siis tässä on kirjoittamini novelli. kommentoikaa kiitos. ja anteeksi mahdolliset kirjoitus virheet.
Miten määritellään sana normaali? Minusta tuntuu ihan normaalilta. Minusta tuntuu kuin olisin ihminen. Silti katson maailmaa lasin läpi, maailmaa joka koostuu yhdestä huoneesta valkosine seinineen ja huonekaluineen ja valkotakkisine ihmisineen. Ihmisineen, jotka ovat minulle kasvottimia ja nimettömiä.
Joka päivä valkotakkiset ihmiset tulevat ja tekevät minulla kokeita. He käskevät minun tehdä kaikenlaista, heittämään tikkaa, laulamaan, tai kerran rakentamaan tulitikuista eiffel-tornin. Onnistuin kaikessa täydellisesti, vaikka en ole koskaan edes nähnyt koko eifel-tornia tai kuullut musiikkia. Päiväni ovat aina samanlaisia enkä edes välitä mitä tapahtuu, en enää. En edes tiennyt onko minulla tunteita en ollut varma olenko edes olemassa.
Kerran herättyäni valkoisesta sänkystäni, joku oli vahingossa jättänyt huoneen ainoan ikkunan valkoisen verhon auki ja näin valon tulevan ikkunasta, kultaisen valon, aurinkon valon, silloin tunsin kyyneleen valuvan poskeani pitkin elämäni ensimmäisen kyyneleen ja teisin että minullakin on tunteita, että olen olemassa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Juu, onhan siellä pari k-virhettäkin ;) oot kai joskus kuullut "äng"-äänteestä? :D sulla lukee sänkystä, aurinkon jne. No joo, korjaamalla hoituu homma. Eiffel-torni isolla. Hmm... emmä tiiä mtn rakentavaakaan, mutta onks toi siis koko novelli? :D
"siis tässä on kirjoittamani novelli"... jatkuuko tuo, vai jääkö se tommoiseksi? Ei tuo vielä ihan novellista käy , muuten hyvä. asteikolla yhdestä kymmenen saat yhdeksikön.
Liian lyhyt. Tässä ei ehdi olla mitään tarinan kaarta tai sisältöä. Joku vain avasi verhot, siinä se. Kirjoittajasta tuntuu joltain, mutta miksi, mihin se johtaa? Mitä tapahtui sen jälkeen? Kuka avasi verhot? Mitä kokeita tehtiin? Miten Eiffel-torni rakentui, tuliko se humanoidin kautta?
Kerro lisää.
kirjoitus virheet
Minun mielestäni tämä on ihan hieno. Tulee mieleen, että olisiko tämän kirjoittanut joku, joka "asuu" jossain laitoksessa ja on ollut suuri ponnistus saada tämä teksti kirjoitettua ja nyt tämä tämmöinen ihminen on alkanut kirjoittaa novelliaan meille tänne kirjailijanalutpalstalle. Erehdynkö täysin?
Ovatko nuo kasvottomat ja nimettömät ihmiset jotain hoitureita, joille olevat vain joku tapaus tai paketti, jota he hoitavat. Eivätkä he välitä siitä, että olet ihminen ja tunnet yms. He kohtelevat sinua niin kuin et olisi ihminen. Kuitenkin tunnet asiat ihan mielestäsi normaalisti - ja luultavasti oletkin ihmisenä ihan normaali. Ja tunnet ja sinulla on tunteet kuten meillä muillakin.
Jos olen oikeassa, niin pystyisitkö kehittämään tätä tarinaasi siten, että lukija hamottaa tilanteen vielä paremmin ja osaa laittaa sen jotenkin oikeaan raamiin.
Keksisitkö sitten vielä jonkun toisen paikan, jonne tämän voisi laittaa, jotta se saisi enemmän lukijoita?