Vieraiden koirien ulkoitus (LUKEKAA!)

Vastauksia?? ;)))

Kannattaisi varmaan ilmottautua tuohon 4h -kerhoon koiranhoitajiksi. Itse en hevillä anna kenenkään vieraan ulkoiluttaa koiraani. En varmaan antaisi itselleni ikinä anteeksi jos koiralleni tapahtuisi jotain vieraan lapsen käsissä, vain siksi, etten itse jaksanut ulkoiluttaa.

Ihmiset ottavat koiran yleensä sellaiseen elämäntilanteeseen, että sitä on mahdollisuus hoitaa. Harva ottaa koiraa silloin jos tietää että ei ole aikaa hoitaa, joten ette varmaan rahoille tuolla hommalla pääse.

Eikä tuo lause "on kokemusta" ole kovin luottamusta herättävä, vaikka ehkä omassa päässä kivalta kuulostaa. Itsekään en uskaltaisi haukkua itseäni kokeneeksi. Tajuan jo tässä vajaa kolmekymppisenä hieman enemmän koirien mielen päälle kuin teininä, mutta mikään ammattimainen kouluttaja en todellakaan ole.

Se on kuulkaas aika lyhyt aika tuo 4pv. Ihmisistä vain osa on ehtinyt vasta lukea lappunne ja viestinne. Ja kenties miettivät asiaa. Kaikilla ei ole akuuttia tarvetta mutta se tarve saattaa syntyä jolloinkin tulevaisuudessa. Joten kärsivällisyyttä vain, siitä syntyy jotain tai sitten ei.

Mutta tuo edellisen mainitsema 4h dogsitteriys voisi olla teillekin ihan kannattava asia harkittavaksi. Monet ottaa hoitajan sitä kautta. Periaattellisista tai muista syistä. Harkitkaa siis sitä.

Väitän, että suurin osa koirista on tätä nykyä sellaisia ettei niitä kannata antaa muiden ulkoilutettavaksi; rähisijöitä, vetoherkkiä, kierroksilla käyviä, ylisuuria, arvaamattomia, jne. Ja ne koirat, jotka voisi antaa hyvin muiden ulkoilutettavaksi ovat yleensä sellaisten omistajien hoteissa, jotka hoitaa sen homman niin mielellään itse etteivät normiolosuhteissa malta sitä tehtävää ja mukavaa kävelyhetkeä muille luovuttaa.

No tuo väitös 3.8.2011 7:10 voi ehkä pitääkin paikkaansa, olisihan se mukava, että jo pienestä pennusta saisi koiruus tutustua tällaisiin koirarakkaisiin ihmisiin, jotka haluavat sitä talutella, saisi vähän erilaista sosiaalistumis näkövinkkeliä. Toki sosiaalistaminen on omistajan vastuulla, mutta ei tällainen innokas koirapartio olisi esim. minun koiralleni kun se oli pieni, ollut yhtään pahitteeksi. Harmi vaan, että tällaiset innokkaat palvelusten tarjoajat ovat harvassa täällä Suomessa.

Minulla on keskikokoisia kilttejä koiria, en silti antaisi niitä vieraan ihmisen talutettavaksi.


Tietenkin pelkäisin että koirille jotain tapahtuisi, mutta suurin huoli olisi kuitenkin siitä, jos ei kuitenkaan pysyisi vieraan hyppysissä, juokisi auton eteen, ja mahdollisesti aiheuttaisi kolarin jossa ihmisiä loukkaantuisi, tai jos vaikka vieras koira tulisi ja aiheuttaisi tappelun, ja tyttöressut välissä.

Ei pystyisi antamaan anteeksi itselleen jos omat koirat aiheuttaisi jollekin toiselle vamman, tai vaikka kuoleman.

Vakuutushan korvaa tavarat, mutta ihmishenkeä tai vammaa ei voi hyvittää.

Ja korvaako vakuutus jos koira on luovutettu hyvin nuorelle ihmiselle?

Minkä ikäisiä te olette, jotka keskustelun aloitti?

Oho!! Meilä kyllä on naapurien tytöt käyttäneet useinkin koiriamme.."ajokoirat yks seka)..ihan vaan tulleet kyselee lupaa käyttää..usemman vuoden ajan..Ulkoiluttaja piiri vain suureni ykskaks,ei ollu halukkaille koiria vaan antaa,ku edm.olivat jo menossa.:).
Minä en henk.nää mtn estettä tuollaiselle asialle..hienoa,että nuoret tykkää muutakin tehdä,kun istuaa tietokoneilla tai notkua jossain muissa paikoissa..ja tuollaisesta ulkoiluttamisesta annan pienen korvauksenkin ihan mielelläni,vaikkei sitä kukaan ole koskaan pyytänytkään..
Mistähän päin tytöt mahtaa olla? Tääl ois yks lenkityksen tarvitsija luppakorva..:)
Kannustan sitkeämpään yritykseen....

