Vanhanaikainen isä . .

12-vuotias

Mitä isommaksi olen kasvanut, sitä enemmän alkaa haitata isän jumittunut ajatusmaailma omaan nuoruuteensa. Hänestä 12-vuotias on täysi lapsi jolle voisi ostaa vielä barbin lahjaksi. Seurustelu kuuluu aikuisikään, meikkaus kuuluu vanhemmille kuin ikäisilleni. Vanhempani ovat eronneet ja käyn aika usein isän luona, en ikinä meikkaa sielä ja keskustelummekin ovat sitä kuulumisten tms vaihtelua. Haluaako isä etten kasva aikuiseksi ? Ja seurustelu on se pahin juttu, koska seurustelen enkä ole kertonut siitä isälle, enkä kyllä äitillekkään. Olemme olleet yli 2 kuukautta yhdessä.

101

3486

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 12-vuotias

      Tuohon edelliseen vielä lisään, niin miten saisin isän tajuamaan että nyt eletään hieman eriaikaa, kuin silloin 60-luvulla.

      • mäoonkolmekymppinen

        'kuinka vanha isä sinulla oikein on?
        Mie olen 30-vuotias ja minun isä on elänyt nuoruuttaan 60-luvulla.


      • 15-vuotias tyttö
        mäoonkolmekymppinen kirjoitti:

        'kuinka vanha isä sinulla oikein on?
        Mie olen 30-vuotias ja minun isä on elänyt nuoruuttaan 60-luvulla.

        Ihmettelen vähän kysymystäsi, koska luulisi kolmekymppisen osaavan laskea -60-luvulla nuoruuttaan viettäneen ihmisen iän, varsinkin jos oma isä on tällainen ihminen.
        Mitä väliä sillä on, minkä ikäiset vanhemmat on? Itse tunnen 12-vuotiaan pojan jonka isä on kohta 61 ja erittäin nuorekas ja hyväkuntoinen. Iästä ei ole koskaan ollut mitää ongelmaa, päinvastoin. Poika tietää paljon asioita joista ikätovereillaan ei ole hajuakaan, koska suht iäkkäät vanhemmat ovat siirtäneet elämänkokemustaan lapselleen.
        Mielestäni kommenttisi oli turha ja jopa loukkaava. Tämä kommentti on tarkoitetti vain viestiisi viitaten, ei itse nimimerkin 12-vuotias kirjoitukseen.


      • pikkupapa

    • kaksoiselämää2

      Olet kyllä tosi nuori seurustelemaan. Minkä ikäinen poika on? Kauhistuisin jos oma tyttäreni meikkaisi ja leikkisi aikuista 12-vuotiaana. Sukupuolielämän alkaminen jo kahden-kolmen vuoden sisällä olisi suorastaan laitonta, ainakin jos poikakaverisi on sinua huomattavasti vanhempi. Koulukaverien pölötykset kannattaisi jättää omaan arvoonsa, siis seikkailuilla ja kokemuksilla kehuskelut.
      Sääli lapsia joilla on hirveä kiire aikuisuuteen. Kyllä tätä "herkkua" riittää vielä kymmeniä vuosia, vaikka ottaisit vielä iisimminkin. Sinuna keskittyisin meikkaamisen sijaan hyvien kouluarvosanojen hankkimiseen ja erilaisten käytännön työtaitojen opetteluun sekä harrastuksiin kuten liikunta. Olet todella kovinkovin nuori! Ja vanhemmiltasi salaat liikaa asioita.

      • Mietiennekusanot

        Juu pidä pääs kii iha sama minkä ikäset seurustelee!! JA mitä vitun välii jos sun tyttäres meikkaa!??!!? Oma sen elämä on ei se missää vankilassa haluu varmaa asuu!!?!? Mee nussii miestäs saatana enneku tuut puhuu nykyajan teinestä ku et tiiä niistä vittu pätkääkää!!! ET tajuu nykyajan teineist vittu mitää, turha tulla valittamaa!! JA vittu noi kouluarvosanat saa iha samal tavalla vaikka meikkaaki!!! Ja mitä vitun välii jos jätkä on vuoden pari vanhempi?!?!? Ite oon -96 ja oon -98 kaa yhes!!! Taijuisit ensiks teineist jotain enneku tuut tänne puhuu!! Ja jos se ei haluu kertoo jotain henkilökähtasta nii ei sen tartte!! Khyll mäki oon 2 vuotta nuoremman kaa ja me ollaa ihan normei!! Se meikkaa saa ihan hyvii numeroita ja mä oon ihan normi saan hyvii numeroita!! IKä on vittu luku, eri asia jos -96 ois jonku -00 - 01 kaa yhessä!! Oot säki varmaa parivuotta nuorempi ku sun mies?!? Vai ootko vanhempi? EI oo välii!!


      • Mietiennekusanot kirjoitti:

        Juu pidä pääs kii iha sama minkä ikäset seurustelee!! JA mitä vitun välii jos sun tyttäres meikkaa!??!!? Oma sen elämä on ei se missää vankilassa haluu varmaa asuu!!?!? Mee nussii miestäs saatana enneku tuut puhuu nykyajan teinestä ku et tiiä niistä vittu pätkääkää!!! ET tajuu nykyajan teineist vittu mitää, turha tulla valittamaa!! JA vittu noi kouluarvosanat saa iha samal tavalla vaikka meikkaaki!!! Ja mitä vitun välii jos jätkä on vuoden pari vanhempi?!?!? Ite oon -96 ja oon -98 kaa yhes!!! Taijuisit ensiks teineist jotain enneku tuut tänne puhuu!! Ja jos se ei haluu kertoo jotain henkilökähtasta nii ei sen tartte!! Khyll mäki oon 2 vuotta nuoremman kaa ja me ollaa ihan normei!! Se meikkaa saa ihan hyvii numeroita ja mä oon ihan normi saan hyvii numeroita!! IKä on vittu luku, eri asia jos -96 ois jonku -00 - 01 kaa yhessä!! Oot säki varmaa parivuotta nuorempi ku sun mies?!? Vai ootko vanhempi? EI oo välii!!

        Vau kiitos, tuon viestin lukemisen jälkeen tiedän nykyajan teineistä enemmän kuin tahtoisin.


      • Oppia ika kaikki
        Mietiennekusanot kirjoitti:

        Juu pidä pääs kii iha sama minkä ikäset seurustelee!! JA mitä vitun välii jos sun tyttäres meikkaa!??!!? Oma sen elämä on ei se missää vankilassa haluu varmaa asuu!!?!? Mee nussii miestäs saatana enneku tuut puhuu nykyajan teinestä ku et tiiä niistä vittu pätkääkää!!! ET tajuu nykyajan teineist vittu mitää, turha tulla valittamaa!! JA vittu noi kouluarvosanat saa iha samal tavalla vaikka meikkaaki!!! Ja mitä vitun välii jos jätkä on vuoden pari vanhempi?!?!? Ite oon -96 ja oon -98 kaa yhes!!! Taijuisit ensiks teineist jotain enneku tuut tänne puhuu!! Ja jos se ei haluu kertoo jotain henkilökähtasta nii ei sen tartte!! Khyll mäki oon 2 vuotta nuoremman kaa ja me ollaa ihan normei!! Se meikkaa saa ihan hyvii numeroita ja mä oon ihan normi saan hyvii numeroita!! IKä on vittu luku, eri asia jos -96 ois jonku -00 - 01 kaa yhessä!! Oot säki varmaa parivuotta nuorempi ku sun mies?!? Vai ootko vanhempi? EI oo välii!!

        Oikein hyvä neuvo, jonka noudattamista suositan sinulle itsellesikin: "Mieti ennen kuin sanot!"


      • Mietiennekusanot kirjoitti:

        Juu pidä pääs kii iha sama minkä ikäset seurustelee!! JA mitä vitun välii jos sun tyttäres meikkaa!??!!? Oma sen elämä on ei se missää vankilassa haluu varmaa asuu!!?!? Mee nussii miestäs saatana enneku tuut puhuu nykyajan teinestä ku et tiiä niistä vittu pätkääkää!!! ET tajuu nykyajan teineist vittu mitää, turha tulla valittamaa!! JA vittu noi kouluarvosanat saa iha samal tavalla vaikka meikkaaki!!! Ja mitä vitun välii jos jätkä on vuoden pari vanhempi?!?!? Ite oon -96 ja oon -98 kaa yhes!!! Taijuisit ensiks teineist jotain enneku tuut tänne puhuu!! Ja jos se ei haluu kertoo jotain henkilökähtasta nii ei sen tartte!! Khyll mäki oon 2 vuotta nuoremman kaa ja me ollaa ihan normei!! Se meikkaa saa ihan hyvii numeroita ja mä oon ihan normi saan hyvii numeroita!! IKä on vittu luku, eri asia jos -96 ois jonku -00 - 01 kaa yhessä!! Oot säki varmaa parivuotta nuorempi ku sun mies?!? Vai ootko vanhempi? EI oo välii!!

        Ei voi sanoa muuta kun sääliks käy suakin.. Nähtävästi kuulut kategoriaan, missä vanhemmat ei välitä susta paskan vertaa, jonka takia susta on tullut noin räävitön kakara.. Järkyttävää mihin nykynuoriso on joutumassa tai minkälaisiksi te kasvatte..


