Kirjoitan tämän koska en saa unta. Olen vanha mies ja kivut haittaavat usein untani. Nukun muutaman tunnin ja herään usein keskellä yötä särkyyn. Joskus nukahdan uudelleen, mutta nyt en pysty siihen vaikka olen väsynyt. Vaimoni on unessa.
Olen kirjoittanut testamentin, koska tiedän etten elä enää pitkään. Tiedän, että aikani koittaa pian ja vaimoni ymmärtää myös sen. Mitä testamentti pitää sisällään, sen olen pitänyt omana ja lakimieheni välisenä asiana. En ole kertonut sitä edes vaimolleni, koska se voisi olla hänelle pettymys. Eikä hän ole koskaan juurikaan välittänyt omaisuudestani. Hänelle on ollut tärkeintä, että meillä on ollut onnellinen elämä yhdessä.
Raha on merkinnyt minulle aina paljon, jo nuorena. Olen ollut koko ikäni kunnianhimoinen, halunnut menestyä ja kerätä omaisuutta. Minulla on ollut useita yrityksiä. Useimmiten onnistuneita, mutta olen kokenut myös takaiskuja. Vuosikymmenien työn jälkeen minulle on karttunut merkittävä omaisuus eri muodoissaan. Viime aikoina olen joutunut miettimään kenelle sen testamenttaan. Aika ei ole armollinen vanhalle miehelle eikä sitä ole enää paljon.
Olen tullut siihen johtopäätökseen, että eräs lapsenlapsistani on kykenevä hoitamaan omaisuuttani. Hän on kunnianhimoinen samalla tavalla kuin olen itse. Hän on terveellä tavalla ahne ja janoaa menestystä. Hänellä on yritys, jota omaisuuteni voisi hyödyttää merkittävästi kasvamaan. Näen hänessä itseni tietyllä tavalla kun olin nuori ja janosin menestystä ja rahaa. Aion keskustella hänen kanssaan kahden kesken asiasta lähiaikoina, täysin luottamuksellisesti.
Muista perinnönsaajista minulla ei ole mitään hyvää sanottavaa ja pelkään että heidän käsissään perintöni valuu hukkaan.
Nyt menen takaisin sänkyyn ja toivon, että saisin edes hetken unta kivuiltani.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Rahat pörssiin niin ei mene rahat hukkaan. Tuotto 35 vuodessa 1000 prosenttia.
Anna keskustelun yhteydessä lapsenlapsellesi myös testamentti. Se voi kadota, jos se joutuu kuolemasi jälkeen ensimmäiseksi jonkun muun käsiin.
Riittääkö jos antaa kopion saajalle!
anna alkuperäinen. hän pitänee siitä hyvää huolta. Jos annta kopion, joku voi väittää että testamentti on kumottu hävittämällä alkuperäinen.
notarisoitu? Muuten se on helppo saada kumotuksi. Maksaa vain jotain 60 euroa, josta huolimatta kukaan ei sitä tee kun se on niin "kallis" toimenpide.
No jopa on taas "todelliset" "asiantuntijat" liikkeellä.
Hyvä "vanha mies"! Vaikutat fiksulta mieheltä ja testamenttikaavailusikin on ihan ymmärrettävä, koska rakastat rahaa. Miten on tunnepuolen ja rakkauden laita? Äitini luhistui henkisesti isän salaisen testamentin jälkeen ja koki koko avioliittonsa petokseksi. Me lapsuutemme ja myöhemmin oman työmme ohella yritystä ylläpitäneet ja vanhempiamme hoitaneet lapset jäimme nuolemaan näppejämme. Se oli todellinen paukku, koska mitään riitaa ei koskaan ollut. Välit suvussa menivät poikki. Nyt 6 vuoden jälkeen testamentin saanut lastenlapsi kärsii mielenterveysongelmista eikä pysty työhön.
Olen iloinen, että omat lapseni eivät huoli meiltä vanhemmilta rahaa, vaan haluavat näyttää, että pystyvät luomaan oman menestyvän uran. Haluamme, että lapsillemme jää meistä kultaiset muistot, jotka kantavat seuraaviakin sukupolvia.
Missä lienee "vanhan miehen" oman vaimon kunnioitus...törkeää !!!
Parempi ne rahat on omassa suvussa pitää
Vaimohan saa avio-oikeuden nojalla puolet yhteenlasketusta yhteisestä omaisuudesta. Kaavailtu lapsenlapsi voi saada tässä vaiheessa 1/4 koko omaisuudesta eli sen verran alkuperäisellä on mahdollisuus testamentata,
En tiedä prosentteja. Voivat olla vähäisiäkin, mutta perheen elämä murtuu. Perinnönjaossa katsotaan kortit rakkaudesta.