Heissan!
Ensin hieman taustaa: Kuvittelin seitsemäntoista vuotiaaksi asti olevani täysin hetero.. Mitä siitä vaikken ollutkaan sen suuremmin ikinä mitään tuntenut poikia kohtaan.. ehkä jotain ihastumisia, mutta en halunnut niitä ikinä toteuttaa. Ihan vaan pään sisällä pyöritellä. Ajattelin, että sitten joskus kun tulee vastaan se oikea, niin sitten sitä mennään tukkaputkella, ei tässä hätiä mitiä! Sitten tapasin tämän nuoren naisen, ja juttu vähän niinkuin lipesi käsistäni :) ja yhtäkkiä olinkin korviani myöten rakastunut. ja yhdessä oltiin erottiin ja taas yhteen tultiin ja taas oltiin... puolitoista vuotta. ja sitten kävi lopullinen ero jokin aika sitten ja on se edelleen vaikea aihe, kun rakastan jollain tasolla edelleen häntä :) ja.. hän taasen haluaisi olla ystävä ja seurustelee nykyään miehen kanssa. mutta siis pohdintani on seuraava:
Naisista olen kiinnostunut eniten, luokittelisin itseni mielelläni homoksi(=lesboksi), mutta kun en osaa varmaksi sanoa ettenkö ikinä saattaisi miehen kanssa olla niin aina kun uusiin ihmisiin tutustun ja asiaa kysytään niin turvaan selustan sanomalla olevani bi. huoh. Bi, joka on enemmän naisiinpäin. tai miten sen nyt haluaa muotoillakin. Kotikielessä & -oloissa sanon vaan, että olen homo. homo kuin homo, joka tapauksessa kakkosluokan kansalainen. Miehiä en katsele sillä silmällä, harvoin näkee miehiä, jotka ulkonäöllisesti miellyttäisivät, ja alakerranvarustus saa aikaan lähinnä hieman inhon tunteita? kuitenkin oma ulkonäköni miellyttää kovasti heitä - olen rintava, hoikka ja melko pitkäkin - ja saan huomiota siltä suunnalta, varsinkin hieman vanhemmilta.
Nyt kun olen työkaverieni kanssa jutellut miehistä ja naisista ja elämästä, yksi työkaverini on alkanut suorasti vihjailemaan että olisin hänelle erittäin mieluisa miniä. pointti ei nyt ollut siis siinä, vaan se, että olen alkanut miettiä, olenko kiinnostunut naisista myöskin siksi, etten haluaisi hypätä tuntemattomaan kun miesten kanssa ei kokemusta ole? että siksikö miehet tuntuvat niin vastenmielisiltä ja ajatus etoo?
Heti puolustaudun, että nyt kun asiaa olen pohtinut ei ajatukset kyllä mitenkään miehiinpäin ole yhtään enempää kuin aiemminkaan lämmenneet. Oman naisen haluaisin, ja vieläpä täysin homon, enkä bitä, koska jostain syystä se tunne, että riittää toiselle aivan eritavalla kun tämä ei ole kahden halun välissä, on turvallinen ja siihen haluaisin upota. ääh. menipä rumasti kirjoitetuksi. mutta siis. ja pelkään myös vähän mitä päässäni napsahtaisi, jos olisinkin miehen kanssa, että muuttuisinko kovasti? katoaisiko osa minusta? että kaipaisinko naista, tai että jos olisin naisen kanssa, kaipaisinko sitten miestä.
tästä nyt tulee hieman kuva, että olen eksyksissä seksuaalisen identiteettini kanssa, ehkä hieman olenkin.
tahtoisin siis keskustelua aiheesta, onko mahdollista, että osa homoutta, on pelkoa tuntematonta kohtaan?
JA miksi ei näinkin päin: Osa ääriheteroutta on pelkoa tuntematonta kohtaan: ei osata kuvitella itseään suhteeseen samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa?
... ja saanko sanoa olevani homo, vaikka saatankin joskus "retkahtaa" mieheen? vai onko se "huijausta" kun tiedän jo nyt, että niin saattaa joskus käydä?