      • 295252950+95+295+259

        Ja mikäs sinä luulet olevasi, olen poika, 13v ja olen seurustellut samanikäisen tytön kanssa, joka meikkasi, so what ??? Ja kuule onko mm. pussaillu jtn "sukupuolielämää" olen pahoillani mutta sinulla on hyvin vääristynyt käsitys nuorison elämästä.
        Ja mikä saa sinut ajattelemaan että poika on juuri se vanhempi ?? vois sanoo jopa sukupuolirasismiks :P


      • Äläviitihei :'D
        Mietiennekusanot kirjoitti:

        Juu pidä pääs kii iha sama minkä ikäset seurustelee!! JA mitä vitun välii jos sun tyttäres meikkaa!??!!? Oma sen elämä on ei se missää vankilassa haluu varmaa asuu!!?!? Mee nussii miestäs saatana enneku tuut puhuu nykyajan teinestä ku et tiiä niistä vittu pätkääkää!!! ET tajuu nykyajan teineist vittu mitää, turha tulla valittamaa!! JA vittu noi kouluarvosanat saa iha samal tavalla vaikka meikkaaki!!! Ja mitä vitun välii jos jätkä on vuoden pari vanhempi?!?!? Ite oon -96 ja oon -98 kaa yhes!!! Taijuisit ensiks teineist jotain enneku tuut tänne puhuu!! Ja jos se ei haluu kertoo jotain henkilökähtasta nii ei sen tartte!! Khyll mäki oon 2 vuotta nuoremman kaa ja me ollaa ihan normei!! Se meikkaa saa ihan hyvii numeroita ja mä oon ihan normi saan hyvii numeroita!! IKä on vittu luku, eri asia jos -96 ois jonku -00 - 01 kaa yhessä!! Oot säki varmaa parivuotta nuorempi ku sun mies?!? Vai ootko vanhempi? EI oo välii!!

        Oot nolo ::'DD. Nykyajan nuoret ja nykyajan nuoret. Toi on turhan aikasta aikuisen leikkimistä. Meikki pilaa ihon ja saat vaa paskemmat jäljet nuorempana, et ilman meikkii parempi vaikka ois kui paljo aknee naamas. Ja joo tiiän itekki oon teini, mut hei en mä siltikää vedä tollasia rageja. Ja kuka on täs puhunu et koulusanat menee iha päin persuksia jos meikkaa ?

        Oha se kaikkien oma asia millo meikkaa, mut mitä aikasemmi alottaa ja etenki jos käyttää semmoset 5cm pakkelikerrokset ( Liiotellaa ~ ) on sitte huono juttu. Muutenkaa en tykkää. Ite en käytä meikkiä ollenkaa.


      • So Lapset
        Mietiennekusanot kirjoitti:

        Juu pidä pääs kii iha sama minkä ikäset seurustelee!! JA mitä vitun välii jos sun tyttäres meikkaa!??!!? Oma sen elämä on ei se missää vankilassa haluu varmaa asuu!!?!? Mee nussii miestäs saatana enneku tuut puhuu nykyajan teinestä ku et tiiä niistä vittu pätkääkää!!! ET tajuu nykyajan teineist vittu mitää, turha tulla valittamaa!! JA vittu noi kouluarvosanat saa iha samal tavalla vaikka meikkaaki!!! Ja mitä vitun välii jos jätkä on vuoden pari vanhempi?!?!? Ite oon -96 ja oon -98 kaa yhes!!! Taijuisit ensiks teineist jotain enneku tuut tänne puhuu!! Ja jos se ei haluu kertoo jotain henkilökähtasta nii ei sen tartte!! Khyll mäki oon 2 vuotta nuoremman kaa ja me ollaa ihan normei!! Se meikkaa saa ihan hyvii numeroita ja mä oon ihan normi saan hyvii numeroita!! IKä on vittu luku, eri asia jos -96 ois jonku -00 - 01 kaa yhessä!! Oot säki varmaa parivuotta nuorempi ku sun mies?!? Vai ootko vanhempi? EI oo välii!!

        Mikä on Nykyajan Teini?. Ohho,siinä kysymys. Ei 12v ole teini koskaan ajassa?.
        Lapsi ja vain lapsi.
        Met olin teini 50-luvulla?..


      • jepjepjepjepjep
        Mietiennekusanot kirjoitti:

        Juu pidä pääs kii iha sama minkä ikäset seurustelee!! JA mitä vitun välii jos sun tyttäres meikkaa!??!!? Oma sen elämä on ei se missää vankilassa haluu varmaa asuu!!?!? Mee nussii miestäs saatana enneku tuut puhuu nykyajan teinestä ku et tiiä niistä vittu pätkääkää!!! ET tajuu nykyajan teineist vittu mitää, turha tulla valittamaa!! JA vittu noi kouluarvosanat saa iha samal tavalla vaikka meikkaaki!!! Ja mitä vitun välii jos jätkä on vuoden pari vanhempi?!?!? Ite oon -96 ja oon -98 kaa yhes!!! Taijuisit ensiks teineist jotain enneku tuut tänne puhuu!! Ja jos se ei haluu kertoo jotain henkilökähtasta nii ei sen tartte!! Khyll mäki oon 2 vuotta nuoremman kaa ja me ollaa ihan normei!! Se meikkaa saa ihan hyvii numeroita ja mä oon ihan normi saan hyvii numeroita!! IKä on vittu luku, eri asia jos -96 ois jonku -00 - 01 kaa yhessä!! Oot säki varmaa parivuotta nuorempi ku sun mies?!? Vai ootko vanhempi? EI oo välii!!

        just. Juuri tuollaisella tekstillä annat hyvin "aikuismaisen" kuvan itsestäsi ja sehän oikeuttaa vanhempiasi kohtelemaan itseäsi aikuisena :)

        Meidän teini vaati että häntä pitää kohdella kuin aikuista niin mehän kohdeltiin. Töihin piti joka vapaa-ajalla lähteä, piti osallistua laskujen maksuun, kotityöt ei ollut ehdotus vaan velvollisuus., ihan kaikkea mitä aikuisena oloon kuului. Jo maistui taas lapsena olo.


      • 12v

        Mitä sä lässytät, olen kaksitoista ja olen seurustellut yhden kerran ja se kesti 7kk.
        On varsin normaalia seurustella 12vuotiaana.


      • Minä itse

        Vaikuttaa siltä että haluat nykytninien leikkivän teini-ikäisiä mutanttininjakullikonnia. Siinä on sinulle "ei nykyteiniä"


      • 14vuotias
        Mietiennekusanot kirjoitti:

        Juu pidä pääs kii iha sama minkä ikäset seurustelee!! JA mitä vitun välii jos sun tyttäres meikkaa!??!!? Oma sen elämä on ei se missää vankilassa haluu varmaa asuu!!?!? Mee nussii miestäs saatana enneku tuut puhuu nykyajan teinestä ku et tiiä niistä vittu pätkääkää!!! ET tajuu nykyajan teineist vittu mitää, turha tulla valittamaa!! JA vittu noi kouluarvosanat saa iha samal tavalla vaikka meikkaaki!!! Ja mitä vitun välii jos jätkä on vuoden pari vanhempi?!?!? Ite oon -96 ja oon -98 kaa yhes!!! Taijuisit ensiks teineist jotain enneku tuut tänne puhuu!! Ja jos se ei haluu kertoo jotain henkilökähtasta nii ei sen tartte!! Khyll mäki oon 2 vuotta nuoremman kaa ja me ollaa ihan normei!! Se meikkaa saa ihan hyvii numeroita ja mä oon ihan normi saan hyvii numeroita!! IKä on vittu luku, eri asia jos -96 ois jonku -00 - 01 kaa yhessä!! Oot säki varmaa parivuotta nuorempi ku sun mies?!? Vai ootko vanhempi? EI oo välii!!

        Nyt sinä ihkupissis olet hiljaa! Sinä annat itsestäsi vain huonon kuvan tolla angstaamisella.


      • Anonyymi
        Mietiennekusanot kirjoitti:

        Juu pidä pääs kii iha sama minkä ikäset seurustelee!! JA mitä vitun välii jos sun tyttäres meikkaa!??!!? Oma sen elämä on ei se missää vankilassa haluu varmaa asuu!!?!? Mee nussii miestäs saatana enneku tuut puhuu nykyajan teinestä ku et tiiä niistä vittu pätkääkää!!! ET tajuu nykyajan teineist vittu mitää, turha tulla valittamaa!! JA vittu noi kouluarvosanat saa iha samal tavalla vaikka meikkaaki!!! Ja mitä vitun välii jos jätkä on vuoden pari vanhempi?!?!? Ite oon -96 ja oon -98 kaa yhes!!! Taijuisit ensiks teineist jotain enneku tuut tänne puhuu!! Ja jos se ei haluu kertoo jotain henkilökähtasta nii ei sen tartte!! Khyll mäki oon 2 vuotta nuoremman kaa ja me ollaa ihan normei!! Se meikkaa saa ihan hyvii numeroita ja mä oon ihan normi saan hyvii numeroita!! IKä on vittu luku, eri asia jos -96 ois jonku -00 - 01 kaa yhessä!! Oot säki varmaa parivuotta nuorempi ku sun mies?!? Vai ootko vanhempi? EI oo välii!!

        Mikähän sua vaivaa, potkiiko elämä pahastikin päähän? On sulla pikkunen paha olla, mene jutteleen jollekin joka kestää sun kiukuttelusi ja pura sydäntäsi, ihan oikeesti. Ei millään pahalla. Hyvä kun purat kiukkuasi muttei siitä ole täällä mitään hyötyä.


