Onko normaalia 12 viikkoiselta pennulta että kun se tekee tuhmuuksia ja alistan sen normaaliin tapaan, en kovakouraisesti vaan ihan normaalisti, niin se rupee puremaan tosissaan minua, ja murisemaan ja ulvomaan olevinaan että siihen sattuu? Ja ne puremat ei tule todellakaan vahingossa! eikä se itse edes säikähdä niitä vaan jatkaa haukkumista ja yrittää purra! Olen huolestunut koska pennussa on alaskanmalamuuttia ja laikaa ja snautseria ja porokoiraa, eli siitä tulee tosi iso! Ja itse en mikään isokokoinen ole. Jos se sitten aikuisenakin puree ja murisee ja uhoilee?? Mistä tuollainen käytös voi johtua?
Pelottava pentu...
pelkään pentua
9455
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
JOS tuo on totta eikä provo, eli 12 viikkoinen pentu saa sinut pelkäämään, etkä tiedä mitä tehdä, hanki HETI apua ennen kuin se selättää sinut.
Ongelma ei ratkea täällä forumilla, vaan mene ammattikouluttajan luokse. Siellä opit sekä sinä, että koirasi.
Ilman apua sinä ja ympäristösi olette todennäköisesti ihan oikeasti ku..ssa jo muutaman kuukauden sisällä.
Hei!
Itselläni oli vuosi sitten aivan samoin käyttäytyvä pentu. Pennun emä oli sakemanni ja isäksi väittivät collieta, mutta selvisikin myöhemmin ettei väite pitänyt paikkaansa (koira oli tanakka, ja puolivuotiaana 30kg). Kasvattaja itse myönsi, että "isä saattaa olla joku muu". Edelleen mietin, mitä rotuja pennussani oli ja miksi se käyttäytyi niin.
Heinäkuussa 2010 jouduin myöntämään itselleni, että tietoni ja taitoni eivät riitä tuon pennun kasvattamiseen. Minä pelkäsin sitä, ja äitinikin, jolla koiria on enemmänkin ollut, sanoi myös pelkäävänsä sitä. Tein mielestäni oikean päätöksen, kun luovutin koiran perheeseen, jossa oli aiemmin ollut ongelmakoiria, ja he olivat onnistuneet muokkaamaan niistä mukavia perhekoiria.
Minua ei kaduta eikä hävetä päätökseni koiran suhteen. Eniten minua harmittavat ne asiasta tietämättömien puheet "etkö tiennyt että pennut leikillänsä aina näykkäilevät" jne. En ole täysin kokematon koirien suhteen, kyllä tiedän sen. Mutta kun tuo pentu puri minua, ystäviäni, äitiäni... se ei tehnyt sitä leikillään, vaan otti ihan tosissaan kiinni ja hyökkäili.
Toinen ihmeellinen piirre pennussa oli se, että se ei ikinä tahtonut lähteä kävelylle. Sillä oli valtavasti energiaa, mutta se ei tahtonut poistua reviiriltään. Pihalla ja sisällä talossa energiaa kyllä riitti, mutta pihatielle päästyään se pisti stopin, istahti eikä suostunut enää liikkumaan.
Minua itseänikin kiinnostaisi tietää, mistä moinen käytös johtuu.
Olipa nimim. Koirattomalta hyvä kommentti. Tosiasioiden ja ongelmien tunnustaminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa on kaikkien etu. Älä kuitenkaan lannistu yhdestä epäonnistumisesta vaan ota seuraavaksi pentu, jonka taustat tiedät paremmin ja joka helpompien tapausten jälkeläinen.
Avaajan kannattaa olla tarkkana sen pennun suhteen. Kuvaamasi vaihe voi olla ohimenenevää. Jatkaa samaan tapaan muutamia viikkoja. Kielletyt asiat on kiellettyjä eikä tinkivaraa ole. Jos pentu puree niin vastaärähdys heti ja koira ojennukseen. Ulinat ja murinat voit jättää vähemmälle huomiolle. Jos ei koira asetu parin kuukauden sisään niin mene näyttämään koiraasi jollekin koirien kanssa paljon pelanneelle persoonalle. Ja muista olla rauhallinen kuin viiliastia paitsi silloin kun on syytä ärähtää.
