Siinä se lyhykäisyydessään tulikin. Ikää alkaa olla jo sen verran, että tällaisia aiheita on jonkin aikaa ehtinyt pohtia päässään. Aikaisemmin olin sen kannalla, että lapsenhankinnan tullessa ajankohtaiseksi kääntyisin klinikan puoleen. Tuntematon luovuttaja tuntui turvallisemmalta vaihtoehdolta juridisesti ja tapa on käsittääkseni myös varmempi tapa tulla raskaaksi. Myös tiivis vanhemmuus kumppanin kanssa lapseen veti puoleensa.
Asioita mietittyäni olen tullut toisiin ajatuksiin. Jos olosuhteet vain suinkin soisivat, niin haluaisin kasvattavani lapsen kumppanini kanssa, mutta niin että lapsi tietää isänsä.
Olen seurannut viimeaikoina paljon lapsia, jotka on adoptoitu tai ovat joutuneet muuten kasvaa ainakin toisen vanhemman poissaollessa tai jopa niin, ettei isää tiedetä. Se tekee usein pieneen ihmisen aukon juurettomuudellaan, joka voi johtaa esim. teini-iässä vaikeuksiin kun oma identiteettiä ja juuria haetaan. En sano että aina käy niin. Varmasti on paljon onnellisiakin tarinoita. Omassa vaakakupissa kuitenkin painaa enemmän se, että lapsi tulee tietämään, kenen lihaa ja verta oikeasti on. Väheksymättä y h t ä ä n kasvattajavanhempia.
En ole sillä asenteella liikkeellä, että haluaisin tuomita ihmisiä, vaan olisi kiva saada eri näkökulmia asiaan. Itsellänikin ajatusprosessi vielä kesken. Olen kuullut monesti että 'Me halutaan että lapsi tulee olemaan vain ja ainoastaan meidän'. Haluaisin ymmärtää kuinka se menee yhteen sen kanssa, että halutaan vain ja ainoastaan lapsen parasta, eikä ajeta vain omaa etua. Pelätäänkö isän kuvioissa oleminen uhkana jotenkin? Siis se, että lapsen äiti ja isä jakaa uniikin siteen keskenään jättäen toisen kasvattajavanhemman 'ulkopuolelle'. Ajatuksia, ajatuksia. Osa voi olla hölmöjäkin. Parempia otetaan vastaan.
Asioita mietittyäni olen tullut toisiin ajatuksiin. Jos olosuhteet vain suinkin soisivat, niin haluaisin kasvattavani lapsen kumppanini kanssa, mutta niin että lapsi tietää isänsä.
Olen seurannut viimeaikoina paljon lapsia, jotka on adoptoitu tai ovat joutuneet muuten kasvaa ainakin toisen vanhemman poissaollessa tai jopa niin, ettei isää tiedetä. Se tekee usein pieneen ihmisen aukon juurettomuudellaan, joka voi johtaa esim. teini-iässä vaikeuksiin kun oma identiteettiä ja juuria haetaan. En sano että aina käy niin. Varmasti on paljon onnellisiakin tarinoita. Omassa vaakakupissa kuitenkin painaa enemmän se, että lapsi tulee tietämään, kenen lihaa ja verta oikeasti on. Väheksymättä y h t ä ä n kasvattajavanhempia.