    • viisaspoika

      Kuules kaksoiselämää... Itse olen 13 v poika ja ei 12 v ole nuori eikä kyllä kovin vanhakaan.Tossa iässä mun mielest voi alkaa seurustelee jos löytyy mukava poika (aloittaja on varmaankin tyttö).Kaksoiselämää on myös vanhanaikainen vanhempi.Meikkaamisesta olen samaa mieltä.Liikuntaa ym. voi harrastaa vaikka olisi tyttö/poikaystävä.N. 12 vuotias harjoittelee vasta seurustelua.Anna isäsi ajatella niinkuin ajattelee.Toinen vaihtoehto on tietenkin sanoa se hänelle ja jutella asiasta.aloittajan kirjoittelusta päätellen olet vielä lapsenmielinen.Suisittelen jättämään tosiaan ne meikit pois!Tytöt ovat kauniimpia ilman meikkiä ;))

    • 19-v

      Nykyään lapsista tulee hyvin pikkuviisaita ja muka aikuisia jo tosi nuorina. Ymmärrän sinänsä, että se on ajan meininki, mutta et uskokaan kuinka lapsellisilta juurikin ikäisesi vaikuttavat koittaessaan meikata ja esittää aikuista. Sinällään meikkaamisen harjoittelu tuossa iässä ei ole paha juttu, tulee silloin jo kokeiltua ne panda-meikit kun on lapsi muutoinkin ja vanhempana osaa meikata hillitysti. Seurustelu tuon ikäisenä on kyllä vähän huono juttu. Joillekin se voi ehkä sopia, mutta useat vaan saavat traumoja kun rupeavat tutustumaan aikuisten elämään jo noin varhain. Isäsi, vaikka voi hyvinkin olla vanhanaikainen, näkee varmasti sinua paremmin sen, kuinka vastuuntuntoinen ja kypsä olet tällä hetkellä. Koita miettiä siis asiaa myös hänen kannaltaan ja mieti kuinka paljon vastuuta kannat omasta elämästäsi. Pesetkö pyykkisi, imuroitko huoneesi, huolehditko koulujutuista, oletko rehellinen, autatko vanhempia aina pyydettäessä, ostatko itse vaatteesi ja tarve-esineesi... Yllätyt kuinka pieni vielä oletkaan:)

    • 19

      asia on niin eettä ! hei haloo! ei 12 vuotiaan tarttee viel kauheeta pakkelikerrosta itelleen tunkee! haloo ymmärrän jos on iho ongelmii ja tollee mut ei muute! ymmärrän ripsarin vaik mut älä missää nimes rupee vetelee rajauksiii kosk se näyttää tommosil pennuill tooosi tyhmälle! oke ja toi seurustelu se on ok jos seukkaat jonku 12 ween kaa mut älä sano et se on joku 14?! ja no sano isälles et sä oot sä ja se ei oo sä ja itehä oot omassas kropassas ja no iha alat kapinoimaa itelläni o toiminu : ) (ps oon 19)

    • iGhost

      no jees edelliseen viestiin kommentoin että oon 12 ja mul on aina kauheet emomeikit ::D mut juu mun vanhemmat selittää mulle mun ulkonäöstä aina välillä mut niitten on pakko hyväksyy et haluun olla tällänen enkä sellanen ku ne haluu mun olevan >.<
      poikaystävästä en osaa sanoo mitään koska ei oo ollu, eikä musta nyt oo kukaa kiinnostunu enkä oo itekkää kenestäkää kiinnostunu, enkä oo hankkimassa pitkään aikaan poikaystävää. että sellasta :D

    • pTat

      Mua ärsyttää, kun noin nuoret alkaa aina seurustelee nykyään ja käyttää rintaliivejä vaikka rinnat ei ole kasvanu ym juttuja. Olkaa lapsia, kun vielä olette!

    • absis93

      miksi aikuinen ärsyyntyy siitä että lapsi yrittää matkia aikuista? jos lapselle sanoo, ettei sinun tarvitse ja hän silti haluaa matkia aikuista, en näe siinä mitään pahaa. ainahan lapset ovat ottaneet mallia aikuisista ja yrittävät kehittyä mahdollisimman nopeasti vaiheeseen jossa pääsevät parittelemaan, se on evolutiivinen fakta!

    • artgyhujk

      Kakara luulee olevansa aikuinen. Menes nyt leikkimään leegoillasi.

    • nuorena-aikuinen

      En oo tajunnu itekään tätä kauhistelua Suomessa (ja varsinkin jenkeissä, joskaan en oo siellä asunu), että EI SAA olla aikuinen ns. lapsena vaan PITÄÄ olla lapsi.

      En lähde nyt millekkään Somaliassa ja Afganistanissa sitä ja tätä 14v on täysi-ikäinen- linjaa heittämään, mutta itteni on kyllä kasvatettu niin, että mahdollisimman nopeasti aikuiseksi ja vastuuta ottamaan ja ajattelemaan itsenäisesti, ihan siksi, että nimenomaan se koko elämä menee aikuisena. Eikö olisi hyvä valmistautua siihen?

      Sen sijaan, että leikin koko lapsuudeni, osasin 4 vuotiaana kirjoittaa sekä kaunolla, että tekstaten ja lukea virheettömästi (mitä moni suomalainen ei tunnu osaavan ylä-asteellakaan), 6 vuotiaana jo kahta kieltä jne.

      Sellaiset leikit oli lapsena. Samanlainen kusipää oli teininä kuin kaikki muutkin, mutta silti ei ollu varsinaista "ei-vois-vittu-vähempää-kiinnostaa"- vaihetta vaan kyllä sitä 13 vuotiaanakin tajusin aika pirun tarkkaan maailman menon päälle ja pompotin niin sossua, poliisia kuin opettajiakin.
      Pääsin toki myös myös perheessä mukaan tärkeisiin päätöksiin jne.

      Ennen varsinaista täysi-ikäisyyttä oli jo ensimmäinen yritys ja auto ja kaikkea muuta jännää säätöä, mitä nyt tuohon ikään kuuluu.

      Pointti tässä lyhyessä nuoruudentarinassa oli se, että miksi ihmeessä tuon ikäisenä ei voisi olla melkein aikuinen? Korkeintaan siksi, että ns. länsimaissa kasvatetaan näin, tyhmiä ihmisiä, jotka 18-22 vuotiaanakin on täysiä kakaroita.

      Terveisin vaan teidän rakkaalta itänaapurilta.

      • Guaranteen

        Tuohon "kirjoittamisen ja lukemisen virheettömyyteen" on pakko ottaa kantaa. Otitko (et varmaankaan) huomioon nämä lukihäiriöt? He eivät voi sille mitään, etteivät koskaan elämänsä aikana tule lukemaan ja kirjoittamaan TÄYSIN VIRHEETTÖMÄSTI.
        Taso 1-3 on lievää heittoa lukiessa ja kirjoittaessa, kun taas tasossa 4-5 kirjoittaminen voi olla yhtä tuskaa. Ota siis huomioon lukihäiriö.

        Mitähän väliä sillä on, jos jollain ei ole kiire olla aikuinen. Aikuinen ehtii olla loppuelämänsä! Eikä 12v. ole MELKEIN AIKUINEN. Tuskin 16v. on mikään melkein aikuinen.


      • 18 v. nuori nainen
        Guaranteen kirjoitti:

        Tuohon "kirjoittamisen ja lukemisen virheettömyyteen" on pakko ottaa kantaa. Otitko (et varmaankaan) huomioon nämä lukihäiriöt? He eivät voi sille mitään, etteivät koskaan elämänsä aikana tule lukemaan ja kirjoittamaan TÄYSIN VIRHEETTÖMÄSTI.
        Taso 1-3 on lievää heittoa lukiessa ja kirjoittaessa, kun taas tasossa 4-5 kirjoittaminen voi olla yhtä tuskaa. Ota siis huomioon lukihäiriö.

        Mitähän väliä sillä on, jos jollain ei ole kiire olla aikuinen. Aikuinen ehtii olla loppuelämänsä! Eikä 12v. ole MELKEIN AIKUINEN. Tuskin 16v. on mikään melkein aikuinen.

        nykyään asia nyt vaan on niin, etteivät suomalaiset yläasteikäiset osaa lukea suomea ja lukutaitotaso on laskenut dramaattisesti. Lukihäiriöiset ovat asia erikseen, ja heidät ollaankin siirretty testiryhmien ulkopuolelle, kun lukutaitoa yleisesti ollaan arvioitu.
        Mielestäni 'nuorena-aikuisen' viestissä otetaan kantaa yleiseen tilanteeseen, ei niinkään erikoisryhmiin, joihin lukihäiriöiset kuuluvat. Olet tarttunut lukihäiriöön turhankin hanakasti, ehkä jopa provosivasti, mikä ärsyttää ainakin minua...

        Sinänsä olen samaa mieltä, etteivät 12-vuotiaiden lasten tarvitsisi kiirehtiä aikuisuuteen. Hyvin keljuttavaa on tilanne-esimerkki omasta elämästäni: Käyn ostamassa ihanat uudet farkut kalliista nuorisovaate liikkeestä(olen todella lyhyt, n. 160cm pitkä 18v.). Seuraavana päivänä näen ala-aste ikäisen tytön "sotamaalaukset" kasvoilla, samanlaiset farkut jalassa tulevan vastaan kaupakeskuksessa tai koulun pihassa ( lyseo jota käyn on yhdistetty ala-asteen kanssa samaan rakennukseen), Mielestäni on surullista katsella, kun leveä, alas lantiolle laskeutuva housumalli on kursittu kasaan vyöllä, kun vielä keskenkasvuisen tytön lantio ei sitä riitä täyttämään.

        Mielestäni 12-vuotias on ihan käypä seurustelemaan, jos henkinen minä on siihen valmis. turha ulkokuoren muuttaminen kuten naisille tarkoitetut vaattet ja rintaliivit voisi jättää mielestäni pois siihen asti, kunnes niille oikeasti olisi käyttöä.


    • rdrfhtfghhfg

      nuorena-aikuinen, hohoo, arvasin et oot venäläinen. :D

      Mut keskusteluun itsensä; aloittaja, miksi et voi olla isäsi edessä ilman meikkiä?

      Ja seurustelu riippuu nyt ihan siitä, että mitä sillä tarkoitetaan. Sen ei tarvitse olla mitään ikuista sitoutumista eikä seksiä, se voi olla kaveruutta.

    • HAH hah!

      Sairasta. Ei kyllä seurustella todellakaan kuuluisi ikinä. Kyllä mä ainakin leikin.
      Ehkä maailman hirveintä on joku murrosikäinen joka tupakoi ja kokeilee rajojaan, kiukuttelee ja on finnejä ja on kavereittensa kaa, kuka sellasta viittii kattoa?!

    • äiti 73

      kyllä kuules kakara paikkas on vielä kotona. 12 V. on täysi lapsi tajuat sen vasta aikuisena.