Ei kuullosta kyllä kovinkaan hyvältä, jos pelkää 12 viikkoista pentua.
Tapauksessasi miettisin oikein tarkasti pärjäätkö sellaisen koiran kanssa. En tarkoita tätä nyt pahalla, mutta jos pelkäät nyt pentuasi, mitä sitten kun koira kasvaa.
Pentusi on selvästi kovapäistä sorttia, eikä varmasti anna sinulle helposti periksi.
Itse en lähde alistamaan 12 viikkoista koiraa (isoakaan pentua), mielestäni se on väärä tapa saada pentu tajuamaan mitä siltä halutaan.
Mutta jos tulee tilanne, että joudut laittamaan pennun selälleen, niin pidä pennusta kiinni siten ettei se pääse puremaan sinua, ja pidä se maassa niin kauan kunnes rauhoittuu ja vielä sen jälkeen hetki.
Ulinalla ja puremalla lisää pentu yrittää päästä tilanteesta pois ja jos annat periksi, niin se on jo voittanut sinut.
Kiitoksia kannustuksesta! :)
Tosiaan, ihan ikioma koira on ollut oikeastaan suurin unelmani ihan lapsesta asti, joten tuon (hankalan) pennun ottaminen ei ollut mikään päähänpisto, vaan olin hyvinkin valmistautunut pennun tuloon ja se oli silmäteräni alusta asti. Ja kun koko elämäni olin sitä odottanut, oli kauheaa joutua toteamaan, että koirani ei ollutkaan minulle hauva vaan hirviö.
Olin itse 12v kun vanhempani ottivat koiranpennun. Pentukursseista lähtien harrastin sen kanssa tokoa ja agilityä vuosia, joten en pidä itseäni täysin kokemattomana kasvatuksenkaan suhteen. Ja vaikka kuinka koitin tehdä vuosi sitten tämän oman pennun kanssa kaiken oikein, niin jotakin tein silti väärin. Ja nyt pohdittuani tuota, uskon että pennussa oli jotain aivan muita rotuja kuin juuri tuo collie, jotakin kenties haastavampaa rotua, jota olisi pitänyt kasvattaa alun alkaenkin aivan toisella tavalla. Ja luulen että juuri tässä oli ongelman ydin (vrt. collie herkkänä koirana tarvitsee paljon pehmeämmän kasvatuksen kuin esim.rotikka).
Vaikka elämä vuosi sitten tuon koiran kanssa oli hirveää varsinkin siksi, että olin pettynyt itseeni, kun tajusin valinneeni itselleni täysin väärän koiran, en ole luopunut ajatuksesta ottaa uutta koiraa. Nyt vuoteen minulla ei koiraa ole ollut. Haluan tehdä pennun suhteen sen täydellisen oikean päätöksen, ajan kanssa.
Ja nykyään en enää näe tapahtunutta epäonnistumisena, vaan oppimisena - en ota enää sekarotuista pentua, ellen voi olla täysin 100% varma sen alkuperästä. Taidan seuraavaksi kuitenkin suosia rekisteröityä ensimmäiseksi koiraksi soveltuvaa rotukoiraa hyvämaineiselta kasvattajalta:)
Kiitos kommenteista.. Koira on mahdoton.. se ei tottele minua missään asiassa ja tekee kaiken oman päänsä mukaan, puree ja hyppii ja murisee ihmisille... tiedän että se voi olla pennulta normaalia, mutta kun tuo pentu ei tee sitä leikillään tai vahingossa
Kuulostaa tutulta... Omassa koirassani on 1/4 lapinporokoiraa, ja se oli ihan hirveä pentuna, varsinainen pikku -piru. Roikkui koko ajan käsivarressani ja repi ja puri, ja se ei ollut leikkiä. Olin koko ajan mustelmilla ja verinaarmuilla, ja se repi useamman puseroni hihat riekaleiksi.