tuntoja? kokemuksia? jaettavaa viisautta? ilolla otetaan kaikki kommentit vastaan :)
Ensin hieman taustaa: Kuvittelin seitsemäntoista vuotiaaksi asti olevani täysin hetero.. Mitä siitä vaikken ollutkaan sen suuremmin ikinä mitään tuntenut poikia kohtaan.. ehkä jotain ihastumisia, mutta en halunnut niitä ikinä toteuttaa. Ihan vaan pään sisällä pyöritellä. Ajattelin, että sitten joskus kun tulee vastaan se oikea, niin sitten sitä mennään tukkaputkella, ei tässä hätiä mitiä! Sitten tapasin tämän nuoren naisen, ja juttu vähän niinkuin lipesi käsistäni :) ja yhtäkkiä olinkin korviani myöten rakastunut. ja yhdessä oltiin erottiin ja taas yhteen tultiin ja taas oltiin... puolitoista vuotta. ja sitten kävi lopullinen ero jokin aika sitten ja on se edelleen vaikea aihe, kun rakastan jollain tasolla edelleen häntä :) ja.. hän taasen haluaisi olla ystävä ja seurustelee nykyään miehen kanssa. mutta siis pohdintani on seuraava:
Naisista olen kiinnostunut eniten, luokittelisin itseni mielelläni homoksi(=lesboksi), mutta kun en osaa varmaksi sanoa ettenkö ikinä saattaisi miehen kanssa olla niin aina kun uusiin ihmisiin tutustun ja asiaa kysytään niin turvaan selustan sanomalla olevani bi. huoh. Bi, joka on enemmän naisiinpäin. tai miten sen nyt haluaa muotoillakin. Kotikielessä & -oloissa sanon vaan, että olen homo. homo kuin homo, joka tapauksessa kakkosluokan kansalainen. Miehiä en katsele sillä silmällä, harvoin näkee miehiä, jotka ulkonäöllisesti miellyttäisivät, ja alakerranvarustus saa aikaan lähinnä hieman inhon tunteita? kuitenkin oma ulkonäköni miellyttää kovasti heitä - olen rintava, hoikka ja melko pitkäkin - ja saan huomiota siltä suunnalta, varsinkin hieman vanhemmilta.
Nyt kun olen työkaverieni kanssa jutellut miehistä ja naisista ja elämästä, yksi työkaverini on alkanut suorasti vihjailemaan että olisin hänelle erittäin mieluisa miniä. pointti ei nyt ollut siis siinä, vaan se, että olen alkanut miettiä, olenko kiinnostunut naisista myöskin siksi, etten haluaisi hypätä tuntemattomaan kun miesten kanssa ei kokemusta ole? että siksikö miehet tuntuvat niin vastenmielisiltä ja ajatus etoo?
Heti puolustaudun, että nyt kun asiaa olen pohtinut ei ajatukset kyllä mitenkään miehiinpäin ole yhtään enempää kuin aiemminkaan lämmenneet. Oman naisen haluaisin, ja vieläpä täysin homon, enkä bitä, koska jostain syystä se tunne, että riittää toiselle aivan eritavalla kun tämä ei ole kahden halun välissä, on turvallinen ja siihen haluaisin upota. ääh. menipä rumasti kirjoitetuksi. mutta siis. ja pelkään myös vähän mitä päässäni napsahtaisi, jos olisinkin miehen kanssa, että muuttuisinko kovasti? katoaisiko osa minusta? että kaipaisinko naista, tai että jos olisin naisen kanssa, kaipaisinko sitten miestä.
tästä nyt tulee hieman kuva, että olen eksyksissä seksuaalisen identiteettini kanssa, ehkä hieman olenkin.
tahtoisin siis keskustelua aiheesta, onko mahdollista, että osa homoutta, on pelkoa tuntematonta kohtaan?
JA miksi ei näinkin päin: Osa ääriheteroutta on pelkoa tuntematonta kohtaan: ei osata kuvitella itseään suhteeseen samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa?
... ja saanko sanoa olevani homo, vaikka saatankin joskus "retkahtaa" mieheen? vai onko se "huijausta" kun tiedän jo nyt, että niin saattaa joskus käydä?
tuntoja? kokemuksia? jaettavaa viisautta? ilolla otetaan kaikki kommentit vastaan :)
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ensinnäkin minusta ihminen on sitä mikä tuntee olevansa. Eli jos tunnet nyt olevasi homoseksuaali ja muutaman vuoden päästä tuumaatkin olevasi bi, ei se ole huijausta. Ihminen ei ole kiveen kirjoitettu. Me muutumme kaiken aikaa.
Itse haluaisin myös sanoa olevani lesbo, mutta en voi sitä hyvällä omalla tunnolla sanoa. Viehätys miehiin on olemassa, vaikkakin lievänä. Itseäni inhottaa seksi miehen kanssa (siihen on omat syynsä), ja olen joskus miettinyt heittääkö se minut naisiin päin. Siihen lopputulokseen olen kuitenkin päätynyt, että ei se ole syyllinen. Olin jo lapsena naisiin päin kallellaan, vaikken sitä silloin tajunnut. Ja silloin tuota syytäni ei vielä ollut olemassa. Tuskin tuntemattoman pelko niin paljon vaikuttaa, varmasti jokainen nainen pelkää jollain tasolla ensimmäistä kertaansa, eivätkä nämä silti lesboiksi ryhdy. Jos tarpeeksi haluaa, uskaltaa.