    • lähäriksiopiskellut

      Oon itekkin sitä mieltä, että ehkä 12v on liian nuori ainaki vakinaiseen suhteeseen. Ite meikkasin jo sen ikäisenä, mutta mulle annettiin myös äipän taholta vähän vinkkiä ja "opastusta" et miten kannattas tehä (onneks :D). Elä nyt ainakaa yhtee poikaa kiinny, pidä hauskaa ku oot viel nuori! :) mut älä etene kuitenkaa missää liia nopeesti. Yritä keskustella sen isäs kans kaikist asioist. Kerrot asiallisesti miten on ja et haluut et hän hyväksyy sut just tollasena ja sano et arvostat tosi paljon hänen mielipiteitää ja otat ne huomioo, mut sun on aika alkaa tehä joissai asiois päätöksii aiva ite :)

    • Vanha kalkkis

      Vaikka kuinka meikkaa ja seurustelee, 12-vuotias on lapsi. Kaikken fiksuimmat ja kypsimmät YMMÄRTÄVÄT olevansa lapsia vielä tuossa iässä ja erityisesti uskaltavat. Niin ja aikainen meikkaaminen ihon ollessa vielä kehittymisvaiheessa, nyt näytätte ehkä ikäistänne vanhemmalta, mutta tulette näyttämään ikäistänne vanhemmilta aina. Jotkut aikuista liian nuorena leikkineet näyttävät kolmikymppsinä 50-vuotiailta, kun iho on ja ulkonäkö on pilattu huonolaatuisella meikillä, viinalla ja tupakalla. Ettekä te läheltä katsottuna näytä yhtään sen vanhemmilta vaan kyllä ne lapsen kasvot ja lapsellinen luonne näkyy meikinkin läpi. Tietyllä tavalla voi tykätä vastakkaisesta sukupuolesta nuorenakin, mutta vakava seurustelu ja seksi, pitää muistaa, että mikään ehkäisy ei ole täysin varma. Maailmaan on syntynyt miljoonia vahinkoja ehkäisystä huolimatta.

    • Kokemusta on (;

      No itte en suosittele meikkaamista 12-vuotiaalle, meinaan se näyttää hirveältä... Oon nyt 13-vuotias ja muistan mikä himo mullakin oli meikkaamiseen kutosella. :D En kyllä silti alkanu meikata yhtään ja ihan nätiltä näytän ilmankin. :) Vanhempani ja sukulaiseni ovat aina kehuneet kuinka siistiltä näytän. Usko pois, pojatkin tykkää ku tyttö on siisti ja oma itsensä. ;)

    • camoon!

      WAU! JOPA _YLI_ KAKS KUUKAUTTA!

    • Just joo

      Ei helvetti!
      Ei 12vuotiaat seurustele, sitte yläasteen viimisillä luokilla tai kun menee sinne lukioon, tms... niin sitten aletaan miettimään tommosia juttuja, eikä mitkään pikkulapset. PRKL

    • Vituspäällä

      Arvatkaa vituttaako, ku mutsi on nii vitun paska ihminen saatana!! Se voi lähtee vittu jonnekki perseeseen sen kavereitte kaa millo huvittaa mtu sit vittu mä en voi lähtee mihinkää jos mua huvittaa saatana!! vittu mikä huora ei se vittu jaksa tehä mitää ja nussii pilkkuu joka asiassa. Välittää vaa vittu ittestää! vittu sanoin jo päivällä et meen frendil yöks nii se vaa juttelee sen EX miehe kaa jotain shittii?!?!? Onks normii et mennää EX miehelle yöks?? Mitä neki siellä vittu tekee??!??!? JA vittu vituttaa NII vitusti!!!!!

    • huuuuuuuuuuoh

      sun isäs on oikeessa, miks vittu olla huora jo noin nuorena. kyllä sä ehdit sitä tavaraas jakaa myöhemminki.

    • kfd0

      voijjumalauta kun nää 12 vuotiaat luulee olevansa niin aikuisia. luulevat seurustelevan vaikka eivät vielä edes tiedä sen tarkoitusta, sitten kun on 14----> niin rupee tulee nää meikit, seurustelu ja muu juttu, nauttikaa ja olkaa ihan normaaleja 12 vuotiaita kun vielä voitte !

    • Sallittu järki

      Voi jestas teitä nykyajan ihmeihmisiä, kun tykkäätte järkyttyä joka ikisestä asiasta. Täällä on kommentteja siitä, että ei saa seurustella noin nuorena, kun sitten menettää neitsyytensäkin silloin, kun on vielä lapsi. Se, että seurustelee nuorena ei välttämättä tarkoita sitä, että harrastaa seksiä nuorena. Se on vasta harjoittelua tulevia vakavia ihmissuhteita varten. Ja jos kotona vanhemmat osaavat puhua avoimesti seksistä ja ihmissuhteista, niin tuskinpa se tenava kovin menee sekoilemaan näiden vakavien asioiden kanssa. Itse seurustelin 11-vuotiaana samanikäisen pojan kanssa. Ja mitä me tehtiin yhdessä? Pussailtiin, pidettiin kädestä kiinni ja vietettiin aikaa yhdessä pelejä pelaten ja elokuvia katsoen. Neitsyydenkin menetin vasta 18-vuotiaana tämänhetkisen poikäystäväni kanssa. Hän on kuitenki eri jätkä, kuin se kenen kanssa seurustelin ala-asteella. Niin ja äitinikin tiesi, että seurustelin silloin ala-asteella.

      Tuosta meikkaamisesta. Lapsena toki saa harjoitella sitäkin. Kuka ei olisi mennyt taaperona äiskän meikkipussille ja laittanu vähän huulipunaa ympäri naamaa? Mutta en suosittele sitä, että joka päivä meikkaa kouluun tuon ikäisenä. Jos on jokin erityinen tapahtuma, kuten koulun disko, niin sitten kyllä mutta ei se iho tykkää jokapäiväisestä meikkaamisesta.

    • Oonan ja Mirkun isä

      Olen 11 ja 12 v tyttöjen yh isä. Molemmat tytöt ovat saaneet hyvin hillitysti meikata kotona ja kaveripiirissä mutta kouluun saa mennä korkeintaan kynnet lakattuina ja hiukan huomaamatonta huulipunaa...12 vuotiaalla on kaveripiirissä poika joka käy meillä, katsovat telkkaa yhessä ja pitävät kädestä kiinni ja pussaavatkin. Olemme jutelleet tästä ja olemme yhdessä sopineet että kosketteluun saa jäädä tässä vaiheessa. Onneksi meillä on hyvä suhde ja osataan puhua jopa ehkäisystä. 11 vuotias on vähän nolona ja tulee mun kaa ulos kun poika tulee käymään. Yh isänä on kyllä kieltämättä vaikeeta vastustaa tyttöjen kaikkia metkuja mutta komentelu ja räyhääminen ei vaa onnistu meillä. On kyllä surullista, että ympäröivä maailma luo paineita lapsille tehdä kaikki asiat vielä lapsina, pienessä perheessä ei sanat ja teot aina riitä.

    • joojoo....

      Ihmiset ovat erilaisia. Jotkut haluavat jo 12-vuotiaana harjoitella seurustelua ja meikkaamista, toiset leikkivät 14-vuotiaana barbeilla ja leegoilla. Kypsyyteen ja vastuuntuntoisuuteen tämä ei kuitenkaan liity mitenkään.

      Kuten tuossa joku kirjoittikin, näytä omalla käyttäytymiselläsi, ettet ole enää pikkulapsi. Kuuntele vanhempiasi, keskustele järkevästi, siivoa huoneesi, tee kotitöitä, käy kaupassa... Myös seurustelusta kannattaa kertoa avoimesti, vaikka ne kestäisivätkin vain noin lyhyen aikaa. Silloin vanhempasi näkevät, että sinuun voi luottaa ja että osaat tehdä omia päätöksiä.

      Toisaalta olen kyllä sitä mieltä, että 12-vuotias on vielä lapsi. Mielestäni myös 15-vuotias on melkein lapsi vielä :) Mutta ei se tarkoita, ettei voisi jo harjoitella aikuisena olemista.

      • zxz.

        Pitääkö seurustella vaikka ei tuntisikaan itseään enää lapseksi ?

        Säälittävää touhua, jos seurustelu on aikuiseksi harjoittelua..


    • 19

      Itte aloin meikkaamaan kun olin 11-vuotias, enkä meikannu yhtään hullummin, kuvia on tallessa. Ensimmäinen oikea suhde alkoi 13 vuotiaana joka kestikin sitten seuraavat viisi vuotta. En nää siinä mitään pahaa, että seurustelin kaikki teinivuoteni, elin silti samalla tavalla kuin muutkin kaverit.. Vaikka meikkasin, kouluarvosanani olivat todella hyviä, melkein huipputasoa. Minulla oli ja on edelleen myös monta harrastusta. Näitä asioita on hyvin vaikea yleistää.
      Se että 12-vuotias seurustelee tai meikkaa on ihan jokaisen oma asia, tarkkoittaen, että jotkut ovat siihen valmiita aikaisemmin kuin toiset. En henkilökohtaisesti haluaisi, että oma lapseni(joskus jos sellaisen teen) tekisi asiat samalla tavoin kuin minä tein. Ja ymmärrän vanhempiasi sekä sinua itseesi.. Sen voin sanoa, että nykyään moni 12-vuotias ei ole enää lapsi, vaikka niin jopa minä toivoisin..

    • rertery

      No on muillakin vanhanaikaisia ISIÄ JA ÄITEJÄ. Olen nyt 15 -vuotias. En saa käydä bileissä, en saa mennä diskoihin, seurustelu kuuluu vanhempieni mukaan aikuisikään, isäni ei pidä meikkaamisesta ja he pitävät ruumiillista kuritusta oikeana.

      Okei, pidin sun ikäsenä niitä typerinä. Mun mielestä niitten mielipiteet oli ihan tyhmiä, ja ajattelin aina, että ne on jäänyt jonnekkin muulle aikakaudelle. Nyt kun oon 15, mä oon oikeasti oppinut KUNNIOITTAMAAN vanhempieni mielipiteitä.

