Kissa pissaa jatkuvasti lattialle, miten tuosta tavasta eroon?

Voikukka___

Eli ihan tälläistä pientä infoa aluksi:
Kissa on 4 vuotias leikattu poikakissa, joka on siis poikaystäväni. Muutimme n.puoli vuotta sitten yhteen, ja itselläni on myös noin vuoden ikäinen leikattu tyttökissa. 4 vuotiaan poikakissan pissaaminen lattialle alkoi 3 kuukautta yhdessä asumisen jälkeen.

Aluksi tuo poikakissa oli ihan nätisti, pissasi kissanhiekkalaatikkoon, mutta viimeisen kolmen kuukauden aikana se on alkanut pissaamaan eteisen, olohuoneen ja joskus keittiön nurkkiin. Meillä on laminaattilattia, ja ne ovat ruenneet nousemaan pikkuhiljaa, joten sekin vielä ärsyttää.
Se tekee tuota joka päivä. Ihan silmien alla se saattaa mennä pissaamaan olohuoneen nurkkaan, jos joku katsoo televisiota.

Jos vaikka lähdemme poikaystäni kanssa jonnekkin, ja olemme yön poissa, kissa pissaa kahteen kolmeen eri paikkaan, ja niitä saa sitten putsailla, kun tulee kotiin takaisin.
Kissa kuitenkin tekee toiset tarpeensa hiekkalaatikkoon, joka on hyvä.
Kuitenkin, olen ostanut karkotteita, käyttänyt etikkaa, ja ainetta, jonka pitäisi poistaa pissanhaju.
Karkotteet ovat olleet ihan surkea ostos, siitä ei ole ollut mitään hyötyä. Joskus tein myös niin, että laitoin niihin paikkoihin, johon kissa pissasi, niin ruokakupin. Se loppui n.viikoksi.
Mutta taas se nykyään jatkuu, en tiedä enää mitä tekisin. Mitä ihmettä voisin vielä kokeilla? En kyllä haluaisi luopua kummastakaan kissasta, mutta hermoni alkavat mennä tuohon.

Vai voiko kissa tehdä siksi tuota, jos hän ei tule toimeen tuon toisen kissan kanssa? Ja jos voi, niin miten siitä pääsisi eroon? Vaikka mielestäni siis kissat tulevat ihan hyvin toimeen. En vain keksi mistä tuollainen voi johtua.

12

10395

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • virtsatulehdus?

      Onhan kissa käytetty eläinlääkärissä? Kuulostaa tyypillisiltä virtsatulehduksen / -kiteiden oireilta. Kissa saattaa olla muuten ihan pirteä ja terve, mutta se yhdistää virtsatessa kokemansa kivun hiekkalaatikkoonsa ja alkaa vältellä sitä.

      Karkotteiden käyttäminen ei poista ongelmaa. Kissan virtsavaivat ovat vakavia, ja johtavat vähitellen (joskus nopeastikin) virtsaumpeen, -myrkytykseen tai -tukokseen.

      Mitä kissa syö? Etenkin viljapitoinen (vehnä pahimpana) ruoka aiheuttaa virtsavaivoja, sillä se nostaa kissan PH-pitoisuutta.

      • Voikukka___

        Mitään kuivaruoka raksuja meillä ei pahemmin ole ollut. Kerran ostimme Real Catin 4 mix kuivaruokaa. Huono ostos se tosin oli, koska kumpikaan kissoista ei suostu syömään sitä.
        Yleensä annamme Eldoradon tai Real Catin ruokia, joskus härkää, joskus kanaa jne, vaihtelee tosi usein.

        Eläinlääkärissä ei olla vielä käyty, sinne voisi varmaan varata aikaa, ja käydä näyttämässä kissaa.


    • Catwhisperer

      Ehdottomasti eläinlääkäriin ja heti! Kissa ei pissaa lattialle muutoin kuin kipeänä. Jos protestiksi tms. pissii niin alustaan joka imee pissan eli matot, sängyt sohvat tms.

      Usko pois! Ja jos niin tiheästi pissii niin pojulla taatusti kova virtsatieongelma!

