Pedro
Kävin katsomassa Pedroa sairaalassa. Tai Erkkiä, mutta kun olen tottunut sanomaan häntä Pedroksi, niin olkoon nyt Pedro tässä. Sairaala on Pedrolle outo ympäristö – hän ei ole koskaan ennen ollut sairaalassa. Hänen terveytensä on aina ollut hyvä eikä siinä nytkään mitään, ei hän siksi sairaalaan joutunut. Koetan selvittää asian taustan myöhemmin, mutta ensin Pedron luonteesta, joka on syy, miksi hänestä ollenkaan kannatti kirjoittaa.
Pedro ei osaa puhua. Vaikka hänen kuulossaan ei ole vikaa. Useimmiten ihminen osaa puhua edes jotain, jos on kuullut puhetta. Pedro on kuullut, mutta ei osaa. Palaan tähän asiaan myöhemmin.
Pedron lähisuvuissa harrastetaan monenlaista: urheilua, musiikkia, elokuvia jne., mutta ei Pedro. Olen sitä mieltä, että häntä pitää kannustaa kehittäviin harrastuksiin. Voisin vaikka antaa tuon ylimääräisen kitarani hänelle, vaikka syntymäpäivälahjaksi, joka muuten, siis syntymäpäivä sattuikin olemaan juuri edellispäivänä. Mutta kun se kitara on valtavan kokoinen – kaksi kertaa suurempi kuin normaali ihminen, siis Pedro.
Pedro nukkui lähes koko vierailuni ajan. Vilkuili kyllä välillä silmäluomien välistä, mutta ei jaksanut kiinnostua. En halunnut painostaa, ymmärsin syyn, joka oli sama kuin se, miksi hän ylipäätään sairaalaan joutui. Kyllä hän siitä virkoaa, for sure. Hänen terveydentilansa on hoitohenkilökunnan mielestä jo yhdeksän, kun kymmenen on maksimi.
Pedro on kaikista puutteistaan huolimatta hyvä ystäväni. Ai niin, yhden puutteen unohdin mainita: hän ei pysty kävelemään. Ei se mitään, se on täysin ymmärrettävää hänen tilassaan. Ja on hän silti aina pystynyt matkustelemaan. Pitkin Suomea ja Keski-Eurooppaa myöten. Suuria suunnitelmia tulevista kaukomatkailuista olen myös kuullut.
Lupasin palata Pedron puhumattomuuteen myöhemmin. Eli nyt. Kuvittelin jo mielessäni, miten Pedro saattaa vielä oppia puhumaan, se ei nimittäin asiantuntijoiden mielestä ole ollenkaan mahdotonta, vaan jopa todennäköistä. Kuvittelin, että hän oppisi ja sanoisi ensimmäisiksi sanoikseen pappa tai Eikka tai lähretäs Kustavi, tai... Sitten jouduin palaamaan todellisuuteen: ehkä ei sentään noin, vaan saattaa hän sanoa äittä tai isi tai jotain sellaista. Tämä siksi, että seuraavat ajanjaksot hän seurustelee luultavasti tiiviimmin äitinsä, eli tyttäreni ja isänsä eli vävyni kanssa. Mutta sainhan haaveilla.
Menen pian taas katsomaan Pedroa. Jos menen tänään, on hän kaksi kertaa vanhempi kuin viime tapaamisellamme, eilen. Ja minä olen vain 20000:s osan vanhempi kuin eilen. Jos nähdään vasta huomenna, on hän kolme kertaa vanhempi kuin viime tapaamisellamme. Tuota vanhenemisvauhtia hän saavuttaa minua kovaa kyytiä. Se on hyvä, tunnenkin ikäeromme, ei nyt rasitteeksi, mutta huomion-arvoiseksi kuitenkin, olinhan viime tapaamisellamme 20000 kertaa vanhempi kuin Pedro. Siis paljon.
Onnea vaan Pedrolle sinne synnytysosastolle. Tule käymään mummolassa, kun kerkiät.