      12 -vuotiaat ei tarvi vielä meikkiä, ja yleensä ne näyttää typeriltä kauhealla meikkikerroksella. Mikä kiire 12 -vuotiaalla on vielä seurustella? Voiko 12 -vuotias ottaa seurustelua vakavasti? Mitä hyötyä on seurustella jos ei aio olla seurustelukumppanin kanssa ikuisesti? Minä aloitin seurustelun 15 -vuotiaana, ja olen miettinyt monta kertaa että olenko nytkin liian nuori seurusteluun.
      Ja isäsi on oikeassa. 12 -VUOTIAS ON LAPSI. Mikä muukaan 12 -vuotias voisi olla? Aikuinenko? -Tuskin. Teinikö? -ei ihan. Varhaisnuori? -kyllä. Lapsi? -kyllä. Toisaalta jos mietitään, juridisesti kaikki alle 18 -vuotiaat ovat lapsia..

      • zxz.

        Samaa mieltä, mutta on 15-vuotiaanakin aloittaminen typerää.. Säälin sinua

        jos meinaat olla vielä sen saman kanssa 10 vuoden päästä.

        Kui voi sitoa itseäs tossa iässä johonkin tyyppiin? Ei se mitään rakkautta ole.
        Etkö kaipaa vapautta?


      • Seurustelu
        zxz. kirjoitti:

        Samaa mieltä, mutta on 15-vuotiaanakin aloittaminen typerää.. Säälin sinua

        jos meinaat olla vielä sen saman kanssa 10 vuoden päästä.

        Kui voi sitoa itseäs tossa iässä johonkin tyyppiin? Ei se mitään rakkautta ole.
        Etkö kaipaa vapautta?

        Miksi on typerää aloittaa seurustelu 15-vuotiaana ? Monet on aloittaneet seurustelun siinä iässä ja menneet naimisiin ja perustaneet perheen. Ei tietenkään se sopisi kaikille eikä kaikki ole valmiita seurusteluun 17-vuotiainakaan, mutta ei se ole typerää kaikkien kohdalla.

        Itse olen 16 ja seurustellut melkein kaksi vuotta, kuulostaa ehkä hurjalta mutta kyllä silloinkin pystyy rakastaa. Ei samalla tavalla kuin vanhempana, mutta poikakaverini on paras ystäväni, eikö parasta ystävää voi rakastaa ? Ei tietenkään aluksi ollut semmoista, lähinnä kädestä pitämistä ja kaveriporukassa hengailua ja yhteistä ajanviettoa.

        Ja mitä vapautta kaipaisin ? Ei minulla ole mitään tarvetta etsiä uusia ihastuksia. Aikani riittää hyvin itselleni ja muille ystäville.

        Ja miten voi sitoa itsensä tässä iässä johonkin tyyppiin, periaatteessa olet sidottu moniinkin ihmisiin eri tavalla, esimerkiksi kavereihin. Tämänkaltaisessa sitoutumisessa ei ole minulla ainakaan mitään vaikeuksia. Ei pidä yleistää liikaa. Ihmiset on erilaisia ja kehittyy eri tavalla.


      • zxz.
        Seurustelu kirjoitti:

        Miksi on typerää aloittaa seurustelu 15-vuotiaana ? Monet on aloittaneet seurustelun siinä iässä ja menneet naimisiin ja perustaneet perheen. Ei tietenkään se sopisi kaikille eikä kaikki ole valmiita seurusteluun 17-vuotiainakaan, mutta ei se ole typerää kaikkien kohdalla.

        Itse olen 16 ja seurustellut melkein kaksi vuotta, kuulostaa ehkä hurjalta mutta kyllä silloinkin pystyy rakastaa. Ei samalla tavalla kuin vanhempana, mutta poikakaverini on paras ystäväni, eikö parasta ystävää voi rakastaa ? Ei tietenkään aluksi ollut semmoista, lähinnä kädestä pitämistä ja kaveriporukassa hengailua ja yhteistä ajanviettoa.

        Ja mitä vapautta kaipaisin ? Ei minulla ole mitään tarvetta etsiä uusia ihastuksia. Aikani riittää hyvin itselleni ja muille ystäville.

        Ja miten voi sitoa itsensä tässä iässä johonkin tyyppiin, periaatteessa olet sidottu moniinkin ihmisiin eri tavalla, esimerkiksi kavereihin. Tämänkaltaisessa sitoutumisessa ei ole minulla ainakaan mitään vaikeuksia. Ei pidä yleistää liikaa. Ihmiset on erilaisia ja kehittyy eri tavalla.

        Jos haluaa pikkuvanha olla, niin tekee kaiken jo mahdollisen nuorena.

        Itse etenen hitaasti ja kaikki on vielä edessä. Mihin tässä on kiire ?
        Enkä silti ole ihan eilen syntynyt...Olen kyllä sitoutumiskammoinen, se täytyy
        myöntää...


    • lapsellisuus rulaa!!

      12 vuotias ei ole edes teini vielä, mutta tosin Joka päivä- meikkaamisen alotin itseki n. 12 vuotiaana. Mutta en tietenkään kovin paljoa käyttänyt, just jotai: ripsiväri, meikkivoide ja ehkä jotai puuteria että pienet näpyt sai piiloon. Ja se riitti hyvin. En osaa sanoa miltä näyttää 20 vuoden päästä nykyteini joka 10 vee alottaa meikkaamisen ja alkoholin kanssa pelleilyn(en tosin väitä että juuri sinä). Sitä paitsi 12 vuotias ei voi tietää mitä haluaa neljän-viiden vuoden päästä. No se nähdään sitten.
      Älkää hoppuilko! Kyllä te tätä "ihanaa" aikuisuutta pääsette vielä kokeilemaan, halusitte tai ette.(jos siihen saakka kestätte..)

    • Hyväsydämminen

      Auttakkaa mua... olen 12-vuotias tyttö joka tarvii apua perään kuolaavien jätkien suhteen. Meidän luokan kaksi poikaa tykkää musta, eihän siinä mitään pahaa ole päinvastoin, mut ku ne tappelee et kumpi rupee seukkaa mun kaa, Ja kun mä en tykkää kummastakaan ja olen sen luontoinen etten osaa sanoa heille ei. paitsi kyllä mä kirota osaan siis apuvaa kun ne vuoron perään kantaa kukkia ja koruja ja pyytää puhelin numeroo ja kun en osaa sanoa ei...

      • tajuan

        Ite oon 11v ja mun viesti näkyy tolla alempanakin mutta se ei oo sama viesti.. Joo mä uskon että ei tunnu kivalta olen ite samanluonteinen kun en osaa sanoa ei se on vaikeaa.. Alempana mun nimimerkki sitten on 11v


    • vasta18v

      Voi pienet teitä, mikä kiire teillä on tähän aikuisuuteen?
      Olkaa lapsia ja nuoria älkääkä kiirehtikö, te saaatte kyllä huolehtia itestänne sitten ihan tarpeeks ku saavutte VASTA tän 18 ikävuoden.. Voin kertoa että heti, kun täytät 18 vuotta, sulle tulee niinkun ryöppynä asioita ja sillon ajattelee vaan että voiku ois pieni vielä. ÄLKÄÄÄ PLIIS olko mitään teinejä 12-vuotiaina.. Olkaa nuoria älkääkä esittäkö sitä mitä saatte kyllä olla sitten myöhemmällä iällä ihan tarpeeks.

    • Kukkahattutätijee

      haistakaa kaikki vittu! 18v. "aikuiset" tulee nuorten foorumille selittämään milloin saa alkaa seurustelemaan ja seurustelemaan. Jos ootte jo 18-vuotiaina tollasia nipoja niin minkähänlaisia kukkahattu tätejä ootte 30 v. ? Toivon että ette saa ikinä lapsia.

    • &&&

      Niinhän se menee et aikuisen (en nyt tarkenna tähän mitään ikää) mielestä 12 wee on lapsi ja sit 12 wee mielestä aikuinen on kalkkis tai siis tässä ketjussa vanhanaikainen. Kummatkin todistaa sitä, että välissä on paljon vuosia. Lakikin jo sanoo et alle 16 wee on seksin suhteen suojeltava yksilö. Tähän on päädytty eikä varmasti alle 16 vuotiaita kiusatakseen.

    • hähää

      Ei vittu, Sä oot 12w ja leikit kunnon aikuista!!
      Mieti hei vittu vähän! Siis ei sillä et sulle muka kuuluis ostaa leluja mut siis turhaan valitat kun 15-vuotias olisi jo ''aikuinen'' Mut sulla on viel siihe aikaa äpärä!



      Mieti ennenkun kirjotat~

    • copycat42

      Tota, osittain isäsi on oikassa, älä unohda että vanhemmilla on enemmän sitä tietoav vaikka se olisikin vanhaa...

      Seurustelu on toki erillaista, haitari sille on piiiitkä. Seurustelu on hyvä kunhan osaat vetää rajansa, ja sun pitää sitä vanhemmille osata osoittaa. Siitähän on kiini että he ovat huolissaan sinusta, koita ymmärtää :)

      Se että sä meikkaat on minusta hieman väärin, sillä meikit kaunistavat rumia naisia... (näin alunperin oli tarkoitus) Sun iässä sä oot kaunis, sinussa on sitä kauneutta mitä jokainen ikääntyvä nainen tahtoisi. Sitä aitoa kauneutta. Älä pilaa sitä meikellä ( by the way, ne on kemikaaleja, ja vanhentavat / pilaavat sinun luonollista kauneutta) Juuri ton takia ei nuorille meikkejä suositella, toki paha sanoa kuinka paljo meikkaat.

      Barbit on toki vähän överiä, kerro isällesi sun toiveistas. Koita ajaa asias rauhallisesti, älä kiukuttele tai huuda, näin vanhemmat tajuavat ettet ole enään pikku lapsi.

      Tsemppiä sulle :)

    • 11 vuotta

      Moi oon 11vuotta ja mä en sillee käytä meikkiä kunhan joskus kokeilen... Siis siinä ei oo mitään ihmeelistä.. No mä tykään kasvaa ja pojat ooooon tooosi puoleensa vetäviä.. Mutta en seurustele!! En ainakaan vielä oon meiän luokan vanhin ja siksi kaikista kehitynnein. Olen toki tyytyväinen mutta joskus aikuiset ottaa niin päähän.

