Raiskauksen uhri.

epätoivoinen91

Olin parin kuukauden ajan vapaassa seksisuhteessa erään miehen kanssa. Mies oli muutenkin kuin unelma ja vietimme aikaa keskenämme muutenkin kuin seksin osalta kun sinkkuja olimme molemmat. Kävimme yhdessä ulkona, laitoimme ruokaa ja olimme kuin oikeassa suhteessa oleva pariskunta ja mies vaikutti aina erittäin mukavalta. Eräänä iltana en kuitenkaan ollut suostuvainen miehen kanssa seksiin ja hän otti minut väkipakolla enkä voinut estää häntä kun hän oli minua paljon voimakkaampi. Jälkeenpäin mies sanoi, että ei tarkoittanut viedä juttua noin pitkälle ja on pahoillaan asiasta ja oli myöhemmin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, vaikka minuun sattui ja itkin seuraavan yön. Nytten emme ole juurikaan pitäneet mitään yhteyttä toisiimme. Mies kertoo rakastavansa minua ja haluaisin uskoa häntä, koska välitän hänesti suuresti vaikka seurustelusuhdetta meillä ei ollut ja hän vaikuttaa kuitenkin olevansa pahoillaan omalla tavallaan tapahtuneesta. Mitä pitäisi tehdä? Jos päätyisin tekemään mieshestä kuitenkin ilmoituksen, oliko se liian myöhäistä kun tapahtuneesta on jo kuitenkin kuukausi ja en ole kertonut asiasta kenellekään kuin parhaalle ystävälleni? Pelkään, että kertomiseni myötä tämä saatettaisiin kohdistaa suoraan minuun ettei juttu olisi enää uskottava. Annanko vain asian olla ja yrittää unohtaa koko juttu ja jatkaa elämistä, vaikka asia on mielessäni päivittäin?

20

1658

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Älä usko satuja

      Ja mahtaakohan miehesi vieläpä olla jotain etnistä alkuperää ? jonka vain jätät kertomatta. No oli miten oli. Jätät miehen heti ja unohdat koko jutun. Siinä se. Vastaisuudessa valkkaat seurasi vähän tarkemmin.

      • Taneli91

        Hahhah, jokainen maailman ihminen on etnistä alkuperää. Minä esim. olen etniseltä alkuperältäni suomalainen. Sitäpaitsi onko vaikea käsittää, että suomalainenkin voi raiskata ja nöyryyttää?


    • epätoivoinen91

      Tarkoitatko ettei olisi ollut suomalainen? Kyllä oli. Ja tuntuu, että näin olisi parempi tehdä eli vain unohtaa ja yrittää elää asian kanssa, mutta parhaan ystäväni mukaan ilmoitus kannattaisi tehdä jotta mies ei tekisi vastaavaa seuraavissa 'suhteissaan' mutta kuinka kykenen olemaan varma ettei hän tekisi?

      • Hoh...

        "mutta kuinka kykenen olemaan varma ettei hän tekisi?"

        Et mitenkään, eikä se ole millään tavalla sinun asiasikaan "olla varma ettei hän tee". Jokainen päättää itse omat tekemisensä.


      • Käytäjärkeä

        Nyt se raiskasi sinut. Mitä seuraavaksi? Pahoinpitely, tappo....

        Ei tervepäinen mies tuosta vain raiskaa ketään.

        Jotakin on pahasti vialla.

        Juokse karkuun?


    • Saat rahaa!

      Voi veikkonen, voit hyvin tehdä rikosilmoituksen vaikka vuosien kuluttua, mies saa syytteen ja tuomion, sinä mellevät korvaukset! Kuulustelussa pidät sitkeästi kiinni kertomuksestasi, se riittää. Sama tietysti oikeudessa, tuhansia euroja verotonta tuloa on tulossa!

      • hyväksikäytetty

        Hyi, mikä kommentti vai oliko provo? Kertoo vääristyneistä arvoistamme. Ei meitä länsimaalaisia kiinnosta kuin raha. Toki sitä tarvitsee elämiseen, mutta sairasta miten sitä pitää kärkkyä koko ajan. Rikosilmoitusta minäkin suosittelen, jotta oikeus tapahtuisi. Raha sen sijaan on varmaankin kaiken henkisen kärsimyksen keskellä sivuseikka.


    • JK

      TEE RIKOSILMOITUS

    • titityyti

      Olen pahoillani että olet joutunut kokemaan tuollaista. Tee rikosilmoitus jos sinusta siltä tuntuu mutta valitettavasti tapahtuman todistaminen voi olla vaikeaa ja prosessi sinulle rankka. Jos sinusta tuntuu ettet voi/halua tehdä ilmoitusta. älä tee; kuuntele itseäsi, muut eivät voi sinua siihen pakottaa.

