Koiramme lopetettiin juuri..

Otamme osaa. Tässä sinulle lohtua ikäväsi keskelle...

http://www.youtube.com/watch?v=zol5qY0ORBY&feature=related

Se on kuin perheenjäsen. Vähän samanlainen surutyö siinä käydään kuin ihmisenkin kohdalla. Yritä jaksaa, katsele valokuvia joskus ja käy sen haudalla.Itke,jos itkettää,aika tekee tehtävänsä ja helpottaa. Jaksamista Sinulle.

tämä on vain niin hirveää.. :(
Maailmankaikkeuden rakkain koira lähti ihan hetki sitten. Tämä on aivan hirveää, en voi vaan ymmärtää..
Koiraani lähdettiin viemään lääkäriin kroonisen korvatulehduksen takia, ja pian minulle soitettiin että se aiotaan lopettaa.
Nyt on ihan turta, pyysin ja itkin ja huusin että tuokaa se vielä kotiin kun oisin niin halunnut halata ja silittää ja nähdä hännän heiluvan. :(
Kohta juttelin eläinlääkärin kanssa ja pyysin että eikö koiraani voisi tuoda kotiin ja nukuttaa täällä tutussa paikassa, ja että voisin olla mukana. Ihan liian nopeasti tuli jo toinen isku päin kasvoja "Luulin että tiesit, koirasi nukkui jo pois" !! Tuli aivan puun takaa.
Vielä 4 tuntia sitten ei ollut ajatustakaan tälläisesta. Päähän sattuu ja kaikkialle sattuu. Aivan hirveää yllättäen nähdä kun rakas ystävä tuodaan kuolleena takaisin. Olihan hän jo vanha ja vaivojakin riitti, mutta silti reipas ja veikeä, juuri sellainen epätäydellisyydessään täydellinen ystävä! En voi käsittää, sattuu niin paljon :(
Onneksi ehdin harjata juuri tänään hänet siistiksi, sekä halata ja jutella.
Tuntuu vaan että on ihan hukassa, eikä tiedä miten tästäkin selvitään.
Tulee olemaan aina ikävä ja suuri aukko sydämessä!

Maailman paras ystävä, toivottavasti kaikki on hyvin

Ei koira ennakoi lopetusta, ja korvakipu on niin viheliäistä kipua että ethän kai oikeasti haluaisi hyvän koirasi siitä kärsivän? Koiran elämä vaan on lyhyempi kuin ihmisen, ei siin mikään auta...
Mutta toki sinun pitää ja saat koiraasi surra.. mutta ajattele että teitte niinkuin oikein on, ei ole oikein antaa koiran kärsiä esim siksi että siitä on vaikea luopua. Tiedän kyll miltä se tuntuu, mutta on oikein ettei viaton lemmikkisi enää kärsi, meidän ihmisten on helpomi selvitä kuin koiran.
Ja usko pois, tuskaisin ikävä helpottaa kyllä. Koirasi ei kärsinyt, nukkui vain pois.
On tyhjää ja tuskaista katsella kotia jossa koiraa ei enää ole, mutta kuten jo aiemmin sanoin, suru helpottaa. Helpottaa varmasti.

Muistan niin hyvin kun joku vuosi takaperin kun olin vasta aloittanu lukiossa viimeisen vuoden ja syksyn ensimmäiset kirjoitukset oli edessä ja isäni soitti minulle eräänä iltana, että eiköhän se ois aika päästää pari meidän koiravanhusta vihreämmille niityille... Alkoi tulla niitä vanhuudenvaivoja jo sellasta tahtia toisellle ja selkeästi toisellakin paikkoja kolotti, että ajateltiin, että parempi kun nukutetaan molemmat kerralla niin päästään yksillä itkuilla...

Puolisen vuotta teki kipeää nähdä ihmisiä koiriensa kanssa lenkillä tai tallillakin kun tulee pyörittyä niin tuntui vähän ikävältä nähdä muilla koiriaan tallilla mukana. Ja ennen koirien nukuttamista olin jo ollut vailla ihan omaa koiraa, kun olin tosiaan opiskelujeni alettua muuttanut pois kotoa, ja rakkaat lemmikit olivat jääneet vanhemmilleni.

Kuitenkin, jätti syvän jäljen tuo koiriemme nukuttaminen ja heti perään en halunnut koiraa, ajattelin pikemminkin, että ei enää koskaan. Nyt on 2 vuotta kulunut ja meillä on taas muutaman kuukauden ikäinen koiranpentu. Aika parantaa haavat, mutta oman aikansa se vie.

Olen kuullut ja seurannut vierestä, kun eräs tuttu tiesi koiransa olevan jo vanha ja ettei koira enää kauan jaksaisi olla lenkeillä mukana niin tuttavani päätti hommata jo valmiiksi toisen koiran, että seuraa ja lohtua olisi tarjolla vanhan ystävän poistuessa. Kyllähän sitä paljon muisteltiin, miten erilailla ja miten eritavoin vanha ystävä toimi missäkin tilanteessa jne. mutta tuttavalla oli lohtunaan kuitenkin pentu, jonka kanssa touhuilla ja lenkkeillä ja joka osasi myös piristää päivää.

Olen itsekin ajatellut, että siinä vaiheessa kun alan ounastelemaan meidän koiramme ajan olevan ohitse niin saatan ottaa jo uuden pennun niin kenties tuo nykyinen vesselimme osaisi siinä vaiheessa opettaa tapoja uudelle tulokkaalle. Ja ennen kaikkea olisi edelleen sitten joku koissu jonka kanssa puuhastella ja joka olisi vilkastuttamassa meidän arkeamme.

se on aina kauheeta ku rakas lemmikki kuolee :( voi vaan aatella että sillä ei oo enää kipuja ja elää aina sydämmessä.