    • Guaranteen

      Noh, pettämätön tosiasia on, että 12v. on vielä täysi lapsi. Ei silloin tarvitsekaan olla kuin aikuinen. :) Miksei barbia voisi ostaa, toki sillä ehdolla että hän itse siitä tykkää. Jos ei tykkää, turha ostaa ja kuluttaa rahaa johonkin, jota toinen ei arvosta.
      Seurustelun aloittaminen ei kuulu 12v. ikäiselle, mutta seurustelun kokeilu toki kuuluu, en nyt ala lannistaa. Meikkauskokeilutkin kuuluvat oleellisesti 12v. elämään. :) Ei nyt kaikille, mutta isolle osalle kuitenkin. Eikös tuossa 12-14v. tehdä iso osa kokeiluista, meinaan nyt seurustelu- ja meikkausjuttuja. Kokeile vain rohkeasti ja sano isällesi, että sinä haluat kokea ne meikkauskokeilut.
      Itse en kokeillut seurustelua 12-14v. ikäisenä, koska sain kokea sen ilon nyt 17v. ikäisenä - vasta. Meikkausta olen kokeillut serkkujeni kanssa (innokkaita meikkaajia) muttei tuntunut omalta jutulta. Ennemmin ilman, parempi mieli. Pojat kuulemma tykkäävät ilman meikkiä olevista tytöistä, varsinkin 12-13v. pojat. Olen siis vain kuullut, ties mitä he miettivät. :D


      Tjaah... en tiedä edes viestini ponttia. O.o

    • 6+5

      12- vuotias on lapsi. Minusta on outoa, että näin nuori lapsi yrittää olla täysin aikuinen. Ehkä pientä kevyttä meikkiä kuten ripsiväri ja vähän kajaalia on ok, mutta meikata kuin aikuinen ( huulipuna, ihovoide, ripsiväri kunnon kajaalit jne...) Minusta on liikaa. Miettikää mitä jos joku 20 bedofiili yrittäis alkaa iskemään teikäläisiä? Jos täysi ikäinen alkaa yrittämään 12 - vuotiaan kanssa seurustelua kannattaa alkaa miettimään mikä on itsessään vikana.

      Sitte on sääli jos tämä on muotia. Nämä, jotka sitten eivät meikkaa jää varjoon ja aletaan syrjimään kun eivät halua leikkiä aikuisia. Jos 12 - vuotias osaa kohruudella matkia aikuista on se hyväksyttävää jos tietää hyvät ja huonot rajat.

    • 15v tyttö

      Ei herranjumala. Vaikka ihtekki oon viä lapsi nii oon ite tehny kaikki maholliset virheet mitä voi teininä/lapsena tehä ! Nyt viimesimmän töppini johdosta vasta tajuan että pittää kunnioittaa vanhempia, tai no mun kohalla pittää kunnioittaa äitiä. Oot nää sitte 12 tai 14 tai mitä tahansa, kunnioittakkaa nyt niitä perhanan vanahempia ! Ite aloin meikkaa 12 vuotiaana ja nyt tiiän että ei ois pitäny pienempänä yrittää olla aikunen, koska niilläki on seurauksensa! Maailmassa on aikusia miehiä jokka haluaa vaan sakkolihaa ja miks ei 12 vuotiasta pikkutyttöä joka näyttää minihameittensa ja korkokenkiensä kans iha barbilta ? Vaikka siitä on kolme vuotta ku mää olin 12, niin oon mää aikustunu, vaikka en ois halunnu. Eläkää se lapsuus/nuoruus lapsina ja vapaina ja seikkailtaa kavereitten kans vaikka pelloilla tai missä tahansa, olkaa ikäsiänne ja te kerkeette olla seuraavat 70 vuotta aikusia ! :/ Ja seurustelusta vielä, siihenki kerkee. Toki voi olla ihastunu ja tällasta, se on ihana tunne ku tykkää jostaki ! Mutta ei oo mitää järkee lapsena vaikka seurustella 6 eri jätkän kans, minkä laisia 12 vuotiaat on aikusina jos vaihtaa jätkiä ku sukkaa ?

      • Mr.Mash

        hatunnosto sinulle! tämä on koko kukkahattutätien/setien sekä rääväsuisten teinien kirjotelmien seassa se fiksuin kommentti.. joka iskee suoraan ytimeen niin vanhemman näkökulmasta kuin nuorenkin.. parasta tässä se (kanssa myös valitettavaa) että oot joutunu kokemusten/virheitten kautta oppiin elämää itsessään..

        "toisinaan nuori voi opastaa aikuista"


      • 17 v

        Täysin sammaa mieltä. Lopulta kun on tehnyt kaikki virheet nuoruutensa aikana mitä vain voi tehdä, tajuaa että ne porukat puhukin ihan asiaa vaikka ne vaikutti iha tyhymiltä ku oli 12. Itekin oon oppinut monta asiaa kantapään kautta. En kadu niitä sinänsä, koska ne on vieny mut tähän missä oon nytte, mutta välillä mietin että oisinpa kuunnellu suosiolla emäntää sillo pienempänä.

        Ei vanhempien sana kuitenkaan laki ole. Pitää ajatella omilla aivoilla, mutta ei oo mikkää kiire kokeileen kaikkea mahollista mitä vaan voi.


    • JK

      ISÄ HALUAA SUN¨KASVAVANNAIKUSEKSI

    • tinjamoi
    • boy90__

      syyttäkää mediaa, kieroutunutta nykymaailmaa ja uskokaa oikeesti niitä vanhempianne. Aikuisuus iskee ennenkuin sen huomaakaan, toinaa vielä elellä mukavia lapsuus aikoja ja harrastaa kavereitten kanssa kaiken näköistä. Mikäs kiire tässä valmiissa maailmassa?

    • Teini!!!

      Ei kukaan aikuinen tajua teinien elämästä mitään. Turha tulla urputtamaan et "me tehään näin"!!!! Ettekö tajua että te ETTE oo eläny meidän maailmaa??!! Törkeetä tulla väittämään että te tietäisitte enemmän. On jo tarpeeks tulla nolatuks kavereiden kesken. Eli kun ette tajunnu tota (miksipä tajuaisitte kun ette tajua mistään muustakaan mitään) niin tässä on lyhympi versio: Älkää puuttuko teinien juttuihin. Ne tietää ite paremmin mitä ne tarttee.


      "kaikkitietävät" aikuiset turvat tukkoon ja painukaa paskaan.

      • Teini!!!

        Vielä yks juttu: Tiedänhän mä et te alatte valittaan tuosta. luuletteko että voitte muuttaa mun/jonkun mielen? Eipä kuulkaas onnistu. Tää on MUN mielipide ja MÄ pidän siitä kiinni. En anna teidän viedä sitä.


      • aikuinen.
        Teini!!! kirjoitti:

        Vielä yks juttu: Tiedänhän mä et te alatte valittaan tuosta. luuletteko että voitte muuttaa mun/jonkun mielen? Eipä kuulkaas onnistu. Tää on MUN mielipide ja MÄ pidän siitä kiinni. En anna teidän viedä sitä.

        Aikuinen on itsekkin ollut lapsi, mutta lapsi ei millään tietää millaista on olla aikuinen. Teininä ei oikeasti ole mitään kattavaa elämänkokemusta takana joten voit vain vetää angstit.


    • lisssssuko??

      Ei 12 vuotiaan kuulu vielä seurustella ja meikata!!!!

    • hgjhkfhkfhk

      Tämän kaksitoistavuotiaan tulevaisuus on yhtä itkua,olen raskaana mitä teen, poika jätti, olen kiertopalkinto jne.Tuhoat itsesi, ei kukaan mene kanssasi naimisiin, maineesi menee kun luuhaat kadulla meikattuna poikien kanssa, ei kukaan äiti halua sellaista miniää joka kylillä tunnetaan.Lopeta tuollainen haihattelu ja ole kunnon tyttö, panosta opiskeluun ja harrastuksiin. Minun tyttäreni on 18 vuotias eikä ole poikien kanssa luuhannut, aikanaan löytää oman miehensä ja menee naimisiin, kunnon tyttö tämän kevään ylioppilas.rtyjtyj

    • 42

      HOHOHAHAHAH 12-vee seurustelee xD KAMAAN! Sun ikästen pitäis vielä leikkiä niillä barbeilla1

    • totuuden ääni

      12 vuotias on ihan lapsi. Tajuat kyllä sen joskus 16 vuotiaana.

    • nuorineiti1v

      Mielestäni vasta silloinkun on henkisesti ja fyysisesti on tarpeeksi kehittynyt niin silloin voi meikata(hyvän maun rajoissa) ja seurustelukaan ei ole pahaksi.
      Ei ikä sitä määrää, mutta minusta tuon alottajan tekstin perusteella ei ole tuo 12v kauhean kehittynyt.
      terv 14v tyttö.

    • Skraib

      12-vuotias jos meikkaa ryhmäpaineen takia niin on yksinkertaisesti huono - ei kirjaimellisesti, mutta heikko ainakin. Moni poika katsoo yksinkertaisesti kieroon. Pari vuotta vanhemmat saavat sellaisia repeilykohtauksia, että 12-vuotiaat itse katuvat karvaasti, jahka tajuavat tappaneensa heidät nauruun.

      Jokainen nuori on idiootti, mitä tahansa tekeekin. Nuori on epävarma, ja se selittää edellisen. Nuori muuttuu. Nuoreksi muututaan yhä aiemmin ja aiemmin, mitä kiirastulen punaista pirua tapahtuu?

      Voi kyllä, aikuinen tietää helkkarin hyvin nuorten touhuista - ah, sivistyssanastoa apuna käyttäen - motiiveista. Riippuu kylläkin aikuisesta. Jotkut menettivät järkensä riehuessaan teininä eivätkä enää pysty hahmottamaan nykyajan teini-ikää, jotkut ottivat ja viisastuivat niiden pohjalta. Tarkoittaako se silti automaattisesti, että heidän jok'ikinen sanansa pitää kyseenalaistaa? Esiteini, jos vastauksesi tähän on kyllä, naamapalmutan sinulle, hapsenkakkiainen, ankarasti.

      Kukako itse olen? Harvinaisen realistinen 16-vuotias pojankloppi eteläiseltä suomenpuoliskolta, päivää.