      Mutta älä yritä vain unohtaa asiaa vaan hae apua! Sanoit itsekin että asia pyörii mielessäsi päivittäin. Sinun täytyy saada käsitellä asiaa ja saada asianmukaista tukea. Hyvä että olet voinut puhua ystävällesi mutta voisit hyötyä myös ammattiavusta. Jos haet apua jo nyt etkä vasta vuosien päästä voit selviytyä tästä paremmin ja toipua nopeammin. Ota yhteyttä esim. Tukinaiseen.

    • jjjjjjjjjjkkkkkkkkkk

      Hei!
      Tee ilmoitus ja puhu jollekin luotettavalle taholle, esim psykologille asiasta. Hän osaisi auttaa sinua paremmin käsittelemään tätä väkivaltaa, mitä raiskaus on. Voimia!

    • Mansikkapeeveli

      Väkipakolla ottaminen on ehdottomasti väärin, eikä mikään ole tapauksessasi lieventävä asianhaara. Ihme, että mies myönsi, että oli tehnyt väärin, koska sitä ei yleinsä tapahdu. Ehkä häntä alkoi pelottamaan, että voisit tehdä rikosilmoituksen. Älä kuitenkaan mene tähän harhaan vaan toimi, kuten sydämessäsi tunnet.
      mekemiseen, mutta rikoksen toteennäyttäminen voi olla hankalaa tapauksessasi. Sinä itse tiedät parhaiten, että mitä tapahtui, eikä mikään voi mitätöidä sitä pois...
      Sinun kannattaisi ensisijaisesti hakeutua vaikkapa kunnallisen terveysaseman psykologin puoleen. Se on yleinsä maksuton ja, jos maksaakin niin kulu on pieni. Juridisiin asioihin saat apua esimerkiksi Rikosuhripäivystyksestä.

    • Tee rikosilmoitus heti sen voi tehdä jälkeenpäinkin.Jos rakastaa sua niin hän tunnustaa.

    • +3333

      Kyllä sinä voit vieläkin tehdä asiasta rikosilmoituksen. Suosittelen tekemään sen jos vieläpä mietit asiaa päivittäin. Suosittelen myös hakemaan ammattiapua.

      Mies teki väärin kun raiskasi sinut. Tuollainen ei ole normaalia seksuaalikäyttäytymistä.

      Se onko tekijä nyt suomalainen vai ulkomaalainen, ei kenties ole kaikkein oleellisinta kysyä kun joku kertoo tulleensa raiskatuksi. Mutta pisteet sinulle "älä usko satuja" hienotunteisuudestasi.

    • HerätysMaailmaan

      Jos olette olleet miehenne kanssa useasti intiimissä kanssakäymisissä, joista yhdessä hän on ilman väkivaltaa ottanut Teidät. Todisteita ei kyllä kuukauden jälkeen olle. Ellei sitten mies tunnusta (tuskin). Sitä paitsi, koeta ymmärtää, että raiskaus on yleisesti ottaen sitä, että vedetään pataan kunnolla ja tehdään hirveitä uhkauksia tai muita julmia keinoja. Kansainvälisesti kyseessä on ilman väkivaltaa 'ainoastaan' suostumuksen puute, tokihan monet voivat pakottaa vaikka allekirjoittamaan sopimuksen ennen yhdyntää. Et ymmärrä. Nykyaikana voidaan ihmiset jopa orjuuttaa ja vingut tuosta. Koeta jatkaa elämääsi, mutta tee kuten itse parhaaksi näet.

    • pullansyöjä1

      "epätoivoinen91"


      Hah, muija on hädin tuskin 20vee ja ihan oikein miehen kanssa pehtaillut.
      Onkos se näitä Jusseja jotka menee naimisiin 18 vee teinien kanssa vai?

      Kuka muu olisi niin idiootti että teinien kanssa nussisi saati kuksisi sen enempää mitä 18 vuotias 8v tyttöjenkään kanssa.

      On siinä kumma herra kun ei parempaa piparia löytänyt kohteekseen vaan pitää mennä pilaamaan keskenkasvuinen raaka taikina vaikka parempaa uunituoretta kolmekymppistäkin olisi varmasti ollut saatavilla.

    • Hakekaa apua

      Hakekaa apua molemmat. Toki kuvailemasi tilanne täyttänee rikoksen tunnusmerkit, mutta rikoksen toteennäyttäminen on lähes mahdotonta, jos mies ei tunnusta. Vaikka olen sitä mieltä, että rikoksentekijän tulee joutua vastuuseen teostaan, en usko sen auttavan tilannettanne.

