jatkuu osasta 1
– Vai niin, Repe taas myynyt, mutisi tuo suloinen pää ja kääntyi sitten, kun ilmoitin pukeutuneeni. – Oi, aivan hyvähän tuo on, huokaisi sorea, täyteläinen suu, mutta silmissä välähti sama kaupallinen ilme joka välkkyi sillä miesmyyjällä. – Mikäs siinä sinua häiritsee. Emme missään tapauksessa, ainakaan ilman korvausta voi kauppaa perua.
– Minulla on liput Ilveksen konserttiin. Niillä pääsee myös konsertin kokkareille. Olisin halunnut olla kerrankin hyvän näköinen...
– Ilveksen konserttiin?!! Ja kokkareille. Voi teitä onnellisia. Vaimonko kanssa sinä..?
– Ei minulla vaimoa ole. Eikä ole käyttöä sille toiselle lipulle. Mutta menen silti. Ilves on minulle maailman kuningas.
– Niin on. Siis minullekin, huokaisi hän haaveellisena, silmät tutkimattomina kuin kaivon tumma vesi. – Pääsisinpä minäkin. Hän ei ehkä toista kertaa Suomeen tule. Ja hän on luvannut olla siellä kokkareillakin.
Halvaannuin taas katsomaan häntä, kun hän oli haaveillessaan täysin katseltavissa. Sitten se tuli: ajatusten ajatus!
– Voin antaa sinulle toisen lippuni.
– Eiih! Voitko!? Ei voi olla, oletko niin ihana!? Aavistin hänen huultensa värisevän
– Annan minä sen sinulle. Mitä minä sillä, kun minulla ei seuralaista ole.
– Voi kiitos. Mutta... Hän harkitsi pitkään ja minä tuijotin ja tuijotin. – Haluaisitko seuralaisen? Eihän minullakaan ole... Kelpaisinko minä?
– Sinä? Noin ihana... Lähtisitkö minun kanssani?
– No se on nyt sitten sovittu. Jee!!! Ilves!!! Paljonko muuten maksoit tuosta puvusta?
– Tuhat sata.
– Oho! Ilmankos se hyypiö lähti kapakkaan kesken päivän. Riisu nyt tuo hirveä perunasäkki. Se on ainakin kuusi ellei seitsemän numeroa liian iso. Katsotaan sinulle sopiva puku, en minä kehtaa sinun kanssa, jos tuossa menet. Saat liikaa maksamasi rahat takaisin.
En halua uuvuttaa tarinan yksityiskohdilla, mutta sen kerron, että tuhlasin suurella nautinnolla ne ylimääräiset rahat häneen. Olemme nyt naimisissa ja tuhlaisin häneen mielelläni paljon enemmänkin, jos minulla olisi ja jos hän, taloudellisena ihmisenä suostuisi yhteisten varojemme tuhlaukseen.
– Vai niin, Repe taas myynyt, mutisi tuo suloinen pää ja kääntyi sitten, kun ilmoitin pukeutuneeni. – Oi, aivan hyvähän tuo on, huokaisi sorea, täyteläinen suu, mutta silmissä välähti sama kaupallinen ilme joka välkkyi sillä miesmyyjällä. – Mikäs siinä sinua häiritsee. Emme missään tapauksessa, ainakaan ilman korvausta voi kauppaa perua.
– Minulla on liput Ilveksen konserttiin. Niillä pääsee myös konsertin kokkareille. Olisin halunnut olla kerrankin hyvän näköinen...
– Ilveksen konserttiin?!! Ja kokkareille. Voi teitä onnellisia. Vaimonko kanssa sinä..?
– Ei minulla vaimoa ole. Eikä ole käyttöä sille toiselle lipulle. Mutta menen silti. Ilves on minulle maailman kuningas.
– Niin on. Siis minullekin, huokaisi hän haaveellisena, silmät tutkimattomina kuin kaivon tumma vesi. – Pääsisinpä minäkin. Hän ei ehkä toista kertaa Suomeen tule. Ja hän on luvannut olla siellä kokkareillakin.
Halvaannuin taas katsomaan häntä, kun hän oli haaveillessaan täysin katseltavissa. Sitten se tuli: ajatusten ajatus!
– Voin antaa sinulle toisen lippuni.
– Eiih! Voitko!? Ei voi olla, oletko niin ihana!? Aavistin hänen huultensa värisevän
– Annan minä sen sinulle. Mitä minä sillä, kun minulla ei seuralaista ole.
– Voi kiitos. Mutta... Hän harkitsi pitkään ja minä tuijotin ja tuijotin. – Haluaisitko seuralaisen? Eihän minullakaan ole... Kelpaisinko minä?
– Sinä? Noin ihana... Lähtisitkö minun kanssani?
– No se on nyt sitten sovittu. Jee!!! Ilves!!! Paljonko muuten maksoit tuosta puvusta?
– Tuhat sata.
– Oho! Ilmankos se hyypiö lähti kapakkaan kesken päivän. Riisu nyt tuo hirveä perunasäkki. Se on ainakin kuusi ellei seitsemän numeroa liian iso. Katsotaan sinulle sopiva puku, en minä kehtaa sinun kanssa, jos tuossa menet. Saat liikaa maksamasi rahat takaisin.
En halua uuvuttaa tarinan yksityiskohdilla, mutta sen kerron, että tuhlasin suurella nautinnolla ne ylimääräiset rahat häneen. Olemme nyt naimisissa ja tuhlaisin häneen mielelläni paljon enemmänkin, jos minulla olisi ja jos hän, taloudellisena ihmisenä suostuisi yhteisten varojemme tuhlaukseen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Wau! Hieno kertomus.
Tietenkin edellytti toin eka osan lukemista.
Mutta toimi.