Tuolta porokoira -palstalta luin yhden ketjun, jossa joku kertoi omasta painajaismaisesta pennustaan, joten luulen että tuollainen käytös tulee sitten porokoiralta. Ketju on muistaakseni nimeltään "pentu kuin painajainen" tai jotain sinnepäin.
Oma koirani oli vielä 10 kk iässä todella hankala ja ilkeä, ja silloin otin yhteyttä ongelmakoirankouluttajaan. Hänen opeillaan sain koiran ruotuun. Se on kohtapuolin kaksi vuotias, ja vieläkin saattaa näykkiä minua innostuessaan, ja välillä yrittää uhitella ja haastaakin, mutta on jo ihan siivosti käyttäytyvä koira.
Minusta kummallisinta oli, että koirani ei pentuna leikkinyt minun kanssani, vaan se raateli. Vasta isompana se alkoi leikkiäkin (noin 5 kk), mutta silloinkin leikki muuttui helposti minun repimiseksi. Kyllä se itsekseen leikki, mutta ei siis minun kanssani.
Siihen toiseen ketjuun jo kerroin miten kouluttaja opetti minut rauhoittamaan koirani, sillä minun koirani on ylivilkas. Rauhoittumisen myötä myös pureminen alkoi vähetä. Ehkä sama voi toimia sinunkin koiraasi, jos jaksat sen tuolta porokoira -palstalta käydä lukemassa, ja tajuat mitä tarkoitan -sillä asiat on monesti vaikea kertoa sanallisesti. Suosittelisin sinua kuitenkin ottamaan yhteyttä koirankouluttajaan -sillä tavalla pääset helpoimmalla.
Omalta kohdalta voin sanoa, etten missään vaiheessa ole pelännyt koiraani, vaikka se ilkeä olikin ja kasvoi myös kohtalaisen isoksi. Se ehkä oli ns. pelastus meillä, että minä en pysty tuota koiraa pelkäämään, sillä olen sen nähnyt pienestä asti, joten siitä syystä mitkään sen ärinät eivät ole minulle pelottavia ja uskottavia. Jos olisin tuon koiran saanut vaikka silloin kun se oli 6 -10 kk ja jo melko suurikokoinen, olisin varmaan saattanutkin pelätä sitä ja tilanne olisi karannut käsistä -koirat nimittäin aistivat ihmisen pelon.
Tuo eräs kirjoittaja joka oli antanut ilkeän pentunsa pois, ihmetteli miksi se ei suostunut lähtemään lenkille, vaikka energinen olikin. Se on kai itse asiassa aika yleistä koiranpennuilla, että ne eivät tahdo lähteä omalta turvalliselta reviiriltään pois. Oma koiranikaan ei suostunut pentuna lenkkeilemään kuin tiettyjä tuttuja reittejä pitkin, ja jos yritin lähteä muualle, se pisti jarrut päälle. Noin 10 kk iästä lähtien se kuitenkin on tullut kanssani minne vain haluan. Olisi ehkä jo sitä ennenkin lähtenyt eri reiteille, mutta en tullut edes kokeilleeksi.
iha normi juttu tossa iässä toi ei kuitenkaan saa jatkua
Suosittelen vakavasti että nyt otat heti yhteyttä koirakouluttajaan sinun lähistölläsi. Se että ongelma jatkuu tai pahenee on merkki siitä että jollain tavalla koira saa haluamansa tuolla käytöksellä. Älä anna asian olla vaan hanki apua.
Siksi en kerro vinkkejä mitä voisit tehdä, koska johtuen siitä mitä rotuja koiranpennussasi on pidän parempana vaihtoehtona sitä että ammattilainen tulee sinne ja arvioi tilanteen itse, näkemättä on vaikeaa antaa oikeita ohjeita kuitenkin.