Sain itse aikanaa (n.13v.) ulkoiluttaa naapurin metsästyskoiraa oman koiran puutteessa ja arvostin sitä todella. Omia koiriani en kuitenkaan ikinä antaisi samanikäisille ulkoilutettaviksi vaikka suht pieniä ovatkin. En jaksa uskoa, että noudattaisivat sääntöjäni ja saisin itse koirieni kanssa lenkkeillessä kärsiä siitä. Ja kuka korvaisi jos jotain sattuisi?!
Miten aloittajat vastaavat vastuukysymykseen?

Itse aloitin VIERAITTEN koirien ulkoilutuksen 7-vuotiaana toisen samanikäisen kaverini kanssa. :D En kyllä vieläkään ymmärrä, miten kyseisten koirien omistaja antoi kahden sen ikäisen naperon ulkoiluttaa kahta tiibetinspanieliaan ja hiukan kultaistanoutajaa suurempaa, nuorta sekarotuista urosta. Muutaman kuukauden kuluttua omistaja kuitenkin muutti koirineen Ruotsiin, ja ulkoilutus tyssäsi siihen.
Aloimme etsiä uutta ulkoilutuskoiraa viettämällä päivämme koirapuistoissa tutustumassa niin omistajiin kuin koiriinkin. Mentyämme toiselle luokalle meitä onnisti: saimme ulkoilutettavaksi vuoden ikäisen sekarotuisen nartun, Katjan. Katja oli erittäin villi, keskikokoinen, ihmis- ja koiraystävällinen koira todella mukavasta lapsiperheestä. Ulkoilutimme Katjaa joka päivä n. 4-5 tuntia. Runsaan liikunnan ja koulutuksen tuloksena Katjasta muovautuikin nopeasti varsin yhteiskuntakelpoinen ja äärimmäisen tottelevainen koira. Näin 'maineemme' levisi, ja pian saimme toisenkin ulkoilutettavan koiran, Namun. Namu oli nuori mutta erittäin ystävällinen suomenlapinkoiranarttu.

Kerran löysimme kaupasta ilmoituksen, missä kerrottiin jonkun tarvitsevan koiranulkoiluttajaa. Otimme yhteyttä omistajaan, ja saimme taas uuden hoitokoiran, Kääpiösnautseri Helmutin. Helmut oli melkoisen dominoiva 2v uros, joka mm. murisi, mikäli tämän vatsan alle laittoi käden. Muutamassa viikossa Helmut kuitenkin (hikisten koulutus- ja opiskelutuntien jälkeen) oli kokenut täyden muutoksen suvaitsevaiseksi ja oppivaiseksi kaupunkikoiraksi, ja ilahdutimmekin tämän omistajaa vähän väliä mitä vaikeammilla ja hauskemmilla tempuilla. Aloimme harjoittelemaan Katjan ja Helmutin kanssa koirien yhteistä esitystä, joka meidän oli tarkoitus toteuttaa läheisessä puistossa keräten samalla hiukan rahaa SEY:lle. :)
Emme kuitenkaan Katjan perheen muuttaessa työn perässä Saksaan saaneet ikinä esitystä pidettyä.
Katjan muuton jälkeen kuvioihin astuivat norwichinterrierit Onerva ja Elsa ja vain muutaman viikon perästä myös maltankoira Voitto. Hoitokoiria oli siis jo melkoinen liuta, emmekä enää ottaneet uusia hoitokoiria.
Helmut muutti Espooseen ja neljännellä luokalla minun ja kaverini teiden erkaantuessa minulle jäi vain Namu.
Ulkoilutin pitkään pelkästään Namua, kunnes viidennellä luokalla sain tuttujeni kautta jälleen uuden hoitokoiran: lunnikoira Prihan. Kuudennella luokalla kävin 4H Dogsitterkoulutuksen.

Nyt, 13-vuotiaana minulle on jo ihan kiitettävästi kertynyt kokemusta näiltä kuudelta vuodelta niin vieraitten koirien käsittelystä, erilaisista roduista, asiakaspalvelusta kuin koirien koulutuksestakin.
Minulla on kolme vakituista hoitokoiraa: suomenlapinkoira Namu, lunnikoira Priha, sekä uusin hoitokoirani, (käytösongelmainen ja dominoiva) 2v nöffi-berhandilaisristeytys Zero.