En ole sillä asenteella liikkeellä, että haluaisin tuomita ihmisiä, vaan olisi kiva saada eri näkökulmia asiaan. Itsellänikin ajatusprosessi vielä kesken. Olen kuullut monesti että 'Me halutaan että lapsi tulee olemaan vain ja ainoastaan meidän'. Haluaisin ymmärtää kuinka se menee yhteen sen kanssa, että halutaan vain ja ainoastaan lapsen parasta, eikä ajeta vain omaa etua. Pelätäänkö isän kuvioissa oleminen uhkana jotenkin? Siis se, että lapsen äiti ja isä jakaa uniikin siteen keskenään jättäen toisen kasvattajavanhemman 'ulkopuolelle'. Ajatuksia, ajatuksia. Osa voi olla hölmöjäkin. Parempia otetaan vastaan.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minä ja edesmennyt elämänkumppanini valitsimme vaihtoehdon, jossa eräs miespuolinen ystävämme tuli lapsiemme isäksi ja olisi mukana lapsien kasvatuksessa. Tästä on aikaa jo reilut 20 vuotta joten lapset ovat jo nuoria aikuisia. Kun valitsimme hänet tai hän meidät niin meille kakille oli tärkeätä, että meillä on suurinpiirtein samantyyppiset arvot, elämäntavat ja kasvatukseen liittyvät mielipiteet, koska silloin olisi helpompi sopia yhteiset pelisäännöt ja pitää niistä kiinni.
Olen yhden lapsen biologinen äiti ja toisen kasvattajaäiti mutta tämä on ollut meille vain juridinen määritelmä. Käytännössä olen yhtä paljon molempien äiti.
Lapset kutsuvat minua äidiksi, koska minun kanssaan he puhuvat suomea ja häntä he kutsuivat mom tai mommy:ksi koska hän oli englanninkielinen.
Näin jälkeenpäin ajateltuna meidän ratkaisumme oli meille se oikea, varsinkin kun lapset menettivät toisen äitinsä niin heillä on vielä kaksi rakastavaa vanhempaa.
Se, että on samaa lihaa ja verta on ainoastaan merkitystä silloin jos lapsi sairastuu johonkin vakavaan sairauteen ja tarvitaan esim. luuytimen tai munuaisen luovuttajaa. Biologinen side ei tietenkään aina takaa, että on sopiva luovuttaja mutta usein sopiva löytyy oman perheen tai sukulaisten parista.
Tää nyt ei kuulu aihepiiriin ja nuorena naisena en osaakaan oikein kommentoida alkuperäistä topikkia. Mutta haluan sanoa, että sun viestejäsi my 5 cents, on aina ilo lukea täällä forumilla. Jotenkin niin ihanan kypsää, ajattelevaa, suvaitsevaa ja elämänkokemuksen värittämää puhetta. Mielenkiinnolla luen aina kommenttejasi ja ne herättävät minussa ajatuksia. Mukavaa, että kirjoittelet täällä :))
Nöyränä kiitän sinua myönteisestä, lämpimästä palautteestasi.
Itse olen auttanut kahta naisparia saamaan lapsen koti-inssillä. Mikäli on lisää kiinnostuneita, voin auttaa heitäkin [email protected]
t. Nuori jaterve mies etelä-suomesta
No hyi, loppukaneetti: "Mutta usein sopiva löytyy oman perheen tai sukulaisten parista."
Eli serkumpi on aina herkumpi? Tais olla sulla se spermanluovuttaja vieläkin lähempänä perhepiirissäsi? No, lesbolortot on vähän tuollaisia.
Etkö osaa lukea? My 5 cents selkeästi puhui siinä lopussa, että lapsem sairastuessa vakavasti esim. luuytimen tai munuaisen luovuttaja löytyy helpommin perheen tai sukulaisten taholta jos on biologinen side lapsen ja vanhemman välillä.
Pitää paikkansa, että viittasin kirjoitukseni lopussa, että lapsen sairastuessa puhuin nimenomaan esimerkiksi luuytimen tai munuaisen luovuttajasta.
Saattaa olla, että godkge luki koko kirjoitukseni huolimattomasti ja luuli, että puhuin spermanluovuttajasta.
Toisaalta hänen vastauksessaan oli selkeästi provosoiva sävy, että taisi ihan ilkeyksissään vääristää sanojani. Mutta hänelle tiedoksi, spermanluovuttaja meidän tapauksessamme oli ystävämme, ei sukulainen.