Olin vanhempien luona aitassa joka tehty 1900 luvun hirsistä..Niin siellä joka yö kuului kun joku käveli katon päällä..ja hakkasi seinään..kauhea jyske alkoi aina yöllä..
Hirsistä tehdyt rakennukset saattavat "äännellä" yön tullessa. Lämpötilanvaihtelu kutistaa ja laajentaa hirsiä. Päivällä lämmöstä laajentuneiden rakenteiden jäähtyessä jännitykset laukeavat. Se kuuluu sitten äänenä.
Katolla saattaa laudasta toiseen etenevä jäähtymisnaksahtelu kuulostaa kävelyltä.
0Äänestä
teo1
Olikiko joku harakka tai lintu joka siellä katolla kävelee ja terottaa nokkaansa hakkaamalla hirsiä.
0Äänestä
Sahaus äänet...
Itsekkin minut mökillä kesällä häädetään aittaan nukkumaan ja kuulen siellä outoja ääniä. Pelottavimpian ovat sahaus äänet jotka kuuluvat takaani aivan pääni korkeudelta. Olen monesti yrittänyt heilua sängyssä niin, että siitä kuuluisi ääntä, mutta mikään niistä äänistä ei ole samanlainen. Olen myös ajatellut puuta äänen aiheuttajaksi. Ihmettelen vaan kun ne äänet kuuluvat juuri pääni tasolta. Aivan kuin joku yrittäisi katkoa päätäni. :'DD Empä tiedä menenkö ensi kesänä sinne nukkumaan enää. :D Muitakin ääniä on kuulunut, mutta niille olen tietääkseni jonkimoisen selityksen saanut.
0Äänestä
liekö ollut tosi
Yleensä näissä kummitusjutuissa on yl,eistä sahausäänet ja jonkinlaiset lautojen kanssa touhutessa tuelvat äänet. Kerran eräs kertoi, että joku iäkäs sukulainen oli kuullut kun lautoja olisi sahattu, sitten pinotu ja naulattu. Oli maininnut että pian hän kuolee, kun jo kuulee arkunlautoja sahattavan ja ruumiille sijaa valmiastettavan. Sitten kertoja oli kuollutkin muutaman viikon päästä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Missä päin Suomea kyseinen Aitta sijaitsee?