      Nyt olette saaneet tuta Skraib-sedän suominnan ja nyt voitte ruoskia takaisin. Mush!

      • faaill

        wtf??


    • ylpeä äiti :)

      Ihmettelen, miksi kaikki vanhemmat täällä ovat sitä mieltä, että 12- vuotiaana ei saisi meikata tai seurustella..?

      Itse olen kolmen lapsen äiti, kahden tytön (9v ja 13v) ja yhden pojan (16v).

      Seurustelu on mielestäni ihan ok, kunhan ei tuossa ennen viitätoista vuotta mitään seksiä yms. olisi. Poika ja vanhempi tyttö seurustelevat, olen kummankin tyttö- ja poikaystävän tavannut ja he ovat ihan järkevän oloisia. Tytön seurustelu on lähinnä sellaista yhdessäoloa, kaveeraamista ja pojalla vakavampaa.

      Annan lasteni meikata, jos meikki on järkevä. Vanhempi tyttö aloitti meikkaamisen kouluun noin vuosi sitten, ensin vain ripsiväriä ja huulikiiltoa, ja nykyään myös luomiväriä, meikkivoidetta ja joskus rajauksia yms. Tarkistan kuitenkin aina, ettei hän lähde missään naurettavassa meikissä kouluun. Nuorempi käyttää jossain juhlissa huulikiiltoa.

      Alkoholiin ja tupakkaan en lasten anna sekaantua. Pojalla oli yhdessä vaiheessa tälläinen alkoholikokeiluvaihe, mutta se loppui heti kun uhkasin ottaa häneltä mopoauton pois.

      Hei vanhemmat, relatkaa vähän. Ajat ovat muuttuneen 60-70 luvusta..

    • berrily

      Hei täällä on tyttö 17-v huitelee.

      Vanhemmat on hirveän huolissaan siitä, että onko ne kasvattanu niitte lapsen väärin ja mitä kaikki (opet yms.) siitä omasta vauvasta nyt ajattelee. Mun mielestä on väärin käyttää termiä "kasvattaa" mun korvaan se kuullostaa "tunkea vanhemman mieleiseen muottiin"

      Voin sanoa kokemuksesta, että mun omat vanhempani ovat ääärimmäisen kireitä, ja äidin motto onkin "äidit ja kaverit on erikseen" KAIKKEA valvotaan. Viestit luetaan, laukut pengotaan, seurustelusuhteet lopetetaan, lääkäriin soitetaan jne. Kaikkien maailman asiantuntijoiden kanssa ollaan tekemisissä ihan vaan siksi että on niin kova huoli minusta, pärjäänkö.

      NYT olen viittä kuukautta vailla kahdeksantoista, ja vanhempani miettivät miksi teen kaikkea typerää aina kun he antavat siihen mahdollisuuden jne. Mun mielestä tätä hommaa vois verrata kylmän sodan DDRrän, heti ku rajat avataan, yli mennään ja täysiä. Mitään omaa järkeä ei pääse kasvamaan, ku ei anneta lapsen kokeilla, kertoa äidille että nyt olen menossa siideriä maistamaan. Kaikki tehdään äärimmäisessä salassa ja sitten kun se mahdollisuus tulee ryypätä niin sitähän ei missään kahdessa siiderissä pysytä.

      Oikeasti, antakaa niitten lastenne käydä ne hirveät "etsin itseäni" vaiheet. Se tuntuu silloin kamalalta, mutta paras on jos voitte olla holhoojan lisäksi toverillisissa väleissä. Silloin lapsi kunnioittaa vanhempiaan ja kuunteleekin heidän mielipiteitään. Mutta tärkeää on myös kunnioittaa lapsiaan! He eivät ole vanhempien miniatyyrimalleja vaan ihan omia yksilöitä joilla on mielipiteet, esim teini tuntee itsensä hyljätyksi jos kaikki hänen mielipiteensä kuunnellaan vain "teinihöpötyksenä"


      Ei siinä muuta....herätti vaan ajatuksia tää ku tuli itteni mielee parivuotta sitten....

      • berrily

        Ja pakko lisätä tähän että vaikka kuinka kieltäisit mitä, penikat tekee sen silti. Meikkaa, seukkaa ja myöhemmin polttaa ja ryyppää. Vanhempana kannattaisikin ohjata tekemään nämä typeryyden mahdollisimman häntä vahingoittamattomalla tavalla. Ja esim kertoa että JOS niin ikävästi pääsisi käymään että siideriä ottaisit, niin kerro isällesi ja pidä yhteyttä meihin, että varmasti tiedämme että olette kunnossa.

        Minun mielestäni tärkein on että lapsi on kunnossa ja valvottu ja luottaa vanhempiinsa tiukassa tilanteessa ja uskaltaa kertoa jos poika/tyttöystävä on käyttäytynyt törkeästi tai ryyppyreissu on mennyt mönkään ja kaveri tms on pulassa.


    • outoo!!

      mä alotin meikkaamisen jo 11 vuotiaana eikä mutsi tai faija sanonu siihen mtn, no faija tuskin ois sanonu mtn ku on nii saatanan kännikala on pari kertaa ollu jo sairaalassaki:( yhen kerran mä olin näkemässä ku se sai kramppikohtauksen ja soitin ambulanssin. muaki ärsyttää ku mutsi yrittää pukee mut joihinki saatanan keskiaikaisii vaatteisii:(( eikä tajuu yhtää et mä en voi käyttää niit vaatteit koulus!!!!

    • Wonderingabout

      Mulla ainakin teinivuosien jälkeen(jos nyt heitän et 21v asti) tuli pikkuhiljaa ainakin semmoinen fiilis että maailma on avoin ja täynnä mahdollisuuksia, nyt tämä elämä alkaa:) olen 23-vuotias nuorimies ja painotan sanaa nuori. Onhan nyt 23-vuotta vielä monessa suhteessa perkeleen nuori ihminen..:)

    • kuukkeli1997

      moi oon 14v poika oon harrastanu seksiä 3 eri tytön kanssa ja mun vanhemmat tietää sen ne sallii sen kunhan muistan suojauksen

    • 11v joka täyttää 12v

      Ite oon 11vuotias ja kyl mä tiiän et ketuttaa tollane.. Mut tosiaanki musta on turhaa meikata 12vuotiaana.. Pilaa vaan ihon. Kuule me tytöt ollaa musta kauniimpina ilman mitään ehostuksia. Yrittää vaan olla oma ittensä eikä haaveilla jostaa mallinkasvoista. Ja ja iha omastakokemuksestani voin sanoa ettei seurustelu oikee sijoitu 12vuotiaalleekkaa ( Täytän 12 tässä kuussa. ) . Tietenki on eriasia sitten tää henkinen ikä, mutta fyysinen taas on sitte oma juttu. Eikä sun isäs oo mitenkää jumittunu kuuskytäluvulle, on ihan totta ettei 12vuotiaan tartte meikata eikä seurustella.

      Vanhempana ehtii tekee tän kaiken. Mitä turhaa kiirehtiä jos on vielä elämä edessä :'D?

    • En jaksanut lukea kaikkea kun niin hirvittävän paljon oli tekstiä ja asiaa. mutta itse ajattelisin tätä näin. Jokainen kasvaa henkisellä ja fyysisellä tasolla omaa tahtiaan ja joskus joku 12 vuotias ja 15 vuotias voi todellakin olla samalla viivalla jos toinen on vain kehittyneempi. On totta, että 12 vuotias on vielä lapsi monien mielestä, mutta oikeasti hän on jo nuori. itse ainakin muistan meikanneeni jo tuolloin ja varmasti aikaisemminkin. Jälkeenpäin kun kuvia katsoo niin onhan se ihan naurettavalta näyttänyt, mutta silloin se oli minulle tärkeää ja en usko, että se ketään haittasi. :) myöskin seurustelun aloitin 13- vuotiaana ja poikakaverini oli tuolloin 12-vuotias. ei ollut ensimmäinen poikakaverini edes. 15- vuotiaana menin kihloihin samaisen pojan kanssa vaikka monien aikuisten mielestä olin silloin vielä lapsi ja olinkin. Mutta minä elin omaa elämääni, enkä antanut muiden määräillä sitä. nyt omistan samaisen pojan tai jo miehen kanssa talon ja vieläkin onnellisesti yhdessä. ja kyllä ajatelkaa meikkaan edelleen ja ihoni on kyllä aina ollut ihan hyvä vaikka jo aikaisin sen aloitinkin. Me aikuiset vain kovin usein ikävä kyllä unohdamme, mitä itse olemme nuorina olleet ja niinhän se kai on, että aika kultaa muistot. Nyt nuoriso- ohjaajana työskennellessä on välillä hyväkin palauttaa omaa nuoruutta mieleen ja pitää muistissa se, että jokainen varttuu ajallaan ja nuorille on tärkeää kokeilun kautta elää omaa elämäänsä, niinhän me kaikki olemme tehneet.

      • zxz.

        Kyllä täytyy olla henkistä köyhyyttä, ja vähän muutakin köyhyyttä jos menee jo
        15 vuotiaana kihloihin, ja vielä 14 v. pojan kanssa.

        Omasta näkökannasta tollaista pikkuvanhuutta on vaikeaa käsittää..


