

On totta, että englannin kielessä sama sana tarkoittaa montaa eri asiaa, mutta lukijan tehtävä on arvioida/tulkita mitä sana lauseessa voisi tarkoittaa. Sitä tulkintaa helpottaa, mitä muuta kirjoittaja kirjoittaa. Tässä tapauksessa bride ei voi missään nimessä tarkoittaa ylpeyden aihetta, ylimielisyyttä, kopeutta, ylpeydenaihetta, ylvästelyä, huippua, kiimaa ja laumaa. Ainut mahdollisuus on substantiivi eli morsian.

Ollaan ylpeitä, tullaan ylpeiksi jne. kaikissa eri aikamuodoissa, hän on ylpeä, se on ylpeä, he ovat ylpeitä jne. Aikoa ylpeäksi ei tarkoita juuri mitään. Voihan sitä tietty aina yrittää, mutta...

Turha saivartelu tällaisesta pikkumoisesta asiasta ei johda mihinkään muuhun kuin toisen mielen pahoitaamiseen, ja jokainenhan tässä varmaan on ymmärtänyt mitä hän tarkoittaa. By the way, olisin itsekkin "kiimassa," jos minulla olisi joku ihana intialainen mies.

nimerkki300!!!!! intiassa eri osavaltioilla eri kielet kaikki eivät edes puhu hindiä!!!!
toisekseeen joku pieni kirjotusvirhe jos jollekkin tuleee nimerkkiä kirjottaessa...niiin tarviiko sen takia kaikki aukoa päätään???

Proud ei pride.
Jos ei osaa niin.....