Sokeus iski äkkiä

Minulla on kokemusta omalla koirallani näön äkillisestä huonontumisesta, mutta ei ihan sokeutumiseen asti. Kyseessä oli tapaturmaiset tapahtumat, ja osa näöstä jäi jäljelle kumpaankin silmään. Vanhahko koira kyseessä. Meni tavallaan kahdessa erässä se näkö, joten jonkin aikaa oli minulla aikaa opetella koiran kanssa uusia käskyjä. Mutta sitä aikaa mitattiin viikoissa, ei kuukausissa.

Opettelin ennakoimaan eri tilanteita puheen avulla, eli aloin ottaa tavaksi ilmoittaa sanallisesti muusta liikenteestä, kuten polkupyöristä ja sen sellaisista. Tokihan koira niiden tulon kuuli, mutta lisäsin vielä, että "vasemmalla" Tai "oikealla". Oli helppo, koska koira osasi jo ennestään nuo suunnat. Opetin koiralle käskyn "väistä". Lisäsin huomattavasti sanallista ohjausta ihan joka asiassa, aikaisemmin olimme käyttäneet paljon eleitä käskyinä, mutta ne luonnollisesti piti jättää nyt pois. Alussa vältimme haastavia paikkoja ulkoilussa, mutta nykyään kyllä koira kulkee luonnossakin ihan normaalin koiran tavoin, joskin varoittelen edelleenkin, jos vauhtia on kovasti. Vaikka koira edelleenkin näkee jonkin verran, on sen etäisyyksien ja muotojen hahmottaminen ihan selvästi kärsinyt kovasti.

Nopeasti koira sopeutui, ja törmäily loppui. Jonkinlainen arkuus ja säikkyminen on vielä äkillisissä tilanteissa toisinaan jäljellä. Koiran kuulon käyttö on tehostunut Se näkyy korvien llisääntyneestä liikkeestä. Toinen sojottaa eteen ja toinen taakse aika usein :) Ja ne todellakin liikkuvat nykyään valtavasti. Se on kaikkein näkyvin merkki tuollaisella pystykorvaisella. Joskus tuntuu, että toinen koiramme toimii myöskin apusilminä, esimerkiksi vapaana ollessaan minusta tuntuu, että hyvin näkevä auttaa huononäköistä kaveriaan myös. Mutta se voi olla kuvitelmaa. Joskus vaan tuntuu siltä, että tosiaan toinen koirammekin antaa ohjeita sille toiselle.

Mutta siis, koira elää ihan täyttä elämää nykyisin. Juuri missään ei tarvitse varsinaisesti asiaa enää huomioida. Kun koira alkoi sopeutumaan uuteen tilanteeseen, tapahtui se uuden tavan oppiminen hyvin nopeasti. Nyt ulkopuolinen ei välttämättä havaitse koirassa mitään outoa. Luulee ehkä omistajaa jotenkin pöhköksi, kun puhun sille paljon. Mutta näillä on menty eteenpäin. Ei se näön menetys ole ollutkaan mikään iso ongelma, vaikka itse sitä paljon murehdinkin, epäilin, että sopeutuukohan vanhus enää siihen. Sopeutui. Eikä se ole tuonut edes tuota ajoittaista säikähtämistä lukuunottamatta mitään muutakaan käytösongelmaa, vaikka pelkäsin mm, jotta saattaisi tulla jonkinsorttista kärttyisyyttäkin. Joissakin asioissa ollaan oltu hiukan tarkempia, esimerkiksi boksinsa pidetään aina samassa paikassa, joten sinne on helppo löytää. Pidämme myöskin kulkureiteiltä ne terävät asiat pois. Jos koira on tulossa sohvalle, autan sitä ajoittamaan hyppäyskohdan sanallisesti, jottei tule vajaiden hyppyjen aiheuttamia kaatumisia. Koira kun tarvitsee jonkin verran vauhtia ponnistukseensa pienen kokonsa vuoksi :)

Ai niin, ja yksi aika tärkeä asia. Eli makupalan annossa alkuun sain sormiini terävät naskalihampaat, joten opettelimme uuden tavan. Kaikki makupalat annan nykyään avokämmeneltä, ja sillain, että koira ei intoile liikaa. Muutaman kerran sain hampaista sormeeni vahingossa. Vieraillekkin asiasta varoitan aina, koska koira oli niin nolona, jos erehtyi kohteesta.