    • Teini(ikä)loppu-94

      Hei vaan kaikille! :D nyt alkaa menee paksuks ,jo tää juttu... tää tyttö halus, että sen isä ymmärtäis sitä... niin te alatte puhumaan siitä, että tää tyttö ei sais meikata, kosk on liian nuori tai seurustella... joo tosihan se on, että meikki pilaa lärvis etc. mutta kukin tavallaa, tää ei kysyny et onks ok et se meikkaa eihän? et pitäkää huoli omista asioistanne, en ite suosittele meikinkäyttöä kellekkään, jos on muutenkin ihan hyvä naama tai vanhemman kaa seurustelua tuossa iässä, mut me ollaan kaikki erillaisia ja kasvetaan eritahtiin ite meikkasin tossa iässä silloin tällöin (huom. ripsaria ja kajaalia korkeintaan), mutta kumminkin ja kadun koska ripset kuluu hemmetin nopee sellases 4vuodes, ite en ole aikuinen enkä sellasta yritä tällä viestillä esittää, oon nuori ja vielä sellanen pari vuotta täysikäisyytee (joka ei tarkota, että sillonkaan oisin) joten.... en tullut tänne antamaan neuvoi kellekkään vaa kehottamaan et pidettäis kumminki tollaset turhat valitukset omanas ja joo sun iskäs vois vähän miettii et oot kuitenki teininalku ja yrittää ymmärtää, että se on sitä "kokeilua" mitä kaikki teinit tekee, se ei oo väärin tai kiellettyä se on rajojen etsimistä ja tutustutaan siihen mikskä ollaan ruumiillisesti muuttumassa

    • no mie nään sen kyllä pikemminkin rikkautena ku köyhyytenä. :) mut niin jokainen tavallaan ja onko siitä eroo että mentiin 15 vuotiaana kihloihin ku että oltas ootettu se 3 vuotta ja menty sitten 18 vuotiaana? no minä en tiedä mutta en ainakaan kadu kihlautumista. :D häitä odotellessa :)

      • zxz.

        En olis voinu edes 18v. enkä 20 vuotiaana, edes ajatella mennä kihloihin, puhu-
        mattakaan naimisiin. Pelko, ja ujous on normaalia lapsen ja nuoren elämässä.

        Se on suoja mikä estää tekemästä typeryyksiä, joiltakin se näyttää puuttuvan.

        Tuntuu kuin jotkut olisivat jonkunlaisessa syntymähumalassa.
        Käsittämättömältä tuntuu 14-15 v. kihloihin. Mitenkä omat vanhemmat ja sisa-
        rukset olisivat ajatelleet siitä. Kyl minua olis hävettänyt.

        Pelko ja jännitys hyvä asia tietyssä ijässä, ja miksei myöhemminkin.


    • niin no tiedä häntä sitten :) mut enhän mie käskeny kaikken mennä naimisiin tai kihloihin nuorena:) annoin vain esimerkin omasta elämästäni. :) minua hävettäisi enemmän olla 40 ja yksin kuin 18 ja kihloissa, mutta jokainen tavallaan. mie ainkin työn puolesta yritän rohkaista nuoria tekemään omia ratkaisuja ja koska jokainen elää omalla tavallaan ja kehittyy eri tahtiin, niin en näe että jonkun toisen pitäisi mennä neuvomaan toisen elämää. tuskin kenenkään oma elämä on niin täydellistä ja virheetöntä, että on vara mennä neuvomaan saatikka tuomitsemaan toisen elämää. jokainen tehköön ne virheensä itse, niin sitten voi syyttää niistä vain itseään. minä ainakin kadun mielummin omaa virhettäni kuin sitä että kadun jonkun toisen neuvomaa virhettä. ja viestin aloittajalle niin usko pois vanhempasi ymmärtää aikanaan. :)

    • zxz.

      Älä nyt kuitenkaan kehoita niitä menemään 14 vuotiaiaana kihloihin. Mutta eihän
      asia minulle kuulu. Mielummin olisin 40 vuotiaana yksin, kuin se että olisi ta-
      kana jo monta liian nuorena aloitettua epäonnistunutta suhdetta.

      Eläimen ja ihmisen ero on siinä, että eläin toimii heti, kun sille tulee joku halu.
      Mutta ihmisellä on järki ja moraali, (tai ainakin pitäisi olla,) joka estää toteutta-
      masta heti halujaan, vaikka niitä olisikin.

    • en edelleenkään kehottanut menemään kihloihin. :) kerroin vain oman tapaukseni. mutta entäs jos parisuhde onnistuukin? pitääkö sitä lykätä vain siksi, koska on liian nuori joidenkin mielestä? eihän sille voi mitään jos loksahtaa kohdalleen jo nuorena. :) ja se saattaa säästää monilta muilta huolilta, kuten liian monelta partnerilta ja muulta siihen liittyvältä. ja sitä paitsi ainakin meillä menee ehkä juuri siksi ihan hyvin, koska ollaan kasvettu toistemme rinnalla ja koettu murrosiän tuomia huolia yhdessä. asioilla on aina myös valoisat puolensa, joten ei aina kannata vain ajatella niitä negatiivisia puolia. :)

    • zxz.

      Niin ei kihloihin meneminen ole mikään laillinen tapahtuma. Se on kahden hen-
      kilön yhteinen sopimus, eikä tietenkään velvoita menemään naimisiin.

      Jos olisin itse tossa tilanteessa, mikä kylläkin olisi mahdottomuus, niin en kyl-
      lä vielä muutamaan vuoteen menisi naimisiin. Niin en kyllä tiedä minkä ikäisiä
      nyt olette ?

    • miksi? 15v.

      Saanen ihmetellä erästä asiaa. Tämä on nuorten osio, miksi te aikuiset tulette tänne puuttumaan asioihin? teille on omat palstanne joissa voitte keskenännä puipuida asioita, koskivat ne sitten meitä nuoria tai ei. Olen itse 15 vuotias ja seurustelin ensimmäisen kerran 11 vuotiaana, ei se tietenkään mitään vakavaa ollut, ja seksistä ei ollut silloin kysymys ollenkaan. minunkin ala-aste aikanani tytöt meikkasivat, eikä siinä ole mitään pahaa, eikä se ole koulunkäyntiin, eikä urheiluun vaikuttanut mitenkään. Itse asiassa on hyvä että omasta ulkonäöstä huolehditaan. vanhemmat kieltämättä ovat hieman vanhanaikaisia, omani myös. enkä minäkään kertonut silloisesta tyttöystävästäni heille. vaikka aikuiset usein ajattelevatkin meidän parastamme, heillä on myös usein aivan väärä käsitys meidän elämästämme. teidän nuoruusvuotenne olivat hieman erilainen kuin meidän ja teidän tulisi hyväksyä se, ettei nykyään tarvitse mennä naimisiin ennen seksiä jne. (menin hieman asian edelle asiasta) mutta kuitenkin, kaipaamme yksityisyyttä ja (vaikkei tämä aiheeseen liity niin) voisitte kuitenkin jättää jotkut asiat rauhaan ja olla puuttumatta ja työtämättä nenäänne kaikkeen ja kysellä kaikesta, sillä totuus on, että ette tule koskaan tietämään puoliakaan nuorenne elämästä, oli tämä sitten 11 tai 17.

    • no mie oon täällä siks ku oon vielä lain mukaan nuori. :) nuorisolaki sanoo, että kaikki alle 28- vuotiaat ovat nuoria. No varsinaisesti olen täällä työn puolesta. Nuoriso- ohjaajana yritän pitää itseni kiinni nuorten ajatuksista vaikka tätä kautta, koska muutenhan ne unohtuvat. Ja aika muuttuu olet oikeassa ja siksi juuri seuraan nuorten ajatuksia, ja monesti nuorilla on todella hyviä ajatuksia ja kaunis ja hyvä arvo maailma. Olen itse 20 joten en vielä kovin ikäloppu (toivottavasti). ja sinulle zxz eihän se velvoita menemään naimisiin, mutta itse ainakin olen kihlautunut ajatuksella että se on lupaus mennä myös naimisiin. kunhan rahaa vain saa kokoon haalittua sen verran.

      • zxz.

        Kyllä täälä voi kaikki kirjoitella...Sanon näin lopuksi.. Oma mielipiteeni on ettei
        ainakaan ennen 25 v. pitäis sitoutua mihinkään. Itse en ehkä halua koskaan
        sitoutua kenenkään kanssa.


    • zxz.

      Älä sönkkää, äläkä omi palstoja joillekin ikäryhmille. Kyllä ennen on aviottomia
      lapsia syntynyt paljon. Luulet että se on nykyaikaa. Samaa teette kun edelliset
      sukupolvet. Sanoohan eräs kirja: isien himoja te haluatte noudattaa..

      Olet siis erittäin vanhanaikainen... Ei mitään uutta auringon alla...

    • myöskin 12-v

      noihin joidenki aikuseten viesteihin, että ainaskin meillä päin noin 12-vuotiaat pojat seurustelee 14-vuotiaiden kaa, tai ainaskin 13-vuotiaiden.
      Nii juuri, miksi sanotaan että poika ei ikinä saa olla vanhempi?

    • en mie oo ainakaan kuullu, että poika ei sais olla vanhempi.. kuhan lain rajoissa titenkin menee. alkaa se aika outoa olemaan jos on esim. 15 vuotias tyttö ja 22 vuotias mies. mutta niin yleensähän pojat on suhteessa vuoden tai pari vanhempia, kun monessa tapauksessa pojat kehittyvät hieman tyttöä hitaammin. tytöt itsenäistyvät joskus nopemmin kuin pojat.

    • Fakta asia

      Kuka vittu tekee suomi24 käyttäjän, voi luoja oikeesti ;D;DD;D;D;DDDD

    • Neverland.

      Ennemmin 12-vuotias aikuinen kuin 21-vuotias lapsi.

    • Yx Isi

      Mä oon iloinen ku mun 'tytskä' 12v. osaa vielä olla lapsi leikeissään, luova, runotyttö. Ite oon (ehkä) jo liian vanha patu, yli 5-kymppinen, mutt ei se onnex mun tytskää haittaa. Hänellä on ollut jo päikkärissä 'poikaystäviä', en oo haulikkoa ostanu. Mulla ei oo pelkoa hänen raskaaksitulostaan, koulussa jo asiat on käyty hyvin läpi. Joka viikko tulee mieli iloiseksi hänen kuulumisistaan, emme asu saman katon alla.
      Mä toivon, ett kaikki te epävarmat tytöt saatte aikuisilta tukea puberteettiinne, te olette kaikki sen arvoisia!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 193
      2509
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      55
      2214
    3. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      199
      2212
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      172
      1732
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1354
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1277
    7. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      7
      1252
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      18
      1222
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1215
    10. Venäjän sissit lakkojohtajat

      Odottavat 'lisätä lakkoja' Toverit käskyttää. Eikä ensimmäinen kerta.
      Suomen Keskusta
      3
      1118
    Aihe