Täytin tänä kesänä 18 vuotta... jo monta vuotta olen ollu sitä mieltä, että elämä on perseestä... ja sitä se on, edelleen. Viime ajat mä olen uskonu, että jollain tapaa asiat ratkeaa, mutta nyt tuntuu sille, että ulospääsyä ei ole. Sama noidankehä, samat asiat, samat naamat, samat ongelmat... voimat loppuu...
Ensinnäkin, isäni on alkoholisti. Minkä lisäksi hän on narsisti... siitä asti, kun aloin olemaan sitä mitä itse haluan ja ilmaisemaan omia mielipiteitäni, meillä meni sukset ristiin. Hänen ansiostaan tunnen olevani huono ihminen, enkä kykene mihinkään... olen typerä, ruma ja saamaton, laiska ja muuten vain riittämätön. Ristiriitaista sinänsä, että itse en ajattele itsestäni niin, mutta kun joku rakas ihminen toistelee sitä asiaa minulle milloin mitenkin ja koska tahansa, en jaksa uskoa itseeni, enää.
Kavereita minulla on, mutta osan kanssa ei olla niin läheisiä... olen kyllästynyt ajattelemaan ja kuuntelemaan toisia ja olemaan reilu toisia kohtaan. En saa koskaan mitään takaisin. Jokaisella tuntuu olevan menoa, minä olen aina yksin. Ja kun kysyn jota kuta johonkin, kukaan ei koskaan kerkeä.
En ole koskaan seurustellut... enkä jaksa enää etsiäkään. Baareista nyt ainakaan löydy koskaan mitään etsimisen arvoista... tai ainakaan minä en ole törmännyt. Ja kun eipä löydy edes baariseuraakaan. En sano olevani ruma seurustellakseni, mutta kun ketään sopivaa ei tule vastaan... Mua taasen ei kiinnosta playerit tms.
Inhoan valittaa näitä asioita... mutta kun en löydä ulospääsyä. Asun kotona, olen maalta ja teen täälä kyllä töitä. Asun isäni kanssa kahdestaan ja hänellä on naisystävä, jonka kanssa tulen joten kuten toimeen. Olen melkein aina kotona, kun toiset käy vaikka missä... saan heti siitä valituksia, isältäni, jos menen jonnekin. Sillä on aina töitä mulle... töitä, töitä ja töitä. Teen enemmän töitä, kun vaikka esim. mun kaverini ja silti isän mielestä kaverit on valioyksilöitä ja mä olen laiska joka kehtaa nukkua jopa aamu yhdeksään.
Olis paljonkin kirjotettavaa, mutta en tiedä onko siitäkään hyötyä... tuntuu säälittävältä kirjotella jonnekin suomi 24 sivuille, johon saan luultavasti vain vastauksia trolleilta taikka muuta vinoilua, mitä tietty tässä tarvitsenkin eniten. -.-
Ensinnäkin, isäni on alkoholisti. Minkä lisäksi hän on narsisti... siitä asti, kun aloin olemaan sitä mitä itse haluan ja ilmaisemaan omia mielipiteitäni, meillä meni sukset ristiin. Hänen ansiostaan tunnen olevani huono ihminen, enkä kykene mihinkään... olen typerä, ruma ja saamaton, laiska ja muuten vain riittämätön. Ristiriitaista sinänsä, että itse en ajattele itsestäni niin, mutta kun joku rakas ihminen toistelee sitä asiaa minulle milloin mitenkin ja koska tahansa, en jaksa uskoa itseeni, enää.
Kavereita minulla on, mutta osan kanssa ei olla niin läheisiä... olen kyllästynyt ajattelemaan ja kuuntelemaan toisia ja olemaan reilu toisia kohtaan. En saa koskaan mitään takaisin. Jokaisella tuntuu olevan menoa, minä olen aina yksin. Ja kun kysyn jota kuta johonkin, kukaan ei koskaan kerkeä.
En ole koskaan seurustellut... enkä jaksa enää etsiäkään. Baareista nyt ainakaan löydy koskaan mitään etsimisen arvoista... tai ainakaan minä en ole törmännyt. Ja kun eipä löydy edes baariseuraakaan. En sano olevani ruma seurustellakseni, mutta kun ketään sopivaa ei tule vastaan... Mua taasen ei kiinnosta playerit tms.
Inhoan valittaa näitä asioita... mutta kun en löydä ulospääsyä. Asun kotona, olen maalta ja teen täälä kyllä töitä. Asun isäni kanssa kahdestaan ja hänellä on naisystävä, jonka kanssa tulen joten kuten toimeen. Olen melkein aina kotona, kun toiset käy vaikka missä... saan heti siitä valituksia, isältäni, jos menen jonnekin. Sillä on aina töitä mulle... töitä, töitä ja töitä. Teen enemmän töitä, kun vaikka esim. mun kaverini ja silti isän mielestä kaverit on valioyksilöitä ja mä olen laiska joka kehtaa nukkua jopa aamu yhdeksään.
Olis paljonkin kirjotettavaa, mutta en tiedä onko siitäkään hyötyä... tuntuu säälittävältä kirjotella jonnekin suomi 24 sivuille, johon saan luultavasti vain vastauksia trolleilta taikka muuta vinoilua, mitä tietty tässä tarvitsenkin eniten. -.-
Vastaukset 1
Vanhimmat
hei..itse olen myös 18v ja masentunut.tai siis nyt olen päässyt yli siittä terapian,lääkkeiden ja tulevan mieheni ansiosta.eli neuvoni on että haet itsellesi jotain mukavaa harrastusta joka saa ajattelemaan muuta.itselläni ei ole yhtäkään kaveria mutta kihlattuni ystävät ovat minullekkin ystäviä.Niin ja terapiaan kannattaa hakeutua jos tarvitsee juttu kaveria ja sieltä saa apua muuhunkin esim noihin koti ongelmiin.Minä käyn vieläkin terapiassa aivan keskuste seuran vuoksi.sielä ei tuomita. Nykyään itselläni on kaikki hyvin.on mies,koira,yhteinen vuokra-asunto ja kaiken lisäksi odotan vauvaa:)
toivottavasti mielesi paranisi edes vähän yhdestä Ei trolli viestistä:) Itse en ymmärrä miksi täytyy tulla tänne haukkumaan toisia.tai ymmärrän:ei elämää,ei tunteita,ei järkeä,pieniä lapsia asialla..
joten hyviä jatkoja yritä pärjätä:)