Lars Kepler - pettymys

et taida ymmärtää mistään mitään. Kepplerin hypnotisoija oli hyvä omalla tavallaan ja on eri tyylinen kuin Mankellin Stieg Larssonit, joiden sävy on yhteiskunnan väryyksien syitä pohtiba ja etsivä.. Hypnotisoija oli psykologinen trilleri, hyvä sellainen, tosin loppu oli pitkäveteinen.

en ole lukenut hypnotisoijaa mutta keplerin toista paganini ja paholainen aloittelen.
Luin äsken arvosteluja, ja tuntui saavan aika paljon kritiikkiä mm. laskelmoivuudestaan.
Ylipäätään tuntuu, että ruotsidekkareissa on liikaa saman toistoa, epäomaperäisyyttä, viihteellisyyttä joka toki maistuu toisille hyvinkin, mutta voi olla myös sekä kepeää että mautonta. Vähän sellaista purkkaa aivoille pseudo-älyllisessä/syvällisessä kuoressa.
En ole ns dekkariharrastaja, mutta sen tiedän että genre on paitsi kuuma myös monimuotoinen, ja hyviä deksuja on kirjoitettu jo monet vuosikymmenet.
Jokaisella lukijalla on oma makunsa ja odotustasonsa. Kun ikää tulee, tietyt tyypittelyt ja sankari-pahis- kaavamaisuudet alkavat tulla korvista. Ja tämä iänikuinen teinityttö/nuori nainen uhrina ja toisaalta korostetun uhmakkaana sankarina.
Tuntuu, että moni kirjailija on keksinyt ns formaatin, joka myy. Voimme turvallisesti kirjan kautta "ennakoida" ja sovittaa mielessämme yksityiselämän karmeuksia ja toisaalta lohduttautua ylivertaisen moraalitajun omaavilla kunnon kansalaisilla, joihin maailman pyöriminen nojaa.

Todella hyvän dekkarin kuuluisi jo tänään kyetä ironisoimaan omia maneereitaan ja tarkoitusperiään. Muuttaako dekkareiden lukeminen ketään ns kehittyneemmäksi, vai tarjoaako se vain välineen maailman ja ihmisten välisten suhteiden yksinkertaistamiselle? Hyvin moni nykydekkari tarjoaa mahdollisuuden tirkistellä pimeää, jota emme halua nähdä itsessämme.