Arjen harmaus ilon peittää
meiltä matkalla elämän
se synkän varjonsa heittää
eloon oman ja ystävän.
Turhaan kellot kellojaan soittaa
ei yllä ne kuulumaan
vaan taakse elämän melun
ääni niiden katoaa.
Ei valo auringonsätein
juuri tavoita kulkijaa
vaan harmaiden itkeväin pilvein
alla yksin hän kulkea saa.
Anna ystävän lähelles tulla,
suo hellyyden haltijan
elon matkallas, aavikolla,
suoda rakkauden suurimman.
Ja vaikkei päivä paista
ole kaikille ystävä
simäin pilkkeellä, hymyilyllä.
lähimmäistäsi lämmitä.
meiltä matkalla elämän
se synkän varjonsa heittää
eloon oman ja ystävän.
Turhaan kellot kellojaan soittaa
ei yllä ne kuulumaan
vaan taakse elämän melun
ääni niiden katoaa.
Ei valo auringonsätein
juuri tavoita kulkijaa
vaan harmaiden itkeväin pilvein
alla yksin hän kulkea saa.
Anna ystävän lähelles tulla,
suo hellyyden haltijan
elon matkallas, aavikolla,
suoda rakkauden suurimman.
Ja vaikkei päivä paista
ole kaikille ystävä
simäin pilkkeellä, hymyilyllä.
lähimmäistäsi lämmitä.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hyvin kaunis runo sinulta jälleen.
vaikka vähä surullinen sointi, mutta sadepäivän se herkistää mielen.
on hienoa että muistat meitä runolla, sie ko oot saannu runon lahjan.
oon loukannu selkäin työn touhus. ei oikee kärsi istuu,olla vaa seisaallaa tai maate, jote konneen ääres ei nyt tule oltuu.
mukavii päivii sinulle ja kaikille kävijöille.
toivoo lyyli.
Kiitos kohteliaisuudestasi. Ei runoratsuni oikein enää laukkaa, tämäkin on vanha, lämmitetty.
Hoida selkäsi ja vietä hyvää kesää!
Pikaista paranemista sinulle señora lyyli.
Mitä nyt menit itsesi loukkaamaan.
Nyt sitten sinun täytyy työsarkaasi vähän helpottaa.
Et varmaan lähde matkoillekkaan,kun selkä on huonona,mitens Jehupojan kanssa,kasvaa tietenkin
ja kohta varmaan kävellä taapertaa,tai ainakin
konttailee.
En nyt muista miten vanha hän olikaan,mutta
useita kuukausia varmaan,vai olisiko puolivuotta,
mitäs sanot arvasinko aivan pieleen.
No ei puolivuotias kyllä vielä kävele.
Tyttärenitytär alkoi kävellä 7 kk:na,mutta sai
sellaiset länkisääret joilla hän juosta
hölkytteli,nyt on niin suorat sääret ettei
kukaan uskoisi että on väärät olleetkaan,mutta valokuvat puhuvat puolestaan.
Ei siis ollut vaarallista suoristuivat jo kaksi vuotiaana.Sitä se on jos liian varhain
kävelemään lähtee,si kyllä ollut haittaakaan.
Toivon sinulle pikaista paranemista,ja että
pystyt ainakin koneella istumaan,jalat väsyvät jos pitkään seisoskelet.
Kerro Jehulle terveiset,kun tapaatte.
Hymyllä on tärkeä merkitys omaan olotilaammekin,
kiitos muistutuksestasi - kohteenani juuri tällä hetkellä 8- ja 10-vuotiaat.
Hymy ja leikkimieli yleensäkin auttavat paremmin jaksamaan. Siis hymyillään!
Kiitos Ruuneperi runosta. Siinä oli pieni koskettava kohta. Iän myötä, ystävien poistuessa, väkisinkin joskus tulee yksinäisyyden tunne. Kaikesta elämänmyönteisyydestä huolimatta se on läsnä.
Tuttua on tuokin. Eletty elämä seuraa. Tunteiden vaihtelujen kanssa nyt sitten vain pakerretaan elämää eteenpäin. Sellaista elämä on. Toivottavasti kuitenkin valoisia päiviä kohdataan enemmän ja siihen sanovat meidän voivan itsekin joltisenkin vaikuttaa.
Etsiskelin tuolta vanhoista kirjoituksista erästä juttua sitä löytämättä. Silmiini sattui kuitenkin tämä runo.
Siitä on jo paljon aikaa, melkein 12 kuukautta, mutta muistan mistä sait aiheen tähän runoon.
En pahalla, silloista ystävällisyyttäsi muistan.
Ei muuten syki minunkaan runosuoneni, mistähän johtuu.
Arjen harmaus
Kirjoittanut: Ruuneperi, 22.6.2003 klo 23.23
Arjen harmaus ilon peittää
meiltä matkalla elämän
se synkän varjonsa heittää
eloon oman ja ystävän.
Turhaan keijut kellojaan soittaa
ei yllä ne kuulumaan
vaan taakse elämän melun
ääni niiden katoaa.
Ei valo auringonsätein
aina tavoita kulkijaa
vaan harmaiden itkeväin pilvein
alla yksin hän kulkea saa.
Anna ystävän lähelles tulla
suo hellyyden haltijan
elon matkallas, aavikolla,
suoda rakkauden suurimman.
Ja vakkei päivä paista
ole kaikille ystävä,
simäin pilkkeellä, hymyilyllä
lähimmäistäsi lämmitä.
Kaunis ol runosi,
siitä aiheen sain.
Iloiten kuitenkin
kuljen,arjessakin
ilon kellot soi.
Elämässä vaik´vaikeassa,
on huomis päivä aina uus,
sitä aatellessa,
pois häipyy toivottomuus.
Hautaan saatellut oon
läheiseni,kysellen
itseltäin,miks näin
miks ei toisin.
Nyt sisarus-sajassa
tässä,yksin jäin
kulkemaan,vaan vielä
seuraan heidän
saan liittyä aikanaan.
Kenelle kellot soivat,
sitä emme tiedä
milloinkaan,sinulle, minulle
hänelle,kaikille ajallaan.
Askel askeleelta,lähemmäs kuolemaa.
Nyt kuitenkin kesä
koittanut on,
saapunut yötön yö,
elon vainioilla
sydän riemukkaasti
lyö.