    • Catinkainen

      Yleensä kun kissa alkaa pissailemaan muualle kuin astiaan,se yrittää viestittää teille jotain mitä se ei pysty muuten kertomaan eli näin se tietää saavansa teidän huomion.
      Omistajan tehtävä on alkaa etsimään syytä käytökseen.
      Yksi syy voi olla joku vaiva,sairaus,kipu tms se selviää usein lääkärikäynnillä.
      Voit myös kokeilla useimpia pissa-astioita 2-3 kpl vähän eri paikoissa ja mahdollisesti eri hiekkalaatuja.
      Vähintään yksi pissa-astia per/kissa. Hiekka on pidettävä puhtaana,kakat aina heti pois jos mahdollista ja pissatkin,vähän hiekkatyypistä riippuen.

      Myös kaikenlaiset kotona tapahtuvat muutokset stressaavat joitakin kissoja.
      Yrittäkää miettiä mitä poikkeavaa niinä aikoina mahd. tapahtui,kun tämä alkoi.
      Esim. teidän menoissa muutoksia,uusia huonekaluja,huonekalujen paikkoja siirrelty..........
      Saavatko kissat tarpeeksi/tasapuolisesti huomiota.

      Toivottavasti asia korjaantuu ja kaikki ovat tyytyväisiä.

      Nim. Neljän kissan palvelija.

    • Miumau muikku

      Kissa protestoi pissimällä sinne mihin ei saisi.
      Kissakarkotteet ei auta,osta Catnip Spray nimistä suihketta.Siinä on mielihyvää
      sisältäviä aineita,eikä kissa raavi tai tee tarpeitaan paikkoihin missä sitä on.
      Saa ainakin Prismasta.

    • tikrutäti

      minulla oli sama ongelma 4 vuotias uros leikattu .oli mun pojan kissa ja se toi sen mulle itsellä 6 vuotias uros leikattu .aluksi meni hyvin ei ongelmia sitten alko pissailu,ihan niinkuin sanoit ja kakat teki laatikkooon. oma oli siisti eikä ne tapellut.vein eläinlääkäriin rpäili virtsakiviä tai sakkaa.ruokavalio ei mitään muuta kun eläinlääkärilta saatavaa ruokaa.sen piti liuottaa ne kivet,ei auttanut homma jakui vaan

    • MayaSixx

      Pakko sanoa tuohon ruokahommaan, että älä syötä kaupan markettipaskaa. Osta kunnon ruokaa, esim. Royal Caninia. markettiraksut aiheuttavat usein kissoille virtsatieongelmia. Nim. tiedän kokemuksesta, kun jouduin viemään verta pissaavaa ensikissaani lääkäriin. Tämän jälkeen meillä on syöty vain Royal Caninia, eikä ole ollut pissaongelmia.

      • KMHK

        Royal Canin ei ole enää hyvä merkki, ainakaan eläintarvikeliikkeiden mukaan. Käyttävät lisäaineita vieläkin. Ruokaan voisi sanoa, että kissa on yli 90% lihansyöjä ja suurin osa kissan ruuista ei yllä tähän. Niissä on allergeenejä: viljaa ja kalaa, niissä on lisäaineita sekä mausteita. Tämä on ns. "Welcome Diabetes and rot, farewell health". Jos oikeasti rakastat kissaasi ota selvää sen vaatimuksista. P.S.T Huomasin, että olitte molemmat yhden kissan talous, shame on you.


      • rnpihm

        Ei ole royal canin hyvä merkki enää, sisältää lisäaineita ja vehnää, olen itsekin eläinkaupassa ollut töissä ja minulla on kissoja enkä royal caninia niille syöttäisi. Raakaa lihaa ja feline portaa syö kissat.


    • tikrutäti

      ei royal canin mikään ihmeruoka ole mun kissalle persialainen ,just caninista tuli pissaoireita.

    • virtsatulehdus?

      Joko aloittaja käytti kissansa lääkärissä? Mitä siellä ilmeni?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      66
      3402
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      46
      3222
    3. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      127
      2840
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      46
      2579
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1973
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1860
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1646
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      87
      1525
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1340
    10. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      39
      1311
    Aihe