      Jos rakastat miestä edelleen ja haluat jatkaa tapailemista, keskustelkaa tilanteestanne. Voi olla, että mies ei oikeasti käsitä toimineensa kohtuuttomasti ja väärin, eikä hän ymmärrä, ettei se ole sama asia kuin jokin pieni riita, joka selvitetään kertakeskustelulla. Älä suostu enää seksiin, ennenkuin asiaa on käsitelty kunnolla - mielellään ammattiavussa. Jonkun muun on sinun lisäksesi kerrottava miehelle, ettei noin voi toimia!

      Teillä on vielä mahdollisuus, jos haluat niin. Jos tunteesi ovat kuolleet, jätä mies ja hae apua kuitenkin itsellesi. Sinun on joka tapauksessa käsiteltävä asiaa, jotta voit jatkaa elämääsi eteenpäin ja uskallat luottaa jälleen miehiin.

    • tyttövaan

      Itse jouduin seksuaalirikoksen uhriksi ja kaverini päättäväisyydestä teimme tekijöistä ilmoituksen.Tekijät pidätettiin heti ja pidettiin hyvin tallessa.Kuulustelurumban jälkeen en tiedä oliko ilmoituksesta mitään apua, ehkä se että miehet saavat edes jonkun rangaistuksen teoistaan.Mutta itse kun ajattelen jouduin kertomaan tapahtumat niin monelle ihmiselle että en tiedä kuinka jaksoin.Olo oli tyhjä,ahdistunut ja voin myös pahoin.Itse sain ohjeet että pahin tapa mitä voin tehdä on että hautaan kaiken tapahtuneen ja tunteet syvälle sisälleni.Paras tapa päästä yli tällaisesta on puhua siitä mahdollisimman monelle ja ystävät ovat tässä kaikista paras tuki.Mutta mitä ikinä oletkin asian suhteen tehnyt muista että jos teet ilmoituksen joudut käymään tapahtuneen moneen kertaan läpi ja vielä yksityiskohtaisesti.Toisaalta tällaisen tapahtuneen johdosta ei kannattaisi ilmoituksen tekemistä lykätä sillä lääkärin tarkastuksella ei ole enää mitään väliä ja tapauksessa on sana sanaa vastaan.

      • dudeman

        Aina kun uhrit tai sivulliset taivastelevat ilmoituksen tehneen kokemuksia, lääkärin tarkastuksia ja useaan kertaan tehtyjä kysymyksiä ja aiheeseen palaamisia, niin moniko(kukaan..................)heistä miettii oikeasti että miltä se toinen vaihtoehto olisi tuntunut ja miten se olisi vaikuttanut myös pitkällä tähtäimellä? On helppoa kauhistella ikäviä tunteita ja tilanteita, mutta on myös helppoa unohtaa että ei se toinen vaihtoehto olisi helpompi vain sen takia että siitä puuttuisivat juuri nämä tietyty ikävät asiat jotka esim raiskauksen yhteydessä liityy ilmoituksen tekemiseen, oikeuden käyntiin ja kaikkeen siihen liittyvään.

        Usein lukee tai kuulee miten uhri muistelee kymmeniäkin vuosia sitten tapahtunuttta rikosta josta ei tehnyt ilmoitusta, mutta harvoin jos koskaan sellaista jossa yhtä kauan olisi vaivannut rikos josta ilmoitus olisi tehty.

        Ihminen haluaa vaistomaisesti löytää täydellisen vaihtoehdon ja kaikki muu tuntuu sillä hetkellä väärältä. Oikea elämä ei vain noudata sellaista....


    • rough mac

      Tietysti olla tekemättä mitään ja "unohtaa" eli miettiä seuraavat 30v aina silloin tällöin vähintäänkin vähän vastaavissa tilanteissa.Eihän sitä kannata turhaa rakastunutta miestä vaivata....

      Yleisesti: Uhrin tehtävä on tehdä ilmoitus kaikki muu schaisse mitä jaksetaan jauhaa ja pyöritellä uhrien ja taivastelijoiden puolesta on oikeuslaitoksen vastuulla ja velvollisuutena. Toisin sanoen, jos sinua lyödään kadulla turpaan, viedään, lompakko, auto ja kännykkä, niin jätätkö ilmoittamatta koska sinulla ei ole tarpeeksi todisteita?!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      Miehenä ja aika karunkin elämän jo eläneenä ei silti voi kuin joka kerta ihmetellä mitä kaikkea paskiaiset saavat tehdä joutumatta kuseen, se on aivan uskomatonta...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      0
      7907
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      176
      1734
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1114
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1113
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      60
      1006
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      190
      928
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      182
      910
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      876
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      803
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      704
    Aihe