Kävin katsomassa Pedroa sairaalassa. Tai Erkkiä, mutta kun olen tottunut sanomaan häntä Pedroksi, niin olkoon nyt Pedro tässä. Sairaala on Pedrolle outo ympäristö – hän ei ole koskaan ennen ollut sairaalassa. Hänen terveytensä on aina ollut hyvä eikä siinä nytkään mitään, ei hän siksi sairaalaan joutunut. Koetan selvittää asian taustan myöhemmin, mutta ensin Pedron luonteesta, joka on syy, miksi hänestä ollenkaan kannatti kirjoittaa.
Pedro ei osaa puhua. Vaikka hänen kuulossaan ei ole vikaa. Useimmiten ihminen osaa puhua edes jotain, jos on kuullut puhetta. Pedro on kuullut, mutta ei osaa. Palaan tähän asiaan myöhemmin.
Pedron lähisuvuissa harrastetaan monenlaista: urheilua, musiikkia, elokuvia jne., mutta ei Pedro. Olen sitä mieltä, että häntä pitää kannustaa kehittäviin harrastuksiin. Voisin vaikka antaa tuon ylimääräisen kitarani hänelle, vaikka syntymäpäivälahjaksi, joka muuten, siis syntymäpäivä sattuikin olemaan juuri edellispäivänä. Mutta kun se kitara on valtavan kokoinen – kaksi kertaa suurempi kuin normaali ihminen, siis Pedro.
Pedro nukkui lähes koko vierailuni ajan. Vilkuili kyllä välillä silmäluomien välistä, mutta ei jaksanut kiinnostua. En halunnut painostaa, ymmärsin syyn, joka oli sama kuin se, miksi hän ylipäätään sairaalaan joutui. Kyllä hän siitä virkoaa, for sure. Hänen terveydentilansa on hoitohenkilökunnan mielestä jo yhdeksän, kun kymmenen on maksimi.
Pedro on kaikista puutteistaan huolimatta hyvä ystäväni. Ai niin, yhden puutteen unohdin mainita: hän ei pysty kävelemään. Ei se mitään, se on täysin ymmärrettävää hänen tilassaan. Ja on hän silti aina pystynyt matkustelemaan. Pitkin Suomea ja Keski-Eurooppaa myöten. Suuria suunnitelmia tulevista kaukomatkailuista olen myös kuullut.
Lupasin palata Pedron puhumattomuuteen myöhemmin. Eli nyt. Kuvittelin jo mielessäni, miten Pedro saattaa vielä oppia puhumaan, se ei nimittäin asiantuntijoiden mielestä ole ollenkaan mahdotonta, vaan jopa todennäköistä. Kuvittelin, että hän oppisi ja sanoisi ensimmäisiksi sanoikseen pappa tai Eikka tai lähretäs Kustavi, tai... Sitten jouduin palaamaan todellisuuteen: ehkä ei sentään noin, vaan saattaa hän sanoa äittä tai isi tai jotain sellaista. Tämä siksi, että seuraavat ajanjaksot hän seurustelee luultavasti tiiviimmin äitinsä, eli tyttäreni ja isänsä eli vävyni kanssa. Mutta sainhan haaveilla.
Menen pian taas katsomaan Pedroa. Jos menen tänään, on hän kaksi kertaa vanhempi kuin viime tapaamisellamme, eilen. Ja minä olen vain 20000:s osan vanhempi kuin eilen. Jos nähdään vasta huomenna, on hän kolme kertaa vanhempi kuin viime tapaamisellamme. Tuota vanhenemisvauhtia hän saavuttaa minua kovaa kyytiä. Se on hyvä, tunnenkin ikäeromme, ei nyt rasitteeksi, mutta huomion-arvoiseksi kuitenkin, olinhan viime tapaamisellamme 20000 kertaa vanhempi kuin Pedro. Siis paljon.
Onnea vaan Pedrolle sinne synnytysosastolle. Tule käymään mummolassa, kun kerkiät.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kiva jorina. Taidat olla kirjoittanut enemmänkin?
Voisitko kirjoittaa seuraavan kerran selvin päin?