Ihminen muuttuu kaikenaikaa. On siis turha murehtia muuttuuko jos makaa miehen kanssa. Jos muuttuu niin muuttuu. Elämä on sellaista. Elämässä myös kaipaa yhtä sun toista asiaa, mutta kaikkea ei voi saada. Jos on miehen kanssa, on miehen kanssa. Jos on naisen kanssa, on naisen kanssa. Jos haluaa toista sukupuolta, se on voi voi. Ei mahda mitään. Ei elämässä voi saada kaikkea. Kyllähän sitä tavis heteroillekin tulee houkutuksia elämässä, sitä ei vain voi keksiä tekosyitä tyyliin "Muttakun olen bi", täytyy vain kieltäytyä. Vai olisiko heteronaiselle sallittua mennä jonkun bodatun urheilijan kanssa sänkyyn, koska omalla miehellä on kaljamaha?
" ja pelkään myös vähän mitä päässäni napsahtaisi, jos olisinkin miehen kanssa, että muuttuisinko kovasti? katoaisiko osa minusta? että kaipaisinko naista, tai että jos olisin naisen kanssa, kaipaisinko sitten miestä."
Samaa olen miettinyt itse, kun kummastakaan ei ole kokemusta. Alkukohtaisesti olen sitä mieltä, että kaikki on vain kiinni henkilökemioista ja että ei sillä sukupuolella ole väliä, että jos on tarpeeksi keskinäistä latausta niin hommat hoituu..
Mutta silti mietin, että jos esim. Alkaisin seurustella naisen kanssa, kaipaisinko miestä? Entä jos kuitenkin kyllästyisinkin seksiin naisen kanssa - mitä en missään nimessä halua. En halua koskaan, ikimaailmassa satuttaa ketään enkä koskaan lähtisi pettämään. Hyvä on. Oletetaan, että tällä hetkellä olen enemmän naisiin. Mutta seksuaalisuushan voi muuttua, entä jos se yhtäkkiä muuttuukin? En halua satuttaa..
Vai onko tämä vain sitä, että minun on niin vaikea päästää irti heteromallista jonka olin päähäni niin tiukkaan iskostanut? Lapsena/varhaisteininä minä kiihotuin enemmän naisvartalosta (toisinaan miehenkin). Mutta tukahdutin sen puolen itsestäni. Unohdin sen jopa, kunnes kävi se juttu, joka monille on täällä niin tuttu. Eli rakastuin naiseen. Ja se vapautti myös ne muistot.
Ajatus seksistä miehen kanssa ei tunnu vastenmieliseltä kuitenkaan. Pari viime ihastusta ovat olleet naisia eikä minulla ole juurikaan mielenkiintoa miehiä kohtaan.. Ainakaan seksuaalisesti, mutta minussa silti on se heteromalli joka kaikissa muissakin ja joskus unelmoin poikaystävästä.. En kuitenkaan nää meitä sänkyhommissa.
Nyt olen jokseenkin rakentanut itselleni Bi-identiteetin. Siitä huolimatta minua ärsyttää se kaikkialla vallitseva heteronormi. Enkä jaksa puhua söpöistä pojista täi miehistä - ärsyttävää... Mieluummin naisista.
Kaksijakoista, monimutkaisa. HUOH, miksi tämän pitää olla niin vaikeaa..
"HUOH, miksi tämän pitää olla niin vaikeaa.. "
Itse näen että se on juuri niin vaikeaa kuin miksi sen ajattelee. Minusta se on hyvin yksinkertaista. Sitä on jossain määrin, milloin missäkin suhteessa, kiinnostunut molemmista sukupuolista. Sitten sitä jokupäivä kohtaa jonkun ja rakastuu. Sitten sitä ollaan yhdessä myötä ja vastoinkäymisissä. Seksi on vain yksi osa suhdetta, siinäkin on myötä ja vastoinkäymisiä. Sitä tulee elämässä ihastuksia ja houkutuksia, niitä tulee kaikille. Se on sellaista. Ne pitää vain voittaa ja jos se tuntuu kertakaikkisen mahdottomalta, niin on punnittava vallitsevan suhteen päättämistä. Se on kuitenkin aina päätös joka täytyy harkita tarkkaan, eikä pelkkä seksi ole minusta mikään peruste siihen.
Mutta jokainen tietysti näkee tämän maailman eri valossa, ei sillä :)